Kokemuksia työelämästä, kun olet kroonisesti sairas, esim. mielenterveysongelmista kärsivä

Säännöllinen masturbointi auttaa jaksamaan, jos muuten on paha olla. En kärsi mistään muusta kuin naisenpuutteesta, mutta silti.

...Tuntuu tosiaan, että tästä ongelmasta ei puhuta juurikaan. Puhutaan työttömistä ja sairauslomalla olevista, mutta keskustelu huonosti voivista, mutta silti työssä olevista on harvinaisempaa. Uskon, että on kuitenkin monia, jotka tekevät töitä, mutta paljon vähemmän, kuin mitä heiltä oikeasti oletettaisiin ja joutuvat sitten elämään sen olon kanssa, että epäonnistuvat työssään. Vaikka ei näin kuuluisi olla, vaan työn pitäisi olla sellaista, että siinä pärjää.

Oikeasti en edes trollaa, vaan nyrkkikyllikin avulla hoidan itselleni orgasmin, niin taas jaksan painaa. Illalla ennen nulkumaanmenoa katselen pornoa, fantasioin ja taas mennään. Jei.

En tiedä. Mulla on masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja aikaisemmin oli myös pakko-oireinen häiriö ja syömishäiriö, mutta niistä olen päässyt yli.

Mä olen aina pystynt tekemään ihan täysiä työtunteja tämän kanssakin. Ei töihin yleensä mielenterveyttä tarvita, tarvitaan vain sitkeyttä, tarkkaavaisuutta ja suoritusta. Oon siis ollut töissä aina, ja aika monenlaisissa töissä, esim opettajana, toimittajana, projektikoordinaattorina, projektimanagerina, suunnittelijana. Missään näissä töissä ei ole mitään väliä sillä, miten hullu minä olen, ne työt on ihan eri juttu ja ne voi hoitaa yksi kerrallaan peräkkäin miten monta tuntia hyvänsä.

Mitenkin, mitä oikein odotat?

Kokemuksia ei mt ongelmaisena. Todella outo kafkamainen meno, ainakin Helsingin sos. terv. puolella. Ihmeellistä sähläystä ja kuhinaa. Piilokameraa suuressa kaavassa. Monesti vaan ihmetellyt siis miten voi olla tällaista. Mitä tälle maailmalle on niinku tapahtunut.

Heinoa, että olet pärjännyt kaikesta huolimatta! Mielenterveysongelmat vaikuttavat ihmisiin eri tavalla. Osalla ne juuri poistavat mainitsemasi sitkeyden, tarkkaavaisuuden ja suorittamisen. Tällöin töissä ei välttämättä selviä, vaikka tekisi mitä. Myös työn laatu vaikuttaa. Jos joutuu tekemään luovaa ongelmanratkaisua ja ei ole nukkunut viikkoihin, voi olla, että ei siihen pysty. Taas jos tekee ruumiillista työtä ja on ihan uupunut, ei siihen välttämättä pysty jne. Tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus, joita tarvitaan usein toimistotöissä, voivat juurikin kärsiä masennuksen jatkuessa. Eli ihan perus, että mt-ongelmat aiheuttavat työkyvyttömyyttä tai työkyvyn alenemaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Mulla on masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja aikaisemmin oli myös pakko-oireinen häiriö ja syömishäiriö, mutta niistä olen päässyt yli.

Mä olen aina pystynt tekemään ihan täysiä työtunteja tämän kanssakin. Ei töihin yleensä mielenterveyttä tarvita, tarvitaan vain sitkeyttä, tarkkaavaisuutta ja suoritusta. Oon siis ollut töissä aina, ja aika monenlaisissa töissä, esim opettajana, toimittajana, projektikoordinaattorina, projektimanagerina, suunnittelijana. Missään näissä töissä ei ole mitään väliä sillä, miten hullu minä olen, ne työt on ihan eri juttu ja ne voi hoitaa yksi kerrallaan peräkkäin miten monta tuntia hyvänsä.

Mitenkin, mitä oikein odotat?

Vähän vaikea tehdä töitä jos ei uskalla poistua asunnosta ja on jatkuvasti jossain burnoutissa ja paniikkikohtauksessa eikä nuku. T. toinen masennusta, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä ja pakko-oireista häiriötä sairastava. Sinä et taida koskaan sairas edes ollutkaan, vaan huomionhakuinen ja uhriutuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Mulla on masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja aikaisemmin oli myös pakko-oireinen häiriö ja syömishäiriö, mutta niistä olen päässyt yli.

Mä olen aina pystynt tekemään ihan täysiä työtunteja tämän kanssakin. Ei töihin yleensä mielenterveyttä tarvita, tarvitaan vain sitkeyttä, tarkkaavaisuutta ja suoritusta. Oon siis ollut töissä aina, ja aika monenlaisissa töissä, esim opettajana, toimittajana, projektikoordinaattorina, projektimanagerina, suunnittelijana. Missään näissä töissä ei ole mitään väliä sillä, miten hullu minä olen, ne työt on ihan eri juttu ja ne voi hoitaa yksi kerrallaan peräkkäin miten monta tuntia hyvänsä.

Mitenkin, mitä oikein odotat?

Vähän vaikea tehdä töitä jos ei uskalla poistua asunnosta ja on jatkuvasti jossain burnoutissa ja paniikkikohtauksessa eikä nuku. T. toinen masennusta, yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä ja pakko-oireista häiriötä sairastava. Sinä et taida koskaan sairas edes ollutkaan, vaan huomionhakuinen ja uhriutuva.

Olen taatusti ollut sairas ja kaikenlaista diagnoosipaperiakin olisi esitettäväksi, mutta en nyt ala esitellä.. Mutta olen erottanut työn ja itseni. Homman voi tehdä riippumatta siitä, miltä se tuntuu.

Elämä on pelkkää tuskaa töiden kanssa. Elämä on tuskaa työttömänä. Ajatella jos nämä hoidettaisiin asianmukaisesti, saisi tehdä lyhyempää työaikaa yms ilman että lynkataan saman tein arvottomana p...kana.

Tämä yhteiskunta on niin sairas, että ihmiset on alkaneet vetää laittomia kovia huumeita selvitäkseen opiskeluista ja töistä. Tähän on menty, porukka ostaa kokkelii kadulta että selviää työelämässä.

Olisikohan oikeesti aika alkaa pohtia sitä inhimillisempää työelämää ja politiikkaa vai vedetäänkö ihan huolella kansa p4sk4ks... Nuorillahan levii pää jo peruskoulussa.

Minä teen myös osa-aikatöitä ja kärsin vakavista mt-ongelmista. Voin todella huonosti ja olen miettinyt työkyvyttömyyseläkettä. Töissä ongelmistani ei tiedetä, koska pelkään että se vaikuttaisi siihen miten minuun suhtaudutaan.

Itse sinnittelin työelämässä masentuneena toistakymmentä vuotta. Lopulta unettomuuden myötä sairastuin psykoosiin ja olen nyt ollut n. 2,5v. sairaslomalla. Töihin paluu ei näillä näkymin onnistu ihan lähiaikoina.

Kyllä sitä voi siis mt-ongelmaisen pärjätä työelämässä. Ainakin jos osaa esittää suht tervettä.

Minulla on traumatausta ja siitä juontuvia oireita, pääasiassa pahaa unettomuutta, pakko-oireisuutta ja mieliala- ja muistiongelmia. Aloitin kokopäiväisen työelämän verraten vanhana, 27-vuotiaana, sitä ennen opiskelin maisteriksi ja tein pätkätöitä. Välillä on todella rankkaa, kun ei saa nukuttua ja pakkoajatukset vievät lähes kaiken henkisen energian.

Otan pienetkin epäonnistumiset todella raskaasti, suren kaikkea kritiikkiä ja häiriinnyn tosi paljon rutiinin muutoksista. Väsyn nopeasti ja minun pitäisi varmaan useampi loma vuodessa, mutta toisaalta olen niin tunnollinen, etten voi sitä tehdä. Olen aina kuukautta ennen lomaa loppuunpalanut ja itkuherkkä. Viimeksi tällä viikolla, kun oli stressaava päivä ja vitutti olla etätöissä, kun ketään ei koskaan saa kiinni, ajattelin, että pitäisikö irtisanoutua ja hakea vaikka siivoojaksi. Se olisi fyysisesti raskaampaa mutta henkisesti helpompaa. Tiedän, koska olen tehnyt sitä työtä aiemminkin. 

Toisaalta olen unelma-alallani, työ on elämäni suurin ilo vaikka tästä viestistä voisi toisin luulla. Työ itsessään onkin ihanaa, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt vie voimia. Luulen, että se tarvehierarkian korkein kohta "itsensä toteuttamisen tarve" on minulla poikkeuksellisen voimakas, joten pystyn ohittamaan osan fyysisistä ja sosiaalisista tarpeista, jos vaan saan toteuttaa itseäni. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on traumatausta ja siitä juontuvia oireita, pääasiassa pahaa unettomuutta, pakko-oireisuutta ja mieliala- ja muistiongelmia. Aloitin kokopäiväisen työelämän verraten vanhana, 27-vuotiaana, sitä ennen opiskelin maisteriksi ja tein pätkätöitä. Välillä on todella rankkaa, kun ei saa nukuttua ja pakkoajatukset vievät lähes kaiken henkisen energian.

Otan pienetkin epäonnistumiset todella raskaasti, suren kaikkea kritiikkiä ja häiriinnyn tosi paljon rutiinin muutoksista. Väsyn nopeasti ja minun pitäisi varmaan useampi loma vuodessa, mutta toisaalta olen niin tunnollinen, etten voi sitä tehdä. Olen aina kuukautta ennen lomaa loppuunpalanut ja itkuherkkä. Viimeksi tällä viikolla, kun oli stressaava päivä ja vitutti olla etätöissä, kun ketään ei koskaan saa kiinni, ajattelin, että pitäisikö irtisanoutua ja hakea vaikka siivoojaksi. Se olisi fyysisesti raskaampaa mutta henkisesti helpompaa. Tiedän, koska olen tehnyt sitä työtä aiemminkin. 

Toisaalta olen unelma-alallani, työ on elämäni suurin ilo vaikka tästä viestistä voisi toisin luulla. Työ itsessään onkin ihanaa, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt vie voimia. Luulen, että se tarvehierarkian korkein kohta "itsensä toteuttamisen tarve" on minulla poikkeuksellisen voimakas, joten pystyn ohittamaan osan fyysisistä ja sosiaalisista tarpeista, jos vaan saan toteuttaa itseäni. 

Samaistun monella tapaa. Itsellä sama juttu, että usein ennen lomia tai määräaikaisen työsuhteen loppumista, olen palanut totaalisesti loppuun. Tällöin tullut usein oltua sairauslomalla muutama viikko, joka on sitten auttanut. Uskon, että tällaisissa tilanteissa juuri extra lomat voisivat auttaa, jotta vointi ei huonone. Tähänkin auttaisi se, että työ olisi joustavampaa - että olisi mahdollisuus sopia ajoittain pienemmistä tunneista tai pitää vaikka palkatonta lomaa (jos siihen on varaa) tai olla sairauslomalla. Unettomille taas olisi hyvä, että voi aloittaa työajat myös mahdollisen liukuman ulkopuolella vaikka kello 10 (jos tekee työtä, jossa tämä mahdollista). Nämä toki vaativat sitä, että uskaltaa ottaa asian puheeksi esihenkilön kanssa. Ihana kuulla, että työ on sinulle kuitenkin ilo!