Voiko olla valikoiva kasvosokeus?

Olen joskus tunnistanut väkijoukosta esim vanhempani vasta hyvin lähellä. Yleensä näin käy, jos heillä on ollut eri takki kuin mitä ajattelin. Myös uusien työkaverien erottamiseen menee tovi

Mulla on varmaan just tuollainen valikoiva, kun välillä tunnistan ja väillä en. Aikoinaan erään naapurin kanssa oltiin vähän sukset ristissä eikä todellakaan moikkailtu, jos satuttiin vaikka parkkipaikalle samaan aikaan. Kerran sitten moikkasin tätä naapuria oikein iloisesti ja ystävällisesti kaupassa, kun tajusin, että joku tuttu, joo, mutta en kuitenkaan tunnistanut tuoksi naapuriksi. Yritän siis aina moikkailla tuttavallisesti näissä tilanteissa. Mahtoi naapuri miettiä, että hullu mikä hullu.

Olen tulkinnut itse ton näyttelijöiden ja julkkisten tunnistamisen helppouden niin, että he eivät ole aivoissani kategoriassa ihmiset, vaan esineitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen tulkinnut itse ton näyttelijöiden ja julkkisten tunnistamisen helppouden niin, että he eivät ole aivoissani kategoriassa ihmiset, vaan esineitä.

Elokuvissa näyttelijöitä tutkitaan myös aivan eri tavalla kuin kanssaihmisiä. Jos katsoisit kaveriasi samalla tavalla kuin näyttelijää, katsoisit häntä kasvoihin aivan läheltä, peittäisit katseesi sivusta käsilläsi etkä katsoisi muualle kuin kaveriasi.

On myös helpompaa hahmottaa asioita, jotka ovat 2d-muodossa kolmiuloitteisen sijaan. Esimerkiksi omena maalauksessa on helpompi hahmottaa kuin omena pöydällä.

Vaalea, pitkähiuksinen, perusnätti, meikkaamaton, hoikka, nuori nainen. Kaikki näyttävät toistensa kopioilta.

Osittainen, en pysty hahmottamaan miltä joku tuntemani näyttää, tunnistan kyllä kohdatessa mutta aiheuttaa silti stressiä jos en ole nähnyt pitkään aikaan että mahdanko tunnistaa, sattumoisin tapaamiani en välttämättä tunnista ollenkaan, samoin unissa en yleensä näe kasvoja ja olen aina iloinen herättyä jos olen, ehkä lapsuuden trauma.