Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomille pariskunnille väitetään ettei lapsi muuta elämää mitenkään?
26.10.2021 |
Koska se muuttaa, aivan kaiken ihan totaalisesti. En keksi elämässä mitään mikä muuttaisi yksilön enempää enempää kuin äitiys/isyys, silti olen kuullut lukuisia kertoja jopa vanhemmuuteen aivan väsyneen sisarukseni suusta ettei elämä oikeastaan muutu juuri lainkaan lapsien myötä - ikään kuin rohkaisuna että minunkin pitäisi.
Kuitenkin sivusta seuraajana huomaan, ettei esimerkiksi siskoni tai tuttavani enää tee mitään heille ennen mieluisia asioita (vaikka haluaisivat), sen lisäksi he ovat menettäneet kaiken vapaa-ajan ja yöunet - usein myös parisuhteen. ”Lapsen kanssa voi tehdä mitä vaan” , paitsi että sitten kuitenkaan ei voi tehdä ilmeisesti juuri mitään.
Eikö aikuiset ihmiset jo voisi lopettaa tämän väitteen viljeleminen, siinä ei ole mitään häpeällistä että elämä muuttuu omien päätösten myötä.
Kommentit (405)
Tietysti elämä muuttuu uusien perheenjäsenten myötä, mutta toisaalta ajattelen niin, että lapset ovat pieniä vain hetken. Isompien lasten kanssa voi touhuta vaikka mitä ja he ovat mukavaa seuraa. Mun mielestä ihminen on tyhmä, jos hän luulee, ettei vauva muuta arkea mitenkään. Tietysti muuttaa ja sen arjen kuuluikin muuttua.
Pikkuvauvassa/lapsessa on kiinni n. 5 vuotta. Sitten alkaa jo helpottaa. Ei tarvitse joka asiassa auttaa ja vahtia joka sekunti. Koululaisten kanssa on jo kivaa ja heidän kanssaan harrastaa ja viettää aikaa mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.Itseni on lapsettomana vaikea ymmärtää, kuinka lapsi voisi olla muuttamatta elämää. Ei ole kyse pelkästään siitä, mitä lapsen kanssa voi tai ei voi tehdä, vaan myös siitä, että lapsen syntymän jälkeen tärkeysjärjestys muuttuu; lapsen tarpeet tulevat ensin, sitten vasta aikuisen. Ei se kotona oleminen, matkustaminen ja muu ole enää samanlaista, kun on huomioitava lapsi yksilöllisine tarpeineen, jotta kehitys turvataan. En vaan käsitä, kuinka joku voi sanoa, ettei mikään muutu, kun tulee vastuu toisen ihmisen elämästä - vaikka olisi mitkä turvaverkot.
Sellaiselle ihmiselle, joka on tottunut vastuuseen ja siihen, että esim. kumppanin kanssa se oma napa ei aina voi olla ainut ja ensimmäinen, vastuu lapsesta ei ole kauhistus.
Sanoinko minä, että se on kauhistus? Muutos ja kauhistus eivät ole synonyymeja. Olen empaattinen ihminen ja huomioin puolisoni tarpeet. Lapsi on kuitenkin eri asia. Puolison kanssa voi huolehtia myös omista tarpeista, mutta lapsen kanssa asetelma on erilainen. Lapsi tarvitsee eri tavalla sitä, että tulee nähdyksi tarpeineen. Puolisolle voi sanoa, että väsyttää, vetää oven kiinni perässään ja olla yksin. Lapsen kanssa tämä ei onnistu. Ei lapselta voi niin vaan kadota silloin, kun siltä tuntuu ilman, että kukaan aikuinen on läsnä.
Olen aina halunnut, mutten ole sairauteni vuoksi uskaltanut antaa lapselle mahdollisuutta juuri siksi, että se olisi muutos, johon minulla ei ole voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On päivänselvää, että jos sinulla on vauva vaihdat vaippoja ja ruokit ja nukutat, viet lääkäriin, ostat vauvakamaa, viet neuvolaan, et jätä hetkeksikään yksin, heräät öisin itkuun, otat mukaan WC-käynnillesi jne. jne. jne.
Ja isomman lapsen kohdalla ruokit, vaatetat, kasvatat, olet yhteydessä kouluun, kuskaat harrastuksiin ja maksat ne, viet lääkäriin, ostat leluja ja muuta, kuuntelet ilot ja surut jne. jne. jne.
Lapseton ei tee mitään näistä. Jokseenkin selvää, että elämä väistämättä muuttuu lasten myötä. Se, että jonkun mielestä muutos on positiivinen ja/tai solahtaa sujuvasti osaksi elämää, ei todellakaan tarkoita etteikö mikään olisi muuttunut.
Enkä mä usko heidän, jotka sanoo ettei elämä muutu, tarkoittavankaan etteikö mikään arjen toimissa olisi muuttunut. Lauseenahan tuo varmasti tarkoittaa sitä, että se elämä ei muutu pask*ksi, sehän se lapsia ehkä miettivä pelkää.
Useimmat vapaaehtoisesti lapsettomat haluavat välttää juuri nuo arjen muutokset.
Varmasti ja sehän on ihan sallittua. Mutta sen vuoksi jonkun muun ”Ei se elämä muutu”-lausahduksen täystyrmäys on aika outoa.
Koska se arki, jota elämässä on suurin osa ajasta, muuttui.
Meillä koira jo muutti mun ja miehen elämää sen verran että tajuttiin, ettei meistä oo vanhemmiksi. Koira on rakas ja ihana, mutta valtavasti vaivaa ja aikataulutusta sekin vaatii. Töistä aina jommankumman pitää ajaa suoraan käyttämään koira ulkona kun ennen kirmattiin treeneihin ja harrastuksiin toimistolta. Kaikki viikonloppumatkat on vähentynyt dramaattisesti, mutta onneksi moniin mökkeihin ja hotelleihin saa koiran. Nuo pidemmät ulkomaanmatkat käy kukkaron päälle, kun halutaan koiralle laadukas ja turvallinen hoitopaikka.
Onneksi meidän harrastukset on sellasia et koira kulkee helposti mukana reissuilla (hiihto, vaellus, polkujuoksu) kun yhdessä sumplii. Mutta ei se samanlaista ole enää. On ihailtaAloita uusi keskusteluvaa, että jotku saa pidettyä elämänsä samankaltaisena lapsista huolimatta, meillä se ei onnistunut edes koiran kanssa. Toisaalta oon iloinen, että tuli selväksi ennenkuin pulla uunissa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.Itseni on lapsettomana vaikea ymmärtää, kuinka lapsi voisi olla muuttamatta elämää. Ei ole kyse pelkästään siitä, mitä lapsen kanssa voi tai ei voi tehdä, vaan myös siitä, että lapsen syntymän jälkeen tärkeysjärjestys muuttuu; lapsen tarpeet tulevat ensin, sitten vasta aikuisen. Ei se kotona oleminen, matkustaminen ja muu ole enää samanlaista, kun on huomioitava lapsi yksilöllisine tarpeineen, jotta kehitys turvataan. En vaan käsitä, kuinka joku voi sanoa, ettei mikään muutu, kun tulee vastuu toisen ihmisen elämästä - vaikka olisi mitkä turvaverkot.
Sellaiselle ihmiselle, joka on tottunut vastuuseen ja siihen, että esim. kumppanin kanssa se oma napa ei aina voi olla ainut ja ensimmäinen, vastuu lapsesta ei ole kauhistus.
Tästä pääsemme taas siihen tosiasiaan, että toiset ajattelevat elämän muuttuvan, kun siihen tulee jotakin lisää, toiset, jos siitä lähtee jotain pois.
Edelleen ymmärrän molempia, itse olen kääntymässä enemmän ymmärtämään heitä, jotka eivät koe elämän muuttuneen. Mielenkiintoista 🤔
Eikös se, että elämään tulee jotain lisää tai siitä lähtee jotain pois, ole muutos? Muutosta ei ole se, että kaikki on ennallaan. Jos on kaksi perheenjäsentä (puolisot), jotka keskenään lisääntyvät niin, että heitä on viisi, oikeastiko MIKÄÄN ei muutu? Ja sitten kun ne kolme lasta kasvavat aikuisiksi ja muuttavat omilleen, taaskaan mikään ei muutu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme tuollaista väittää?
Tilanne on aivan päinvastoin. En tunne yhtään lapsiperhettä joka ei nauraisi ihan avoimesti sille mitä oikeasti pitivät itsekin "elämänä" ennen lasten hankkimista.
Ei ihmekään että lapsiperheiden yhteydet entisiin lapsettomiin pareihin jotenkin vain hiipuvat hiljalleen pois. Näillä on kerta kerralta vähemmän keskusteltavaa aina vain lapsellisemmilta kuulostavien dinky-parien kanssa.
Annuliini-mamma vauvanpaskankatkun keskeltä huutelee kroppa pilalla. XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
No en mä ainakaan lapsiani töihin rehannut mukaan. Ja jos vapaa-ajalla lähdin mettään puita kaatamaan niin ei ekaksi tullut mieleen kiikuttaa pieniä mukuloita sinne. Näin yhtäkkiä kaksi esimerkkiä. Mutta jos sinä kuljet lasten kanssa töissä niin mikäs siinä. Paitsi et sä varmaan töis olekkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On päivänselvää, että jos sinulla on vauva vaihdat vaippoja ja ruokit ja nukutat, viet lääkäriin, ostat vauvakamaa, viet neuvolaan, et jätä hetkeksikään yksin, heräät öisin itkuun, otat mukaan WC-käynnillesi jne. jne. jne.
Ja isomman lapsen kohdalla ruokit, vaatetat, kasvatat, olet yhteydessä kouluun, kuskaat harrastuksiin ja maksat ne, viet lääkäriin, ostat leluja ja muuta, kuuntelet ilot ja surut jne. jne. jne.
Lapseton ei tee mitään näistä. Jokseenkin selvää, että elämä väistämättä muuttuu lasten myötä. Se, että jonkun mielestä muutos on positiivinen ja/tai solahtaa sujuvasti osaksi elämää, ei todellakaan tarkoita etteikö mikään olisi muuttunut.
Enkä mä usko heidän, jotka sanoo ettei elämä muutu, tarkoittavankaan etteikö mikään arjen toimissa olisi muuttunut. Lauseenahan tuo varmasti tarkoittaa sitä, että se elämä ei muutu pask*ksi, sehän se lapsia ehkä miettivä pelkää.
Useimmat vapaaehtoisesti lapsettomat haluavat välttää juuri nuo arjen muutokset.
Varmasti ja sehän on ihan sallittua. Mutta sen vuoksi jonkun muun ”Ei se elämä muutu”-lausahduksen täystyrmäys on aika outoa.
Koska se arki, jota elämässä on suurin osa ajasta, muuttui.
Ja varmasti nämä, jotka sanovat ettei elämä muuttunut sanovat arjen muuttuneen, se kun nyt on selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
No en mä ainakaan lapsiani töihin rehannut mukaan. Ja jos vapaa-ajalla lähdin mettään puita kaatamaan niin ei ekaksi tullut mieleen kiikuttaa pieniä mukuloita sinne. Näin yhtäkkiä kaksi esimerkkiä. Mutta jos sinä kuljet lasten kanssa töissä niin mikäs siinä. Paitsi et sä varmaan töis olekkaan.
Mulla on oma yritys, jota hoidin kotoa käsin lasten ollessa pieniä. Puita en kaatele, kuusimetsän istutukseen kyllä otin lapset mukaan. Ja nämä nyt on aika outoja esimerkkejä muutoinkin.
P.S. Viimeinen toteamuksesi on lapsellinen ja typerä. En mäkään tee oletuksia sinusta, se kun on katsos perus käytöstapoihin kuuluvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.Itseni on lapsettomana vaikea ymmärtää, kuinka lapsi voisi olla muuttamatta elämää. Ei ole kyse pelkästään siitä, mitä lapsen kanssa voi tai ei voi tehdä, vaan myös siitä, että lapsen syntymän jälkeen tärkeysjärjestys muuttuu; lapsen tarpeet tulevat ensin, sitten vasta aikuisen. Ei se kotona oleminen, matkustaminen ja muu ole enää samanlaista, kun on huomioitava lapsi yksilöllisine tarpeineen, jotta kehitys turvataan. En vaan käsitä, kuinka joku voi sanoa, ettei mikään muutu, kun tulee vastuu toisen ihmisen elämästä - vaikka olisi mitkä turvaverkot.
Sellaiselle ihmiselle, joka on tottunut vastuuseen ja siihen, että esim. kumppanin kanssa se oma napa ei aina voi olla ainut ja ensimmäinen, vastuu lapsesta ei ole kauhistus.
Tästä pääsemme taas siihen tosiasiaan, että toiset ajattelevat elämän muuttuvan, kun siihen tulee jotakin lisää, toiset, jos siitä lähtee jotain pois.
Edelleen ymmärrän molempia, itse olen kääntymässä enemmän ymmärtämään heitä, jotka eivät koe elämän muuttuneen. Mielenkiintoista 🤔
Eikös se, että elämään tulee jotain lisää tai siitä lähtee jotain pois, ole muutos? Muutosta ei ole se, että kaikki on ennallaan. Jos on kaksi perheenjäsentä (puolisot), jotka keskenään lisääntyvät niin, että heitä on viisi, oikeastiko MIKÄÄN ei muutu? Ja sitten kun ne kolme lasta kasvavat aikuisiksi ja muuttavat omilleen, taaskaan mikään ei muutu?
Tässä ketjussa puhutaan siitä miksi jotkut sanovat ettei elämä muutu, siitä mitä he sillä tarkoittavat.
Lapseton voi töistä mennä suoraan kauppaan, ystävälle kyläilemään tai jäädä ylitöihin. Vanhemman on aina lähdettävä suoraan päiväkotiin ja siitä kotiin tekemään ruokaa kiukkuiselle väsyneelle lapselle minkä saattaa pää hiessä joutua kantamaan kotiin, tehtävä kotityöt, laitettava iltapala lapselle, suoritettava iltapesu lapselle, tapeltava laitetaanko puhdas vai likainen yöpuku, luettava iltasatu, tapeltava saako iltasatukirjaa repiä vai ei, nukutettava lasta tunnin ajan ja väiteltävä siitä onko nyt nukkumaanmenoaika vai ei. Ja sitten vasta alkaa se oma aika mikä lapsettomalla alkoi sillä sekunnilla kun työpäivä päättyi.
Ja tämä vain yksi monista sadoista esimerkeistä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.
No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.
Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.
Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.
Mua alkaa sun kommentteja lukiessa hiipiä mieleen että minkälaisia epänormaaleja lapsia teillä oikein on? Jos mikään ei ole muuttunut ja teette ihan kaikki asiat samalla tavalla kuin ennenkin. Ne ei siis liiku, ei puhu, ei syö, ei valvota, ei tinttaile... Ja kun golffaatte tai laskettelette niin lapsia ei tarvi siinä samalla vahtia eikä valvoa. Ihan vaan hyppäätte suksille ja viuhdotte mäkeä alas, lapsi tulee omin nokkineen perässä. Ihan pienikin lapsi. Jos ei teidän elämä ole MITENKÄÄN muuttunut niin ettehän te hyvänen aika sitte edes huolehdi tenavistanne! Nehän on heitteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Puhut aivan potaskaa. Minulla on tuttavapiirissä näitä menestyneitä ihmisiä, ja ihan yhtä lailla heillä on golfit ja laskettelut jne jääneet pois lasten myötä. Ehkä kerran talvessa käyvät mäessä, jos edes sitä. Golfkentälle pääsevät kerran kesässä. Eikä kyse ole siitä etteikö intoa olisi.
No meillä ei jääneet. Minäkin voisin sanoa, että puhut potaskaa, mutta miksi tekisin niin vaikka sun kokemus on eri kun mun.
Turha väitellä. Te perheelliset olette sitä mieltä että mikään ei muuttunut, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee että todellakin kaikki muuttui.
Niin varmaan joo. Meidän elämämme ei edes niiden ulkopuolisten silmissä ole muuttunut.
Jos nyt itse mietin perheellisiä tuttujani, niin aika paljon on muuttunut. Menojen sopiminen on huomattavasti hankalampaa, kun lapset on huomioitava, heillä kotona on huomattavasti enemmän meteliä ja tapahtumaa, lasten asioista on huolta ja murhetta yhdellä sun toisella, paljon synttäreitä järjestettävänä ja lasten kavereita yökylässä, univajetta ja väsymystä monella. Mukavia lapsia toki kaikki tuntemani, ei siinä mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös se muuttuu, miten haluaa viettää vapaa-aikansa. Kun ennen lapsia, se ilta lapsettoman pariskunnan kanssa oli kivaa, lapsen saatua sitä viettää mieluummin aikaa oman lapsensa kanssa. Eli lähtee esim. lenkille tai laskettelemaan lasten kanssa. Meidän lapset ovat niin hyvää seuraa, ettei oikeasti kiinnosta joidenkin ihmisten negatiiviset jörinät ja jaarnutukset, jotka pyörivät oman navan ja työn ympärillä. Tämä on tosiasia, jolla ei ole tarkoitus loukata ketään. Mut omat lapset ovat usein parempaa seuraa ja myös helppo tekosyy päästä eroon tylsistä tyypeistä.
Tottakai elämä muuttuu, haloo?
Pitää miettiä tarkoin etukäteen riittääkö henkinen kehitystaso vaativaan vanhemman tehtävään. Tai sitten ilmastohätätila, tirskistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.Itseni on lapsettomana vaikea ymmärtää, kuinka lapsi voisi olla muuttamatta elämää. Ei ole kyse pelkästään siitä, mitä lapsen kanssa voi tai ei voi tehdä, vaan myös siitä, että lapsen syntymän jälkeen tärkeysjärjestys muuttuu; lapsen tarpeet tulevat ensin, sitten vasta aikuisen. Ei se kotona oleminen, matkustaminen ja muu ole enää samanlaista, kun on huomioitava lapsi yksilöllisine tarpeineen, jotta kehitys turvataan. En vaan käsitä, kuinka joku voi sanoa, ettei mikään muutu, kun tulee vastuu toisen ihmisen elämästä - vaikka olisi mitkä turvaverkot.
Sellaiselle ihmiselle, joka on tottunut vastuuseen ja siihen, että esim. kumppanin kanssa se oma napa ei aina voi olla ainut ja ensimmäinen, vastuu lapsesta ei ole kauhistus.
Tästä pääsemme taas siihen tosiasiaan, että toiset ajattelevat elämän muuttuvan, kun siihen tulee jotakin lisää, toiset, jos siitä lähtee jotain pois.
Edelleen ymmärrän molempia, itse olen kääntymässä enemmän ymmärtämään heitä, jotka eivät koe elämän muuttuneen. Mielenkiintoista 🤔
Eikös se, että elämään tulee jotain lisää tai siitä lähtee jotain pois, ole muutos? Muutosta ei ole se, että kaikki on ennallaan. Jos on kaksi perheenjäsentä (puolisot), jotka keskenään lisääntyvät niin, että heitä on viisi, oikeastiko MIKÄÄN ei muutu? Ja sitten kun ne kolme lasta kasvavat aikuisiksi ja muuttavat omilleen, taaskaan mikään ei muutu?
Tässä ketjussa puhutaan siitä miksi jotkut sanovat ettei elämä muutu, siitä mitä he sillä tarkoittavat.
En ymmärtänyt pointtia. Siitähän olen itsekin tässä keskustellut, koska en ymmärrä, miten joku kokee, ettei mikään muutu, jos saa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun koiran hankintaa kehotetaan joka suunnasta harkitsemaan tarkkaan ja selitetään kuinka sitovaa se on. Kuitenkaan kukaan ei selitä nuorelle parille lapsen hankinnasta vastaavaa vaikka lapsi sitoo paljon enemmän.
Kyllä koira sitoo paljon enemmän kuin lapsi. Koiraa et saa mukaasi joka paikkaan, lapsen kyllä.
Koiran voi jättää jo pentuna yksin kotiin. Eikä lastakaan voi ihan joka paikkaan ottaa mukaan. Eikä pitäisikään.
Sano yksi paikka mihin lasta ei pidä ottaa mukaan. Ja toivottavasti sä et ole jättänyt koiraasi pentuna yksin.
No en mä ainakaan lapsiani töihin rehannut mukaan. Ja jos vapaa-ajalla lähdin mettään puita kaatamaan niin ei ekaksi tullut mieleen kiikuttaa pieniä mukuloita sinne. Näin yhtäkkiä kaksi esimerkkiä. Mutta jos sinä kuljet lasten kanssa töissä niin mikäs siinä. Paitsi et sä varmaan töis olekkaan.
Mulla on oma yritys, jota hoidin kotoa käsin lasten ollessa pieniä. Puita en kaatele, kuusimetsän istutukseen kyllä otin lapset mukaan. Ja nämä nyt on aika outoja esimerkkejä muutoinkin.
P.S. Viimeinen toteamuksesi on lapsellinen ja typerä. En mäkään tee oletuksia sinusta, se kun on katsos perus käytöstapoihin kuuluvaa.
Ei kaikilla ole omaa yritystä kotona jossa voi hoitaa lapset siinä samalla. Kysyttiin esimerkkejä mihin lapsia ei pidä ottaa mukaan ja ihmetyttää jos pidät outona sitä että lapsia ei kuljeteta töissä mukana jos se työpaikka on kodin ulkopuolella. Mikä siinä on outoa? Ja kuusen taimien istutus on eri hommaa kuin kaataa niitä isoja puita. Eli mikä tuossa oli outoa ettei lapsia oteta sinne mukaan.
Ja sori typerästä kommentistani, mutta väkisinkin tuli mieleen että jos ihminen väittää että lapsen voi ottaa ihan mihin vaan mukaan, se ei kulje kyllä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Myös se muuttuu, miten haluaa viettää vapaa-aikansa. Kun ennen lapsia, se ilta lapsettoman pariskunnan kanssa oli kivaa, lapsen saatua sitä viettää mieluummin aikaa oman lapsensa kanssa. Eli lähtee esim. lenkille tai laskettelemaan lasten kanssa. Meidän lapset ovat niin hyvää seuraa, ettei oikeasti kiinnosta joidenkin ihmisten negatiiviset jörinät ja jaarnutukset, jotka pyörivät oman navan ja työn ympärillä. Tämä on tosiasia, jolla ei ole tarkoitus loukata ketään. Mut omat lapset ovat usein parempaa seuraa ja myös helppo tekosyy päästä eroon tylsistä tyypeistä.
Eli sinulla ja puolisollasi ei ollut lapsettoman pariskunnan kanssa mitään muuta yhteistä kuin että kumpikin oli lapsettomia pariskuntia. Aito ystävyys kestää kyllä sen, että toisen elämäntilanne muuttuu ja lasten vuoksi tapaamiset ovat erilaisia.
Ei se lapsi Marinin Sannallakaan muuttanut mitään, mutta se miehen elämän se muutti totaalisesti.
Alue: Aihe vapaa
Varmasti ja sehän on ihan sallittua. Mutta sen vuoksi jonkun muun ”Ei se elämä muutu”-lausahduksen täystyrmäys on aika outoa.