Lue keskustelun säännöt.
Jokaikinen lapseton kaveri jäänyt.
04.01.2015 |
Esikoiseni täyttää pian 5v, ja minun on pakko todeta että jokainen vanha kaveri on jäänyt lasten myötä. Miksi? En oikeasti osaa sanoa. Meneekö elämä vaan väistämättä niin? Onko teillä muilla mennyt? Ovatko kaverit ikuisesti menetettyjä?
Itse huomasin muutamaan kaveriini itse pitäväni aina yhteyttä, ja välillä tuli heidän seurassaan jotenkin tyhmä olo, vaikea selittää.. Sitten kun lopetin yhteydenpidon, ei näistä ihmisistä enää kuulunut mitään. Ei _mitään_. Vaikka ovat osa siis lapsuudesta saakka olleet pari vuosikymmentä kavereina.
Tosi vaikea uskoa, että pelkästään lapsista johtuu tämä asia. Voiko oikeasti johtua? Kun en oikeasti mielestäni ole sellainen äiti, jonka elämässä ja puheissa ei ole mitään muuta kun lapset. Päinvastoin. En halua että minut nähdään pelkästään äitinä, minua ahdistaa ajatus siitä että koko elämä pyörii vain ja ainoastaan lasten ja "lapsiperhearjen" ympärillä. Olen myös käynyt töissä enemmän tai vähemmän kaikki nämä vuodet (kahta äityslomaa lukuunottamatta), minulla on harrastuksia ja kävisin mielelläni paljon enemmänkin ulkona erilaisissa tapahtumissa, mutta eipä ole enää hirveästi ystäviä kenen kanssa käydä.
Oikeasti mua vaivaa tämä asia tosi paljon. En todella osannut odottaa tällaista ystäväkatoa sen jälkeen kun saisin lapsia. Mutta ehkä tämä ei liitykään lapsiin? Ehkä olenkin vaan tylsä ihminen muutenkin ja kun kavereille on tullut ikää lisää, niin ovat sen tajunneet? Mielipiteitä?
Kommentit (162)
Lapsi kasvattaa vanhempansa. Sinusta tuli aikuinen lapsen myötä ja kiinnostuksen kohteet ovat erit, kuin niillä jotka ellävät vielä nuoruuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En taas ymmärrä miten lasten kanssa on aina aikaa viettää muiden perheiden kanssa aikaa, mutta lapsettomana en kelpaakaan. Jos joskus kerran kahdessa vuodessa nähdään illanistujaisten merkeissä ja juodaan viiniä tms niin lapselliset vetävät johtopäätöksen, että aina olen juomassa vaikka itsellänikin raskas työ ja harvoin ehdin rentoutumaan. Jotenkin luulevat, että en ole edistynyt elämässä ja että olen jäänyt sinne parikymppisen tasolle.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:41"]Otetaanpa skenaario... ystäväsi tulee lapsensa kanssa kylään.. no istutaan ja otetaan lasi viiniä ja keskustel.... eiku joo et voi ottaa sitä viiniä kun imetät. No ei siinä mitään. .. on muutakin juotavaa. OkeI istutaan alas ja juuri kun ehditään aloittaa juttelu niin vauva alkaa karjua nälkäänsä. No tussi suuhun ja ruokinta. No niin se tehty ja istutaan taas alas ja alotetaan juttelemaan ja taas... Lapsi karjuu kun on vaipanvaihdon aika. No vaippa vaihdetaan ja nyt lapsi pikku hiljaa nukahtaa ja jatketaan keskus... eiku ai niin ei saa puhua kun supattamalla että se lapsi ei herää. Ei minua tämä rumba kiinnosta kun haluaa jutella asioista ja monesti isä ei voi ottaa lasta muutamaksi tunniksi kun se lapsi on pienenä tississä kiinni [/quote] Voi luoja, tuo vaihe kestää yleensä max vuoden. Ymmärrätkö? Yh-den vuo-den vaikkapa siitä 20-vuoden ystävyydestä. Ja tosiystävyys on vastavuoroista, vaikka etpä taida ymmärtää mitä se tarkoittaa. Olet kyllä niin rasittavan typerä ihminen että tekisi mieli kirkua...
[/quote]
Itsekeskeiselle ihmiselle voi riirttää yksi kerta kun ei tavatessa keskitytä minuun ja minun asioihin. Se on sitten siinä.
Minulla taas lapsettomat kaverit eivät enää muista MINUA. Aina kyselevät lapsesta, kylässä touhuavat lapsen kanssa. Yksikin ennen hyvä ystävä tuli kylään, lapsi oli nukkumassa ja ajattelin, että nyt puhutaan rauhassa... "saako sen käydä herättämässä vielä?" Kaveri kysyi ja loppu ajan olikin lapsen kanssa. Perheelliset ystävät eivät jaksa niin innostua toisen lapsesta, heidän kanssaan voi puhua muustakin tai jättää lapsen kotiin kun tulee kahville, eikä toinen pety siitä.
Minusta lapset ovat mukavia vaikken itse ole niitä halunnutkaan "tehdä". Olen huomannut jopa että joihinkin kyläpaikkoihin on nykyään mukavampi mennä, kun siellä on penskoja. Ei minulla ja ystävilläni aina ole niin henkeviä asioita mitä pitäisi rauhassa puida, kunhan poristaan niitä näitä. Ja tiukan paikan tullen apua ja aikaa löytyy puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on täysin luonnollista. Olen itse perustanut perheen verrattain varhain, sain esikoisen 22 vuotiaana. Hyvin äkkiä kaveripiiristä unohtui lapsettomat, koska elämä pyöri täysin eri asioiden ympärillä. Mutta ihan saman huomaan nyt kun olen vähän yli neljäkymmentä ja omat lapset alkaa olla aikuisia, niin ei vaan jaksa enää pikkulpasiperheitä, se hulina vaan on liikaa, kun on itse jo tottunut siitä pois.
Parhaiten vertaistukea saa niistä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 07:02"]
Ihan luonnollista minusta. Tiedän jo nyt, että en tule olemaan tämänhetkisten ystävieni kanssa enää tekemisissä (ainakaan niin paljon kuin nyt) sitten kun he saavat lapsia. Se on haikeaa, mutta totta. Tuntuisi tyhmältä olla kommentoimatta mitenkään ystäväni elämänmuutoksesta, mutta itselläni ei ole mitään järkevää sanottavaa vauvoista, raskaudesta tai muustakaan. Olen jo sopeutunut ajatukseen, että 10 vuoden päästä minulla on eri ystävät kuin nyt. T. n25, vela
[/quote]
Eli toisinsanoen vika on sinussa ja omassa epävarmuudessasi ei "lapsellisista" kavereissasi? Tuo kommenttisi on tosi surullinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on jostain syystä tosi vaikeaa olla niihin lapsen saaneisiin kavereihin yhteydessä. Itellä ei oo niin tuntuu ettei meillä ole enää mitään yhteistä. En jaksa iloita joka helvetin uudesta paskavaipasta tai muista lapsen asioista. Eri asia jos henkilöllä on lapset jo ennestään kun tutustutaan. Jännä juttu? En ihan hirveästi pidä lapsista mutta en vihaakaan. Sisarusten lapsia rakastan tottakai, mutta vieraat on asia erikseen.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 08:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 07:02"]
Ihan luonnollista minusta. Tiedän jo nyt, että en tule olemaan tämänhetkisten ystävieni kanssa enää tekemisissä (ainakaan niin paljon kuin nyt) sitten kun he saavat lapsia. Se on haikeaa, mutta totta. Tuntuisi tyhmältä olla kommentoimatta mitenkään ystäväni elämänmuutoksesta, mutta itselläni ei ole mitään järkevää sanottavaa vauvoista, raskaudesta tai muustakaan. Olen jo sopeutunut ajatukseen, että 10 vuoden päästä minulla on eri ystävät kuin nyt. T. n25, vela
[/quote]
Eli toisinsanoen vika on sinussa ja omassa epävarmuudessasi ei "lapsellisista" kavereissasi? Tuo kommenttisi on tosi surullinen!
[/quote]
Ei kenessäkään ole vikaa, jos vikaa täytyy hakemalla hakea. Elämäntilanteet muuttuu ja vaikka se tuntuu vaikealta ajatukselta niin myös ihmiset itse muuttuu ajan kanssa. Minusta tuo kommentti on vain realistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:14"]
Mun on jostain syystä tosi vaikeaa olla niihin lapsen saaneisiin kavereihin yhteydessä. Itellä ei oo niin tuntuu ettei meillä ole enää mitään yhteistä. En jaksa iloita joka helvetin uudesta paskavaipasta tai muista lapsen asioista. Eri asia jos henkilöllä on lapset jo ennestään kun tutustutaan. Jännä juttu? En ihan hirveästi pidä lapsista mutta en vihaakaan. Sisarusten lapsia rakastan tottakai, mutta vieraat on asia erikseen.
[/quote]
On kyllä jännä juttu, mistä luulet itse että johtuu?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:22"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:14"]
Mun on jostain syystä tosi vaikeaa olla niihin lapsen saaneisiin kavereihin yhteydessä. Itellä ei oo niin tuntuu ettei meillä ole enää mitään yhteistä. En jaksa iloita joka helvetin uudesta paskavaipasta tai muista lapsen asioista. Eri asia jos henkilöllä on lapset jo ennestään kun tutustutaan. Jännä juttu? En ihan hirveästi pidä lapsista mutta en vihaakaan. Sisarusten lapsia rakastan tottakai, mutta vieraat on asia erikseen.
[/quote]
On kyllä jännä juttu, mistä luulet itse että johtuu?
[/quote]
Yksi syy voi olla oma traumaattinen lapsuus?
Nytkin yksi kaveri kertoi odottavansa uutta. En vastannut mitään, aloin voida pahoin. Siis alkoi kuvottamaan. Outoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioilla on kaksi puolta. Itse olin vauvan syntymän jälkeen jotenkin hormonihuuruissa ekat kuukaudet enkä ollut oma itseni. Pahoittelin tilannetta ja pyysin ymmärrystä lapsettomilta kavereiltani, onneksi he eivät hylänneet minua vaikken silloin pystynyt oikein keskittymään muuhun kuin lapseen! Sittemmin olen palautunut omaksi itsekseni ja olemme tavanneet taas vanhaan malliin (lapseni on nyt 2,5 v) ja olen lähinnä helpottunut että näiden kavereiden kanssa voin puhua ihan muista kuin lapseen liittyvistä asioista! Lapseni on välillä mukana tapaamisissa, välillä ei. Jos on mukana, ei mitenkään varasta huomiota eikä häiritse keskustelua. Ei myöskään tuhoa kenenkään asuntoa tms, on luonteeltaan rauhallinen. Silti tunnen jotenkin henkisellä tasolla erkaantuneeni näistä lapsettomista ystävistäni. Vaikea selittää miten. Joku vain on muuttunut. En haluaisi näin olevan. Asia saattaa korjaantua sitten jos/kun he saavat omia lapsia.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:29"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:22"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 09:14"] Mun on jostain syystä tosi vaikeaa olla niihin lapsen saaneisiin kavereihin yhteydessä. Itellä ei oo niin tuntuu ettei meillä ole enää mitään yhteistä. En jaksa iloita joka helvetin uudesta paskavaipasta tai muista lapsen asioista. Eri asia jos henkilöllä on lapset jo ennestään kun tutustutaan. Jännä juttu? En ihan hirveästi pidä lapsista mutta en vihaakaan. Sisarusten lapsia rakastan tottakai, mutta vieraat on asia erikseen. [/quote] On kyllä jännä juttu, mistä luulet itse että johtuu? [/quote] Yksi syy voi olla oma traumaattinen lapsuus? Nytkin yksi kaveri kertoi odottavansa uutta. En vastannut mitään, aloin voida pahoin. Siis alkoi kuvottamaan. Outoa!
[/quote]
Aika paljon on varmaan samanlaisia kun sinä. Ahdistaa se, kun ei tiedä mitä sanoa uudesta vauvasta, ei tiedä miten olla lasten kanssa... Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useat äiti-ihmiset EIVÄT NUKU kun siihen olisi mahdollisuus. Koita siinä sitten kestää perseeseen ammuttua korppikotkaa. Itsestään huolehtimiseen kuuluu myös nukkuminen, se pitäisi olla velvoite kun on vastuussa toistenkin elämästä. Nukkukaa hyvät äidit aina kun on mahdollista!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tosi surullista minusta. Mä olen jo keski-ikäinen ja kyllä sen huomaa, että uusia ystäviä on vaikea saada. Mulla on säilynyt nuoruuden ja opiskeluaikojen ystäväpiiri. Kun ihmiset valmistuivat ja hakivat paikkaansa elämässä, noin ikävuodet 25-30 olivat sitä kriittisintä aikaa ystäväpiirin hajoamiselle. Monet asuivat ulkomailla ja ekat perustivat perhettä.
Me ollaan tehty ihan tietoisia päätöksiä ystävyyden säilyttämisestä ja ystävyys on kestänyt ulkomaan jaksoja, avioeroja, suruja, katoamiset vauvamaailmaan ja sieltä palaamiset.
Ja pitää sietää sekin, että osa porukasta reissaa reppujen kanssa Aasiassa, osa käy korkeintaan mökillä.
Me ollaan jo kaikki reilusti päälle nelikymppisiä, lähellä jo viittäkymppiä. Mun on vain kuvitella, että tämä piiri tästä enää hajoaisi. Mutta kuten sanottu, uusia ystävyyssuhteita ei ole niin helppo luoda.
Vaalikaa niitä ystävyyssuhteita.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 02:44"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 02:17"][quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:41"]Otetaanpa skenaario... ystäväsi tulee lapsensa kanssa kylään.. no istutaan ja otetaan lasi viiniä ja keskustel.... eiku joo et voi ottaa sitä viiniä kun imetät. No ei siinä mitään. .. on muutakin juotavaa. OkeI istutaan alas ja juuri kun ehditään aloittaa juttelu niin vauva alkaa karjua nälkäänsä. No tussi suuhun ja ruokinta. No niin se tehty ja istutaan taas alas ja alotetaan juttelemaan ja taas... Lapsi karjuu kun on vaipanvaihdon aika. No vaippa vaihdetaan ja nyt lapsi pikku hiljaa nukahtaa ja jatketaan keskus... eiku ai niin ei saa puhua kun supattamalla että se lapsi ei herää. Ei minua tämä rumba kiinnosta kun haluaa jutella asioista ja monesti isä ei voi ottaa lasta muutamaksi tunniksi kun se lapsi on pienenä tississä kiinni [/quote] Voi luoja, tuo vaihe kestää yleensä max vuoden. Ymmärrätkö? Yh-den vuo-den vaikkapa siitä 20-vuoden ystävyydestä. Ja tosiystävyys on vastavuoroista, vaikka etpä taida ymmärtää mitä se tarkoittaa. Olet kyllä niin rasittavan typerä ihminen että tekisi mieli kirkua...
[/quote]
Tyypillinen lisääntyjä: hermot kireällä ja aina marisemassa. Ei ihme, jos seura ei kelpaa.
[/quote] Heh, ei mulla muuten ole hermot kireällä enkä marisekaan, tämän " lisääntyjän" jälkeläiset kun ovat jo lähes aikuisia. Luuletko, että 18- ja 16- vuotiaani roikkuvat tisseissäni kiinni? Sinun ja kaltaistesi näköalattomuus joskus rassaa. Voisiko olla niin että se kahvihetki kanssasi on sille pienen vauvan äidille viikon kohokohta, kun saa edes vähän aikuista juttuseuraa? Millainen ystävä sinä olet, jos hylkäät ystäväsi tilapäisesti muuttuneen elämäntilanteen takia? Minä sain lapseni nuorena, ja parhaalla ystävälläni ei ollut silloin lapsia. Minulla oli silti aikaa tukea häntä hänen miesongelmissaan ( ilman lapsia mukanani). Sitten kun itse erosin ja olinkin yhtäkkiä " lapseton" sinkku, tällä ystävällä oli pahin pikkulapsiaika menossa. Silti tuli siivoaman uutta asuntoani kanssani. Sitä on ystävyys. Tilanteet muuttuvat, mutta tosiystävyys pysyy. Ehkä opit sen kun kasvat vähän ;-)
[/quote]
Tuleeko joskus raja vastaan? Mä olen nyt 6 vuotta kuunnellut kun paras ystävä puhuu VAIN lapsesta. Lapsi sitä tätä tuota. En muista millon olis puhuttu mistään muusta. Vissiin joskus hänen miehestään.
*
Ja koska joku taatusti tulee sanomaan että eihän sitä nyt sinkun biletykset kiinnosta, niin kerronpa jo valmiiksi etten ole sinkku, enkä myöskään tuota biletystä harrasta sen enempää kuin pari kertaa vuodessa, eikä sillonkaan ole tarvetta asiasta jauhaa.
*
Eli vieläkö mun pitää nyt tässä odotella että ehkä häntä alkaa joskus vielä kiinnostaa muukin kuin ihan pelkkä lapsesta puhuminen, minulle, joka en voi lapsia saada? Vai joko saan luovuttaa ja keskittyä niihin ystäviin jotka vaivautuvat muitakin ajattelemaan?
Lapsettomana viihdyn paremmin lapsettomien seurassa. Naisista tulee vähän tylsiä sen jälkeen, kun perustavat perheen. Heidän elämänsä tuntuu muuttuvan rutiininomaiseksi arjeksi eikä heille juurikaan tapahdu mitään Jessica-Sofian vesirokkoa tai Jimi-Santerin ensimmäistä maitohammasta lukuunottamatta. Eikä siinä mitään, varmaan ihan hyväkin puolison ja lasten kannalta, ettei äidin elämässä tapahdu mitään vaan päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet soljuvat tutun turvalliseen ja mitäänsanomattomaan tapaan ohitse.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 02:01"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 01:41"]Otetaanpa skenaario... ystäväsi tulee lapsensa kanssa kylään.. no istutaan ja otetaan lasi viiniä ja keskustel.... eiku joo et voi ottaa sitä viiniä kun imetät. No ei siinä mitään. .. on muutakin juotavaa. OkeI istutaan alas ja juuri kun ehditään aloittaa juttelu niin vauva alkaa karjua nälkäänsä. No tussi suuhun ja ruokinta. No niin se tehty ja istutaan taas alas ja alotetaan juttelemaan ja taas... Lapsi karjuu kun on vaipanvaihdon aika. No vaippa vaihdetaan ja nyt lapsi pikku hiljaa nukahtaa ja jatketaan keskus... eiku ai niin ei saa puhua kun supattamalla että se lapsi ei herää. Ei minua tämä rumba kiinnosta kun haluaa jutella asioista ja monesti isä ei voi ottaa lasta muutamaksi tunniksi kun se lapsi on pienenä tississä kiinni [/quote] Voi luoja, tuo vaihe kestää yleensä max vuoden. Ymmärrätkö? Yh-den vuo-den vaikkapa siitä 20-vuoden ystävyydestä. Ja tosiystävyys on vastavuoroista, vaikka etpä taida ymmärtää mitä se tarkoittaa. Olet kyllä niin rasittavan typerä ihminen että tekisi mieli kirkua...
[/quote]
Tota vauva-aika se vielä helppoa on. Sit kun lapset saa jalat alleen juoksee sinne tänne tonne niin sen viinilasin ääressä keskustelun voi todellakin unohtaa moneks vuodeks. Ei lapseton ystävä halua lapsiasi kotiinsa koskemaan joka paikkaa ja tiputtelemaan ruokaa lattioille. Siinä se rento istuskelu ei oo muuta kuin kieltämistä ja lapsen perässä juoksua. Kyllä se nyt vaan on hiukka enemmän kuin sen yhden vuoden.
Harmi kyllä pienten lasten kanssa on vain paljon helpompi mennä kyläilemään kotiin, jossa on pieniä lapsia. Lapset voivat leikkiä keskenään, kun itse saa rauhassa kahvitella. Eikä tarvitse kulkea lasten perässä vahtimassa, etteivät he koske vessanpesuaineisiin yms. tökötteihin, jotka ovat alakaapissa tai suorastaan lattialla, tai etteivät he kurottele kohti kiehtovan näköisiä koriste-esineitä, joita ovat alimmatkin hyllynreunat täynnänsä, tai etteivät he koske siihen valkoiseen sohvaan, jota ei voi puhdistaa... Näin. Ja ei, ei tarvitse puhua lapsista, voi puhua töistä, elokuvista, harrastuksista tai mistä tahansa aikuisten asioista. Ei kai voi tehdä muuta kuin pysyä facebookin kautta yhteyksissä, pyrkiä näkemään vanhoja kavereita silloin harvoin kun onnistuu ja odotella sitä, että he yksi kerrallaan perheellistyvät.