Kadun SYVÄSTI etten tehnyt kolmatta lasta. Miten päästä eteenpäin?

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 13:36"]

lisääntymisvietti on sellanen piruparka, että siitä ei mihinkään pääse. vaikka kuinka ajattelee, että kaksi riittää, nyt pääsee jo helpolla jne, niin silti. silti se tunne, että haluaa lapsen, kumpuaa niin alkukantaisesta tarpeesta lisääntyä, ettei sille oikein saa mitään! yritä ajatella, että se on sinun luonnossasi, tämä tarve, niinkuin ihmisellä yleensäkin (poislukien velat :P) että elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, jollakin se on täysi lapsettomuus, jollakin omakotitalo, jne, sinulla nyt tämä kolmas lapsi. ja se on rankempaa kun jäädä ilman omakotitaloa, tiedän (näin esimerkkinä) koska ihmisen luonnossa ei ole tarvetta saada omakotitaloa, vaan jatkaa sukua... sanoinkohan nyt tarpeeksi useasti tuon, että se on ihmisen SISÄLLÄ JNE, SE TARVE TEHÄ LAPSIA JA JATKAA SUKUA :D

[/quote]

Minä olen kyllä luullut, että ihmisillä (kuten muillakin eläimillä) on tarve harrastaa heteroseksiä. Jälkeläisten syntymienen on seurausta tästä, ei mistään ihmisen sisäsyntyisestä halusta saada lapsia. Jos ajattelee yhdyntöjen määrää, kun on mahdollista käyttää ehkäisyä, on suurimmassa osassa käytetty ehkäisyä. Näin ollen seksin harrastaminen on tarve, ja halu saada lapsia on pienempi tarve kuin halu ehkäistä lapsen syntymä.

Ei kuulosta siltä että rakastaisit lapsiasi. Älä hanki lisää.

2

Minulle tuli 3 lapsi,kun isommat oli 6ja 8. Ihan mahtavaa on ollut,kun on ollut kokemusta ja rentoutta ja aikaa tälle pienelle ihan eri tavoin kuin kahden hässäkässä. Ikää on nyt 3 ja kovasti mietin vielä neljättä lasta. Olisihan se raskasta varmasti, mutta rakkaus senkuin kasvaa näiden myötä:laajenee. Ovt omia ihmeellisiä persooniaan ja kyllä minustakin ikä3-5on huippu.. Niinkuin äitiys muutenkin. T.kotiäiti

Vastaan nyt vielä (olen siis alkuperäinen kirjoittaja), että tarkoitukseni ei suinkaan ollut kuulostaa epäkiitolliselta saati loukata lapsettomia pareja! Olen myös itse pohtinut omia motiivejani ja sitä, haluanko varsinaisesti edes lasta vai yritänkö vain paeta vanhenemista tai tarttua kiinni menneeseen. Tiedän myös, että en ole mikään superäiti (en ole esim. jaksanut olla pitkiä aikoja hoitovapaalla) ja haluan myös tehdä paljon omia juttuja. Tavallaan onkin ristiriitaista, että nyt, kun lapset on jo isompia ja aikaa tehdä omia juttuja olisi paljon olen alkanut haikailemaan kolmannen perään. 

En oikeasti tiedä, mitä pitäisi tehdä.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 17:11"]

Minulle tuli 3 lapsi,kun isommat oli 6ja 8. Ihan mahtavaa on ollut,kun on ollut kokemusta ja rentoutta ja aikaa tälle pienelle ihan eri tavoin kuin kahden hässäkässä. Ikää on nyt 3 ja kovasti mietin vielä neljättä lasta. Olisihan se raskasta varmasti, mutta rakkaus senkuin kasvaa näiden myötä:laajenee. Ovt omia ihmeellisiä persooniaan ja kyllä minustakin ikä3-5on huippu.. Niinkuin äitiys muutenkin. T.kotiäiti

[/quote]

Millaiseksi on nuorimman suhde kahteen ensimmäiseen muodostunut noin isolla ikäerolla? Meillä tulisi kanssa tuollainen ero ja se on yksi syy, miksi epäröimme kolmannen yrittämistä.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 14:21"]

Haluatko lapsen vai vauvan? Yksikään lapsi nimittäin ei ole vauva ja pieni kauaa ja sitten tämä sama tuska on taas edessä.

Mutta iän puolesta saat vielä lisää lapsia luultavasti jos vain mies suostuu.

Itse kyllä olen enemmän kuin tyytyväinen kun on vain kaksi lasta kun lapset ovat jo teinejä...ei ole aina helppoa olla teinien äiti :O 

Hanki myös tarpeeksi mielenkiintoinen oma elämä ettei sinun tarvitse elää lasten kautta.

[/quote]

Todella hyvin sanottu. Ihan sama kuin että haluaisi aina uuden koiranpennun kun se kasvaa isoksi eikä ole enää niin suloinen. Pikkulapsiaika kuuluukin olla vain pieni hetkinen, välivaihe. Ne lapset on ihmisiä, yksilöitä, eikä mitään sun viihdyttämisen välineitä. Itse olen iloinen ja ylpeä kun ainokaiseni on jo iso, älykäs ja hyvä ihminen. Hän kasvaa ja kehittyy kohti omaa elämäänsä.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 13:48"]

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 13:21"]

Ap haluaa vain pienen ja söpön vauva hypisteltäväkseen. Itsekästä ajattelua. Lapset eivät kauaa ole lapsia ja heistä tulee aikuisia ihmisiä. Ihminen ei ole mikään lelu.

[/quote]

No entäs sitten. Saahan sitä vauvoja tehdä jos huvittaa. Eikun hommiin!

[/quote]

Tietysti. Mutta vauvasta pitää vastata seuraavat 18v. Ja ap:lle on nyt jo tympeää kun lapset ovat puolet siitä. i vauvoja pidä tehdä jos ei kykene vastaamaan heidän ihmiseksi kasvamisen tapeisiin. Sitä varten ovat nuket ja pehmolelut. Ap vois ottaa vaikka hamsterin. Kuolee parissa vuodessa, niin ei tarvii turhaan tympääntyä. Että ei niitä vauvoja huvitukseksi tee kuin vastuuton idiootti. Heitä kyllä taitaa maailmassa olla aika paljonkin. Lapsen kannalta yksikin on liikaa.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 11:24"]

Vastaan nyt vielä (olen siis alkuperäinen kirjoittaja), että tarkoitukseni ei suinkaan ollut kuulostaa epäkiitolliselta saati loukata lapsettomia pareja! Olen myös itse pohtinut omia motiivejani ja sitä, haluanko varsinaisesti edes lasta vai yritänkö vain paeta vanhenemista tai tarttua kiinni menneeseen. Tiedän myös, että en ole mikään superäiti (en ole esim. jaksanut olla pitkiä aikoja hoitovapaalla) ja haluan myös tehdä paljon omia juttuja. Tavallaan onkin ristiriitaista, että nyt, kun lapset on jo isompia ja aikaa tehdä omia juttuja olisi paljon olen alkanut haikailemaan kolmannen perään. 

En oikeasti tiedä, mitä pitäisi tehdä.

[/quote]

No. Viisautta on luopua, päästää irti. ja jatkaa eteenpäin. Se tuntuu vaan olevan kovin vaikeaa nykyihmiselle. MItä jos yrittäisit löytää mielekkyyttä niistä nykyisistä lapsista ja omasta aikuisesta elämästäsi? Maapallo ei ainakaan kaipaa kolmatta lasta yhdeltäkään länsimaiselta kerskakuluttajalta.

Kun lapset kinuavat koiranpentua niin heille sanotaan että "OK, hankitaan koira, mutta sitten se on sinun vastuullasi. Sinun pitää hoitaa sitä."

Tehkää samalla lailla. Jos sinä haluat vauvan niin hoida se itse. Älä syytä miestäsi kiinnostuksen puuttesta, koska hän ei alun perinkään halunnut sitä. Jos sinulla on tunne josta et pysty luopumaan, niin pyöräytä lapsi (et olisi ensimmäinen nainen joku miestä kusettaa tässä asiassa) ja pidä siitä sitten huoli niin että saat tämän mystisen hoivatarpeesi tyydytettyä.

2

2

Vaikka itse olenkin sitä mieltä ettei elämässä kaikkea voi järjellä miettiä, suosittelen AP:tä kuitenkin miettimään omia motiiveitaan (kuten hän tietysti ilmeisesti onkin tehnyt). Jos aidosti haluat lapsen ja sen mukanaan tuoman työn ja vastuun, ja jos myös kumppanisi tuntee samoin, tehkää ihmeessä lapsi! Jos taas huomaat, että haluaisit lasta esim. täyttämään jotakin muuta puutetta elämässäsi, älä tee.

Itse aikanani kävin läpi samanlaisen prosessin ja itseäni rehellisesti tutkittuani tulin siihen tulokseen etten ole kyllin lapsikeskeinen tai uhrautuvainen kolmen lapsen äidiksi, kun kahdenkin kanssa tuntui vuosikausia todella raskaalta.

Jotenkin välillä tuntuu, että kun äitiydestäkin on tullut yksi suoritus muiden joukossa, on naisten välillä vaikea myöntää itselleen sitä etteivät he kenties olekaan samanlaisia uhrautuvaisia superäitejä kuin aiempien sukupolvien naiset.

Minun mielipiteeni taas on tämä enkä tule tätä muuttamaan: jokainen lapsi tuo taloon lisää rakkautta!! Voiko mikään olla sen arvokkaampaa??

Anteeksi ap kun näin sanon, mutta oletko ajatellut, että voisit olla masentunut?

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 11:59"]

Minun mielipiteeni taas on tämä enkä tule tätä muuttamaan: jokainen lapsi tuo taloon lisää rakkautta!! Voiko mikään olla sen arvokkaampaa??

[/quote]

Missähän pussissa mahdat asua? Katso ympärillesi. Jokainen lapsi ei tuo mukanaan vain rakkautta. Jos on ennestään ristiriitoja, lapset voivat syventää niitä. Saavat vanhemmat uupumaan, menettämään elämänhallintansa jne. Lapselle ei ikävä kyllä riitä elämän eväiksi se, että hän tuo vanhemmilleen rakkautta. Vanhemmilla pitää olla kykyä rakastaa häntä ja mikä vielä tärkeämpää, osata antaa hänelle mitä hän tarvitsee. Kyllähän jokainen alkoholinhuuruinen äitikin sitä "rakkautta" hönkii ja lapsi on hänelle "kaikki kaikessa". Mut lapsi tarvitsee enemmän. Aikuisen joka osaa antaa hänelle kodin, täyttää tarpeet, ja olla itse aikuinen. Ja mitäs sillä "rakkaudella" edes tarkoitetaan? Ei läheskään aina rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 13:06"]

Olen 37-vuotias 9- ja 7-vuotiaiden lasten äiti. Miehen painostuksesta luovuin aikanani haaveestani tehdä kolmas lapsi ja nyt, kun lapseni ovat jo noin isoja olen alkanut katumaan päätöstä suunnattomasti. Olen ajatuksieni kanssa jumissa enkä oikein tiedä miten pääsisin niistä eroon. Tuntuu hirveältä ajatella, että perheessämme ei enää koskaan tule olemaan pientä ihanaa nopeasti kehittyvää lasta, jonka ihasteleminen täyttää päivät. Tottakai isommatkin lapseni ovat rakkaita, mutta nyt jo kovin isoja ja itsenäisiä. Alkaa olla kynsilakkaa ym. ja ei puhettakaan, että haalaria suostuisivat päällensä vetämään. Myöskin äitin ja isän merkitys tuntuu pienentyneen jo pelottavan paljon ja kiinnostus suuntautuvan yhä enemmän pois kotoa.

Välillä huonoina hetkinä tuntuu, että paras ja ihanin aika elämässäni on varmaankin nyt sitten eletty. Ja tämä on kovin surullinen tunne.

Tiedän toki, että lasten kuuluukin kasvaa ja että he ovat meillä vain "lainassa", mutta kun katson ystävätärtäni, jolla vielä pieni lapsi on, tulen kyllä suunnattoman surulliseksi ja ajattelen, että hänen elämällään on enemmän merkitystä kuin omallani.

Olisiko jollakulla teistä jotakin viisasta neuvoa tilanteeseeni? Kiitos!!!

[/quote]

Sama juttu. Olen 38-vuotias 9- ja 7-vuotiaiden poikien äiti. Mieheni ei aikanaan halunnut enempää lapsia ja nyt koen olevani turhan vanhakin vauva-aikaan ja mies ei edelleenkään halua. Olisin halunnut 3 lasta ja kyllä se vieläkin surettaa, sillä kolmatta en saa. Ikinä.

2

Mä sain ensimmäisen lapseni kun olin 36. Toisen 38 ja kolmannen 41.

äsulla on mahdollisuudet ihan mihin vaan. Nyt on se aika, jos kokeilla aiotte. Niin sanoi aina gynekologi, kin mietin asiaa...aika on nyt.

nyt sulla olisi jaksamista ja saisit olla kotona vauvan kanssa, kun on pienet alakoululaiset.

sun tilanne on ihan jees. Ei ole peli menetetty.

mieskin voisi olla nyt suostuvainen? Puhu. Puhu siitä, että masentaa tilanne.

Ap on elämässään tienristeyksessä ja siitä kriisi. En käsitä täällä joidenkin ihmisten nokkavia kommentteja, omasta näkökulmastaan. Miksi ihminen ei saisi kriiseillä ja surra siirtymävaiheita sekä tuntea luopumisen tuskaa?

Miksi joku lapseton edes vaivautuu vastaamaan, kun ei ilmiselvästi kykene ymmärtämään eikä asettumaan ap:n asemaan. Miksi siis edes avata sitä sanaista arkkuaan, kun ei sieltä mitään rakentavaa tule?

Sulla on kaksi erilaista tietä edessäsi ja voit lähteä kulkemaan vain toista. Ei ole oikeaa eikä väärää tietä. Punnitse tarkkaan. Molemmilla teillä kohtaat onnea, tyytyväisyyttä ja haasteita. Kun toisen valitset, niin toisesta luovut.

Mä ole omassa elämässäni pyrkinyt tekemään valintoja siten, että valitsen sen tien, jota vähemmän kuvittelen katuvani kymmenen vuoden päästä.

Sulla on ikäsi puolesta mahdollisuus vielä kokeilla, annettaisiinko teille vielä yksi pieni. Siinä on kova urakka. Yövalvomiset, vaipparalli, uhmaikä. Se riski, mikä raskaus on naiselle. Riski, että lapsi ei olisikaan terve. Toisaalta lapsi toisi varmasti myös onnea, iloa ja rakkautta.

Toisaaltaan taas voisit panostaa nykyisiin lapsiisi sekä itseesi. Rahaa on paremmin käytettävissä, on aikaa, energiaa, kokonaisia yöunia jne.

Ei ole helppo valinta.

Mä valitsin itse sen kolmannen lapsen. Mulla on nyt ikää 36. Rankkaa on ollut, mutta hetkeäkään en ole katunut. Ihanaa, kun meillä on vielä yksi tuollainen pamperoinen taapertamassa täällä. Hän on meidän kaikkien lemmikki ja pussaillaan se märäksi joka päivä :)

Enkä usko, että ap viisikymppisenä enää itkee tätä, kun hedelmällisyys on jo mennyt, joten antakaa nyt vähän armoa!