Olen ajautunut väsymyksen vuoksi pahaan ahdinkoon, kun lapsi ei juuri nuku. Osaisiko joku neuvoa?
Mun lapsi on aina ollut vähäuninen ja sellainen joka valvoo yöllä. Jo vauvana. On nyt neljä enkä ole koko neljän vuoden aikana saanut nukkua yhtään kokonaista yötä. Edelleen osa öistä menee niin että lapsi antaa minun nukkua vain muutaman tunnin. Olen kroonisesti aivan järkyttävän väsynyt. En osaa nukkua päivällä, en vain yksinkertaisesti nukahda päiväunille, en ole koskaan osannut nukkua päiväunia. Mitään tukiverkkoa minulla ei ole sellaista joka ottaisi lapsen esim mummolaan yöksi. Alan olla työkyvytön, tai olen kai ollut jo pidempään mutta jotenkin sinnitellyt. Lapsen hyvän hoidon olen priorisoinut eli hänellä on kaikki hyvin, ja näyttää pärjäävän vähällä unella. Itse vain en enää. Mikähän auttaisi?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suosittelen että yrität johdonmukaisesti saada lapsen oppimaan, että öisin nukutaan. Lasten yöhulinat on vanhemman näkökulmasta hirveän raskaita mutta uskoisin että lähes jokaisessa tilanteessa auttaa se ettei vanhempi lähde lapsen pelleilyyn mukaan vaan itse näyttää oikeanlaista mallia. Väsyneenä se ei aina tietenkään ole helppoa. Aiemmin mainittu selkeät säännöt öihin oli tosi hyvä vinkki.
Minä olen vähäuninen ja oikeasti en lapsena koskaan ymmärtänyt miksi pitää nukkua kun ei väsytä ja saatoin vain maata sängyssä katsoen kattoa tunteja
No joo mutta ei silti tarvitse häiritä muita. Riittävä uni on perustarve ja -oikeus.
Pieni lapsi ei ymmärrä sitä. Älylaitteiden katselu on melkein ainut, jolla lapsen saa viihtymään itsekseen. Se taas lisää unettomuutta.
Vauvoille on sairaalaunikoulua. Voisiko sellaista saada vanhemmallekin lapselle?
Vierailija kirjoitti:
Ulkoilma ja liikunta lapselle on hyvä. Joka ilta puistoon leikkimään, kävelemään ja juoksemaan. Ihme, jos uni ei tule.
Ruutuaika on pahin unettomuuden aiheuttaja. Mitä vähemmän ruutuaikaa, sen parempi.
Jos lapsi on jo päivähoidossa, iltaisin ulkoileminen on liikaa ja saa vain ylikierroksille.
Vierailija kirjoitti:
Vie yöhoitoon Vuoropäiväkotiin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin saat nukuttua muutaman yön
Ainakaan meidän kunnassa vuoropäiväkotiin ei pääse edes latomalla seteleitä tiskiin, vaan sinne pääsee vain jos on molempien vanhempien työnantajalta todistus siitä että tekee vuorotyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vauvoille on sairaalaunikoulua. Voisiko sellaista saada vanhemmallekin lapselle?
Ne on ikävä kyllä vaan vauvoille.
Melatoni vaikkei varsinaisesti lääke olekaan, vaan hormooni, niin on tutkittua tietoa:
Liian aikainen aloittaminen sotkee myöhemmin hormooni toimintaa.
Mutta,
Tuossa ajattelisin kuitenkin käyntiä lääkärissä,
ja miettiä olisiko PITKÄVAIKUTTEINEN MELATONIINI, nyt paikallaan.
Yli 3 Mg ei ole hyötyä ( sekin tutkittu juttu).
Luulen, että koska lapsi nukahtaa ja sittemmin herää, tavallisesta lyhytvaikutteisesta melatonista ei ole hyötyä.
Lääkärin kanssa voisi miettiä olisiko jota neurologisia taustalla ?
Onko puheen, ja muu kehitys normaalia ?
Nyt ensiavuksi voisi kokeilla kamomilla teetä, kiivejä, lämmin maito, ei tv tä pariin tuntiin ennen nukkumaan menoa, rauhoittumista ,
sellaisia luomu keinoja, Joita täälläkin on lueteltu.
Onko loma-ajat helpompia ?
( Itselläni on henk.kohtaisesti kokemusta, kun jäin pois vuorotyöstä,
lapseni tilanne parani ja / tai minä jaksan paremmin.))
Kemiallisia lääkkeitä en voi suositella kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vie yöhoitoon Vuoropäiväkotiin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin saat nukuttua muutaman yön
Ainakaan meidän kunnassa vuoropäiväkotiin ei pääse edes latomalla seteleitä tiskiin, vaan sinne pääsee vain jos on molempien vanhempien työnantajalta todistus siitä että tekee vuorotyötä.
Missä kunnassa asut? On nimittäin oikein outoa helsingissä kyllä pääsee
Monissa muissa maissa tää hoidettaisiin määräämällä lapselle Ataraxia, siis väsyttävää antihistamiinia illalla otettavaksi.
En siis ota kantaa siihen, miten eettistä tai järkevää se on.
Esim amerikkalaiset äidit jossain keskustelussa taannoin ihmettelivät, miten lasten kanssa voi pärjätä pitkillä lennoilla, jos ei tuota lääkeainetta ole. (En muista kansainvälistä kauppanimeä.)
Ja lääkettä siis käytetään ihan siihenkin, että vanhemmat saavat nukkua kotona. Ei pelkästään matkoilla.
Myös oikea, vanhanaikainen unikääke äidille, esim tematsepaami, voisi olla apu.
Mutta nykyään lääkäristä saa usein vain ympäri vuorokauden väsyttäviä psyykenlääkkeitä uniongelmiin. Eikä niiden sivuoireet todellakaan mene kaikilla ohi.
Jos menette yhdessä nukkumaan samaan sänkyyn, niin herääkö lapsi silloinkin?
Olen huomannut, että oma 4v nukkuu täysin ääneti koko yön, jos nukkuu vieressä.
Hän kyllä onneksi nukahtaa itse omaan sänkyyn klo 20 joka ilta ja herää klo 7, mutta tosiaan kellon tarkasti herää yöllä klo 2 ja huhuilee minut hereille ja tulee viereen. Jos heti illasta tullut mun viereen ja mennään samaan aikaan nukkumaan, niin sitten ei herää.
Nukkuuko päiväunet päikyssä? Ne ainakin pois syömästä yöunia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä öisin siis tapahtuu, miten lapsi ei anna sinun nukkua? Vinkkejä on vaikea antaa jos et avaa tilannetta tuon tarkemmin.
Laitan nukkuun klo 20, nukahtaa hyvin. Puolilta öin alkaa heräily ja valvominen. Ei itke yöllä mutta höpöttelee minulle kaikenlaista pitäen minua hereillä. Mikään kieltäminen ei hiljennä häntä. Saattaa valvoa yöllä tunteja. Ap
Mene itse kanssa jo klo 20 unille? Jos heräilee puolen yön aikoihin, saat ainakin 4 h katkeamatonta unta. Se on kuitenkin parempi kuin ei ollenkaan. 4 h on enemmän kuin 0h.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vie yöhoitoon Vuoropäiväkotiin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin saat nukuttua muutaman yön
Ainakaan meidän kunnassa vuoropäiväkotiin ei pääse edes latomalla seteleitä tiskiin, vaan sinne pääsee vain jos on molempien vanhempien työnantajalta todistus siitä että tekee vuorotyötä.
Missä kunnassa asut? On nimittäin oikein outoa helsingissä kyllä pääsee
ai piipahtelemaan?
Itse olen adhd, enkä ole koskaan nukkunut kunnolla. En nukkunut päiväunia lapsena tarhassa ja öisin valvoin kotona ja varsinkin vieraissa paikoissa. Sama meno on jatkunut vuosikymmeniä, käytän ja olen testannut lääkityksiä sekä kaikki neuvot ja "hyvät neuvot" mitä on vain ikinä keksitty. Mikään ei auta. Aivokemia on asia jota ei voi muuttaa. On oikeasti ongelma, elimistö on aina rasittunut unenpuutteesta ja esim. vuorotyö aiheutti burnoutin. Jos et itse pysty nukkumaan päiväunia, niin mahdollisesti olet myös adhd, samoin lapsesi. Itse sain diagnoosin vasta aikuisena ja olen varsin "normaali", joten unohda kaikki mitä luulet tietäväsi adhd:sta. On paljon monimutkaisempi juttu kuin annetaan ymmärtää. Mutta toivottavasti et ole ja saat nukuttua vielä joskus normaalisti, muuten tulee olemaan fyysinen ja henkinen vointi kovilla. Teillä molemmilla.
Mun lapsellani myös ad/hd ja oli huono nukkuja ihan pienestä pitäen. Ymmärsi silti jo pienenä sen, että öisin annetaan muiden nukkua, vaikka itse ei nukuttaisi.
Ei adhd ole mikään syy huonoon käytökseen ja muiden kiusaamiseen tai valveilla pitoon.
Omalle riitti jossain vaiheessa se ärähdys, että nyt hiljempaa, täällä nukutaan. En siis edes yrittänyt pakottaa toista nukkumaan, mutta hiljaa piti olla. Lapsellani oli neurologin määräämä melatoniini, teininä jopa se 3mg, mutta ei auttanut.
Tuun vaan fiilaamaan sua ap ja toivottamaan voimia. Meillä kans huono nukkuja, mutta vasta vuoden ikäinen. Kuitenkin vuosi pätkittäisiä unia alkaa murentamaan ainakin tämän äidin mielenterveyttä ja arjessa jaksamista. Ei ole ketään kelle antaa lapsi yökylään eikä ole varaa palkata hoitoapua. Töissä on kuitenkin jaksettava käydä.
PS. En tarvii yhtään täydellisen äidin ”sellaista se nyt vaan lapsen kanssa on” -kommenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna lapsellesi melatoniinia. Se oli ainoa, millä meidän nepsy nukahti. Osalla on tosiaan aivoissa jotain poikkeavaa, ettei uni tule vaikka kuinka olisivat jopa väsyneitäkin. Nepsy-lapsilla tosi, tosi tavallista.
Tämä. Omalla lapsella oli myös nukahtamisvaikeuksia. Sain ohjeeksi antaa pienen murun melatoniinia helpottamaan nukahtamista. Muistaakseni annoin 1/16 tablettia lapselle ja ihan pieni määrä rauhoitti. Nykyään lapsi nukahtaa kuin unelma. Usein menee peiton alle ja 5 min., niin nukkuu.
Hieron ja sivelen lapsen selkää ja päätä myös. Tämä vaikuttaa myös niin, että lapsi rauhoittuu.
Kannattaa myös tutkia, miten jalkapohjien hierominen vaikuttaa väsyttävästi. Eri hermopisteitä painelemalla tulee väsymys.
Eihän ap:n lapsella ole mitään nukahtamisongelmaa. Nukahtaa hyvin.
Päikkärit pois päiväkodissa, ilalla syötät täyteen niin että se alkaa väsyttää, tarvittaessa meltaoniini ja omaan huoneeseen. Ton ikäisen kanssa pystyy jo käyttämään myös lahjontaa eli tyyliin jos olet koko yön sängyssä (omassa huoneessa) niin saat tarran ja sitten saat jotain tosi kivaa kun olet nukkunut viikon putkeen omassa huoneessa koko yön. Ja ostat sen kivan jutun valmiiksi esille, niin pysyy motivaatio yllä. Omassa sängyssä voi myös olla jotain mistä ei tykkää niin juttelisin siitäkin lapsen kanssa että mikä saisi hänet nukkumaan tai viihtymään ainakin huoneessaan. Nukkuminen ei ole pakko, mutta siellä huoneessa on pakko pysyä eikä saa herättää toisia.
Jos ei mikään auta niin menette lääkäriin hakemaan apua. On sellaisia kuin uniklinikoita, niissä tutkitaan asiaa. Sieltä varmasti selviää vastauksia. Luulen kyllä, että tästä on nyt vaan muodostunut lapselle tapa, mikä pitää kitkeä pois.
Vierailija kirjoitti:
Nukkuuko päiväunet päikyssä? Ne ainakin pois syömästä yöunia.
Lue vastaukset! Ei nuku. Ei ole nukkunut aikoihin.
Eli lapsi nukkuu kuitenkin 4h yhtäjaksoisen pätkän ja tämä on se aika kun sinun pitää myös olla nukkumassa tuo sama 4h ilman herätyksiä. Eli lapsi myöhemmin nukkumaan ja menette nukkumaan samaan aikaan. Jospa se myöhäisempi nukkumaanmeno myös vähän hillitsee yöheräilyä jos lapsi olisi väsyneempi. Kuitenkin tämänkin lisäksi olisin yhteydessä perheneuvolaan. Lapsi vaikuttaa olevan erityislapsi/nepsylapsi ja siellä osaavat luultavasti auttaa enemmän kunhan saatte diagnoosin lapselle.