Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisen kamsamperinteen keijukaiset ovat outoja
03.11.2021 |
Miksi muissa kansanperinteissä ja kulttuureissa keijukaiset eli keijungaiset olivat kauniita pieni henkiolemtoja joilla oli naisen vartalo ja perhosen siivet, mutta sitten juuri meidän suomalaisessa mytologiassa keijukaiset olivat pahan hajuisia ja näyttivät mätäneviltä kalmoilta?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Missä näin on? Kyllä ne ovat pieniä kirkkaita valo-olentoja.
Suomalaisessa mytologiassa. Suomessa keijukaiset ilmestyivät ihmisille hautakaissaattojen yhteydessä ja monet ajattelivat että ne olivat vainajahenkiä. Nuo kirkkaat valopallot, josta sinä puhut, ovat englantilaista kansanperinnettä ja syrjäyttäneet suomalaisen keijukaisperinteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus pienestä, siivekkäästä, lapsenomaisesta keijukaisesta ilmestyi suomalaiseen tarinanankerrontaan vasta 1900-luvun alussa Englantilaisten lastenkirjojen myötä. Suomalaisessa kansanperinteessa luonnonhengillä harvoin oli siipiä. Suomenkielen sana keiju on johdettu sanasta keijungainen. Keijungainen oli pieni siivekäs olento, jonka ruumis oli kokonaan, joko valkoisen, harmaan tai mustan homekarvan peitossa. Ne olivat kuoleman henkiä, jotka asuivat hautausmailla. Parasta aikaa nähdä keijungaisia oli Kekri, jolloin niitä saattoi nähdä tanssimassa hautojen päällä. Uskottiin myös, että ihmnen kuollessaan saattoi nähdä keijungaisia tanssimassa ympärillään.
Luonnonhenkiäkin on monentasoisia, osa on negatiivisia, osa on positiivisia, siinä missä ihmisiäkin.
Missä näin on? Kyllä ne ovat pieniä kirkkaita valo-olentoja.