Miksi lapsen sukupuoli ja nimi halutaan usein pitää salassa?
Niin, tuntuu että olemme poikkeus koska olemme sanoneet jo etukäteen nimet ja sukupuolet ja en sano että jompi kumpi on oikein tai väärin, vaan ihmettelen syytä siihen miksiene salataan niinkin usein muilta. Veljeni jopa ärsyyntyi ja sanoi mulle että miksi kerroin jo. No miksi ei..
Kommentit (69)
Me haluttiin pitää vauvan sukupuoli ja nimi meidän kahden juttuna niin pitkään kuin mahdollista. Meidän mielestä kyse on niin henkilökohtaisesta asiasta ettei haluttu jakaa sitä vaan pitää itsellämme mahdollisimman pitkään. Me kyllä valehdeltiin ettei tiedetty sukupuolta, se kun selvisi meillekin yllättäin ultrassa kun vauva oikein avasi haarat "kameralle" :D
Jokaisen oma asia mun mielestä.
Sukupuolta emme ole salanneet, toisaalta ymärrän jos joku haluaa sen "salata". Eihän se kuitenkaan ole 100% varmuudella se miksi sitä veikataan.
Nimen olemme salanneet ristiäisiin asti. Ehkä siksi kun emme ole kovin uskonnollisia ihmisiä, eikä perheemmekään sitä ole. Ristiäiset olisivat kovin "tylsä" juhla jos siinä ei tulisi mukana tuota nimi yllätystä. Siksi.
Samaa minäkin olen ihmetellyt. Raskaudesta kerroin heti, sukupuolen kerroin heti ja nimenkin jahka se päätettiin ennen ristiiäisiä.
Ehkä ihmiset höyryissään ajattelevat, että pitävät lähimmäiset jännityksessä, koska KAIKKIHAN ovat ihan kuolettavan kinnostuneita tietämään detaljit. No ei olla .Sori. Vauvoja pukkaa suunnasta jos toisesta niin ei se yksittäisen lähimmäisen vauvan tulo ole mikään toisten maailmaa mullistava asia.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 13:36"]
Minusta on jotenki kauhean kylmä ihminen joka möläyttää raskausesta heti kun itse tietää, haluaa heti tietää kumpaa sukupuolta lapsi on ja nimikin huudellaan kaikille jo ennen syntymää. Meillä mennään raskausviikkoa 23 eikä olla kerrottu kenellekkään vielä. Ei haluta tietää sukupuolta ennen lapsen syntymää koska siinä menisi kaikki maku odottamisesta, esikoinen ku synty nimi päätettiin lopullisesti vasta päivää ennen ristiäisiä. Nyt meillä on tytölle nimi valmiina, mutta hyviä pojannimiä ei oikein löydy mistään, jos tulee poika joudutaan varmasti nimeä miettimään loppuun asti...
[/quote]
Millä ihmeen lailla kylmä ihminen?
Vauvaan kasvaa paremmin tunneside jo odotusaikanan kun se on olento, jolla on sukupuoli ja nimi eikä mikään salamyhkäinen möykky.
Itselle tulee näistä viime metreille salailijoista se maku, että raskaus on yhdentekevä. Kylmä äiti.
Eipä tullut mieleen, että ketään nyt noin paljoa toisten lapsen sukupuoli ja nimi kiinnostais, että oikein rupeaa vituttamaan, kun ei niitä saa tietää etukäteen. Meille sanottiin ultrassa, että vauvan sukupuoli on EHKÄ jompikumpi. Näyttää tytöltä, mutta voi olla poikakin. Synnärillä selvisi varmuudella. Jos vaihtoehtoja on kaksi, niin miksi sitä pitäisi erikseen ilmoitella kenellekään etukäteen.
Nimeä pohdittiin jo ennen syntymää, mutta lyötiin lukkoon vasta kastetta edeltävänä iltana. Mitä siinäkin olisi ollut ilmoiteltavaa etukäteen? Lapsemme nimi on EHKÄ se ja se, mutta ei välttämättä.
Mulle ainakin on aivan yhdentekevää mitä merkkiä ja nimeä jonkun muun lapsi on. Saatan kysyä, mutta hyväksyn minkä tahansa vastauksen. Ei kiristä pipoa mihinkään suuntaan.
Omituisinta tässä ketjussa on se, että nimen "salaaminen" herättää noin paljon ärsytystä. Meilläpäin se on ihan tapa. En olisi ikinä uskonut, että joku voi kiehua noin paljon siitä, kertooko joku vai eikö kerro. Kyse ei olekaan tavasta vaan siitä, että vanhemmat ovat tyhmiä ja haluavat olla keskipisteenä. Jepjep.
Täällä tosiaan on tapana salata. Itse tosin kerrottiin sukupuoli heti kun oltiin itse sitä fiilistelty ja etunimi heti lapsen synnyttyä. Muut nimet päätettiin viime tingassa ja kerrottiin vasta nimijuhlassa. Meillä myös oli nimijuhla eikä lasta liitetty ihan mihinkään, joten ehkä ne toiset nimet sitten "sai" pantata kun oli nimijuhlakin. Minusta ainakin lapseni oli juhlan tähti eikä suinkaan me vanhemmat.
Niin ihmetyttää jos se nimi on tiedossa, että miksi se on tapana salata. Italiassa esim. Lapsella on nimi jo syntyessään ja kerrotaan tämän nimellä hänen syntyneen. Minusta se on kaunista. Eikä tarvii olla joku pötkylä tai papu.. mutta halusin vain vastauksia ihmettelemääni asiaan. En kaipaa itse niitä nimiä etukäteen vaan halusin kysyä miksiköhän ne yleensä salataan. Ap
Ekan lapsen kanssa olimme päättäneet nimen jo etukäteen ja myös kertoneet jos joku kysyi. Mutta kun lapsi syntyi, nimi ei sopinut hänelle ollenkaan. Meistä molemmista tuntui ihan luonnottomalta kutsua häntä sillä nimellä. Nimi meni vaihtoon ja ennen nimenantojuhlaa sitä ei kerrottu (ihan varmuuden vuoksi) kenellekään. Toisen kohdalla ei sitten kerrottu nimeä, korkeintaan mainittiin mitä vaihtoehtoja ollaan mietitty. Sillä kertaa nimi kuitenkin pysyi, toinen nimi kyllä muuttui koska halusin yhdistää siihen vielä mummoni nimen. Mummoni menehtyi samana yönä kun lapsemme syntyi.
Sukupuoli ollaan kerrottu avoimesti JOS joku on sitä kysynyt mutta ei olla toitotettu tai kerrottu esim Facebookissa tai muuten julkisesti. Syynä se että jotkut eivät halua tietää etukäteen, esimerkiksi appiukkoni. Joten kunnioitamme heidän tahtoaan tässä asiassa.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 12:37"]
Tuo sukupuolen kertominen on vähän kaksipiippuinen juttu. Siskolle kerrottiin, että poika tulossa ja hämmennys oli melkoinen, kun tulokas oli tyttö. Oli poika osannut pitää pallit piilossa kuvausten ajan. Harvinaistahan tämä on, mutta jokainen kerta on liikaa.
[/quote]
Miten niin pitää pallit piilossa, jos se kerran tyttö oli?
[/quote]
Siten niin se lääkäri sanoi, että tulossa on poika, pallit vaan on piilossa, kun lapsen isä halusi tarkennuksen. Jossain sivukuvassa oli näkevinään ne.
[/quote]
Onpa ollut nuija uktraaja :/ Yleensä pojat varmistuvat pojiksi kivesten perusteella, tytöillä kun ei sellaisia pallukoita ole