Onko ihan tervettä, että mua ei kiinnosta elää?

Hakeudu koulukuraattorille tai -psykologille, masennukseltahan tuo kuulostaa. Muista että olet arvokas. Vanhempasi ihan varmasti haluavat tietää kuinka voit ja ovat valmiita auttamaan.

Onko mitään tekemistä mikä sua kiinnostaa? Mitkä asiat on tehnyt sut iloseks aikasemmin?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Vierailija kirjoitti:

Mä haluun vaan kuolla.

Niin mäkin.

Jännä että kun joku muu sanoo haluavansa kuolla, tulee sellanen olo että haluaisi vaan halata ja lohduttaa. Silti pystyy samaistumaan täysin, vaikka syyt eivät olisikaan samat…

En osaa sanoa, onko nyt vaan perus nuoruuden angstia vai ei, ap. Itse olen tuumaillut tuollaisia 14-vuotiaasta asti aina välillä, mutta elämä on jatkunut. Osittain siksi, etten ole halunnut satuttaa perhettäni tekemällä itselleni mitään, osittain siksi, että ei kuitenkaan tunnu koko ajan niin p skalta ja osittain siksi, että en varmaan tosipaikan tullen oikeasti haluaisikaan kuolla.

Ilmeisesti kaikkien tunne-elämään ei kuulu nää kurjat ja masentavat tuntemukset samalla tavalla, kuin joillekin meistä, mutta niiden kanssa nyt on elettävä.

Apatiaa ja näköalattomuutta on näinä aikoina ilmoilla tavallista enemmän. Hommaa voi muuttaa vaikkapa uusi mielenkiinnonkohde, elämäntaparemontti tai aika ja eteenpäin painaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Apatiaa ja näköalattomuutta on näinä aikoina ilmoilla tavallista enemmän. Hommaa voi muuttaa vaikkapa uusi mielenkiinnonkohde, elämäntaparemontti tai aika ja eteenpäin painaminen. 

Jessus, Ap on 13-vuotias! Elämäntaparemontti just ja just teini-ikäiselle, joka vasta ottaa selvää siitä, mitä ylipäänsä on elämä, saati elämäntapa? 

Itsellä oli nuorena samaa. Jotenkin tuntui että seurasi elämää jotenkin sivusta.

Vaihe meni ohi ja nyt mietin, että olisko ollut joku hormoonijuttu liittyen murrosikään?

Käy juttelemassa terveydenhoitajalle. Hän on siellä auttaakseen ihmisiä ongelmissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apatiaa ja näköalattomuutta on näinä aikoina ilmoilla tavallista enemmän. Hommaa voi muuttaa vaikkapa uusi mielenkiinnonkohde, elämäntaparemontti tai aika ja eteenpäin painaminen. 

Jessus, Ap on 13-vuotias! Elämäntaparemontti just ja just teini-ikäiselle, joka vasta ottaa selvää siitä, mitä ylipäänsä on elämä, saati elämäntapa? 

Jessus itsellesi. En tiedä miten juuri sinä ymmärrät elämäntaparemontin. Useilla tuon(kin) ikäisillä on esimerkiksi liiallista elektroniikan/netin käyttöä ja liian vähäistä unta. Näillä pelkästään saa mielen helposti maahan ja muuttaminen terveempään suuntaan on elämäntaparemontti.

Mutta kerro toki, mitä se sinulle on. Olen kuulolla.

Kyllä sinä pärjäät. Itse olen noin neljäkymmentä vuotta vanhempi ja iltarukouksessani toivon ettei enää pitäisi lähteä töihin ja joka hele vetin aamu tässä herätään. Vaihe elämässä sinulla parempiakin vaiheita tulee.

Puhuu kouluterveydenhoitajalle ja hanki netissä oleva tukihenkilö hänen kauttaan. Mikäli ajatukset voimustuvat ja masennus syvenee voit tarvita lievän masennuslääkityksen. Lääkityksen avulla jaksat alkaa kuntoliikunnan. Seurakunnalla on nuuorten ryhmä, jossa on pohdintaa elämän tarkoituksesta ja rukouksesta,

Ihmisellä on hengellinen tarve myös. Siunausta elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Ei ehkä kannata puhua vanhemmille, vaan ensin terkkarille, kuraattorille tai koulupsykologille. 

Vanhemmat eivät yleensä osaa käsitellä lapsensa ahdistusta rakentavasti. Omat vanhempani tarkoittivat hyvää valamalla muhun toksista positiivisuutta, "asiat järjestyvät, meille saa puhua".  Nyt aikuisena kuljen terapiassa ja kärsin yhä toistuvista masennusjaksoista. Otan nimenomaan painetta vanhenmpien miellyttämisestä ja siitä, että mun on saatava asiat järjestymään. 

Vierailija kirjoitti:

Onko mitään tekemistä mikä sua kiinnostaa? Mitkä asiat on tehnyt sut iloseks aikasemmin?

Eipä oikeestaan mikään. Ennen tykkäsin cheerleadingista mutta en enää harrasta sitä.

Vierailija kirjoitti:

Apatiaa ja näköalattomuutta on näinä aikoina ilmoilla tavallista enemmän. Hommaa voi muuttaa vaikkapa uusi mielenkiinnonkohde, elämäntaparemontti tai aika ja eteenpäin painaminen. 

Todellakin! Elämässä tulee vastaan myös hyviä ja ihania asioita.

Minäkin olin masentunut ja lukio vaatimuksineen ahdisti, mutta eräänä iltana menin koulun diskoon ja löysin ekan poikakaverini. Olin aivan rakastunut ja leijuin pilvissä! Muistakaa, että mikään ei ole niin lopullista, etteikö se voisi muuttua. Ei kannata luovuttaa kesken, elämä on ainutlaatuinen lahja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Voi pikkuinen. Kuulostaa todella tutulta. Mullakin oli ala-asteella kiusaamistaustaa, ja yläasteella mua syrjittiin. Oon sua vähän vanhempi, 17-vuotias lukion tokaa vuotta käyvä tyttö. Voin itsekin jo sun ikäisenä todella huonosti. Uskalsin puhua mun olosta rehellisesti vasta vuosi sitten kun aloitin lukion. Voin tälläkin hetkellä huonosti, ja mua kaduttaa että avun hakeminen viivästyi näin paljon. Jos suoraan sanon, niin taistelen joka päivä pahoja ajatuksia vastaan, ja yritän selvitä hengissä. Mä toivon että sä uskaltaisit hakea apua nyt aiemmin. Olet vahva ja tärkeä. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Kuules; jo tuo kiusaaminen on todella ikävä juttu! Miksei siihen ole puututtu?

Voisit ihan oikeasti mainita tästä asiasta luokanvalvojallesi, hänen asiansa on ratkoa tämä. Tai jos et halua, niin kouluterkkari tai kuraattori on juuri tätä varten.

Kouluissa on nyt koronan vuoksi ollut tosi vaikea hoitaa uusien oppilaiden ryhmäytystä, kun ei saa parveilla. Sen takia tähän pitäisi tarttua nyt heti ennenkuin se jatkuu. On tärkeä asia saada kavereita. Ja muistathan, että kaikilla koulun työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Eli ope ym. Ei saa kertoa sinun asioistasi muille.

T. Ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? 

Tuo ei ole tervettä, mutta siitä on ulospääsy. Vanhempasi varmasti toivoisivat sinun kertovan heille ajatuksistasi. Voit puhua aluksi vaikka kouluterveydenhoitajalle, jos sinusta tuntuu, etteivät vanhempasi ymmärrä sinua. 

Oon kolmetoista

Se on tosi rankka ikä, voimia! <3 Itsekin voin huonosti 13-vuotiaana, mutta en olisi ikinä kehdannut avautua vanhemmilleni tai mennä koulupsykologin juttusille. Häpesin itseäni niin paljon. Nyt olen 30 ja tiedän, apua kannattaa AINA hakea mahdollisimman pian. Kipu helpottaa huomattavasti, kun siitä kertoo jollekin. Kertominen on pelottavaa, mutta nyt jos koskaan kannattaa olla rohkea. Lupaan, että kun itse olet 30, olet pelkästään tyytyväinen, kun et jäänyt yksin vellomaan masennukseesi.  

Oletko aloittanut juuri yläkoulussa? Onko sulla kavereita? Kuinka pitkään olet voinut huonosti?

 

Kiitti kommentista ja kiitti muillekin. Aloitin joo just yläkoulussa. Mulla on yks kaveri, joka ei kehtaa olla mun kanssa jos muita on mukana. Eli toisin sanoen kelpaan seuraksi kahdestaan mutta muuten se kaveri esittää että vihaisi mua. Oon voinut aika huonosti nelosluokasta asti kun mua alettiin kiusaamaan. 

Kuules; jo tuo kiusaaminen on todella ikävä juttu! Miksei siihen ole puututtu?

Voisit ihan oikeasti mainita tästä asiasta luokanvalvojallesi, hänen asiansa on ratkoa tämä. Tai jos et halua, niin kouluterkkari tai kuraattori on juuri tätä varten.

Kouluissa on nyt koronan vuoksi ollut tosi vaikea hoitaa uusien oppilaiden ryhmäytystä, kun ei saa parveilla. Sen takia tähän pitäisi tarttua nyt heti ennenkuin se jatkuu. On tärkeä asia saada kavereita. Ja muistathan, että kaikilla koulun työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Eli ope ym. Ei saa kertoa sinun asioistasi muille.

T. Ope

Kyllä siihen kerean puututtiin ja sen jölkeen oli muutama kuukausi rauhallista, mutta sitten jatkui taas.

Sun kannatta mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle, esim koulupsykplogille. Tuollainen ei ole normaalia ja kannattaa ehdottomasti hoitaa kuntoon. Sulla on koko elämä edessä, älä luovuta elämän suhteen noin nuorena.

M25