Miten elämäsi muuttui kun täytit 50 v?
Kommentit (26)
Vatsaan tuli vararengas. Eipä muuta.
Kasvot valahti alaspäin, pissat lirahtaa housuun jos yskäisee kovaa, en jaksa enää valvoa myöhään, en pysty juomaan alkoholia kuten nuorena, särkee usein jotain kohtaa kropassa, hiukset alkaa harmaantua vauhdilla. Yritän miettiä jotain positiivista, mutta en keksi..
Vähemmän kuin pelkäsin. Olin silloin vuorotteluvapaalla ja sain pitää kunnon paussin työelämästä.
Ei mitenkään, dramaattiset muutokset tapahtuivat jo noin viisi vuotta aiemmin.
Ei ne muutokset yhdessä yössä tule.
Vessaa ei kannata ohittaa ja pieruun ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kasvot valahti alaspäin, pissat lirahtaa housuun jos yskäisee kovaa, en jaksa enää valvoa myöhään, en pysty juomaan alkoholia kuten nuorena, särkee usein jotain kohtaa kropassa, hiukset alkaa harmaantua vauhdilla. Yritän miettiä jotain positiivista, mutta en keksi..
Ihan sama lista, mutta onneksi ei särje mitään kohtaa kropassa. Näkö sen sijaan heikkenee vauhdilla, monitehoja on pakko käyttää
Joka niveleen koskee, sellaisiinkin joita en edes tiennyt olevan ja joka asia vituttaa.
Peilissä mä näytän samalta, kuin ennenkin, mutta valokuvissa ikälopulta.
Ei ollut muutoksia. Elämä jatkuu.
53v.
Ei se oikeastaan muuttunut vielä kovin paljon. Mutta rumuus alkaa vaivata ja kroppa temppuilla. Hautaa kohden!
Leuka rintaan hyvät rouvat ja kohti uusia pettymyksiä. Ja pakkokin on, tai leuat heiluvat tuulessa ikävästi.
Muutokset alko jo n 47-48 vuotiaana vaihdevuosioireiden alettua. Olen lihonut 5 vuodessa 20 kg (ihan järkyttävää kun en ole ollut koskaan edes tukeva sitä ennen), kokoajan on sellanen vähän uupnut olo ja jos teet yhtään mitään fyysisesti raskasta niin olen heti ihan poikki. Ärsyynnyn herkästi ja kokoajan vitutaa joku, olen moneen asiaan jotenkin tyytymätön. Töissä en kestä yhtään typeriä ihmisiä ja ärsyynnyn kaikenmaailman jaarittelusta välittömästi (se ei välttämättä näy missään mutta sisäisesti kihisen). Tahdonvoima oikeastaan mihinkään on kadonnut, muuhunkin kuin laihduttamiseen.
Valokuvista näen itseni pulskana, rintavana tätityyppinä, jota en olisi ikinä halunnut itsestäni nähdä. En oikein edes tunnista itseäni joistakin kuvista.
Ei sillä hetkellä mitenkään, muuta kun ehkä totesin että voi helvetti, nyt se alamäki alkaa.....paitsi että se alko oikeesti jo muutama vuosi ennen sitä.
En muista😉
Oon jo 63, mutta mukavan rentoa on nykyään elämä, ei viitti pienistä piitata. Ja pikkuasiatkin ilahduttaa. Luonto on tärkeä, maalla on mukavaa ja asenne ratkaisee. Aina.
Vähän aiheen vierestä, tajusin tänään että elämä on siinä mielessä aika ironista, että mistään alkaa ymmärtämään mitään vasta yli nelikymppisenä. Alkaa ymmärtämään kuka on, mitä haluaa, miten työelämä toimii, miten ihmissuhteet toimii,,, ja kun tämän tason viimein saavuttaa niin hetken voi elää tätä syvän ymmärryksen aikaa ennen kuin aivot alkaa rapautua ja taantuminen alkaa ja kuolee pois. 🤔
Ei yhtään mitenkään