Lue keskustelun säännöt.
Kysymys lukiossa yksin olleille
12.01.2015 |
Otsikko huonosti muotoiltu.
Tää kysymys on sellaisille ihmisillle, jotka olivat yksinäisiä lukiossa. Eivät kiusattuja tai syrjittyjä, mutta eivät myöskään suosittuja. Ihan normaaleja ihmisiä joilla ei ollut lukiossa vaan kavereita. Miten teidän elämä on mennyt lukion jälkeen? Mulle on usein sanottu, että lukiossa tulee elinikäiset ystävät ja lukiossa ihminen elää elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Mulla ei ole lukiossa kavereita, ei mua kiusatakkaan mutta oon usein yksin. En tee mitään vapaa-ajalla, mulla ei ole hirveästi sosiaalista elämää. Mulla on kaksi ystävää, mutta ei me hirveän usein ehditä nähdä. Mulla ei ole koulun itsensä kanssa ongelmia, hyvät välit sukulaisiin, mutta ongelma vaan on että oon ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Toisaalta jopa tykkään olla yksin, mutta pelkään niin paljon että kun lukio on ohi, mun elämän suunta ei muutu. Ei se tietenkään itsekseen muutu, mutta kysyn siis määrääkö lukio elämän kulkusuunnan? Jos en pärjää siellä sosiaalisesti, oonko lopun ikäni tuomittu olemaan yksin?
Tiedän että asiat voivat muuttua milloin vain ja voisin jopa löytää kavereita lukiostani, mutta ihmiset siellä ovat ylimielisiä pissiksiä eikä ollenkaan tyylisiäni.
Haluan vielä sanoa, etten ole mikään vähemmistökulttuurin/-muodin edustaja, vaikkei heissä ole mitään vikaa. Olen helposti lähestyttävä, mutta joku mussa ilmeisesti vain on kun ihmiset ei halua mitään sen syvällisempää ihmissuhdetta mun kanssa kun ehkä just ja just käytävällä viikonlopun kuulumisten vaihdot.
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei jäänyt lukiosta yhtään sydänystävää, pelkkiä hyvänpäiväntuttuja. En ole nyt yliopistostakaan löytänyt yhtään ystäviä, en ole kolmeen vuoteen tehnyt mitään kenenkään muun kanssa kuin avomiehen tai yksin :( ainoat varsinaiset ystäväni...ainoa ystäväni on itse asiassa ala-asteelta mutta asumme eri maissa joten keskustelemme tosi harvoin nykyään. En vain ymmärrä miten ihmiset verkostoituvat ja saavat ystäviä, minustakin olisi kiva tehdä vapaa-ajalla kaikenlaista mutta en tunne ketään.
Mulla yksinäisyys leimasi pitkään elämää, mutta noin 23-24 -vuotiaana aloin ns. kasvamaan aikuiseksi ja kiinnittämään huomiota käyttäytymiseeni ja, voi kuulostaa pinnalliselta, mutta ulkonäkööni. Tästä seurasi itsetunnon paraneminen. Yhtäkkiä sitten ihmisille puhuminen ja sosiaalinen elämä helpottui itsetunnon paranemisen ja jonkinlaisen itsevarmuuden myötä ihan huomattavasti. Sen jälkeen en ole kokenut olevani yksinäinen, ennen kuin muutin vieraalle paikkakunnalle, jossa kesti kauan rakentaa sosiaaliset verkostot. Onnistuin kuitenkin.
Lukion jälkeen tulee opiskelut ja työt, uudet ihmiset ja uudet seikkailut. lukio ei tule määrittämään sua mitenkään, jos et itse jää niihin aikoihin kiinni.. itse koen olevani nyt, 7 vuotta myöhemmin, aivan eri ihminen kuin lukiossa. Vaikka olen edelleen rauhallinen persoona, niin nyt lähinnä säälittä se pikku reppana, joka lukiossa olin. lukio elämän parasta aikaa,. not. lukiosta päästessä se elämä vasta alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukio EI määrää elämän kulkusuuntaa, ainakaan sosiaalisesti!
Olin itse lukiossa tavattoman ujo, johtuen yläasteen kiusaamisesta. Onnistuin kuitenkin jossain vaiheessa hommaamaan poikaystävän (netistä), ja sitä kautta tutustuin omanikäisiini ihmisiin. Eikä niistä ensimmäisistäkään joille uskallat puhua, tarvitse tulla mitään sydänystäviä. Näihin poikiksen kavereihin treenasin sosiaalisia taitojani, joita varsinaisesti käytin vasta myöhemmin.
Parhaimmat kaverit sain ammattikorkeakoulusta, siellä oli paljon samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita.
Ujoudessa ei ole mitään pahaa, mutta itse sain kavereita sillä että tiedostin oman ujouteni ja yritin päästä siitä kuitenkin vähän yli. Tämä vei aikaa vuosia.
En olisi sinuna kovin huolissani, itsellänikin oli pahin angstivaihe juuri lukiossa, ja pelkäsin tulevaisuutta ja epäonnistumista todella paljon.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]
Kiitos taas hirveästi vastaajille! Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla. Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.
[/quote]
Ymmärrän sua. Tuosta ulospääsy on vaikeata kun ei tiedä, mikä keino olisi paras. Se toisten elämä tuntuu omaan verrattuna niin makeelta ja heilla on aina niiiiiiiin hauskaa. Mun tytär on samassa tilanteessa; olisi kiva mennä joskus baariin, mutta yksin meno ahdistaa ja sen ymmärrän hyvin. Ei nuoren tytön ole helppo noin vaan päättää lähteä etenkään yksin bilettämään. muutkin siellä on kavereittensa kanssa. Mun tyttären kavereista toinen alkoi just seurustella ja toista ei baarit kiinnosta, on enemmän urheilijatyyppi. Ja mitä pitemmän aikaa menee, sitä vähemmän puheenaiheita tuttujen kanssa on, ne kun kertaa lähinnä edellisen viikonlopun tapahtumia ja itse on istunut huoneessa koko ajan. Kaipaa ulos maailmaan mutta ei uskalla eikä ole keinoa. täti 16.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:39"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]Kiitos taas hirveästi vastaajille! Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla. Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta. [/quote] Etkö voi mennä kaverisi ja siskosi peesissä bileisiin ja illanviettoihin? Siellä tutustuisit toisiinkin eikä menis loppu lukioaika vaan odotellessa jatko-opintojen alkua. Sulla on kuitenkin nyt ehkä huolettomin aika elämästäsi menossa: ei tarvi käydä töissä paitsi ehkä kesällä, ei tarvi maksaa vuokraa tai ruokaa ja voit mietiskellä, mitä haluaisit joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista, joka tekee sut onnelliseksi. [/quote] Kaverini elää omaa elämäänsä, hänellä on paljon kavereita muista piireistä mutta ei käy bileissä tms. Hän ei sellaisiin edes kaipaa. Siskoni kohdalla taas en usko, että hirveästi tykättäisiin jos hän raahaisi kaksi vuotta nuoremman siskonsa pyytämättä johonkin kemuihin. Aihe ei tätä koskenut, mutta nyt kun aloin kirjottamaan tästä tajusin ekaa kertaa kuinka huonolta musta tuntuu koko ajan. Mun itsetunto on täysin maassa ja elämänhalu laskee päivä päivältä. [/quote] Etkö voi jutella kaverisi kanssa sun pahasta olosta? Lukion jälkeisessä elämässä ollaan paljonkin tutustuttu kaverin kavereihin ja pyydetty yhteiseen leffailtaan mukaan myös sillä hetkellä "ryhmään" kuulumaton. Mulle tämä ei tullut lukiossa mieleenkään ja nyt mietin, että miks ei. Kaks vuotta ei ole myöskään edes lukiossa iso ikäero. Oma paras kaverini aikoinaan oli mua pari vuotta vanhempi eli oltiin yläasteella ja lukiossakin vaan se vuosi samaan aikaan.
[/quote]
Se olisikin fiksua, että jos nuoret huomaisivat jonkin yksinäiseksi niin kutsuisivat joskus vaikka porukan mukaan elokuviin tai bileisiin. Vaikka tämä ei sitten tulisikaan, varmaan siitä jäisi puoin ja toisin hyvä mieli. Mutta nuoretkin on niin tiiviisti omissa porukoissaan ja ulkopuolelle jääviä katsotaan nenän vartta pitkin. Joo joo, miks olla kavei jos kemiat ei pelaa, mutta tarkoittaako se epäystävällisyyttä? Ettei tunneta myötätuntoa sitä yksinäistä kohtaan? Se on kummallista että nuoret(kaan) ei osaa kohdata toisiaan tasavertaisina. Ja sama jatkuu sitten työelämässä.
Mutta ap, usko että sinun aikasi vielä tulee. Kun menet opiskelemaan kaikki aloittavat puhtaalta pöydältä. Sinun on tärkeää ymmärtää, mitä elämässäsi haluat ja millaisia ihmisiä sinne haluat. Ehkä koulussasi ei niitä sittenkään ole, vaan löydät ne myöhemmin. Kärsivällisyyttä, älä lannistu vaikka pahalta välillä tuntuukin. täti 16 ja 45.
Olin yksin, mutten yksinäinen. Kaikkein pahinta oli mielestäni vanhojentanssit ja penkkarit. En mennyt kumpaankaan. Ärsyttää tuollaiset hassun hauskat sosiaaliset tapahtumat. En taida muistaa yhdenkään lukiotuttavani nimeä enää, enkä välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.vauva.fi/keskustelu/4236473/ketju/tyttarellani_ei_ole_kavereita_lukiossa
Et ole ap yksin ajatustesi kanssa. Tsemiä ja jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun parhaat ystäväni nuorempana olivat harrastuksista ja perhetuttuja/sukulaisia, joihin tutustunut jo kauan ennen lukiota. Lukiossa mulla oli peräti yksi kaveri, mutta paljon olin siellä yksinkin. Aina oli miettiminen mihin pöytään esim viitsii mennä istumaan ruokalassa... Se oli kyllä vähän tylsää, mutta toisaalta aika paljon itsestäkin kiinni. Ehkä en vain samaistunut niihin ihmisiin niin. Mua jopa ahdisti, kun jotkut koetti tehdä tuttavuutta!
Ja sama jatkui ammatillisissa opinnoissa. Kai mä jotenkin koin, että mulla oli jo tarpeeksi kavereita entuudestaan, enkä kaivannut lisää. Nyt kun jälkeenpäin mietin, niin olisi kyllä kannattanut hankkia vaan niin paljon kavereita kun mahdollista, koska nykyään näiden lapsuuden kavereiden kanssa tosi eri elämäntilanne (yhtä lukuunottamatta), ja taas huomaan olevani yksin. Ja näin vanhempana on ainakin mun melkein mahdoton saada uusia kavereita, eikä ainakaan kukaan tule tyrkyttämään seuraa!
Mutta siis olen naimisissa, ja minulla kaksi lasta. Luulen, että perhe on monelle epäsosiaaliselle ihan hyvä vaihtoehto (jos nyt kuitenkin on sen verta sosiaalinen että parin itselleen onnistuu löytämään).
Älä hätäänny. Itelleni jäi lukiosta vaan 1 kaveri jonka kanssa yhteyttä pidetään nykyään harvakseltaan, muiden kanssa ei oikeestaan ollenkaan. Hyviä kavereita tullu lukion jälkeen mm. Töistä. Nyt ikää 24v.
En mä nyt oo ihan varma, että onko mun kokemuksista apua, mutta kirjoitan kumminkin.
Mä olin lukioon mennessäni yksinäinen ja siellä mulla meni paljon paremmin kuin peruskoulussa. Sain paljon uusia hyviä kavereita, mutta lukion jälkeen en ole kovin paljoa niitten kanssa ollut enää tekemisissä. Facebook-kavereita ollaan edelleen, mutta livenä nähtiin ehkä vuoden verran lukion jälkeen.
Multa puuttuu kaikki noi pitkäaikaiset kaverit. Ei niihin ole kontakti oikeasti kunnolla säilynyt - riippumatta siitä, missä on tutustuttu. AMK-ajaltakaan ei jäänyt pysyviä suhteita keneenkään. On kyllä ihmisiä, joiden kanssa haluaisin olla tekemisissä ja niiden olevan oikeita ystäviä, mutta ei se vaan ole mennyt niin. Tuntuu, että kouluaikoina olis ollut helpompaa saada kavereita. Töistä mulla ei oo ketään sellasta, jonka kanssa olisin tai periaatteessa edes haluaisin olla tekemisissä vapaa-aikana. Tosin jos mulla olis vakituinen työ eikä näitä pätkätöitä eri paikoissa, niin tilanne vois olla eri.
Voisko sen ainoan kaverin kanssa säätää, että pääsis samoille kursseille? Tai jos siellä on joku muu siedettävä tyyppi, jonka kanssa on puheväleissä? Toinen asia on ne harrastukset. Jos sellaista ei ole, niin hankit sellaisen, kun sielläkin tapaa ihmisiä, joista voi tulla kavereita.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:51"]
Otsikko huonosti muotoiltu. Tää kysymys on sellaisille ihmisillle, jotka olivat yksinäisiä lukiossa. Eivät kiusattuja tai syrjittyjä, mutta eivät myöskään suosittuja. Ihan normaaleja ihmisiä joilla ei ollut lukiossa vaan kavereita. Miten teidän elämä on mennyt lukion jälkeen? Mulle on usein sanottu, että lukiossa tulee elinikäiset ystävät ja lukiossa ihminen elää elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Mulla ei ole lukiossa kavereita, ei mua kiusatakkaan mutta oon usein yksin. En tee mitään vapaa-ajalla, mulla ei ole hirveästi sosiaalista elämää. Mulla on kaksi ystävää, mutta ei me hirveän usein ehditä nähdä. Mulla ei ole koulun itsensä kanssa ongelmia, hyvät välit sukulaisiin, mutta ongelma vaan on että oon ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Toisaalta jopa tykkään olla yksin, mutta pelkään niin paljon että kun lukio on ohi, mun elämän suunta ei muutu. Ei se tietenkään itsekseen muutu, mutta kysyn siis määrääkö lukio elämän kulkusuunnan? Jos en pärjää siellä sosiaalisesti, oonko lopun ikäni tuomittu olemaan yksin? Tiedän että asiat voivat muuttua milloin vain ja voisin jopa löytää kavereita lukiostani, mutta ihmiset siellä ovat ylimielisiä pissiksiä eikä ollenkaan tyylisiäni. Haluan vielä sanoa, etten ole mikään vähemmistökulttuurin/-muodin edustaja, vaikkei heissä ole mitään vikaa. Olen helposti lähestyttävä, mutta joku mussa ilmeisesti vain on kun ihmiset ei halua mitään sen syvällisempää ihmissuhdetta mun kanssa kun ehkä just ja just käytävällä viikonlopun kuulumisten vaihdot.
[/quote]
Mulla oli lukiossa pari kaveria, muttei ketään oikeasti läheistä. Vaan yhteen olen missään yhteyksissä, ja sekin vaan facebookin kautta tapahtuvaa satunnaista kommentointia. En kokenut että yläasteella tai lukiossa olisi ollut ketään joka olisi tuntunut "minunlaiseltani", oli sellainen kympin tyttö jota ei pussikajottelu kiinnostanut. Itse en ollut ujo, mutten myöskään suosittu, lähinnä minut jätettiin omiin oloihini.
Lukion jälkeen homma muuttui kun pääsin opiskelemaan, sieltä ne löytyivät ne omanhenkiset ja pitkät ystävyyssuhteet. Mulle opiskeluaika oli monin verroin merkittävämpi sosiaalisesti kuin lukio! Nyt olen 37 ja kaikki läheisimmät ystävät ovat vanhoja opiskelukavereita - niin ja se puolisokin löytyi sitten samalta laitokselta, eri vuosikurssilta.