synnytyskertomuksia

Meni 42 viikko täyteen. Laitettiin ballonki ja 12 tunnin päästä alkoi supistukset. 5 tuntia kärsin kotona ja lähdin sairaalaan. Pääsin heti synnytyssaliin. Siinä sitten kärvisteltiin 13 tuntia ilokaasulla. Sitten sain pari kertaa epiduraalin. Piti alkaa ponnistaa, mutta lapsi ei laskeutunutkaan. Sydänäänet katosivat välillä. Epiduraali lopetti toiminnan, ei annettu enää lisää. Olin siis ilman puudutusta. Tunnin yritin saada lasta alemmas. Olin ihan poikki. Luulin kuolevani. Lopulta rykäistiin imukuppilla ulos. tuli 3. asteen repeämät. Tikattiin nopeasti, mutta odotin tikkausta tunnin jalat levällään pöydällä. Lapsella oli kaikki ok. Että semmonen 20 tunnin rupeama. Lisäksi istukkaa jäi sisuksiin, jouduin kahteen kaavintaa ja menetin 2 litraa verta. En lähtisi uudelleen alakautta synnyttämään. Onnea matkaan!

Tuntui niiin paljon kipua! Miljoonakertaa pahemmat kuin pyörryttävät kuukautiset! sen jälkeen alkoi henki pihistä, kipu ahdisti niin! Sattui enemmän kuin koskaan mikään! sen jälkeen vaivoin pääsin minne piti ja synnytys alkoi, ruskea pökälehän sieltä viimein tippui takalistosta!

pp

Synnytys meni hvin, en kyllä edes ajatellut sitä vaihtoehtoa, että menee 16 päivää yliaikaiseksi ja käynnistetään. Eli laitettiin se härpäke alapäähän ja kotiin odottamaan, illalla takaisin Jorviin ja aamulla alkoi kamalat supistukset että itku siinä tulee... 9 synnytyshuoneeseen ja 15 vauva syntyi.

Ilokaasu toimi loistavasti, epiduraali kannattaa ottaa jos ehtii. Kirjoitin paperille toiveitani kun en olisi muistanut sanoa. Kirjoitin siihen myös että toivottavasti minua kuunnellaan ja minulle ollaan ystävällisiä. Kannatti!

Kuitenkin synnytystä enemmän kaipaat tietoa sen jälkeisestä elämästä, mahdollisen epparihaavan hoitamisesta, imetyksen alusta, rintojen hoitamisesta ja tukkeutumisien ehkäisemisestä. se lyö kyllä kasvoille ja kovaa jos ei ole edes ajatellut mitä se on kun ekat 2kk paita on märkä, tissit niin kipeät ja imetät 12h vrk. Mutta se kannattaa! Yöt menee niin paljon paremmin kun imettää.

Juo ja syö hyvin, lapsi voi hyvin kun sinä voit hyvin.

Tein vauvan kanssa diilin, että molemmat saa syödä rauhassa. Tsemppiä. Ulos ei ole sitten asiaa ilman asianmukaista lämmikettä tissien päällä.

Ja tämä härpäke oli siis balonki kun en sitä nopeasti muistanut. Laittaminen toi kyllä hien otsaan ja lääkäri juoksi samalla synnytyksissä.

:)

38+4 meni vedet yöllä ja heti tiheät supistukset . Neljässä tunnissa syntyi ponnistusvaihe kylläkin 55 min. Epiduraalin piti laittaa 3 kertaa ennen kuin auttoi . 2. Asteen repeämät joita ommellessa kesti. Lapsella oli napanuora kaulan ympärillä mutta syntyi hyväkuntoisena. Muiden juttuja kuunnellessa pidän synnytystäni helppona. Tämä siis eka ja ainut synnytykseni .

Huh, toit muistot takaisin mieleeni, mitkä aika on jo kullannut... Näissä vastauksissa yleensä ei kerrota niitä ikäviä juttuja mutta nyt kun kysyit, tikkaaminen kesti huomattavasti kauemmin kuin itse ponnistusvaihe, tunnin verran!!!!

12 tikkiä ja tunariopiskelija langan päässä. Kysy jos millään käy, etteikö kätilö hoitaisi sitä. Hirveää kun itki ja sattui hirveästi, olisi jo tahtonut päästä nauttimaan vauvasta siinä paidan alla.

Jos vielä tulee lapsia, joudun kyllä jonnekin keskustelemaan tästä (tikkaus)kokemuksesta. Se itketti ja pelotti pitkään vauvan syntymän jälkeen.     T.2

Ballonkin käynnistys minullakin, viime vuonna, sen laittaminen kohdun suulle koski ikävästi. Mulla kävi niin hyvin että supistukset alkoivat heti siinä toimenpidehuoneessa. Joillakin se ei välttämättä tehoa ollenkaan.

Jonkun tunnin supisteli ja ballonkin tippui pois, silloin katsottiin ja olin 5cm auki, siitä synnytyssaliin. Pari tuntia meni kun supistukset kävi niin kivuliaiksi että halusin epiduraali puudutuksen, se vei kivut aivan täysin.

Sitten vaan torkuin sängyssä jonkun tunnin kunnes tuli se "kakkahätä" tunne, sen tunsin onneksi, vaikka puudutus oli niin puuduttava. Sitten ponnistin 4min ja poika syntyi :) Ihanan rauhallinen ja kivuton synnytys. Tälläinen olisi parin kuukauden päästä taas edessä. En malttaisi odottaa :)

Omat neljä synnytystäni ovat niin hirvittäviä, ettei niitä pitäisi kertoa... Mutta pari tuntia ponnistusta, kolmesti istukka ei irronnut, leikkaussaliin ja litroittain vuotoa ja verta, teho-osastolle, kuukausi sairaalassa synnytyksen jälkeen kiinni letkuissa yms.... Mutta jos jotain hyvää, niin hengissä edelleen, lapset terveitä ja pakko pelottavat kokemukset on vain unohtaa..viides lapsi syntyy nimittäin pian.

7 lisää kun tuossa mainittiin että ikävistä asioista ei mainita niin;

Tikkejä tuli 2, eihän se hyvältä tunnu, saati jos on pahempia repeämiä. Ja se vesien valuminen sänkyyn, pissiminen alusastiaan ja kakan tuleminen ponnistaessa on jotenkin nöyryyttävän tuntuista vaikka tietää että se kuuluu asiaan. Siinä oli ainoat ikävät asiat minun synnytyksessä :)

Mulla synnytys päätettiin käynnistää rv 38+3 oliskohan ollut. Olin edellisenä päivänä ollut polilla rutiinitarkastuksessa vauvan pienen kokoarvion takia ja käyrillä ollessa supistusten jälkeen vauvan sydänäänet tahtoi laskea. Tuolloin käynnin jälkeen sanoivat että kaikki ok mutta seuraavana aamuna soittivat että käynnistetään kuitenkin varmuuden vuoksi.

Menin aamupäivästä synnärille ja sain ballongin (sen laitto oli vähän tuskaista mutta ei paha). Heti alkoi supistella ja pääsin osastolle odottelemaan käynnistymistä. Päivä oli tiistai. Supistuksia tuli jonkin verran ja olin siinä heti hyvän pätkän käyrillä. Jossain vaiheessa kävin vessassa ja huvikseni päätin nykiä ballonkia, joka tulikin yhtäkkiä pois eli olin noin 4 cm auki. Sitten supistuksen laantui lähes kokonaan ja illalla menin nukkumaan ajatuksella että huomenna päästään tositoimiin.

En kuitenkaan ehtinyt nukahtaa kivuliailta supistuksilta ja minut laitettiin taas käyrille koska halusivat koko ajan seurata vauvan vointia. Kauaa siinä ei ehtinyt mennä (tässä välissä tarkistettiin ja olin edelleen 4 cm), kun hoitaja rynni huoneeseen ja käski minut kontalleen sängylle koska vauvalla oli tukala olo, itsekin huomasin kyllä että sydänäänet vähän kuin katosi yhtäkkiä. Hoitaja kävi soittamassa synnärille ja minut siirrettiin puolen yön maissa sinne synnytyssaliin.

Sain ihanalta kätilöltä oksanestia piikillä reiteen sekä unilääkkeen ja nukuin hyvin aamuun asti. Aamulla lääkäri päätti että koitetaan käynnistää oksitosiinilla enkä saanut syödä hätäsektiovaaran takia. Käyrää otettaisiin niin pitkään että olisi varmaa että vauvalla kaikki hyvin, eli suomeksi makasin koko päivän sängyssä nälissäni. Oksitosiinilla ei ollut juuri mitään vaikutusta, sillä supistuksia tuli hyvin harvakseltaan vaikka annosta nostettiin koko ajan lopulta maksimiin asti.

Tuli ilta, ja lääkäri päätti että pian saisin syödä ensimmäistä kertaa vuorokauteen ja pääsisin pois käyriltä. Seuraavana päivänä aloitettaisiin koittamaan käynnistystä vuorostaan cytoteceilla. Auennut en ollut koko päivänä senttiäkään lisää.

Juuri kun huokaisin helpotuksesta (vaikka harmitti todella että kolmatta päivää jo käynnistettäisiin), monitori hälytti ja vauvan sydänäänet laski niin että katosi kokonaan näytöltä. Saliin paukkasi monta kätilöä ja päivystävä lääkäri joka teki päätöksen kiireellisestä sektiosta (äänet palasi nopeasti joten siksi ei hätäsektiota). Minut katetroitiin, sain vatsahappoja lieventävän liuoksen nieltäväksi, juoksutettiin leikkaussaliin. Sain spinaalipuudutuksen ja muutama minuutti myöhemmin tyttö 2820 g ja 48 cm syntyi klo 19.11.

Tästä on aikaa vähän reilu vuosi ja olihan se aikamoinen jännitysnäytelmä näin jälkeenpäin ajatellen. Olin mielettömän pettynyt etten saanut synnyttää alakautta ja se onkin suurin toiveeni seuraavan lapsen kohdalla.

Viimeisen kuukauden olin odottanut ja odottanut milloin alkaa tapahtua. Seurannassa oli huomattu lapsen olevan isokokoinen nelikiloinen, joten lasketun ajan lähestyessä kävin yhä hermostuneemmaksi. Mielessä alkoi pyörimään ajatus siitä, jos lapsi ei mahdukaan syntymään. Raskauden aikana olin psyykannut itseäni ja uskoin ettei synnytys voisi olla mahdoton, olipahan aika monta naista ennen minuakin synnyttänyt ja siitä selvinnyt. Tuo varmuus alkoi kuitenkin hiipua viimeisen kuukauden aikana.

Olin selannut lähes kaiken tiedon netistä ja lukenut kirjoista, miten synnytys etenee ja mitä sitä ennen tapahtuu. Monissa lukemissani kirjoissa mainittiin että synnytys alkaa kun lapsi laskeutuu ja limatulppa irtoaa. Tuo tieto ei kuitenkaan minua juuri helpottanut, kun kumpaakaan tapahtumaa ei ollut tapahtunut laskettuna aikana. Kaikki kotikonstit olin myös testannut vauvan ulossaamiseksi. Ennakoivien supistustenkin aikana lähdin jopa reippaille kävelyille, jos se edistäisi tapahtumia. Eivätpä nuo konstit kuitenkaan mitään auttaneet.

Olipa siis yllätys kun lasketun ajan jälkeen viikolla alkoi tapahtua. Yöllä tuli muutama ennakoiva supistus, käänsin kylkeä. Aamuyöstä tuli muutama kivuliaampi supistus, ja pohdin onkohan tämä nyt sitä. Jatkoin kuitenkin vielä unta. Tunnin päästä alkoivat kuitenkin sen verran kivuliaat supistukset, että nousin joogailemaan panadolin voimin.

Kivut yltyivät ja muutamassa tunnissa aloin pohtimaan, josko pitäisi sairaalaan lähteä. Mies ehdotteli että yritettäisiin vielä pärjätä kotona, kun vasta on synnytys alussa. Sain kuitenkin suostuteltua hänet tilaamaan taksin. Taksimatka kului hyvin, tosin välillä keskityin syvästi supistusten tullessa haukkomaan henkeäni. Huomasin että syvään hengittäminen kivun mukana auttoi selviämään kivusta.

Sairaalaan päästessämme, siellä oli jo muutama muukin tullut synnyttämään. Odotellessamme vuoroa nojailin tuolinselkämykseen ja seiniin supistusten tullessa. Viimein pääsimme tutkittavaksi, ja kätilö totesi samantien että pääsemme synnyttämään ja lähetti meidät saliin.

Salissa minun oli vaikea olla, kun supistuksia tuli niin paljon ja kivuliaasti. Kätilö ehdotti minulle epiduraalipuudutusta jonka anestesialääkäri tuli lähes samantien antamaan. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Tutkittaessa selvisi että olin jo 9cm auki. Epiduraalin antamassa kivuttomassa tilassa joogailin vielä ja kävin vessassa. Vointi oli todella hyvä. En olisi uskonut että synnytys voisi olla tällaista.

Kun epiduraalin teho alkoi vähentyä, olin valmiina ponnistusvaiheeseen. Puolen päivän jälkeen meille syntyikin pieni poika tunnin ponnistusvaiheen jälkeen. Ei olisi tarvinnut lainkaan jännittää, poika mahtui hyvin lantiosta syntymään. Välilihaa leikattiin, mutta se ei sattunut puudutteen takia juurinkaan. Alunperin olin pelännyt sitä että väliliha leikattaisiin. Tuota pelkäsin turhaan sillä haava ommeltiin siististi ja se parani hyvin muutamassa viikossa.

Lukiessani monia tuskaisia synnytyskokemuksia netistä, mieleeni juolahti että olisi tärkeää että myös näitä positiivisia kokemuksia kirjoitettaisiin. En itse osannut edes kuvitella lukemani perusteella että synnytys kävisi näin helposti. Monesti kuulee sanottavan että synnytys on pahin kipu maailmassa, omalla kohdallani oli kuitenkin toisin. Kiitos tosin moderni lääketiede ja puudutteen voima osaltaan. Myös raksausjoogan koin auttaneen synnytyksestä selviämiseen.

Hoi synnyttäneet, kertokaa lisää! 

Käynnistettiin tai siis yrotettiin alkaen 41+6 ensin ballonki 24h. Ei mitään muuta luin jäätävä verenvuoto. Sit sytotec tabl niin kaks h päästä samantien kauheat supustukset. 4h jälkeen luulin että kyolen. Sain spinaalin. Torkahdin hetkeksi niin olin täysin auki. Ponnistus oli hirveetä kun vauva ei ollut laskeutunut. 1h10min kesti. Episiotomia tehtiin ku ei meinannut tulla ulos ja syke laski supistuksissa.
Toinen käynnistyi itse käynnistystä edeltävänä yönä 41+6 klo 00 ensin heräsin mut nukahdin takaisin. Tulivat puolen tunnin välein. Klo 03 alkoi vartin välein. Viideltä soitin sairaalaan. Tosi töykeesti sanottiin että ttulet kun saat luvan on ehkä synnytys käynnissä. Klo 07 soitin uudelleen ku supisti 3min välein. Sanoi että tuut kun et pysty olemaan. Lähdin klo 8.30 sairaalaan. Perillä ysiltä. 8cm auki. Heti saliin. 7min ponnistelun jälkeen syntyi vauva luomuna 10.10♡♡♡

Heräsin puoli kolmen aikaan yöllä supistuksiin, viikkoja oli 41+0. Mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ollut ennen noita mut herättäneitä supistuksia.

Kärvistelin kivuissani ja ravasin pari tuntia vessan ja sängyn väliä. Viiden jälkeen aamulla kuului poks kun menin sadannen kerran vessaan, ja aloin vuotaa lapsivettä. Ilmoitin miehelle, että nyt tuli lähtö ja sairaalassa oltiin puoli kuudelta.

Kätilö tutki mut ja ilmoitti, että saliin mennään samantien. En muista tarkkaan, mutta olisinkohan ollut nelisen senttiä auki. Kivut yltyivät pikkuhiljaa ja sainkin jotain suun kautta otettavaa kipulääkettä alkuun. Ne tehosivat ehkä tunnin verran ja sitten alkoi taas kivut olla sitä luokkaa, että halusin ilokaasua.

Istuskelin keinutuolissa ja hengittelin ilokaasua, joka tehosi tosi hyvin. Sitten ihan yhtäkkiä loppui ilokaasu auttamasta ja oli pakko pyytää kätilö saliin. Sain minispinaalin, joka vei kivut lähes kokonaan. Kellonajasta mulla ei ole mitään mielikuvia, mutta spinaali tehosi loppuun asti.

Ilokaasua hengitin koko ajan ja kätilö sanoi, että pikkuhiljaa aletaan olemaan siinä vaiheessa, että voin koittaa ponnistaa. No, tein työtä käskettyä ja jossain vaiheessa tajusin, että saliin tuli toinen kätilö koska multa meinasi voimat ehtyä. Tämä vanhempi kätilö sitten ilmoitti, että vauva on nyt saatava ulos ja joka supistuksella painoi mun mahaa niin kivuliaasti, että luulin kuolevani. Se olikin koko synnytyksen kivulian vaihe, ja miehen sanojen mukaan kesti vain vartin verran. Mun mielestä se kesti ikuisuuden.

Ponnistelin ja kätilö painoi mahaa ja pikkuhiljaa vauva alkoi tulla näkyviin. En tuntenut kipua kun pää tuli ulos koska spinaali vaikutti vielä, joten ponnistusvaiheesta on vain positiivinen muisto, jos ei oteta huomioon sitä kamalaa tuskaa kun mahaa painettiin.

Synnytyksen kestoksi merkittiin 10h 10min, josta ponnistusvaihetta oli 44min. Sain vain pienen nirhauman, johon ommeltiin kaksi tikkiä. Istuin ja kävelin heti synnytyksen jälkeen, eikä mitään vaivoja jäänyt.

Kaikenkaikkiaan oli paljon positiivisempi kokemus kuin ikinä etukäteen kuvittelin. Nyt on toinen lapsi tulossa ja vähän pelottaa, että olen liiankin rennolla asenteella liikkeellä :D

Esikoinen syntyi raskausmyrkytyksen vuoksi hätäsektiolla ja supistusten osalta minulla oli kokemusta vain parista harjoitussupparista.
kun odotin toista lastani, olin siis käytänössä "kokematon". Halusin tällä kertaa synnyttää alateitse ja se luvattiin ellei ongelmia tulisi.
Sitten, raskausviikko 38 ja aamuyö, mies teki lähtöä töihin. Heräsin itsekin kun ei ollut yhtään hyvä olo ja kummastutin isäntää roikkumalla ähkien pöydässä. Vakuutin että mies voisi lähteä töihin ja onnistuin itsekkin vielä nukahtamaan. Kun heräsin, tiputtelin verta ja päätin lähteä varalta näytille. Äiti tuli hoitamaan esikoista ja minut otettiin sisään , kohdunsuu oli pehmennyt mutta ei juurikaan auki. Kökin jumppapallon päällä suihkussa, mies tuli töistä luokseni mutta illansuussa lähti vapauttamaan äidin lapsenlikan roolista kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. JATKUU!

Ja jatluu. SÄÄSTIN SILMIÄNNE KUN MOBIILILLA EI SAA VÄLEJÄ!

mutta ,asiaan. Mies siis lähti yöksi kotiin ja yritin lukea ym ummetuskin vaivasi, tai niin luulin. Selkään koski ja kakatti . En pystynyt nukkumaan, kun tuntui niin pahalta ja aamuyöstä kutsuin viimein hoitajan tekemään jotain. No, ummetushan se ei ollut vaan olin 6cm auki! Ja olin vain kärvistellyt, kun luulin supistusten tuntuvan vatsassa. Eikun saliin. Kello oli 3.00 ja pistin ilokaasun imemisen lomassa tekstaria sekä miehelle että äidille.
mää synnytän ! Herätys, katsokaa puhelimia, mayday! yksinkö tässä pitää selvitä? Tapan kaikki.. EPIDURAALI ! No, raskausmyrkytys-vaaran takia

Sain synnytystä nopeuttavan tipan ja mies oli hitto vie myöhästyä, puuskutti paikalle 12.30 ja tyttö syntyi 13.00!

Esikoinen syntyi kuukauden etuajassa vaikean raskauden jälkeen. Olin pakkolevossa viimeiset viikot ja sairaalassa kun synnytys käynnistyi vesien menolla illalla. Olin heti 4cm auki. Tästä muutaman tunnin kuluttua supistuksia vauhditettiin tipalla. Pari tuntia odoteltiin ja pyysin epiduraalin. Epiduraalin laitto sattui varmaan eniten koko synnytyksessä, mutta se vauhditti synnytystä ja tunti sen laiton jälkeen olin kokonaan auki. Sain vielä kohdunsuun puudutteen ennen ponnistusta. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja lopulta vauva autettiin ulos imukupin avulla. Sain repeämiä, mutta niiden ompelu ei tuntunut miltään eivätkä vaivanneet myöskään jälkikäteen. Synnytyksen kesto säännöllisistä supistuksista 6,5 tuntia. Etukäteen pelkäsin synnytystä ja kipua, mutta kaikki olikin helpompaa kuin olin kuvitellut. En huutanut tai itkenyt tuskasta ja tunsin kokoajan että tilanne on hallinnassani. Hyvä kokemus! :)

1.5.2015 klo 2 yöllä heräsin kun alaselkää sattu. Kävin pissalla ja jatkoin unia. Klo 5heräsin kun naapurit tappeli, huomasin samalla että perkele kun sattuu. Herätin miehen joka alko keittää aamukahveja. Menin suihkuun helpottaa oloa ja puhelin kaiuttimella koitin saada lastenvahtia paikalle. Monen mutkan kautta sainkin ja mun isä sitä lähti tuomaan. Klo 6 pörisieijän bemari rapun edessä, mä tuskailen kävelen rapun alas ja autoon. Sit katkee muisti matkalta. Mies sano et siinä vaiheessa ku olin sihissy ettei saa kääntyä noin kovaa oli tajunnu et nyt on kiire. Bemarille kenkää ja 6.11 sairaalassa (matkaa sen 15km) odottelin kätilöä joka vihdoin tuli ja sano että nenän päästä näkee ettei tarvi käyrille mennä. Kävelin taas helvetin pitkän matkan huoneeseen. Vaatteen vaihto, tutkimus->10cm auki, puhkas kalvot 6.23 ja 6.30 syntyi luomuna yli 4kg poika.

Eka synnytys oli 10h ja toka 2,5h