Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olinkin vain ajanvietettä parempaa odotellessa

Vierailija
29.10.2021 |

Miten tästä pääsee yli?

Olimme miehen kanssa n. 5v sellaisessa on-off "suhteessa".
Tulin raskaaksi (kumi rikki ja jälkiehkäisy ei toiminut) ja päätin pitää lapsen. Mies ei olisi halunnut, mutta ilmoitti asian minulle asian vasta kun olin toisella kolmanneksella ja "jätti" minut samalla.

Lopulta tuli takaisin, muutimme yhteen ja elimme perheenä. On-off jatkui seuraavat 2.5v.
Emme koskaan virallisesti olleet pariskunta, koska mies "ei ollut valmis sitoutumaan", vaikka sanoi, että haluaa viettää kanssani lopun elämäänsä. On vain kuulemma hämmentynyt ja ei johdu minusta, ei haluaisi kenenkään kanssa sitoutua.
En saanut tavat hänen ystäviää, vaivalla perheen ja senkin vain koska saimme lapsen. Yhdessä ei olisi millään halunnut tehdä mitään kanssani, koska kuulemma eri asiat ahdisti, mutta kavereineen näitä asioita pystyi tekemään.

Lopulta lapsen ollessa 2.5v mies kovan vääntämisen jälkeen myönsi, ettei tunteita ole ja lähti. Pian sen jälkeen esitteli uuden virallisen tyttöystävänsä perheelleen, lakkasi tapaamasta lasta ja syytti siitä minua.

Uutta naisystäväänsä alkoi samantien pettämääb kanssani ja puheli kuinka suhde ei tule kestämään yms, eikä kestänytkään, kun nainen jätti miehen erinäisistä syistä johtuen.

Nyt mies vihdoin myöntänyt, että tuli takaisin aina luokseni sen takia, että olen aina hänen takanaan ja apunaan, eikä hän ollut koskaan voinut luottaa kehenkään kuten minuun. Oli koukussa siihen, että rakastin häntä siis ehdoitta ja tuin ja autoin. Ei tullut koska olisi ollut tunteita. Osittain tuli siksi, että halusi seksiä.

Miten tästä pitäisi päästä yli? Olo on täysin arvoton ja syytän itseäni, kun olin niin tyhmä, että annoin miehen tulla aina takaisin ja kuvittelin olevani erityinen. Hävettää ja tuntuu pahalta. Ja miehen kanssa pakko olla tekemissä, koska yhteinen lapsi ja mies vihdoin herännyt siihen, että haluaa olla parempi mies ja isä ja periaatteessa syyttää minua siitä, ettei ole ollut enemmän lapsen elämässä, vaikka tarjosin kaikki erilaiset vaihtoehdot toimia.
Minun kanssani mies ei halua olla tekemisissä, enkä minäkään hänen, mutta valittaa, kun sanon, etten halua nähdä häntä ollenkaan (lapsen kouto/tuonti kuulemma niin hankalaa, jos emme tee kuten hän haluaa, eli vaihda lasta kasvotusten yms)

Miten tästä itseinhosta ja vihasta pääsee yli?
Mies oli ensirakkauteni ja ensimmäinen "suhteeni".

Kommentit (29)

Vierailija
21/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kokenutnainen kirjoitti:

Jätä mies. Koukuttaa vaan sinua tarkoituksella mutta varo vaan ettet ala muumioitumaan hänen seurassa. Olet pian poljettu, nurkkaan ahdisteltu varma nakki. Saman kokee myös lapsesi. Nosta siis kytkintä ja pelasta itsesi sekä lapsesi ja jätä mies

Niin siis mies on jättänyt minut jo yli vuosi sitten, mutta petti uutta naistaan kanssani. Nyt sanonut, ettei halua olla tekemissä enkä minäkään hänen, mutta olen jotenkin niin pohjalla ja vihaan, että olin niin tyhmä. Tuntuu, että tuhosin lapsenkin elämän, kun päätin hänet pitää tällaisessa tilanteessa.

Tuntuu vain, että olen niin surkea ihminen.ap

Olet tehnyt huonoja valintoja, mutta nyt on aika kohdistaa katse tulevaisuuteen. Älä vaan palaa takaisin hyväksikäyttäjän luokse. Mieti, mistä johtuu, että olet antanut kohdella itseäsi noin. Ala rakentaa tervettä itsetuntoa ja itsearvostusta. Tunnista tekemäsi huonot päätökset, mutta älä soimaa itseäsi niistä loputtomiin. Jokaisella on oma polku kuljettavanaan. Tärkeää on, että kuljet eteenpäin.

Vierailija
22/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse sain keskusteluapua aikanaan, joka oli tarkoitettu ns. väliaikaiseksi eli se ei ollut terapiasuhde vaan vastaava keskusteluapu. Ei maksanut mitään.

Varaa aika lääkärille ja he ohjaa sinua sieltä eteenpäin.

Et ole tehnyt mitään väärää. Olet rakastanut ehdoitta. Harva pystyy siihen. Suuntaa se sama rakkaus nyt itseäsi kohtaan.

Lapsen isä ei todennäköisesti ole kyennyt ottamaan rakkauttasi vastaan. Mitä lie taustalla. Ei kukaan (henkisesti terve ihminen) tietoisesti satuta toista ihmistä. Hän vaikuttaa edelleen olevansa hukassa itsensä kanssa.

Kaikki me ihmiset täällä pallolla ollaan vajavaisia, tehdään virheitä, rämmitään eteenpäin, vaikka parhaamme yritetään.

Täydellisesti ei elämää voi suorittaa kukaan.

Saisitko tähän tilanteeseen etäisyyttä jotenkin? Elämä on niin paljon muutakin kun tämä nykyinen tilanne. Ja ihan kohta se on menneisyyttä, jos vain pystyt päästämään siitä irti.

Yritä olla läsnä lapselle, koska kaikki se aika mitä murehdit tätä asiaa on pois kaikesta muusta elämässä. Lapset osaa olla upeasti läsnä. Ihmettele lapsen kanssa syksyisiä lehtiä. Tehkää metsäretkiä ja jutelkaa ja hassutelkaa. Elämä on pienissä arkisissa hetkissä.

Voit päättää joka hetki suunnan mihin haluat mennä. Valitsetko keskittyä siihen hyvään mitä elämässä on vai johonkin muuhun? Hyvääkin varmaan on, eikö niin?

Voit valita minkälaisiin ajatuksiin keskityt.

On toki hyvä käydä tunteet läpi terapiassa ja yrittää päästä eteenpäin. Me voidaan joka päivä tehdä pieniä valintoja jotka vie kohti parempaa tulevaisuutta.

Pidä itsestäsi huolta. Olet lapsellesi maailman tärkein ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen takia menkää johonkin terapiaan ja molemmat nyt ottaa vastuun omasta käytöksestään. Vaatii helvetisti työtä mutta kyllä teidän pitää keskenänne toisianne kunnioittaen selvittää asianne yhdessä.

Tai sitten menet yksin terapiaan ja laitat itsetunnon kuntoon. Silloin miehen lapselliset temput eivät enää liikuta sinua.

Vierailija
24/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Räähghhhähäyäy, teitä vedetäå nenästä niin ettette edes älyä. Viisastuitteko (k)koulussa vai yopistossa? Eipähän jäänyt siitä paljon käteen, muutaku mujut.

Vierailija
25/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
26/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko lapsi vai yli 30v?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet varmasti vielä nuori, löydät vielä taatusti paremman miehen.

Itse olin yhden miehen leluna 7 v , jos yhtään lohduttaa…en vaan päässyt irti.

Miehet osaavat olla uskomattoman itsekkäitä.

Saanko kysyä miten lopulta sait itsesi irti siitä?

Vierailija
28/29 |
30.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis mies ei halunnut olla lapsen kanssa tekemisissä, mutta sinä harrastit seksiä hänen kanssaan, vaikka hänellä oli jo toinen nainen.

Mitäpä jos osallistuisit vaikka johonkin eroryhmään. Ja yritä kasvaa ihmisenä. Nyt kun lapsi on olemassa, ajattele, mikä tässä tilanteessa on lapsen parhaaksi. Yritä kohdata mies kasvotusten ihan jo lapsen takia. Usko pois, tuskaiset tunteet alkavat siitä vähitellen hellittää.

Virallisissa asioissa (lv, perheneuvola, yms) pystyn kyllä juuri ja juuri olemaan miehen kanssa samassa tilassa, mutta muuten en kyllä halua. Nousee kylmä hiki, sydän hakkaa, alkaa oksettaa ja tuntuu, etten pysy tolpillani, kun pitää olla tekemissä. Muuten saamme lapsen asiat sovittua emaililla.

Tällä hetkellä en usko, että haluan yhtään enempää olla miehen kanssa tekemissä. Onko se väärin? Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/29 |
31.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Räähghhhähäyäy, teitä vedetäå nenästä niin ettette edes älyä. Viisastuitteko (k)koulussa vai yopistossa? Eipähän jäänyt siitä paljon käteen, muutaku mujut.

Kyllä se usko ihmisten kykyyn olla hyvä ja armollinen heikentyy tällaisten kommenttien myötä.

Ap:lle: yritä hakea apua. Miestä ei tarvitse tavata mutta lapsen asiat teidän pitää saada sovittua. Teette sen niin, että kumpikaan ei yksin joudu joustamaan. Onnea!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan kuusi