Miten päästä eroon pelosta että mies huomaakin lopulta sun olevan ihan tavallinen keskinkertaisuus

Meistä jokainen on ihan tavallinen keskinkertaisuus. joka muuta väittää valehtelee itselleen.

En tiedä.

Mullakin kauhea sosiaalisten tilanteiden pelko... kotona kahdestaan mieheni kanssa! Juttelut ahdistaa, illallisella tulee kahvikuppineuroosi.

Pelkään, että en keksi mitään jännää sanottavaa, en kommunikoi oikein, en vastaa toisen tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Meistä jokainen on ihan tavallinen keskinkertaisuus. joka muuta väittää valehtelee itselleen.

Jos mies on kiinnittänyt ihaillen huomiota miten paljon ja laadukasta kirjallisuutta luet, et koe paineita vaan luet sitten reippaasti jotain paskaakin? Niin varmaan joo. On teillä varmaan mukava tunnelma kodissa.

Itseluottamus on ainoa tapa varmaan ja se ettei yritä sille miehelle esittää mitään, siinä sotkee itsensä vaan syvemmälle suohon.

Tsemppiä!

Uskoisin että mies kyllä tietää sen jo. Esittämista tekee enemmän tai vähemmän vähän kaikki, joten sitä osaa odottaa myös muiden kohdalla, siis pelko pois. Se voi itseasiassa olla miehelle helpottavaa jos oletkin täysin tavis, koska silloin häneltäkin putoaa turhat paineet pois.

Mä olin kuulemma pöristellyt pieruja unissani koko yön ensimmäistä kertaa kun oltiin yö yhdessä.

Aamulla heräsin meikit pitkin poskia, ei tarvinnut esittää hienompaa enää 😁

Exän kanssa oltiin yhdessä yhtä aikaa noroviruksessa seurustelun ensimmäisinä kuukausina. Oli se romanttista kun toinen oksensi vessassa ja toinen siinä seinän vieressä ämpäriin 😁

Kuten jo todettiin, niin me kaikki olemme keskinkertaisuuksia. Jos mies ei sitä kestä, on vika hänen korviensa välissä. Hän tulee pettymään koko elämänsä.

Minä itse olen tuosta huijaripelosta päässyt siten, että kerron olevani keskinkertainen. Monesti sanon, että olen niin yksinkertainen ihminen tai älyni ei riitä tms, enkä siksi ymmärrä, mitä hallitus puuhaa.

En tiedä, kiinnittääkö muut tähän puheenparteeni huomiota, mutta minulle tulee olo, etten ole rima nostanut turhan korkealle.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.

Mullakin kauhea sosiaalisten tilanteiden pelko... kotona kahdestaan mieheni kanssa! Juttelut ahdistaa, illallisella tulee kahvikuppineuroosi.

Pelkään, että en keksi mitään jännää sanottavaa, en kommunikoi oikein, en vastaa toisen tarpeisiin.

Tervettä itsekkyyttä peliin nyt! Sinullakin on tunteesi ja tarpeesi ja ne ovat ihan yhtä oikeutettuja kuin miehesi tarpeet. Jos juttelu ahdistaa, niin ole hiljaa. Jos mies kysyy mikä hätänä niin kerro että ahdistaa. Oletko esittänyt jotain sulavaa sosiaalista pulputtajaa koko teidän suhteen ajan?

Minun mielestäni ihmiset eivät ole keskinkertaisia, vaan omia upeita itsejään. Huomaahan sen siitäkin, että jos etsitään sitä keskimääräistä ihmistä, joka sopisi niihin keskiarvotuloksiin, millaisia ollaan, niin eipä niitä löydy.

Mitä menetettävää sulla on? Naamaria et jaksa koko elämää pitää. Olet oma itsesi ja se riittää siihen asti kuin riittää. Ei ole pelkästään sinusta kiinni suhteen jatko, teillä on 50/50 tilanne.

Aidon ihmisen sun mies haluaa.

Mieheni on paras ystäväni. Hänen kanssaan ei tarvitse esittää mitään, ei edes sen vertaa, mitä naisystävieni kanssa. Toki tyttökavereille on oma tärkeä sijansa, sillä on asioita, joissa vain nainen voi ymmärtää naista. Mutta se syvin sielujen yhteys löytyy nimenomaan mieheni kanssa. Olen kiitollinen, että saan jakaa elämäni juuri hänen kanssaan.

Tähän ei olla tultu itsestään. Takana on lähes 20 yhteistä vuotta, johon kuuluu hyvin monet kriisit ja väärät teot. On ollut kausia, kun olen pelännyt hänen jättävän, koska hän on niin upea ja minä huono. On ollut myös toisin päin, kun olen pitänyt itseäni häntä parempana ja hän on kokenut epävarmuutta. Olemme kuitenkin kaikesta huolimatta jatkaneet. Ehkä molemmat ovat alitajuisesti tunteneet suhteen potentiaalin - tai ehkä olemme molemmat läheisriipuvaisia! Olivat syyt miten jalot tai epäterveet tahansa, olemme pysyneet yhdessä ja nyt saamme kantaa sen hedelmää. Suhteemme on jo vuosien ajan ollut mitä tasapainoisin ja leppoisin, huumorintajua ja seksiä unohtamatta. Hyväksymme toistemme kipupisteet ja heikkoudet, arvostamme ja vaalimme toistemme vahvuuksia. Ja kasvamme edelleen: en malta odottaa, millaista meillä on 20 v - 60 vuoden päästä, jos saamme sinne asti elää.

Kari Kanalan sanoin: huomaa hyvä. Älä keskity hetkiin, jolloin tunnet olevasi epävarma. Vaali hetkiä ja tilanteita, kun tunnet itsesi upeaksi miehesi kanssa. Niin kuin elämässä aina; se lisääntyy, mihin keskittyy.

Olet aika tyhmä älykkyydeltäsi, jos luulet maailmassa olevan vain keskinkertaisuuksia.

Uskoisin, ettet osaa lonkalta heittää keskimääräistä äo-määrää.

Ja kyllä, tässä kirjoittaa mukavan näköinen asiantuntijatöitä tekevä nainen, jolla on keskimääräistä korkeammaksi virallisestikin tutkittu äo. Tämä oli vain esimerkki siitä, että todella on ihmisiä, jotka ylittävät keskimääräisyydet monellakin rintamalla.

Puhutko omasta pelostasi?

Oletko itse keskivertoa heikompi ja siitä pelot?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.

Mullakin kauhea sosiaalisten tilanteiden pelko... kotona kahdestaan mieheni kanssa! Juttelut ahdistaa, illallisella tulee kahvikuppineuroosi.

Pelkään, että en keksi mitään jännää sanottavaa, en kommunikoi oikein, en vastaa toisen tarpeisiin.

Olette olleet niin pitkään yhdessä, että teillä on jo yhteinen koti, olette avo- tai avioliitossa, ja edelleen ahdistaa ja tulee kahvikuppineuroosi?

Mua on aina jännittänyt eniten milloin mies tajuaa olevansa keskinkertaisuus. Kun haluaisi vaan seurustella, mutta se toinen on niin otettu kun sai ”tasokkaan” naisen että se miehisen itsetunnon boosti menee katosta läpi. Joskus mietin palasiko yksikään jälkeeni takaisin maanpinnalle. 😂

Kertokaa minulle; miksi, MIKSI suomalaisilla on noin äärettömän huono itsetunto?

Miksi suomalaiset vihaavat itseään ja sitä kautta kaikkia muitakin?

Mistä se johtuu?

Ovatko ihmiset masokisteja ja nauttivat surkeudessaan kieriskelystä?

Ihan joka paikassa tämä sama valitus ja ulina, olen liian huono, olen ruma, en kelpaa.

Kyllä sitä saa olla ihan niin huono kun tahtoo jos niin päättää. Mutta miksi päätätte niin? Saatteko siitä jotain sairasta nautintoa?

Mediocre

Jalustalle nostaminenkaan niin hyvä ole...

Taidat itse pelätä.

Terv. Mies 60

Tavallinen keskinkertaisuus on aina parempi kuin tavallinen yksinkertaisuus.

Oletko itse kaikkea keskinkertaista? Vai pelkäätkö olevasi alle keskitason?

Oletko mennyt naimisiin keskimääräisessä iässä, keskimääräinen luku lapsia, keskimääräinen ikäero puolisoon (0-2v) , keskimääräinen komeus vai mistä kiikastaa?