Äänestin viimeksi perussuomalaista
osittain kyllä siksikin, että ehdokas oli sukulainen. Jäi niukin naukin eduskunnan ulkopuolelle. Tänä vuonna en aio äänestää, tämä tyyppi ei ole ehdokkaana, joten onneksi säästyin vaivalta, koska en meinannut muutenkaan häntä äänestää. Tilanne on se, että viimeksi olin työttömyysuhan alainen opiskelija ja nyt olen vakityössä käyvä, keskituloinen. Jotenkin ajatusmallikin on erilainen. Melkein tekisi mieli jättää äänestämättä, kun yhdenkään puolueen vaaliohjelma ei nappaa.
Omat ajatukset: Pienyrittäjyyttä kohtaan on yleinen asenneilmapiiri muutettava myönteisemmäksi. En tarkoita rahallisia tukia, vaan asenteita, sekä julkista että yksittäisten. Maahanmuuttoa en vastusta, ja pakoilaisiakin voi ottaa, kunhan nämä eivät ole pääasiassa lihaksikkaita sinkkunuoria. En kannata järjetöntä tuhlaamista ja energiaa pitää säästää. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta kaikkein heikoimmista on kuitenkin pidettävä huolta. Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta siinä on osin hyviä arvoja.
Minussa on siis vähän kaikkea, kommaria, vihreää, kokkaria, persua...mikä puolue minulle?
Tee vaalikoneita ja äänestä sitä, joka osuu parhaiten sinun kanssasi yhteen. AINA kannattaa äänestää, koska jos et äänestä se on sama kuin äänestäisit sitä henkilöä, joka on kanssasi eniten eri mieltä.