Katsoitko Twin Peaksia, kun se tuli ensimmäisen kerran telkkarista?
Joskus 90-luvun alkuvuosina. Olen nyt katsellut sarjaa uudelleen Netflixin kautta. Aivan huippuhyvä, tulee paljon muistoja mieleen :)
Kommentit (28)
Katsoin, enkä kyllä muista että se olisi tullut minään puolen tunnin pätkinä kahtena päivänä, en muista että siihen aikaan olisi mitään sarjaa näytetty useampana päivänä viikossa.
Katsoin ja odotukset oli kovat, mutta sarja oli totaalinen pettymys.
En, äiti ei antanut :( olin 12v. Katsoin ekalla uusintakierroksella.
Katsoin, oikeastaan en muista koko sarjasta muuta kuin muoviläpysköjä, joiden välistä joku kulki, en edes tiedä oliko sellaisia.
Se mikä oli tärkeintä, olin saanut illat itselle, kolme pientä 85-89 syntynyttä nukkui yöt ja illat nukuttamatta, kävin töissä, katselin hittisarjaa ja tunsin itseni muuksikin kuin äidiksi. Tosin taisin nukahtaa joka kerta.
Katsoin jokaisen jakson heti sarjan 1. esityskerralla.
M37
Katsoin ainakin alkuun, mutta loppua kohden oli jo niin paska, etten vaivautunut.
En, mutta katsoin ekaa kertaa pari vuotta sitten. Ekadta kaudesta tykkäsin kovastikin, tokasta en.