Kysymys lukiossa yksin olleille

2

Helpottuu. Kun lähdet opiskelemaan, tapaat todennäköisesti samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita. Mutta muista että luonnettaan on vaikea muuttaan. Kukaan ei tule sun luo "kerjäämään" ystävyyttä, vaan sun pitää keksiä tapa olla itse aktiivisempi. Itse olen introvertti enkä oikeon arvosta aikaa kavereiden kanssa, koska viihdyn niin hyvin yksin. Joudun siis tsemppaamaan olemaan sosiaalinen. Mulle on myös sanottu että mun perusilme on vähän myrtsi enkä katso silmiin, joten en ole siksi helposti lähestyttävä

Oon 29 ja naimisissa mutta edelleen itken yksinäisyyttäni. Välillä on ollut vähän kavereitakin, mutta en osaa varmaan päästä tarpeeksi lähelle ketään, että kukaan haluais mua pitää elämässään.

Lukiosta on kivoja muistoja, mutta oikeasti en ole yhteenkään sen aikaiseen kaveriin enää yhteydessä. Kaikilla lähti elämä ihan eri suuntaan jatko-opiskeluiden myötä, minusta ne pitkäaikaisemmat ystävät tulivat vasta siellä.

En ollut yksinäinen, päinvastoin mulla oli paljon ns. kavereita ja aina seuraa, mutta kaikkien heistä kanssa tiet erosivat aika pian lukion loppumisen jälkeen. Ei olla enää vuosiin oltu missään tekemisissä. Edes facekavereita emme ole emmekä tervehdi kun kävellään kadulla vastaan...

Lukiosta ei jäänyt kavereita, joihin olisin yhteydessä. Ei vain ollut samanhenkisiä kavereita. Myöhemmin olen saanut opiskeluajoista ja töistä oikein hyviä ystäviä. Olen sosiaalinen. Ja naimisissa olen ja kaksi lasta. Olen onnellinen. Älä siis murehdi:)

Lukiosta ei minulla ole jäljellä yhtään ystävää. Oikeat ystävät, joita on 3-4 on ala- ja yläasteelta, seka ammatillisesta koulutuksesta. Olen 29. 

Pitkäaikaiset ystävät tulevat lapsuudesta, ajalta kauan ennen lukiota...

Kiitos teille jotka olette vastanneet. Ilmeisesti mulla ei oo mitään varsinaista hätää. Harmittaa vaan, kun tiedän joutuvani olemaan tossa koulussa vielä 2 vuotta yksinäni.:/

Ei kavereita lukiossa sen kummemmin

Olin lukiossa samanlainen. Sen jälkeen muuttanut pois tuppukylästäni, matkustellut ja saanut liudan hyviä ystäviä yliopistosta ja ulkomaan työharjoitteluista. Nyt ikää 30v ja kihloissa ihanan miehen kanssa. Elämästäsi tulee juuri sellaista, mitä siitä teet. Toisaalta harmittaa, ettei ole lapsuudesta jäänyt oikein ketään, joiden kanssa pitäisin yhteyttä, toisaalta nyt on juuri riittävä määrä ihania ihmisiä ympärillä. Kyllä se siitä, vaikka ei ehkä nyt tunnu siltä.

Lukiota sanoo parhaaksi ajakseen ne, joille se oli parasta aikaa. Lapsuutta ne, joille se oli. Yliopistoa ne joille se jne...

Lukio ei määrää elämän loppusuuntaa ainakaan jos muutat toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Silloin KAIKKI nollautuu. Elämä saa uuden alun.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:05"]Olin lukiossa samanlainen. Sen jälkeen muuttanut pois tuppukylästäni, matkustellut ja saanut liudan hyviä ystäviä yliopistosta ja ulkomaan työharjoitteluista. Nyt ikää 30v ja kihloissa ihanan miehen kanssa. Elämästäsi tulee juuri sellaista, mitä siitä teet. Toisaalta harmittaa, ettei ole lapsuudesta jäänyt oikein ketään, joiden kanssa pitäisin yhteyttä, toisaalta nyt on juuri riittävä määrä ihania ihmisiä ympärillä. Kyllä se siitä, vaikka ei ehkä nyt tunnu siltä.
[/quote]
Mä olen aina ollut vähän sellainen, etten osaa tutustua ihmisiin mutta sosiaalinen olen kyllä sen puoleen että kun tutustun johonkin, niin mua ei hiljaseks saa. Olen myös aika itsevarma, joten en käsitä tätä mun tilannetta. sama on toistunut aina uudessa koulussa, mutta koskaan en ole näin pitkään täysin ystävättä ollut. Toivon että heti lukion jälkeen pääsen pois tästä helvetistä, jonnekkin parempaan. Mulla on täällä vaan niin paha olla

Mullakin oli lukiossa paljon ystäviä. Puhutaan useista kymmenistä, joista noin kymmenen oli erittäin hyviä ystäviä. Olin jopa tietyllä tavalla ns. suosittu. Näin laajasta porukasta olen enää aikuisena tekemisissä vain parin kanssa, jotka kuuluivat lähipiiriin jo aiemmin. Löysin enemmän itseni tyyliset ihmiset vasta yliopistosta.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 22:05"]Olin lukiossa samanlainen. Sen jälkeen muuttanut pois tuppukylästäni, matkustellut ja saanut liudan hyviä ystäviä yliopistosta ja ulkomaan työharjoitteluista. Nyt ikää 30v ja kihloissa ihanan miehen kanssa. Elämästäsi tulee juuri sellaista, mitä siitä teet. Toisaalta harmittaa, ettei ole lapsuudesta jäänyt oikein ketään, joiden kanssa pitäisin yhteyttä, toisaalta nyt on juuri riittävä määrä ihania ihmisiä ympärillä. Kyllä se siitä, vaikka ei ehkä nyt tunnu siltä.
[/quote]
Mä olen aina ollut vähän sellainen, etten osaa tutustua ihmisiin mutta sosiaalinen olen kyllä sen puoleen että kun tutustun johonkin, niin mua ei hiljaseks saa. Olen myös aika itsevarma, joten en käsitä tätä mun tilannetta. sama on toistunut aina uudessa koulussa, mutta koskaan en ole näin pitkään täysin ystävättä ollut. Toivon että heti lukion jälkeen pääsen pois tästä helvetistä, jonnekkin parempaan. Mulla on täällä vaan niin paha olla
[/quote]

Minäkin olen ollut aina suhteellisen itsevarma, mutta minun on pitänyt myös aina vähän haastaa itseäni ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin ystävystymismielessä. Uusille ihmisille juttelu on ollut helppoa, mutta kaveruussuhteiden syventäminen on ollut jotenkin vaikeaa. Tuo yksin matkustaminen oli itselleni sellaista treeniä tietoisesti muuttaa omaa toimintaa. Lisäksi yliopisto ja varmaan myös amk tekevät tutustumisen toisiin samassa tilanteessa oleviin helpoksi, kun eka vuosi on täynnä yhteisiä menoja ja juhlia, joissa on nimenomaan tarkoitus bondata uusien ihmisten kanssa. Jos vielä opiskelette samaa alaa niin ainakin löytyy yhteisiä mielenkiinnonkohteita.

Minä olin lukiossa kokonaan yksin (toki tähän vaikuttivat peruskoulussa tapahtuneet asiat myös, pikkupaikkakunnalta kun olin ja vanhemmat eivät antaneet lähteä muualle lukioon, mm. välimatkan takia). Sairastuin masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, jotka seurasivat mukana yliopisto-opiskeluihin. Olen ollut myös yliopistolla hyvin yksinäinen. Nyt ikää on 27 v ja elämä on aika vaikeaa, opinnot venyneet useilla vuosilla eikä mulla oikein ole ihmissuhteita. Jaksan välillä luottaa siihen, että mullekin vielä löytyy kavereita, mutta kyllä tämä elämä aika raskasta on ollut. Nyt alkaa vasta tulemaan pintaan niitä tunteita, joita lukiossa masentumalla tukahdutin sisääni.

Kun ajattelen taaksepäin, niin nimenomaan tuo yksinäisyys lukiossa oli se mun elämäni käännekohta. Siihen asti olin jaksanut tsempata, lukio katkaisi selkärangan.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2015 klo 21:51"]

Otsikko huonosti muotoiltu. Tää kysymys on sellaisille ihmisillle, jotka olivat yksinäisiä lukiossa. Eivät kiusattuja tai syrjittyjä, mutta eivät myöskään suosittuja. Ihan normaaleja ihmisiä joilla ei ollut lukiossa vaan kavereita. Miten teidän elämä on mennyt lukion jälkeen? Mulle on usein sanottu, että lukiossa tulee elinikäiset ystävät ja lukiossa ihminen elää elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Mulla ei ole lukiossa kavereita, ei mua kiusatakkaan mutta oon usein yksin. En tee mitään vapaa-ajalla, mulla ei ole hirveästi sosiaalista elämää. Mulla on kaksi ystävää, mutta ei me hirveän usein ehditä nähdä. Mulla ei ole koulun itsensä kanssa ongelmia, hyvät välit sukulaisiin, mutta ongelma vaan on että oon ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin. Toisaalta jopa tykkään olla yksin, mutta pelkään niin paljon että kun lukio on ohi, mun elämän suunta ei muutu. Ei se tietenkään itsekseen muutu, mutta kysyn siis määrääkö lukio elämän kulkusuunnan? Jos en pärjää siellä sosiaalisesti, oonko lopun ikäni tuomittu olemaan yksin? Tiedän että asiat voivat muuttua milloin vain ja voisin jopa löytää kavereita lukiostani, mutta ihmiset siellä ovat ylimielisiä pissiksiä eikä ollenkaan tyylisiäni. Haluan vielä sanoa, etten ole mikään vähemmistökulttuurin/-muodin edustaja, vaikkei heissä ole mitään vikaa. Olen helposti lähestyttävä, mutta joku mussa ilmeisesti vain on kun ihmiset ei halua mitään sen syvällisempää ihmissuhdetta mun kanssa kun ehkä just ja just käytävällä viikonlopun kuulumisten vaihdot.

[/quote]

Voi rakas, kirjoitat kuten minun esikoistyttäreni kirjoittaisi. Hänen elämänsä ja tilanteensa on täysin sama. Et ole yksin, teitä on muitakin. Te vaan hukutte piiloon niiden 'täydellisten' taakse. Muista että sinäkin olet täydellinen, omana itsenäsi.

Lukiossa oli paljon ystäviä ja tuttuja. Jäivät kaikki lukion jälkeen, eikä uusia tullut. Nyt on "vain" mies ja lapsi, ja he minulle riittävät. Lukion jälkeen se oikea elämä vasta alkaa. Ehkä sinulla käy sitten päinvastoin ystävien suhteen.

Yliopistossa nyt :) kavereitakin on

Olin lukiossa aika yksinäinen. Meitä oli viiden tytön porukka, mutta en viihtynyt hyvin siinä, oltiin ajauduttu yhteen, 4 meistä muutti ylä-aste tai lukioaikana paikkakunnalle. Eli ei pidetä yhteyttä. Opiskeluaikana taas haahuilin, riitaannuin "ystävien" kanssa ja ajauduin harrastamaan poikaystäviä ja satunnaisia yhden yön suhteita. Miesten kanssa asiat oli aika helppoja, myös niiden, joiden kanssa en mennyt sänkyyn. Mutta, muuttojen takua ei ollut niitä varhaislapsuuden kavereitakaan, joten mulla ei ollut isoa kaverilössiä järjestämään polttareita ja vauvakutsuja. Ei paljoa haitannut. Paras ystäväni on nykyään opiskeluaikaisen miespuolisen ystävän vaimo, ja miehen kautta on tullut sen kavereiden vaimoja. Vanhoilta työpailtakaan ei ole tarttunut ystäviä, joidenkin kanssa moikataan, joidenkin kanssa voidaan pysähtyä juttelemaan, jos törmätään.

Oon päätellyt, että oon teflon, eli ystävät ei vaan tartu. Ujo ja hiljainen olen, vaikka se peittyy ulospäinsuuntautuneisuuteen. En halua päästää ketään kunnolla lähelle, johtuiskohan lapsuuden muutoista. Mutta toisaalta, ei se haittaa, sillä viihdyn yksin. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, mutta osaan olla isossa porukassa. Ja mulle avaudutaan luottamykselisesti, vaikka en aina sitä haluaisi. On mulla mammakavereita, ja harrastuksista tulleita, mutta en oikeasti jaksa vertailla hoitoaineita ja rasvoja, tai puhua lapsista hirmu pitkään. Olen ehkä enemmän toiminnallinen ihminen?

Ei se haittaa, vaikka ei oke kavereita. Mieti omat vahvuudet ja hanki kaverit sitten jatkossa opiskelujen parista. Tai ala harrastamaan, kansalaisopisto, seurakuntanuoret, vaikja spr, sieltä voi löytyä niitä pitkäaikaisia ystäviä, eri ikäisiä.