Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka moni alkanut seurustella kumppaninsa kanssa nuorena ja vuosia myöhemmin tajunnut, ettei tunne romanttista/seksuaalista vetoa häneen?...
28.10.2021 |
Minä olen juuri tällaisessa tilanteessa ja olen hyvin hämmentynyt ja sekaisin. Tunnen valtavaa häpeää ja syyllisyyttä enkä tiedä, mitä pitäisi ajatella. Kuin olisin huijannut kaikkia koko elämäni. Voiko joku samaistua?
Aloin seurustella mieheni kanssa teininä. Minulla ei ollut aiempia seurustelukokemuksia. Olin henkisesti huonossa jamassa, itsetuntoni oli nolla ja inhosin kehoani, sairastin masennusta ja anoreksiaa.
Muutimme nopeasti yhteen. Arkemme on edelleen hyvää, tasaista ja turvallista. Arvostan miestäni ihmisenä. Seksuaalisuuspuolen taas painoin taka-alalle, kieltäydyin ajattelemasta sitä. Ajattelin, että minussa on jotain "vikaa", että en ylipäätään vain kiihotu. Ajattelin, että olen varmaan aseksuaali. Ja koska minulla ei ollut aiempia kokemuksia, en tiennyt mihin verrata. Ajattelin, että tämä kai on normaalia, varsinkin naiselle.
Puhuin tästä mieheni kanssa rehellisesti ja hänelle asia oli aivan ok (tai ainakin näin hän sanoi).
On kulunut 15 vuotta. Sitten kävi niin, että tapasin naisen, johon tunnen äärettömän vahvaa seksuaalista ja romanttista vetoa. En edes tiennyt, että tällaista voi tuntea.
Minulla on ollut pieniä ihastumisia ennenkin, mutta ne ovat jälkikäteen ajateltuna olleet enemmän minun huonon itsetuntoni heijastumia: olen ihastunut siihen tunteeseen, että joku on ihastunut.
Mutta tämä tuntuu nyt erilaiselta. Olen tehnyt sen verran paljon töitä itsetuntoni kanssa, että pystyn viimein ihastumaan ja rakastumaan toiseen ns. tasavertaisesti. Pystyn näkemään itseni viehättävänä. Voin vihdoin sanoa rehellisesti, että olen rakastunut tuohon ihmiseen, arvostan häntä sellaisena kuin hän on, ja täydennämme toisiamme hyvällä tavalla. Nyt en ole varma enää edes siitä, tunnenko lainkaan vetoa miehiin.
Onko joku muu kokenut vastaavaa, että on mennyt nuorena ja epävarmana yhteen kumppaninsa kanssa ja aikuisena havahtunut, ettei oikeastaan edes tunne häneen vetoa? Miten olette työstäneet tuota asiaa?
Kommentit (66)
Nuorena menin minäkin naimisiin, vuosien varrella ymmärsin, että mies ei sopinut minulle. Luulin ja olisin halunnut jatkaa avioliittoa, mutta olisin sairastunut henkisesti, voin pahoin ihan fyysisesti ja erosin, 2 lasta kasvatin sitten yksin. Paras päätös ikinä, sillä vuosien varrella olen ymmärtänyt kuinka raakileita, puhumattomia ja kannustamattomia olimmekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja saa yläpeukkuja?
Miksi ei? Avaa vähän. Aika tutun kuuloinen tilanne minusta monelle naiselle
Että tajuaa yhtäkkiä aikuisena olevansa lesbo? Käykö miehille useinkin tuollaista? Jos aloituksen sukupuolet vaihdettaisiin, tulisiko yläpeukkuja?
Suosittelen perehtymään aiheeseen, näitä tarinoita on nimittäin paljonkin.
Syitä on monia, mutta yksi on se, että yhteiskunnassamme seksiin liittyvät odotukset ja asenteet pyörivät paljon juuri miehen tarpeiden ympärillä. Jos katsotaan vaikka tilastoja siitä, että miten moni nainen saa orgasmin seksissä naisen kanssa vs. miehen kanssa, niin ero on aivan jäätävä. Suurin osa naisista ei saa orgasmia seksissä miehen kanssa.
Ja mieti vaikka sanaa "esileikki". Sehän sanana jo viittaa siihen, että tämä on joku pieni lämmittely, jolla valmistutaan siihen "päätapahtumaan" eli yhdyntään, jossa miehen ejakulaatio on pääosassa. Vaikka se "esileikki" saattaisi naiselle olla se kaikkein tärkein ja nautinnollisin osa seksiä.
Ja sitten toinen juttu: yhteiskunta ohjaa meitä vahvasti heterosuhteisiin. Minäkin ihastuin jo lapsena tyttöihin, mutta ei minulla ollut edes sanastoa kokemukselleni. Olin vain hämmentynyt. Vasta aikuisena olen tajunnut, että kyse oli ihastumisesta.
Ja koska olen ollut näin pitkään saman ihmisen kanssa parisuhteessa, en minä "skannaile" aktiivisesti potentiaalisia kumppaneita samaan tapaan kuin jos olisin sinkku. Vasta nyt aikuisena-aikuisena tunnen itseni niin hyvin, että en paina tunteitani enää taka-alalle vaan olen alkanut tutkia niitä. Ei tämä ole lainkaan niin harvinaista kuin mitä ajattelet. Siitä ei vain puhuta vielä kovin paljoa.
Ap
Sellaista selittelyä sieltä sitten. Näköjään tähän ketjuun kommentoi vaan jotain Setan porukkaa...
Suosittelen lämpimästi päivittämään asenteet vuoteen 2021 :) Kun sen teet, sinulla on helpompi olla sekä itsesi että muiden kanssa. Erilaisuuden kohtaaminen tekee ihmisestä mukavamman!
Se, mikä on sinulle selittelyä, on miljoonien ihmisten jokapäiväinen kokemus. Se, että olet syntynyt maailmaan ja katsot sitä heterolinssien läpi, ei tarkoita sitä, että koko maailma pyörii sillä tavalla kuin sinä sen omasta vinkkelistäsi näet.
Toki kommenttisi on hiukan provo, mutta haluan sanoa tämän kuitenkin ääneen, sillä joku saattaa ottaa tosissaan.
Ap
Niin sinusta on miesten ja yhteiskunnan vika, että naisista tulee lesboja ja se on tätä päivää. En aio asennoitua mihinkään noin harhaisesti kuin sinä.
Minähän nimenomaan käytin juuri näitä sanamuotoja ja näen maailman syyllisinä ja uhreina. Tuo mustavalkoisuus kyllä heijastelee enemmän omaa maailmankuvaasi, ja tuo kuva on aika harhainen. Todellisuus on hieman monimutkaisempi.
Vallitsevissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa asenteissa on kyse siitä, että kaikki tai ainakin enemmistö allekirjoittavat ne tiedostamattaan. Siis sekä miehet että naiset. Sitten he omaksuvat nämä asenteet siinä ympäristössä, jossa elävät - jotkut asenteet ihan pienestä lapsesta asti. Siinä ei kukaan tietoisesti alista ketään. Se on vain kuvio, joka toimii näin ja ylläpitää itseään. Jos nyt väen vängällä halutaan puhua syyllisistä, niin tavallaan sekä naiset että miehet ovat ihan yhtä lailla "syyllisiä" siihen, että maailma pyörii miten pyörii.
Vai oletko ihan oikeasti sitä mieltä, ettei se kerro mistään ongelmista, että suurin osa naisista ei koskaan saa seksissä orgasmia, kun taas miehelle se on perusoletus? Mitä jos kyse ei olekaan siitä, että naisissa on jotain "vikaa" vaan siitä, että käsityksemme hyvästä seksistä on aika kapea? Kannattaa miettiä sitä hetki.
Suurin osa ihmisistä haluaa ja tulee jatkossakin haluamaan heterosuhteen ja identifioitumaan heteroksi, koska biologia. Ero vanhaan on se, että kun puhutaan avoimemmin, niin ne, jotka ovat vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä salailleet identiteettiään, voivat nyt olla avoimesti sitä mitä ovat. Kaikki voittavat!
Ap
Laita nyt joku lähde tuolle, että suurin osa naisista ei koskaan saa seksissä orgasmia. Tuota ongelmaa ei ollut ainakaan exälläni eikä ole nykyisellä tyttöystävällänikään. Itse taas en ole aina saanut orgasmia yhden illan jutuissa. Taas tuo yleistyksesi naisista ja miehistä ontuu...
Naisen tehtävä ei ole etsiä sinulle googlella lähteitä. Osaat sen itsekin, aikuinen (?) mies.
Tuohon orgasmiasiaan kommentoisin, että jos on hyvä suhde niin luulisi sen orgasmin olevan aika tavallista.
Meillä 9/10.
T.se yli 50 v intohimoa tuntevan parin nainen.
Vierailija kirjoitti:
Parhaimmillaan nimittäin minun ja mieheni yhteys on todella hyvä ja alan miettiä, onko seksin puute todella riittävä syy erota, jos olen aika hukassa oman minäkuvanikin kanssa. Ei kai tässä muu auta kuin aika ja avoin, raivorehellinen keskustelu.
Ap
Kannustan rehellisyyteen. Keskustelette nämä asiat läpi ja pyritte yhdessä löytämään ratkaisun.
Voisiko tilanne nykyisellään olla molemmille osapuolille ok? Miettikää huolella. Onko miehesi valmis tyytymään siihen, että ei saa sinulta romanttista tai seksuaalista vastakaikua, ja oletko sinä valmis hyväksymään, että osanasi on olla yhdessä ihmisen kanssa, joka ei herätä niitä tunteita sinussa? Jos vastaus on molemmilta kyllä, niin jatkatte yhdessä.
Valitsee sitten niin tai näin, voi valintaansa silti päätyä katumaan. Ei kannata kiusata itseään miettimällä loputtomiin erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja. Jotakin on päätettävä ja sitten vaan tekee parhaansa ja toivoo parasta.
38 vuotta olin saman nuoruuden rakkauden kanssa ja olisin vieläkin, jos ei olisi sairaus vienyt häntä!
Kyllä, olen kokenut jotain vähän saman suuntaista.
Aloin seurustella rakkaan ystäväni kanssa varsin nuorena. Rakastin häntä - ihmisenä. Hän on hieno tyyppi. Mutta intohimoa en tuntenut, en ehkä nuoruuttani ja ideaalisuuttani sitä vain koskaan tajunnut. Enkä tiennyt, millaista se voi olla.
Seurustelimme vuosia ja menimme naimisiinkin, lapsistakin puhuttiin. Minua kaihersi joku, mutta en oikein ymmärtänyt, mikä. En tuntenut suurta seksuaalista halua miestäni kohtaan, mutta ajattelin, että en vain ole kovin seksuaalinen ihminen. Joskus ihastuin palavasti johon kuhun toiseen, mutta koskaan en tehnyt mitään. Viimeisimmällä kerralla ihastus oli todella vahvan seksuaalista, se alkoi herättää minussa vähän ajatuksia siitä, että ehkä en sittenkään ole ihan aseksuaali... Mutta en tehnyt mitään tämänkään ihastuksen kanssa.
Ja sittenhän tässä kävi niin, että mies, maailman kilteimmäksi luultu mies, jäi kiinni pettämisestä. Hän oli rakastunut toiseen naiseen eikä osannut hoitaa tilannetta kovin nätisti. Erosimme ja se oli aika myllytystä. Itse en halunnut vuoteen pariin miehiä nähdäkään, olin niin rikki erosta. Mutta sitten jossain kohtaa erotuskat tasaantuivat ja tapasin miehen, jonka kanssa mulla oli todella kuumaa seksiä. Se sai silmät aukeamaan, en ollut tiennyt, että seksi voi olla niin ihanaa. Me ei vaan sovittu sen ensimmäisen mieheni kanssa yhteen, enkä nuoruuttani ja kokemattomuuttani ollut tajunnut asiaa.
Tämän silmienavaajan kanssa oli ihanaa seksiä, mutta muuten ei sovittu yhteen. Olin ihan onnellinen itsekseni. Ja sitten tapasin miehen, jonka kanssa synkkasi sekä muuten että seksuaalisesti. Ja ihanaa on ollut, pian kymmenen vuotta. Kyllähän tässä on tietenkin erilaisia vaiheita ollut, välillä on seksielämä hiljaisempaa. Mutta pohjalla on kuitenkin intohimo, ensinnäkin sen muistaa sen alun huuman edelleen. Ja toisekseen, kyllä se yhä sinnikkäästi nostaa päätään. Tällaista en koskaan kokenut ensimmäisessä pitkässä parisuhteessani.
Alue: Aihe vapaa
Juuri tämän takia on mielestäni tärkeää nuorena pikkasen koheltaa.