Onko teidän avioliitollenne epäilty loukkaavia syitä?

No en ole naimisissa, mutta en osaa kuvitella, että tultaisiin sanomaan. Ehkä olet hössöttänyt häistä?

Meille ei kukaan ole ainakaan päin naamaa sanonut mitään tuollaista. Eli oudolta tuttavapiiriltä kuulostaa.. Oletteko poikkeuksellisen nuoria vai mistä moinen asenne?

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 17:59"]

No en ole naimisissa, mutta en osaa kuvitella, että tultaisiin sanomaan. Ehkä olet hössöttänyt häistä?

[/quote]

Thah, olisi pitänyt hössöttää enemmän. Osa on epäillyt juuri siksi, että tässä on jotain hämärää, kun emme pidä "kunnon häitä"...

[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 18:01"]

Meille ei kukaan ole ainakaan päin naamaa sanonut mitään tuollaista. Eli oudolta tuttavapiiriltä kuulostaa.. Oletteko poikkeuksellisen nuoria vai mistä moinen asenne?

[/quote]

21 ja 23, eli ateisteiksi aika nuoria. Uskovaiset tuttavani ovat tanssineet häitään jo 19-vuotiaina, mutta syyksi kaikki tietävät uskonnon, niin ei tule näitä samanlaisia ihmettelyjä.

Meidän tapauksessa mieheni mielenterveyttäkin sukulaiset alkoivat kyseenalaistamaan kun mies ei halunnut avioehtoa. Minä olin epäilyttävä onnenonkija joka yritin reittä pitkin päästä kissanpäiville. Seurustelimme vaivaiset 7 vuotta ennen avioitumista eli kovin äkkinäisestä tempauksesta ei ollut kyse.

Kävimme maistraatissa vihille ja kaksi ystäväämme olivat todistajina. Söimme vihkitoimituksen jälkeen kunnollisen illallisen nelistään.

Mahtihäiden puutetta yritimme sitten kompensoida pyytämällä mieheni sukulaiset illalliselle. Oli siinäkin ilta! Yksi vieraista purnasi siitä avioehdon puuttumisesta ja hänen vaimonsa puolestaan valitti että tein typerästi kun otin mieheni sukunimen. Yritti lohduttaa sillä, että saan varmasti eron jälkeen tyttönimeni takaisin. Koko ilta meni valituksen merkeissä ja minä sain totisesti purra hammasta etten sanonut pahasti ja laittanut aterimia kello viiden asentoon.

Loppuhuipennus oli kyllä kun sukulaismies kopeloi takamustani kun menin hänen ohitseen. Tempaisin vaistomaisesti kunnon litsarin ja miehellä meinasivat mennä konjakit väärään kurkkuun. Mies oli tulipunainen ja hänen vaimonsa hätäili kauheasti miehensä puolesta. Totesin kylmän rauhallisesti että onkin parempi että he lähtisivät kotiinsa lepäämään pitkän ja raskaan illan jälkeen. 

Litsariepisodi meni myös mieheltäni ohi koska hän oli etsimässä baarikaapista likööriä halukkaille. Mieheni oli kyllä huomannut merkitsevät katseeni ruokapöydässä aterian aikana muttei tajunnut provosoinnin edenneen fyysiselle asteelle. Hän ei kuitenkaan surrut vieraiden poistumista pikkuhiljaa. Velvollisuus oli suoritettu ja sillä siisti.

Opin välttelemään tuota sukulaismiestä niin hyvin kuin vain suinkin mahdollista. En halua olla hänen kanssaan missään tilassa kahdestaan ja seurassakaan en mene hänen läheltään ohi saatika sitten käännä selkääni.

Kun me mieheni kanssa ilmoitimme kihlauksesta ja tulevista häistä, oletti koko suku minun olevan raskaana. Onko se niin ennenkuulumatonta mennä naimisiin rakkaudesta, muodostaakseen liiton elämänsä ihmisen kanssa?

Kun kihlauduttiin niin pari tyyppia kysyi miehelstani, etta olenko raskaana. Juu ei, en ollut.

Kun minä menin naimisiin ulkomaalaisen (pitkään Suomessa asuneen ja töissäkäyvän) mieheni kanssa, kuulin "lähimmän" ystäväni puhuneen meidän menneen naimisiin vain miehen oleskeluluvan vuoksi.
Jälkeenpäin tuo ystävä meni itse naimisiin ulkomaalaisen kanssa, ja hänen miehensä kertoi kaikille heidän olevan yhdessä vain oleskeluluvan vuoksi. Nyt ovat jo eronneet. (Minä ja mieheni olemme onnellisesti yhdessä ja toinen lapsi on tulossa).

Todella omituista, ei meidän suvussa tai muutenkaan lähipiirissä kukaan koskaan ihmettele jos joku seurusteleva pari menee naimisiin. Eikös se naimisiinmeno ole ihan normaali jatkumo seurustelulle, ja niinkuin koko seurustelun idea? Kyllä minä ihmettelisin ennemminkin sitä jos jotkut eivät mene koskaan naimisiin.

Ei varsinaisesti ole kyseenalaistettu naimisiinmenon syitä. Yksi kyllä vihjasi, että emme pitäneet "kunnon" häitä, ja toinen on yrittänyt kyseenalaistaa avioliittoamme yleisesti (ei käynyt ilmi millä perusteella, mikä puute varmaan johtuu siitä ettei hän edes tiedä elämästämme mitään). Molemmat henkilöt ovat todella epäonnistuneita omassa elämässään, joten ihmeesti mieli kääntyy arvelemaan, että kateudesta on kyse :D. Kunnon häiden tivaaja oli lähinnä sosiaalitapaus, jolla ei itsellään ollut ollut ensimmäistäkään miessuhdetta, ja avioliiton kyseenalaistaja taas oli itse ilmeisesti eron partaalla esim. pettämisen ja hoitamattomien mt-ongelmiensa takia.

Avioehto tehtiin, mutta vain miehen suvun maista joita en tietenkään edes haluaisi (vuosikymmeniä ellei -satoja hänen suvullaan). Se mikä liiton aikana ansaitaan, laitetaan kyllä tasan puoliksi mahdollisen eron koittaessa. No, avioehdostahan sain kuulla (itse siis olen ekonomi että sellainen onnenonkija), vieläpä henkilöltä joka ei em. maihin ole perimysjärjestyksessä osallinen. Muutenkin "kyykytän" nuorempaa miestäni, ja varmaan minun vikani kun ei lapsiakaan hankita. Mies tosin jo itseään nuoremman eksänsä kanssa ilmoitti ettei halua lapsia itsekään. Mikähän se kuuluu ylipäänsä kenellekään toisten onni... Häitä ei pidetty, häämatkalla oltiin Malediiveilla ja lähiperhe illalliselle. Ei olisi tullut mieleenkään tuntemattomille marisijoille tarjota mitään.