Vaadinko liikaa, jos pyydän 14- vuotiasta kanssani matonpesupaikalle avuksi?
Ainakin niin, että hän oman huoneensa maton pesisi??
Kommentit (31)
Siis keneltä vaaditko liikaa? Oletko ihan höpö? Sinun tehtäväsi on kasvattaa jälkikasvusi kotitöiden tekemiseen.
Ei ole liikaa pyydetty. Aika jännä, että tämmöistäkin pitää muilta kysellä.
On, jos ei asu samassa taloudessa, tai on huostaanotettu!
No et todellakaan vaadi liikaa. Olisi sen syytä pestä nyr vähintään koko talon matot.
14-vuotias on kehitykseltään täysin valmis auttamaan matonpesussa, ja kotiaskareisiin osallistuminen on tärkeä osa itsenäistymistä sekä arjen taitojen oppimista.
Heh, ajatella että 1800-luvulla tuossa iässä osalla oli jo 10 vuotta työkokemusta takana. Ja siis ihan oikeista töistä.
Jos mielestäsi vaadit liikaa, kerropa mielipiteesi siitä, että viime kesänä meillä 11- ja 14-vuotias pesivät kaikki matot keskenään.
23-vuotias nuorukaiseni tulee joskus kanssani pesemään mattoja. Ja varsinkin nostelemaan niitä kuivausmankeliin. On ollut hommassa mukana ainakin ennen ripari-ikää jo.
Olisko ollu syytä mietiskellä asiaa silloin, kun emätin ja siitin kohtasivat toisensa n. 14 vuotta sitten?
Teinin mielestä kyllä, kenenkään muun mielestä et.
Onhan tuo vähän outoa. Normaalissa kodissa matot viedään pesulan.
Lapsesta tulee työnvieroksuja, kun töihin pakotetaan.
Vaadit jos et ole koko tähän astisen elämän muistanut että hän on olemassa.
Mitä tekee pölynkerääjä matoilla se jäi mulla 1980- luvulle.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo vähän outoa. Normaalissa kodissa matot viedään pesulan.
Eikä viedä pölö..
Vierailija kirjoitti:
Mä heitin teinin huoneesta vanhan maton roskiin,kun siitä alkoi se muovipohja murenemaan. En ole ostanut uutta vielä tilalle.
muovimatto? 😁 hyi hel….! johan se tuntuu jaloissakin epämukavalle.
tähän huusholliin ei tule kuin villamattoja.

Meitä neuvoi myyjä pesemään villamatot lumihangessa.
Mä heitin teinin huoneesta vanhan maton roskiin,kun siitä alkoi se muovipohja murenemaan. En ole ostanut uutta vielä tilalle.