Miten te erityislasten vanhemmat oikein jaksatte?

Itselläni on päiväkoti-ikäinen lapsi, joka on vauvasta ollut jotenkin ”haastava”. Tai suuritarpeinen olisi kai parempi termi. Ja herkkä äänille ja herkkä monelle muulle asialle, jolle minusta lapset ei yleensä niin herkkiä ole. Lisäksi erittäin voimakastahtoinen. Myös älykäs ja ihana, mutta arki hänen kanssaan on melkoisen raskasta, kun lisäksi on vielä eräs fyysinen sairaus hänellä, ei ollenkaan vakava mutta vaatii päivittäistä hoitamista ja huolehtimista. Ja on huono nukkumaan. Eli hän ei ole edes erityislapsi. Vaikka itse olen epäillyt välillä jotain si-integraation ongelmia tai ääniyloherkkyyksiä tms. Mutta kukaan ammattilainen ei ole niihin koskaan tarttunut ja erikoislääkärikin sanoi että on normaali terve lapsi haastavin piirtein varustettuna.

Mieheni eli lapsen isä luovutti jo vauva-aikana, koska ei jaksanut. On hyvin vähän arjessa läsnä, hommasi itselleen työn jonka myötä voi olla hyvin paljon pois kotoa, välillä matkoillakin. Lapsen taloudellisesta hyvinvoinnista huolehtii kyllä. Isovanhemmat ei pärjää lapsemme kanssa ollenkaan eli he ei koskaan hoida, välttelevät kahden oloa lapsen kanssa täysin. Itse siis hoidan yksin kaiken ja kestän yksin kaiken. Yritän kaikkeni taipua lapsen hyvinvoinnin eteen ja silti välillä on päivät itkua vain kun ulkona tuulee tai naapuri poraa ja siitä kuuluu kova ääni. Tai nälkäkiukkua kun ruoassa oli jokin köntti eikä suostunut syömään siksi yhtään mitään. Päiväkotipäivät pahentaa lapsen vointia, niiden jälkeen kotona on vain kiukkua ja itkua. Päiväkodissa lapsi sinnittelee ja vetäytyy, eivät ole kuitenkaan huolissaan, sanovat vain että älykäs mutta ujo lapsi.

Joten kysymys: millä keinoin te erityislasten vanhemmat jaksatte? Tarvisin vinkkejä niiltä joilla myös raskasta. Ja ymmärrän että minulla ei ole yhtä raskasta kuin teillä, silti juuri teidän neuvoja arvostaisin.