Taas uusi vuosi yksin. Mitä te muut yksinäiset teette juuri nyt?

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:20"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:18"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:13"]

[/quote]

Tästä haluaisin kuulla lisää :) 

[/quote]

Oluen avaan kokemuksen kautta opitulla sujuvalla sormiliikkeellä.

Tämänhän halusit kuulla? Vai jotain aivan muuta?

[/quote]

Joo tästä! Ja ehkä siitä tytöstä, että miksi se ei voi toimia?

Olen kotosalla, otan pian yhden siiderin ja katson kympin uutiset, sieltä tulee mahdollisesti kiinnostava kevennyskooste. Lähempänä puolta yötä lähden iltakävelylle kaupunkiin raketteja katsomaan. Ehkä piipahdan myös pubiin jos sieltä löytyisi juttukaveri.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:21"]

Olen itkenyt ja surrut kurjaa elämääni lähes koko päivän. Nyt yritän piristyä selailemalla av-palstaa ja mietin, pitäisikö lähteä ulos katsomaan kaupungin uuden vuoden ilotulitusta. Piristyisiköhän ventoihmisten näkemisestä vai masentuisiko taas (kun jokaisella olisi kuitenkin joku, paljon onnellisia pariskuntia jne.)?

Hyvää uutta vuotta kaikille, erityisesti meille yksinäisille. Olkoon seuraava vuosi parempi.

[/quote]

Voimia! Mun juhannus oli tuollainen, nyt on parempi fiilis sentään. Tiedän, miltä toi tuntuu! Ap

Minäkin olen yksin, olisin kai voinut mennä vanhempieni luo, mutta en halunnut. Ystäväni ovat perheellisiä, en edes kysynyt mitä he tekevät. 

Asiasta toiseen, Olen muuttanut juuri uuteen kaupunkiin eikä minulla ole täällä oikein ketään tuttuja. En käy tällä hetkellä edes töissä vaan yritän kirjoittaa opinnäytetyötä valmiiksi. Olen nähnyt viime aikoina lähinnä vanhempiani, ja alkaa tuntua että olen mökkihöperöitymässä. Opiskelu ei innosta silloin kun istuskelen vain kämpillä  päivät. On alkanut tuntua siltä että pitäisi päästä ulos. Pitäisikö vain ruveta käymään jossain baarissa tai keikoilla yksin? Olen käynyt yksin elokuvissa ym. mutta olen näköjään sen verran levoton että se ei riitä. Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa, että en junnaisi niin paljon paikoillaan. Ahdistaa, vaikka muuten viihdynkin hyvin yksin. Harmittaa kun opiskeluaikana masennuin ja en enää mennyt opiskelukavereiden kanssa baariin, vaan rupesin viettämään viikonloppuja yksin. Nyt tätä valintaa ei voi enää perua. Oon käynyt viimeksi baarissa pari vuotta sitten. Mistä kannattaisi aloittaa?

Juon kaljaa ja syön sipsiä. Musiikki raikaa. Harmittaa kovin kun piti viettää ilta miehen kanssa. Joutu jäämään kuitenkin ylitöihin. Jos sen sais vielä tän vuoden puolella kotiin. 

No juon tässä siideriä sen verran, että kehtaan lähtee yksin baariin. Ei tää yksin ryyppääminen nyt kovin hauskaa oo..

Kukaan seuraa vailla pk-seudulla? ;) m32

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:05"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:04"]

Tein pitsaa ja leivoin samalla sämpyöitä. Itkin vähän, kun ex-anoppi toivotti hyvää uutta vuotta. En olisi aikoinaan uskonut, että hän on ainoa ihminen maailmassa joka muistaa minut. Nyt alan katsella sarjoja Netflixistä ja syön sitä pitsaa. Jännitän, että koiralla ei olisi tänään maha sekaisin, eikä tarvitsisi lähteä tuonne paukkeeseen. 

Toivon, että tämä on viimeinen yksin vietetty uusi vuosi. Haluaisin parisuhteen, enkä nauti enää ollenkaan tästä yksin olosta. 

[/quote]

Nyt täältä ihan valtava vertaistukihali sulle! Kaikki se mitä sanot, on niin tuttua... Ap

[/quote]

Kiitos! Itkin sitten vähän lisää, mutta ehkä se teki ihan hyvää. Koira tuli viereen sohvalle ja on vähän huolestunut paukkeesta. En tiedä kumpi lohduttaa kumpaa.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:21"]

Olen itkenyt ja surrut kurjaa elämääni lähes koko päivän. Nyt yritän piristyä selailemalla av-palstaa ja mietin, pitäisikö lähteä ulos katsomaan kaupungin uuden vuoden ilotulitusta. Piristyisiköhän ventoihmisten näkemisestä vai masentuisiko taas (kun jokaisella olisi kuitenkin joku, paljon onnellisia pariskuntia jne.)?

Hyvää uutta vuotta kaikille, erityisesti meille yksinäisille. Olkoon seuraava vuosi parempi.

[/quote]

Tiedän tunteen. Vaikka sinällään on hyödyksi mennä ihmisten ilmoille, niin kyllä minuakin monesti riipaisee että kaikkialla tulee vastaan pariskuntia (monesti onnellisen näköisiäkin). Puhumattakaan kaikista niistä söpöistä miehistä, joista yksikään ei vilkaisekaan suhun sekunnin murto-osan vertaa. Ulkona käyminen on liian usein vain masentava muistutus kaikesta siitä, mistä itse tulee jäämään paitsi.

Sori, tämä ei ehkä tsemppaa sinua lähtemään sinne ulos... Mutta tosiaan, olkoon meidän yksinäisten uusi vuosi parempi. Joku meistä ehkä saa uusia tuttavia, joku kenties tapaa molemminpuolisen ihastuksen, ja meillä muilla on toivottavasti edes yksinäisyyden hyväksyminen helpompaa ja elämä muuten mallillaan.

-52

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:24"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:20"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:18"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:13"]

[/quote]

Tästä haluaisin kuulla lisää :) 

[/quote]

Oluen avaan kokemuksen kautta opitulla sujuvalla sormiliikkeellä.

Tämänhän halusit kuulla? Vai jotain aivan muuta?

[/quote]

Joo tästä! Ja ehkä siitä tytöstä, että miksi se ei voi toimia?

[/quote]

No, sanotaan että tämä oli kokovartaloihastumista toisella katseella ja ensimmäisellä keskustelulla.

En oikeasti tunne ihmistä, emme ole edes olleet paljon tekemisissä keskenämme, mutta sydän ei mene sinne minne sitä yrittäisi ohjata. Jokainen vaihdettu katse on minulle lähes elämää suurempi asia. Kehittelen mielessäni ruusuisia tulevaisuuksia, jotka kuulostavat omaankin mieleeni typerän naiiveilta. Eihän tässä ole mitään järkeä. En edes tiedä toisen tunteista.

Sitä paitsi, ei näin kauan yksin ollutta kukaan oikeasti halua. Kuvittelen kaiken omassa vääriintyneessä mielessäni. Parempi luovuttaa ennen kuin teen itseni naurunalaiseksi.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:27"]

Minäkin olen yksin, olisin kai voinut mennä vanhempieni luo, mutta en halunnut. Ystäväni ovat perheellisiä, en edes kysynyt mitä he tekevät. 

Asiasta toiseen, Olen muuttanut juuri uuteen kaupunkiin eikä minulla ole täällä oikein ketään tuttuja. En käy tällä hetkellä edes töissä vaan yritän kirjoittaa opinnäytetyötä valmiiksi. Olen nähnyt viime aikoina lähinnä vanhempiani, ja alkaa tuntua että olen mökkihöperöitymässä. Opiskelu ei innosta silloin kun istuskelen vain kämpillä  päivät. On alkanut tuntua siltä että pitäisi päästä ulos. Pitäisikö vain ruveta käymään jossain baarissa tai keikoilla yksin? Olen käynyt yksin elokuvissa ym. mutta olen näköjään sen verran levoton että se ei riitä. Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa, että en junnaisi niin paljon paikoillaan. Ahdistaa, vaikka muuten viihdynkin hyvin yksin. Harmittaa kun opiskeluaikana masennuin ja en enää mennyt opiskelukavereiden kanssa baariin, vaan rupesin viettämään viikonloppuja yksin. Nyt tätä valintaa ei voi enää perua. Oon käynyt viimeksi baarissa pari vuotta sitten. Mistä kannattaisi aloittaa?

[/quote]

Mun tekisi mieli lätsäistä korville aina niitä hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka käskee vaan lähteä rohkeasti yksin sinne sun tänne. Ei ole muuten oikeesti helppoa, kokeiltu on. Ei toista voi neuvoa siinä, mitä pitäisi tehdä, mutta omasta kaveripiiristä oon huomannut, että ne jotka on löytäneet sellaisen harrastuksen (kuoro, yhdistystoiminta), jossa tutustuu pakostikin ihmsiin, ovat jotenkin vähiten yksinäisiä. No, kaikilla heillä nyt tietysti onkin jo perhe, mutta silloin kun ei vielä ollut, he tutustuivat ihmisiin joko harrastuksissa tai opiskeluissa.

Tarjoan silti yhtä tyhmää neuvoa: Olisiko ihan mahdotonta jotenkin vielä kuitenkin lyöttäytyä niiden opiskelukavereiden porukkaan? Jos vaikka kertoisi, että oli masennus, ja harmittaa että jäi silloin sivuun kaikesta kivasta... Ap

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:27"]

Minäkin olen yksin, olisin kai voinut mennä vanhempieni luo, mutta en halunnut. Ystäväni ovat perheellisiä, en edes kysynyt mitä he tekevät. 

Asiasta toiseen, Olen muuttanut juuri uuteen kaupunkiin eikä minulla ole täällä oikein ketään tuttuja. En käy tällä hetkellä edes töissä vaan yritän kirjoittaa opinnäytetyötä valmiiksi. Olen nähnyt viime aikoina lähinnä vanhempiani, ja alkaa tuntua että olen mökkihöperöitymässä. Opiskelu ei innosta silloin kun istuskelen vain kämpillä  päivät. On alkanut tuntua siltä että pitäisi päästä ulos. Pitäisikö vain ruveta käymään jossain baarissa tai keikoilla yksin? Olen käynyt yksin elokuvissa ym. mutta olen näköjään sen verran levoton että se ei riitä. Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa, että en junnaisi niin paljon paikoillaan. Ahdistaa, vaikka muuten viihdynkin hyvin yksin. Harmittaa kun opiskeluaikana masennuin ja en enää mennyt opiskelukavereiden kanssa baariin, vaan rupesin viettämään viikonloppuja yksin. Nyt tätä valintaa ei voi enää perua. Oon käynyt viimeksi baarissa pari vuotta sitten. Mistä kannattaisi aloittaa?

[/quote]

Jos kaupungissasi käy paljon sinua kiinnostavia artisteja, suosittelen ehdottomasti keikoilla käymistä :) Itse olen joutunut harjoittelemaan muiden asioiden tekemistä yksin (leffassa käynti, muualla kuin pikaravintolassa syöminen) mutta keikoilla minulla on aina ollut luonteva olo itseksenikin. Riippuen genrestä, keikka voi olla myös tavallista baaria helpompi mahdollisuus ihan jutella ihmisille small talkkia ja ehkä kysyä minne ihmiset ovat menossa jatkoille, jos sellainen kiinnostaa.

Onko sinulla harrastuksia joita voisi harrastaa myös sosiaalisesti muiden kanssa? Jos tykkäät tietynlaisista elokuvista, kirjallisuudesta, käsitöistä, urheilusta, mistä tahansa, onko kaupungissa tai vaikka Facebook-ryhmissä mitään aktiviteettia tällaisten ympärillä? Oppilaitoksesi vapaa-ajan järjestöjä? Onko mitään yhdistystä joka järjestäisi kursseja sinua kiinnostavista aiheista? Säännöllistä pubivisaa sinua kiinnostavasta aiheesta tai mukavassa pubissa? Jotkut - en minä - ovat löytäneet tällaisista kumppaninkin, mutta tuttavia tai ajankulua nyt ainakin saa. 

-52

[/quote]

Joo tästä! Ja ehkä siitä tytöstä, että miksi se ei voi toimia?

[/quote]

No, sanotaan että tämä oli kokovartaloihastumista toisella katseella ja ensimmäisellä keskustelulla.

En oikeasti tunne ihmistä, emme ole edes olleet paljon tekemisissä keskenämme, mutta sydän ei mene sinne minne sitä yrittäisi ohjata. Jokainen vaihdettu katse on minulle lähes elämää suurempi asia. Kehittelen mielessäni ruusuisia tulevaisuuksia, jotka kuulostavat omaankin mieleeni typerän naiiveilta. Eihän tässä ole mitään järkeä. En edes tiedä toisen tunteista.

Sitä paitsi, ei näin kauan yksin ollutta kukaan oikeasti halua. Kuvittelen kaiken omassa vääriintyneessä mielessäni. Parempi luovuttaa ennen kuin teen itseni naurunalaiseksi.

[/quote]

Jos olisin se tyttö, toivoisin että kertoisit miltä susta tuntuu. Onhan siinä tietysti aina se riski, että tulee torjutuksi, ja se on aina tosi pelottavaa. Jos hän ei olekaan kiinnostunut ja ilmaisee sen jotenkin ikävällä tavalla, se on sitten hänen häpeänsä. Juuri tämä maailmassa on vikana. Me tykätään toisistamme, mutta kärsitään mielummin yksin kasvojen menettämisen pelossa. 

Jos Vantaalla tms. on autoileva nainen, niin tule nappaamaan minut kyytiin, ja yksinäinen iltasi loppuu.. :) M36

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:44"]

Jos olisin se tyttö, toivoisin että kertoisit miltä susta tuntuu. Onhan siinä tietysti aina se riski, että tulee torjutuksi, ja se on aina tosi pelottavaa. Jos hän ei olekaan kiinnostunut ja ilmaisee sen jotenkin ikävällä tavalla, se on sitten hänen häpeänsä. Juuri tämä maailmassa on vikana. Me tykätään toisistamme, mutta kärsitään mielummin yksin kasvojen menettämisen pelossa. 

[/quote]

Kiitos!

Itse en enää ole rohkea. Odotan edes yhtä selkeää merkkiä kiinnostuksesta. Haluaisin myös samalla tutustua mielenkiintoisena ja kiehtovan pitämääni persoonaan, ja sitten myös toisaalta haluisin vain ottaa toista kädestä, vieden tämän suudelmin täytettyyn seikkailuun. Arki vain harvoin on tällaista. Lopulta tyydymme pelkureina vain katsomaan hammasta purren sivusta.

Ajatustoiminta on lamaantunut, kun eräs täyttää pään. Pyristelen irti. Ehkä aika auttaa. Miksi en uskalla?

Noh, en oo kyllä hirveesti käynyt keikoilla, mutta ajattelin että sinne voisi olla kivempi mennä yksin kuin tanssibaariin. Opiskelukavereita en oo nähnyt muutamaan vuoteen, ja he asuvat nykyään toisella puolella Suomea. Yritän harjoitella yhteydenpitoa niihin ystäviin joita minulla täällä lähellä on, emme vain enää käy ulkona yhdessä kun heillä on lapsia. Joo, minulla oli opiskeluaikana aika paha masennus, ja hoidin sitä eristäytymällä kun halusin peittää asian. Harrastuksia minulla on jonkin verran, ja olen suunnitellutkin panostavani niihin enemmän, mutta niiden piirien luominen ottaa aikansa.

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:56"]

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:44"]

Jos olisin se tyttö, toivoisin että kertoisit miltä susta tuntuu. Onhan siinä tietysti aina se riski, että tulee torjutuksi, ja se on aina tosi pelottavaa. Jos hän ei olekaan kiinnostunut ja ilmaisee sen jotenkin ikävällä tavalla, se on sitten hänen häpeänsä. Juuri tämä maailmassa on vikana. Me tykätään toisistamme, mutta kärsitään mielummin yksin kasvojen menettämisen pelossa. 

[/quote]

Kiitos!

Itse en enää ole rohkea. Odotan edes yhtä selkeää merkkiä kiinnostuksesta. Haluaisin myös samalla tutustua mielenkiintoisena ja kiehtovan pitämääni persoonaan, ja sitten myös toisaalta haluisin vain ottaa toista kädestä, vieden tämän suudelmin täytettyyn seikkailuun. Arki vain harvoin on tällaista. Lopulta tyydymme pelkureina vain katsomaan hammasta purren sivusta.

Ajatustoiminta on lamaantunut, kun eräs täyttää pään. Pyristelen irti. Ehkä aika auttaa. Miksi en uskalla?

[/quote]

Uskaltaminen on vain sitä, että tekee sen. Eipä sitä sen kummemmin tarvitse miettiä, tekee vaan, se on sitä uskaltamista. Mitä kauemmin asiaa pyörittelee päässään, sitä pöhkömmäksi se menee. On eri asia pyytää tyttöä kahville tai jonnekin, kuin kehitellä asia päässään häihin ja yhteiseen tulevaisuuteen saakka. 

[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:59"]

Noh, en oo kyllä hirveesti käynyt keikoilla, mutta ajattelin että sinne voisi olla kivempi mennä yksin kuin tanssibaariin. Opiskelukavereita en oo nähnyt muutamaan vuoteen, ja he asuvat nykyään toisella puolella Suomea. Yritän harjoitella yhteydenpitoa niihin ystäviin joita minulla täällä lähellä on, emme vain enää käy ulkona yhdessä kun heillä on lapsia. Joo, minulla oli opiskeluaikana aika paha masennus, ja hoidin sitä eristäytymällä kun halusin peittää asian. Harrastuksia minulla on jonkin verran, ja olen suunnitellutkin panostavani niihin enemmän, mutta niiden piirien luominen ottaa aikansa.

[/quote]

Meitä on muitakin, joille tämä ei ole helppoa. Minä olen oikeasti aika sosiaalinenkin ihminen, mutta se tutustuminen on aina jotenkin tosi hankalaa. Ehdottomasti kannattaa pitää kiinni entisistä puolitutuistakin samalla kun etsii niitä uusia tuttavuuksia. Ei jokaisen kaverin tarvitse olla se paras kaveri. Kunhan on joku, jonka kanssa joskus pitää yhteyttä. Sekin on jo paljon. Ap

Sytytin just kolme kynttilää ja alan syömään ja katsomaan Vihollinen vuoteessani dvd:tä. Baariin olisin saattanut lähteä, mutten viitsi edes vaivautua kysymään turhaan, lähtisikö joku perheellinen ystäväni. Vähän meinasi tuntua tylsältä alkuillasta, mutta onpahan ainakin hyviä elokuvia. Usein olen näin viettänyt vuodenvaihteet. Olen 37v lapseton sinkku. Olisipa myös lapsettomia sinkkuystäviä! Yritä keksiä jotain kivaa, hyvää uutta vuotta!

Täällä juon pohjia