Kysymys lukiossa yksin olleille

Olin erikoislukiossa, mutta luin vain tavallisia aineita. Muut olivat aivan eri maailmoissa enkä ehkä siksi kuulunut porukoihin. Suoritin lukion vain suorituksena ja menin opiskelemaan alaa joka kiinnosti. Yliopistossa sainkin sitten ihania ystäviä, joita kiinnosti samat asiat. Löysin sitten myös harrastuksen jonka kautta sain ystäviä. En jäänyt yksin. Lukiotjttujen kanssa olen naamanirjakaveri muttei olla oltu yli 10 vuoteen missään tekemisissä. Minulla menee ihan hyvin. Miehenkin löysin harrastuksen parista.

Kiitos taas hirveästi vastaajille!
Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla.
Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]Kiitos taas hirveästi vastaajille!
Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla.
Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.
[/quote]

Etkö voi mennä kaverisi ja siskosi peesissä bileisiin ja illanviettoihin? Siellä tutustuisit toisiinkin eikä menis loppu lukioaika vaan odotellessa jatko-opintojen alkua. Sulla on kuitenkin nyt ehkä huolettomin aika elämästäsi menossa: ei tarvi käydä töissä paitsi ehkä kesällä, ei tarvi maksaa vuokraa tai ruokaa ja voit mietiskellä, mitä haluaisit joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista, joka tekee sut onnelliseksi.

Mulla oli lukiossa yksi ystävä, jonka kanssa olin jo ennestään kavereita ja hän on edelleen ainoa oikea ystäväni. Pari moikkaustuttua oli myös. Aloitin heti lukion jälkeen yliopiston, jossa sama yksinäinen linja jatkui... En oikein tutustunut kehenkään. Nuo opiskelut lopetinkin reilun puolen vuoden jälkeen. Nyt parin vuoden jälkeen aloitin juuri amk:n ja hyvältä näyttää, olen saanut suuni auki ja uskaltautunut puhumaan ihmisille. Asiaa helpottanee myös se, että kyseinen koulutusohjelma on miesvaltainen ja olen klikkiytynyt niiden harvojen naisten kanssa.

En ole koskaan ollut mikään sosiaalinen enkä varsinkaan sosiaalisesti taitava. Lukiossa ahdisti kovasti, jos joutui tekemään pari- tai ryhmätöitä, eikä luokassa ollut ketään tuttua. En ole sinänsä mikään hylkiö, olen ihan hyvännäköinenkin, mutta jotenkin tuo sosiaalisuus on aina ollut vaikeaa... Olen todella onnellinen, että nyt amk:ssa homma näyttäisi luistavan aika hyvin. Edelleenkään en biletä, en käy jatkuvasti jonkun kanssa kahvilla tms, mutta en sellaista kaipaakaan. Minulle riittää kourallinen kavereita ja yksi sydänystävä. Siitä olen onnellinen, että tämä yksi paras ystävä on ollut rinnallani jo monta vuotta.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:39"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]Kiitos taas hirveästi vastaajille!
Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla.
Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.
[/quote]

Etkö voi mennä kaverisi ja siskosi peesissä bileisiin ja illanviettoihin? Siellä tutustuisit toisiinkin eikä menis loppu lukioaika vaan odotellessa jatko-opintojen alkua. Sulla on kuitenkin nyt ehkä huolettomin aika elämästäsi menossa: ei tarvi käydä töissä paitsi ehkä kesällä, ei tarvi maksaa vuokraa tai ruokaa ja voit mietiskellä, mitä haluaisit joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista, joka tekee sut onnelliseksi.
[/quote]

Kaverini elää omaa elämäänsä, hänellä on paljon kavereita muista piireistä mutta ei käy bileissä tms. Hän ei sellaisiin edes kaipaa.
Siskoni kohdalla taas en usko, että hirveästi tykättäisiin jos hän raahaisi kaksi vuotta nuoremman siskonsa pyytämättä johonkin kemuihin.
Aihe ei tätä koskenut, mutta nyt kun aloin kirjottamaan tästä tajusin ekaa kertaa kuinka huonolta musta tuntuu koko ajan. Mun itsetunto on täysin maassa ja elämänhalu laskee päivä päivältä.

Sain yliopistossa hyviä ystäviä jotka ovat pysyneet elämässä pitkään. Lukioaikainen ainoa kaveri katosi heti kun saatiin lakit päähän.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]Kiitos taas hirveästi vastaajille!
Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla.
Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.
[/quote]
Miks et kävis näiden kahden kanssa joskus tuulettumassa ja bilettämässä? Kolmistaan pystyy tekeen jo vaikka mitä. :) Ja sit saatatte törmättä uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Tai ette. Mutta ainakin on tekemistä.
Niin kuin kommentistasi välittyy, elämä on hyvin paljon sitä miksi sen tekee.

Suosittelen harrastusta josta saa itsevarmuutta. Tanssi, liikunta ylipäänsä, improvisaatio teatteri, laulu, joku kontakti -improvisaatio.... näitä on vaikka miten. Pieniä onnistumisia tuova harrastus kohottaa mielialaa ihan ihmeesti.
Terv. Eräs joka uskalsi mennä tanssiin ja sai todella paljon itsevarmuutta. Tanssiminen oli mun pitkäaikainen haave.

Mulla oli lukiossa sellainen n. 20 ihmisen kaveripiiri ja ollaan edelleen kaikki tiukasti yhteydessä toisiimme, ja pidetään kiinni siitä että aina kotiseudulla käydessä nähdään taas. Myös jatko-opinnoissa sain paljon kavereita ja meidän ryhmä oli tosi tiivis, työelämässä tulee paljon jelpittyä toisia (ala vaatii verkostoitumista). Ja vaikkei tän perusteella siltä kuulosta, mä olen aivan törkeen ujo! Olin lukiossa miltei koko ekan vuoden yksin kun en uskaltanut puhua kellekään, mutta sitten sattuman kaupalla satuin ryhmätyöhön parin nykyisen kaverin kanssa ja päätin vaan että hei, nää on mukavia, näistä tulee mun kavereita. Tiedän että tällanen "pitää vaan yrittää"-läpinä kuulostaa ihan turhalta, mutta jos ikinä iskee yhtään otollinen hetki tulla ulos kuorestaan niin käytä se hyväksi. Ja jatko-opiskelun alkaessa viimeistään koitat viettää ihmisten kanssa aikaa, käy bileissä, osallistu keskusteluun yms. Jos opettelee hyväksi ihmis/tilannetuntijaksi niin pikkuhiljaa se käy ku luonnostaan. Mä olen edelleenkin ujo ja jännitän aivan saatanasti kaikkea, mutta kun seura alkaa tuntua tutummalta niin siitä alkaa vähitellen päästä eroon. Toivottavasti löydät hyvää seuraa tulevaisuudessa :) ja tosiaan ei kannata pakolla kaveerata kaikkien kanssa, vaan etsiä sellainen omanhenkinen porukka.

Lukiosta ei jäänyt ainuttakaan ystävää. Yliopistossa tapasin elämäni ystävät, jotka toivottavasti pysyvät aina.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:39"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:35"]Kiitos taas hirveästi vastaajille!
Voin sanoa että lukio olisi jäänyt mun kohdalla kesken ekan jakson jälkeen, ellei mun paras ystävä ja isosisko olis samassa koulussa. Harmi vaan että tämä kaveri on kaikilla eri kursseilla.
Ja tosiaan, en edes sinänsä tahdo uusia ystäviä, mutta olisi mukavaa käydä viikonloppuisin ja arki-iltaisin jossain kavereiden kanssa. Muut ikäiseni bilettävät, seurustelevat, löytävät uusia ystäviä ja vaikka mitä. Mun elämä on tylsää ja raskasta päivästä toiseen vaikka nämä kaks ystävää mulla onkin, joita en vaihtais mihinkään maailmassa. Ehkä mä vaan valitan oikeasti turhasta.
[/quote]

Etkö voi mennä kaverisi ja siskosi peesissä bileisiin ja illanviettoihin? Siellä tutustuisit toisiinkin eikä menis loppu lukioaika vaan odotellessa jatko-opintojen alkua. Sulla on kuitenkin nyt ehkä huolettomin aika elämästäsi menossa: ei tarvi käydä töissä paitsi ehkä kesällä, ei tarvi maksaa vuokraa tai ruokaa ja voit mietiskellä, mitä haluaisit joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista, joka tekee sut onnelliseksi.
[/quote]

Kaverini elää omaa elämäänsä, hänellä on paljon kavereita muista piireistä mutta ei käy bileissä tms. Hän ei sellaisiin edes kaipaa.
Siskoni kohdalla taas en usko, että hirveästi tykättäisiin jos hän raahaisi kaksi vuotta nuoremman siskonsa pyytämättä johonkin kemuihin.
Aihe ei tätä koskenut, mutta nyt kun aloin kirjottamaan tästä tajusin ekaa kertaa kuinka huonolta musta tuntuu koko ajan. Mun itsetunto on täysin maassa ja elämänhalu laskee päivä päivältä.
[/quote]

Etkö voi jutella kaverisi kanssa sun pahasta olosta? Lukion jälkeisessä elämässä ollaan paljonkin tutustuttu kaverin kavereihin ja pyydetty yhteiseen leffailtaan mukaan myös sillä hetkellä "ryhmään" kuulumaton. Mulle tämä ei tullut lukiossa mieleenkään ja nyt mietin, että miks ei. Kaks vuotta ei ole myöskään edes lukiossa iso ikäero. Oma paras kaverini aikoinaan oli mua pari vuotta vanhempi eli oltiin yläasteella ja lukiossakin vaan se vuosi samaan aikaan.

Itse olin melko yksinäinen lukion ensimmäisenä vuonna. Kesti aikaa tottua uuteen paikkaan ja ympäristöön ennenkuin pystyin vähän avoimemmin lähestymään ketään. Vasta silloin ekan vuoden keväällä satuin löytämään omahenkistä porukkaa johon sitten tutustui oikeastaan vasta paremmin toisena vuonna.

Tää on ihan hiton pelottavaa. Tää vois olla mun kirjoittama. Ihanaa että muitakin on. Jos haluat jutella ni kerro ihmeessä! :)

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:18"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:51"]

Otsikko huonosti muotoiltu. Tää kysymys on sellaisille ihmisillle, jotka olivat yksinäisiä lukiossa. Eivät kiusattuja tai syrjittyjä, mutta eivät myöskään suosittuja. Ihan normaaleja ihmisiä joilla ei ollut lukiossa vaan kavereita. Miten teidän elämä on mennyt lukion jälkeen? Mulle on usein sanottu, että lukiossa tulee elinikäiset ystävät ja lukiossa ihminen elää elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Mulla ei ole lukiossa kavereita, ei mua kiusatakkaan mutta oon usein yksin. En tee mitään vapaa-ajalla, mulla ei ole hirveästi sosiaalista elämää. Mulla on kaksi ystävää, mutta ei me hirveän usein ehditä nähdä. Mulla ei ole koulun itsensä kanssa ongelmia, hyvät välit sukulaisiin, mutta ongelma vaan on että oon ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Toisaalta jopa tykkään olla yksin, mutta pelkään niin paljon että kun lukio on ohi, mun elämän suunta ei muutu. Ei se tietenkään itsekseen muutu, mutta kysyn siis määrääkö lukio elämän kulkusuunnan? Jos en pärjää siellä sosiaalisesti, oonko lopun ikäni tuomittu olemaan yksin? Tiedän että asiat voivat muuttua milloin vain ja voisin jopa löytää kavereita lukiostani, mutta ihmiset siellä ovat ylimielisiä pissiksiä eikä ollenkaan tyylisiäni. Haluan vielä sanoa, etten ole mikään vähemmistökulttuurin/-muodin edustaja, vaikkei heissä ole mitään vikaa. Olen helposti lähestyttävä, mutta joku mussa ilmeisesti vain on kun ihmiset ei halua mitään sen syvällisempää ihmissuhdetta mun kanssa kun ehkä just ja just käytävällä viikonlopun kuulumisten vaihdot.

[/quote]

Voi rakas, kirjoitat kuten minun esikoistyttäreni kirjoittaisi. Hänen elämänsä ja tilanteensa on täysin sama. Et ole yksin, teitä on muitakin. Te vaan hukutte piiloon niiden 'täydellisten' taakse. Muista että sinäkin olet täydellinen, omana itsenäsi.

[/quote]

Ihanasti sanottu! :) Täällä on taas yksi samanlainen ujo lukiolainen. Ihan uskomatonta, että jokaikinen ap:n kirjoittama lause olisi yhtä hyvin voinut olla minun kirjoittamani. :) Olen myös miettinyt täsmälleen samoja asioita ja tulevaisuus arveluttaa, sillä en usko aloittavani sosiaalisempaa elämää kohta lukion jälkeen. (olen abi 2015)

Up

Mullakaan ei ole kavereita lukiossa. Ihan ottaa sydämestä koko yksinäisyys ja vielä se että mun pitäisi selvitä lukiosta läpi ilman kenenkään apua.

Tämä on jo vanha ketju mutta jatkan silti. Välillä vaan edelleen tulee niin tolkuttoman surullinen olo omasta lukioajasta, että se 15 vuoden jälkeenkin vielä satuttaa.

Menin eri lukioon kun yläasteen luokalta kukaan muu. Yläasteella olin erikoisluokalla, minne kuka tuli mistäkin ja harvemmat tunsi toisiaan. Tuntui normaalilta, etten yläasteella ystävystynyt kenenkään kanssa niin, että koulun ulkopuolella olisin heidän kanssa ollut, niin taisi koko luokka toimia kun kaikki tulivat kauempaa kouluun. Vaikka kiva luokka meillä oli, en kokenut koskaan olevani yksin.

Lukio oli myös erikoislukio ja monet tunsivat toisensa jo ala-asteelta lähtien. Oli bileitä ja muuta. Minuakin kutsuttiin mukaan, mutta keksin tekosyitä ettei tarvinnut mennä koska tiesin, ettei vanhempani päästäisi sellaisiin. Koulussa olin sosiaalinen ja tuntui, että sain kavereita ja aina oli joku jonka viereen istua tunnilla ja hengata välitunnilla.

Lukion toisella porukat alkoivat vakiintumaan ja bileitä ym pidettiin edelleen, joskaan minua ei enää pyydetty mukaan eikä viikonlopun kuulumisia kyselty. Eräskin tyttö, jota olin pitänyt ihan ystävänä ei tietyssä porukassa ollessaan ollut huomaavinaankaan minua, seura kelpasi kun muuta ei ollut. Muutamia kertoja koitin mennä juttelemaan porukan mukaan tunnin alkua odotellessa mutta minut suljettiin fyysisesti ringin ulkopuolelle ja oltiin kun minua ei olisikaan. Tämä toistui useamman porukan kanssa. Ruokalassa jutut olivat ”sisäpiirijuttuja” ja sellaisia mihin minulla ei ollut mitään sanottavaa, aloin olla yksin ja hiljaa, joskin muiden keskellä.

Lukion toinen ja kolmas vuosi ovat olleet elämäni yksinäisimmät ja surullisimmat vuodet. Kävin koulussa ja harrastuksissa, mutta harvoin tapasin ketään. Entinen paraskaverikin oli löytänyt itselleen parempaa seuraa, yhteydenotot olivat ainoastaan minun tekemiä enää. Kotona en puhunut asiasta, vanhempani luulivat kaiken olevan hyvin ja minun keskittyvän koulun käyntiin.

Lukiossa valitsin mieluummin olla yksin kuin olla muiden hiljaisten ja yksinäisten kanssa. Heilläkin oli oma porukkansa ja minua pyydettiin mukaan, mutta en ollut kiinnostunut fysiikasta, Tolkienin kirjoista, enkä heidän seurastaan.

Jatko-opintoihin lähdin toiselle paikkakunnalle. Sieltä olen löytänyt parhaimmat ystäväni ikinä. Kuvittelin, ettei niin itseni kaltaisia ole edes olemassa, mutta paras ystäväni on kuin peiliin katsoisi, kaikkien näiden yli kymmenen vuoden jälkeen. Mieskin löytyi heti lukion jälkeen, olemme onnellisesti yhdessä edelleen.

Jokin aika sitten näin sosiaalisessa mediassa kuvia lukioaikaisten luokkakavereiden ”luokkakokouksesta”. Taas kirpaisi, vaikka olen onnellinen ja minulla on nyt asiat hyvin.

Miten asiat on nykyään?

Tuttua on, pääsin lukiosta 1971. Yksin olin myös keskikoulun.