Millaisia ovat ihanat appivanhempasi?

Kiitos! Kertokaapa lisää kokemuksia, kai mukavia appivanhempia on olemassa ;) 

Mulla on ihanat appivanhemmat. Hyvin pitkälle sellaisia kuin nro 3 kertoi viestissään. Ovat hyväksyneet sen että poikansa on aikuinen ja tekee itse/me perheenä päätökset. Eivät koskaan tuputa ohjeitaan tai tunge kylään vaikka ihan naapurissa asuvatkin. Auttavat pyydettäessä. Anoppi ja appi ovat luonteeltaan ihan erilaisia kuin minä (minä laiskanpulskea ja he ahkeria) mutta ovat hyväksyneet minut tällaisena kuin minä olen. Ja juteltavaa toki riittää, kodista ja meidän lapsista, miehen siskosta ja veljestä ja heidän perheistään.

Toivottavasti itsekin osaan joskus olla yhtä mahtava anoppi kuin minun anoppini on minulle.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 15:37"]

Mulla on ihanat appivanhemmat. Hyvin pitkälle sellaisia kuin nro 3 kertoi viestissään. Ovat hyväksyneet sen että poikansa on aikuinen ja tekee itse/me perheenä päätökset. Eivät koskaan tuputa ohjeitaan tai tunge kylään vaikka ihan naapurissa asuvatkin. Auttavat pyydettäessä. Anoppi ja appi ovat luonteeltaan ihan erilaisia kuin minä (minä laiskanpulskea ja he ahkeria) mutta ovat hyväksyneet minut tällaisena kuin minä olen. Ja juteltavaa toki riittää, kodista ja meidän lapsista, miehen siskosta ja veljestä ja heidän perheistään.

Toivottavasti itsekin osaan joskus olla yhtä mahtava anoppi kuin minun anoppini on minulle.

[/quote]

Ja lapsille ovat tietysti aivan ihania. Hoitavat koulunjälkeen, ottavat yökylään jne.

Minulla on ollut aina mukavia anoppi- ja appikokelaita (siis poikaystävien vanhemmat) ja kaksi kertaa todella mukavat appivanhemmat. Edelleen olen hyvissä väleissä ex-miehen vanhempien kanssa ja esikoiseni viettää paljonkin aikaa isovanhempiensa kanssa. Lasta hakiessa/tuodessa saatan jäädä tunniksikin juttelemaan niitä näitä.

Olenkin aina ihmetellyt kun moni kaveri haukkuu anoppiaan. Onko minulla sitten käynyt aivan epätavallisen hyvä tuuri vai voisiko kyse olla ihan miniästäkin. Moni miniä vaan tuntuu valittavan ihan turhastakin ja omassa asenteessakin saattaisi olla tarkastamisen varaa.

Tosiaan kolmen poikaystävän ja kahden aviomiehen vanhemmat ovat kaikki olleet tosi mukavia. Arvostan mm. sellaisia asioita, että miehellä on hyvät ja läheiset välit vanhempiinsa ja ollaan paljon tekemisissä. Ei kuitenkaan liikaa eli appivanhemmat tajuavat että poika on jo aikuinen ja sillä/meillä on oma koti, jonne ei noin vain tulla huseeraamaan kuin omaan kotiinsa. Arvostan sitä, että appivanhemmilta saa tarvittaessa apua tilanteessa kuin tilanteessa. Arvostan sitä, että olen ja olemme koko perhe tervetulleita appivanhempien luokse ja viihdymme heillä. Todella paljon arvostan sitä, että nykyiset appivanhemmat kohtelevat edellisestä liitosta syntynyttä lastani samalla tavalla kuin mieheni aikaisempia ja meidän yhteisiä lapsia.

Mun appivanhemmat on nykyisin ihan mukiinmeneviä. Harmi vaan, että anoppi kohteli minua ensimmäiset 10 vuotta todella ilkeästi ja v-mäisesti. En siis pysty suhtautumaan anopin nykyiseen inhimillisyyteen ns. ilman katkeruutta, kun ekat vuodet olivat niin kauheita. :(

Mua sorsittiin, mulle ilkeiltiin, mut jätettiin tarkoituksella pois kaikesta, ihan kuin en edes olisi ollut mieheni elämässä mukana ollenkaan. Anoppi kyttäsi asioitani ja levitteli musta valheellisia juttuja muille sukulaisille. Kadehti ja märehti, arvosteli ja halveksui, vähätteli tekemisiäni. Tuhlasin muka miehen rahoja vaikka oikeasti minähän se tienasin enemmän ja autoin päinvastoin miestäni.

Mies taas oli niin nössykkä, ettei saanut sanottua anopille asioiden oikeaa laitaa. Aina nuo ikävät muistot tulee mieleen vaikka en tahtoisikaan. Olen nähnyt anopin oikeat kasvot sen teko-iloisen naamarin takana. Anoppi ehkä luuli, että eroaisimme kuitenkin miehen kanssa eikä viitsinyt kohdella minua inhimillisesti ja ansaitsemallani kunnioituksella? Harmi anopin kannalta, ettei näin tapahtunutkaan...

Näitä on mukavaa lukea! Liian usein kuulee toisenlaisia tarinoita, valitettavasti! Ap

Eivät puutu elämäämme millään tavalla. Se on ihana ominaisuus. Arvostan todella sitä, että osaa antaa toiselle tilaa olla oma itsensä. Omilta vanhemmiltani tämä nimittäin puuttuu.

Kukaan ei ole täydellinen, joten anoppi ja varsinkin appi ärsyttävät välillä.

Mutta mukavaa on se, että aidosti haluavat auttaa. Kuskaavat lapsia, viettävät aikaa lasten kanssa, tuovat ruokaa, marjoja, sieniä jne, ja yrittävät ottaa huomioon meitä. Erityisesti anoppi on aina äärimmäisen korrekti, ei sano vahingossakaan mitään loukkaavaa.

Toivoisin, että itse aikanaan osaisin olla yhtä hyvä anoppi.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2015 klo 16:09"]Kukaan ei ole täydellinen, joten anoppi ja varsinkin appi ärsyttävät välillä.

Mutta mukavaa on se, että aidosti haluavat auttaa. Kuskaavat lapsia, viettävät aikaa lasten kanssa, tuovat ruokaa, marjoja, sieniä jne, ja yrittävät ottaa huomioon meitä. Erityisesti anoppi on aina äärimmäisen korrekti, ei sano vahingossakaan mitään loukkaavaa.

Toivoisin, että itse aikanaan osaisin olla yhtä hyvä anoppi.
[/quote]

Minulla hyvin samanlainen tilanne!

Appiukkoon saatan hermostua, mutta sille on myös tilaa. Anoppi on mahtava (vaikka ärsyttää hänkin välillä vähän -ihan niinkuin omakin äiti). Kummankin kanssa ihan molemminpuoleinen arvostus. Koen olevani vähän kuin tytär heille. Ja pystyn kääntymään myös heidän puoleensa, jos tarvitsen saada vaikka puhua jostain vaikeastakin.

Koen olevani onnekas.

Anyone?!

No mun ekan kihlatun vanhemmat olivat ihania, mutta suhde taas päätyi eroon kun mies petti minua ennen häitä. Nyt olen naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa, mutta sainkin kaupanpäälle maailman ilkeimmän anopin :(

Mutta puhutaan nyt niistä ihanista appivanhemmista. Tärkeintä on mun mielestä, että appivanhemmat ovat sen tajunneet ja hyväksyneet, että lapsella on nyt uusi puoliso ja oma perhe ja se tulee ykkösenä, jos sitä ei hyväksy niin on vaikeaa tulla toimeen lapsensa ja hänen puolisonsa kanssa ollenkaan.

Se suhde lapsen kanssa ei ole enää ihan samanlainen kuin se oli kun lapsi oli nuori ja asui vielä kotona. Mutta ei myöskää tarvi kestää lapsellista käytöstä omalta aikuiselta lapseltaan. 

Kunnioutuksen pitäis säilyä molemmin puolin ja asioista keskustella avoimesti, jos jotain jäänyt hampaankoloon. Mutta toisaalta, jos ne hampaankoloon jääneet asiat on luokkaa ""voi kun minua edelleen vielä kymmenenkin vuoden päästä surettaa että miksi menit naimisiin noin tyhmän puolison kanssa" niin sellaiset mölyt kannattaa pitää sisällään.

Mikä on myös reilua on että vieraillaan puolin ja toisin, ei odoteta että vaan toinen osapuoli AINA ottaisi yhteyttä vaan tapaillaan samalla tavalla kuin muitakin ystäviä tavatessa. 

Hyväksytään se että se miniä voi olla ihan erilainen luonteeltaan kuin te itse ja joskus ei sellaista yhteistä säveltä löydy ts. ei löydy kauheasti yhteistä juteltavaa ja sekin vaan on hyväksyttävä. että ei kaikista anopeista ja miniöistä tule parhaita ystäviä, mutta on silti tärkeää yrittää pitää välit kunossa. Jo ihan senkin tähden että sitten kun teistä tulee joskus isovanhempia  :)