Mikä ammatti ihmiselle, joka ei pysty tekemään fyysistä työtä, mutta ei ole myöskään älykäs?
Kovin akateemiset työt siis poissuljettuja, vamman takia fyysinen työ ei myöskään onnistu. Mikä ammatti tällaiselle ihmiselle, vai onko työkyvyttömyys ainoa vaihtoehto?
Kommentit (78)
Tuntemani vaikeasti liikuntavammainen ja kouluttamaton nainen on tehnyt menestyksellä puhelimessa asiakaspalvelutyötä esim. luottokorttiyhtiössä ja elättänyt itsensä. Nyt tekee vain puolta päivää ja on puolet eläkkeellä, kun näppäimistöllä kirjoittaminenkin on muuttunut hankalaksi
Minkähänlainen vamma kyseessä? Monet työntekijät tekee töitä pyörätuolissa, kävelykepin kera jne.
Työvoimapoliittisten kurssien kouluttaja. Raahaudut paikalle sitten kun jaksat ja lähdet kun huvittaa, järjestät jotain tehtäviä ja käsket porukan pysyä paikalla 15-16, riippuen mihin asti on päivät sovittu kestävän. Kunhan joka päivä jaksat jonkun tunnin paikalla käydä. Nimenhuudon jälkeen keksit jonkun leikin netistä, lasten päiväkerhoille suositellut leikit on hyviä. Sillä aikana kun porukka leikkii, sinä voit kirjoitella nettiin ja haukkua työttömiä. Toki välillä pitää vähän jotain opettaa, joten kopioit netistä jonkun kaavion jota selität - ei väliä vaikket ymmärrä siitä mitään, selitä sen verran monimutkaisesti ettei muutkaan ymmärrä ja toivo, ettei mukana ole ketään kouluttautunutta tyyppiä.
Perusuomalaisten tai vielä parempi Valta Kuuluu Kremlille -puolueen kansanedustaja.
Mites operaattoriksi esim. elektroniikkateollisuuteen, myös joiltain varastoilta löytyy kevyitä hommia, ei kaikilla varastolla tarvitse ajella tönäriä ja nostella kymmenien kilojen kolleja ilman apuvälineitä. Toki tiettyä fyysisyyttä niissä töissä on (toistoja, seisomista), mutta verrattuna esim. siivoushommiin on joillain varastolla päässyt hyvinkin kevyellä suorittamisella.
Mulla on hyvinkin lämpimät muistot varastotöistä opiskeluajoilta, joskus tekisi mieli vaihtaa asiantuntijahommat ja ikuinen palavereissa istuminen takasin trukin ajelemiseen :)
Kai olet jo käynyt työttömän terveystarkastuksessa? Sitä kautta voisi lähteä selvittämään työkykyä, jos sen kokee alentuneen.
Vierailija kirjoitti:
Puhelinmyyjä
Vaikka en tätä työtä arvostakaan, niin veikkaan että saa olla aika älykäs, jos meinaa tällä työllä itsensä elättää.
Laitoshuoltajista on kova pula, voisi löytyä myös paikka missä on vähemmän rankaa fyysistä tehtävää ja rauhallinen työtahti. Toki jokin verran täytyy kuntoa olla.
Kaivinkoneenkuljettaja, bussikuski ja muut sellaset jos ajaminen kiinnostaa.
Välinehuoltaja olisi mielestäni oiva valinta. Lyhyt koulutus, vähän mitään fyysistä ja myös työllisyystilanne on loistava.
Asutko Kärkölässä? Siellä asuu paljon kaltaisiasi.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan kassa, puhelinmyyjä, keskustelupalstan moderaattori, kampaaja, kosmetologi...
(Arvostan esim. kassoja, mutta se työ ei voi olla älyllisesti kauhean vaativaa ihan objektiivisesti tarkastellen ilman lyttäävää asennetta.)
Joskus oli laskettu kuinka paljon kassat nostelevat tavaroita päivän aikana. Taisi olla tuhansia kiloja. On se fyysistäkin työtä ja tuntitolkulla samassa paikassa istuen tai seisten, tuntuu varmasti kropassa.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän olisi nykypäivänä sellainen toimistotyö, mitä ns. kuka tahansa osaa tehdä ja pääsee helposti töihin?
Meillä töissä oli sellainen harjoittelija (saksalaisesta Realschulesta piakkoin valmistuva, vastaa Suomessa peruskoulun pian selvittänyttä) ja laitettiin minun osastolleni eli vientiosastolle. Mapitti, kunhan muisti miten aakkoset menivät, kopioi, kirjoitti esimerkin mukaan sanasta sanaan sähköposteja asiakkaille englanniksi (noin kaksirivisiä viestejä) ja siinä se sitten olikin. Ei kotikielellään saksalla ymmärtänyt mitään mitä tulli oli kirjoittanut, ei osannut verrata kuljetusliikkeen laskua sen tarjoukseen, ei osannut tuotteen koon tuntien laskea, miten paljon sitä mahtuisi 20 jalan kontaineriin, ei osannut rahtia jakaa tavarakilolle, ei kyennyt muuttamaan dollareita euroiksi, ei osannut englantia vaikka väitti, ei ymmärtänyt selkeää tekstiä eri maiden tuontimääräyksistä. Ja siihen nähden miten tuijotti tauoillaan nettiä, oli ihan tumpelo sen käyttämisestä mihinkään järkevään.
Viennin asiakirjojen laittamisesta valmiiksi pankkiin lähettämistä varten ei ymmärtänyt mitään. Tuotannon tarkkailusta ja tuotantopäällikön kanssa keskustelusta ei niinikään tajunnut tuon taivaallista.
Ehei, 90 prosenttia minun työstäni ihan tavallisena viennin toimisotyöläisenä ei kukaan alalle kouluttamaton osaa tehdä!
Ikinä - koskaan - en mistään toisten tekemästä työstä menisi väittämään, että 90 prosenttia siitä osaisin tehdä! Miten typerää ja moukkamaista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90% kaikista toimistotöistä
Mikähän olisi nykypäivänä sellainen toimistotyö, mitä ns. kuka tahansa osaa tehdä ja pääsee helposti töihin?
Kiinteistönvälittäjä
Vierailija kirjoitti:
siis tyhmä ja laiska?
Etälähikotihoitaja mutta sellaista ei ole. Vähän käytävä kääntymässä asiakkaan kotona.
Olet vain laiska ja saamaton.