Onko ihan tervettä, että mua ei kiinnosta elää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apatiaa ja näköalattomuutta on näinä aikoina ilmoilla tavallista enemmän. Hommaa voi muuttaa vaikkapa uusi mielenkiinnonkohde, elämäntaparemontti tai aika ja eteenpäin painaminen. 

Jessus, Ap on 13-vuotias! Elämäntaparemontti just ja just teini-ikäiselle, joka vasta ottaa selvää siitä, mitä ylipäänsä on elämä, saati elämäntapa? 

Jessus itsellesi. En tiedä miten juuri sinä ymmärrät elämäntaparemontin. Useilla tuon(kin) ikäisillä on esimerkiksi liiallista elektroniikan/netin käyttöä ja liian vähäistä unta. Näillä pelkästään saa mielen helposti maahan ja muuttaminen terveempään suuntaan on elämäntaparemontti.

Mutta kerro toki, mitä se sinulle on. Olen kuulolla.

Mielestäni on vähättelevää antaa tuollaisia vinkkejä edes aikuiselle, joka sanoo, ettei halua elää. Terveelliset elämäntavat on hyvä juttu, mutta ei ne paranna masennusta tai yksinäisyyttä.

Teinillä aivot on vielä ihan vaiheessa. Itsenäinen elämäntapamuutos on aikamoinen juttu aikuisellekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Kuules; jo tuo kiusaaminen on todella ikävä juttu! Miksei siihen ole puututtu?

Voisit ihan oikeasti mainita tästä asiasta luokanvalvojallesi, hänen asiansa on ratkoa tämä. Tai jos et halua, niin kouluterkkari tai kuraattori on juuri tätä varten.

Kouluissa on nyt koronan vuoksi ollut tosi vaikea hoitaa uusien oppilaiden ryhmäytystä, kun ei saa parveilla. Sen takia tähän pitäisi tarttua nyt heti ennenkuin se jatkuu. On tärkeä asia saada kavereita. Ja muistathan, että kaikilla koulun työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Eli ope ym. Ei saa kertoa sinun asioistasi muille.

T. Ope

Kyllä siihen kerean puututtiin ja sen jölkeen oli muutama kuukausi rauhallista, mutta sitten jatkui taas.

Kun jatkui, siitä olisi pitänyt sanoa taas uudelleen. Ja uudelleen, jos jatkuu. Ei saa luovuttaa! On aikuisten asia tehdä sille jotakin.

Kiusaaminen ja syrjintä aiheuttaa aivan liikaa mt-ongelmia ja traumoja Suomessa sekä syrjäyttää väkeä työelämästä. Minusta kiusaamisesta pitäisi tehdä laissa rangaistavaa, sehän on henkinen pahoinpitely - joka voi johtaa jopa Koskelan tapaisiin tekoihin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

 

Voi pikkuinen. Kuulostaa todella tutulta. Mullakin oli ala-asteella kiusaamistaustaa, ja yläasteella mua syrjittiin. Oon sua vähän vanhempi, 17-vuotias lukion tokaa vuotta käyvä tyttö. Voin itsekin jo sun ikäisenä todella huonosti. Uskalsin puhua mun olosta rehellisesti vasta vuosi sitten kun aloitin lukion. Voin tälläkin hetkellä huonosti, ja mua kaduttaa että avun hakeminen viivästyi näin paljon. Jos suoraan sanon, niin taistelen joka päivä pahoja ajatuksia vastaan, ja yritän selvitä hengissä. Mä toivon että sä uskaltaisit hakea apua nyt aiemmin. Olet vahva ja tärkeä. <3

Onks sulla esim snäppiä? Olis kivaa jutella enemmän ja olla ehkä kavereita. Tai no tuskin sä neljä vuotta nuoremman kaveri haluut olla :D

no delaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä haluun vaan kuolla.

Niin mäkin.

Jännä että kun joku muu sanoo haluavansa kuolla, tulee sellanen olo että haluaisi vaan halata ja lohduttaa. Silti pystyy samaistumaan täysin, vaikka syyt eivät olisikaan samat…

*Virtuaalihalaus* :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

 

Voi pikkuinen. Kuulostaa todella tutulta. Mullakin oli ala-asteella kiusaamistaustaa, ja yläasteella mua syrjittiin. Oon sua vähän vanhempi, 17-vuotias lukion tokaa vuotta käyvä tyttö. Voin itsekin jo sun ikäisenä todella huonosti. Uskalsin puhua mun olosta rehellisesti vasta vuosi sitten kun aloitin lukion. Voin tälläkin hetkellä huonosti, ja mua kaduttaa että avun hakeminen viivästyi näin paljon. Jos suoraan sanon, niin taistelen joka päivä pahoja ajatuksia vastaan, ja yritän selvitä hengissä. Mä toivon että sä uskaltaisit hakea apua nyt aiemmin. Olet vahva ja tärkeä. <3

 

Onks sulla esim snäppiä? Olis kivaa jutella enemmän ja olla ehkä kavereita. Tai no tuskin sä neljä vuotta nuoremman kaveri haluut olla :D

Kyllähän multa snäppi löytyy, mutta mielelläni en sitä täällä julkisesti jakaisi. Jos haluat niin voisin tehdä vaikka turhan instagram-käyttäjän, josta mua ei voida tunnistaa. Siellä voitaisiin jutella enemmän ja voisin antaa snäpin. Ja joo, onhan meillä jonkun verran ikäeroa, ja ollaan aika eri elämäntilanteissa, mutta kyllä me silti voidaan jutella. :) Mulla on 12-vuotias pikkusisko, jonka kanssa tuun ihan hyvin juttuun, niin eiköhän mekin tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa heti hakeutua hoitoon. Selkeä masennus

 

En uskalla koska en halua huolestuttaa mun vanhempia.

He haluaa sut terveeksi kun ymmärtävät mistä kyse. Ihan varmasti. Lisäksi kouluterveydenhoitaja ei kerro heille asiasta eikä terveyshuolto muutenkaan. Juuri siksi ettei sun tarvii tuota huolehtia.

Hakeudu heti terveydenhoitajalle, mieluiten lääkärille ja kerro nuo fiilikset hänelle. Se pelottaa. Ymmärrän. Ne on nähnyt vastaavia tuhansia ja tietää muten masennus hoidetaan pois ja sit sun olo on hyvä.

Näin se mulla meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Oot rohkee kun uskallat kirjoittaa tuosta. Toi on koulukiusaamista. Valitettavasti. Monessa koulussa tuohon puututaan kun siitä luokanohjaajalle kertoo ja etenkin jos vanhemmat mukana.

Toinen tapa on mennä puhumaan terveysenhoitajalle. Noin synkät ajatukset ei ole normaaleja. Masennus on sairaus siinä kuin angiina. Löhtee pois kun hoidetaan, muuten ei.

Toivon sulle rohkeutta mennä terveydenhoitajalle.

Mene rohkeasti kouluterveydenhoitajalle. Muista, että et ole mitenkään outo tai epänormaali. Vastaavat tuntemukset ovat tosi yleisiä. Et ole ensimmäinen, jonka terveydenhoitaja kohtaa samasta asiasta. Hänellä on tieto ja ammattitaito.

Kerro vaan vanhemmillesi. He todennäköisesti ensin huolestuvat. Se on luonnollinen reaktio. Kaikki vanhemmat haluaisivat että lapsi säästyy kaikelta ikävältä. Se ei kuitenkaan ole ennenpitkää mahdollista. Mutta he osaavat tukea sinua sitten kun tietävät mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Maailmassa elää yli 4 miljardia ihmistä, jolla on heikommat asuinolot kuin sulla. 

Ajattele jos kuoleman jälkeen synnyt uutena ihmisenä jonnekkin sontaan. Eli kantsii venyttää elämää mahdollisimman pitkään.

"Afrikan lapset" on kyllä hierottu jokaisen ikinä päiväkodissa olleen lapsen naamaan, koita keksiä jotain älykkäämpää.

Vierailija kirjoitti:

Kerro vaan vanhemmillesi. He todennäköisesti ensin huolestuvat. Se on luonnollinen reaktio. Kaikki vanhemmat haluaisivat että lapsi säästyy kaikelta ikävältä. Se ei kuitenkaan ole ennenpitkää mahdollista. Mutta he osaavat tukea sinua sitten kun tietävät mistä on kyse.

Älkää luvatko liikaa. Terveydenhoitaja voi olla pettymys, vanhemmat voivat olla pettymys eivätkä tosiaankaan osaa tukea. Joskus lapsi on oikeassa olettaessaan, etteivät vanhemmat kestä. Useimmiten se on silti liiallista vastuunkantoa sen ikäiseltä ihmiseltä, jonka on vaikea uskaltaa luottaa aikuisten kykyihin. Ei voi tietää, kummasta kulloinkin on kysymys. 

Muistuttaisin silti, että vaikka elämässä tulee vastaan sekä aikuisia joihin kannattaa luottaa ja niitä, joihin ei kannata, ja niitä, joita suorastaan kannattaa varoa. Ja etukäteen on usein mahdoton tietää, mikä näistä tapauksista tuli vastaan.

Miksi sinä ap oletat, että vanhemmat eivät kestä? Ymmärrän erittäin hyvin miksi et halua olla olemassa jos koet, että omat tarpeesi pitää haudata. Muistutan, että se tunne voi väistyä nopeastikin kun pääset uhrautumisen kierteestä ja uskallat hyväksyä oman elämäsi. Ja oli miten oli, pian olet siinä iässä että elämäsi aukeaa merkittävästi nykyisestä. 

Toivotan sinulle hyvää matkaa ja taitavia korvia kuuntelijaksi. Ole itsesi ystävä silloin kun kukaan muu ei osaa. Älä mene muiden kiusaajien puolelle itseäsi vastaan. Kun ei se edes auta yhtään, tekee vain heidän työnsä helpommaksi. 

Joo niin mäki. Ei mua kiinnosta mitä mulle tehdään sama vaikka tapettais vihdoin pois.