Onko lahna oikeasti hyvä kala?
Kommentit (11)
Minusta lahna on hyvää, etenkin savustettuna. Vaari teki aina savulahnoja.
kummoisenahan sitä ei pideetä, koska Suomessa arvostetaan vain rasvaisia kaloja.
Lapsena kesäisin äidin sukulainen aina savusti lahnoja pöntössä ja oli aivan ihanaa herkkua. Lahna on todella ruotoinen ja siksi sitä pidetään roskakalana.
Savustettuna oikein hyvä kala siinä missä muutkin.
Jep hyvä kala on! Ruodothan se syy, minkä takia ajatellaan roskakalana. Särkikalat myös saattavat viihtyä liejuisemmissa oloissa, joten rehevissä vesistöissä lahnaankin saattaa jäädä hiekkainen maku. Saimaan kivipohjaisista järvistä saa hyvää lahnaa.
Voi tehdä myös uunilahnaa, jos ei ole savustuspönttöä. Lahnan sisään keitettyjä kananmunan viipaleita ja riisiä.hiukan voita, suolaa, tilliä ja mustapippuria. Älä paista kuivaksi.
Lahna on oikein hyvä ruokakala, varsinkin savustettuna.
Muutkin särkikalat ovat hyviä. Esim. graavisärki on mitä parhainta (kauhea nyppinen ruodoissa mutta on sen arvoista). Menee aivan siiasta =)
Jos ruodot ovat ongelma niin saahan niistä tehtyä sitten vaikka kalapullia.
-lapsesta lähtien kalastanut-
Lahna on ihan hyvä kala ja tosiaan savustettuna jopa suoranaista herkkua. Niiden sanotaan olevan matoisia, mutta lahnoista toisinaan tavattava hihnamato ei kyllä tartu ihmiseen vaikka raakana lahnansa söisi. Että sikälikin parempi ruokakala kuin moni muu, esim. lapamato ei elä lahnassa lainkaan.
Ei lahnassa edes ole paljon ruotoja, jos vertaa vaikka johonkin haukeen. Vähän kuivahan se on, kun on rasvaton, mutta rudot irtoaa helposti.
Mä kans olen kuullu et jos tarpeeksi savustaa nii kuulemma ihan hyvä kala. Ja oliko että tuola etelänmaissa ei lahnoja oliskaan? Että on vain suomilahnoja?
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo95127.pdf
Leveäheisimato eli lapamato
(Diphyllobothrium latum)
• Väli-isäntiä ovat äyriäiset ja kalat (lahna, made, joskus hauki, ahven). Tartunta saadaan syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä/suolattua makean veden kalaa.
Mitenköhän muuten kävi hesen lahna-aterian?
http://yle.fi/uutiset/hesburger_aikoo_kokeilla_lahnaa_pikaruokana/5514111