Olen ajautunut väsymyksen vuoksi pahaan ahdinkoon, kun lapsi ei juuri nuku. Osaisiko joku neuvoa?
Mun lapsi on aina ollut vähäuninen ja sellainen joka valvoo yöllä. Jo vauvana. On nyt neljä enkä ole koko neljän vuoden aikana saanut nukkua yhtään kokonaista yötä. Edelleen osa öistä menee niin että lapsi antaa minun nukkua vain muutaman tunnin. Olen kroonisesti aivan järkyttävän väsynyt. En osaa nukkua päivällä, en vain yksinkertaisesti nukahda päiväunille, en ole koskaan osannut nukkua päiväunia. Mitään tukiverkkoa minulla ei ole sellaista joka ottaisi lapsen esim mummolaan yöksi. Alan olla työkyvytön, tai olen kai ollut jo pidempään mutta jotenkin sinnitellyt. Lapsen hyvän hoidon olen priorisoinut eli hänellä on kaikki hyvin, ja näyttää pärjäävän vähällä unella. Itse vain en enää. Mikähän auttaisi?
Kommentit (96)
Onko lapsellasi diagnoosia? Tuo kuulostaa että voisi olla tietynlainen aivo-ongelma, että ei oikeasti tarvitse unta lähes ollenkaan. Siinä tapauksessa voisit olla oikeutettu hoitojaksoihin jossain laitoksessa, että saisit välillä itse nukkua.
Kannattaisi ottaa asia esille lääkärin kanssa tai vaikka lastensuojelunkin. Pitkäaikainen unettomuus on terveydelle vaarallista ja tuo tilanne on jatkunut jo tosi kauan. Luulisi, että voisit saada jotakin apua yhteiskunnalta, kun ei tukiverkkoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttoi paikanvaihdos.
Teimme hotellireissuja kotimaassa. Lapsetkin nukkui paremmin kun oli päivällä uutta nähtävää.
Ei minulla ole rahaa mihinkään hotellireissuihin. Pari kertaa ollaan oltu jossain muualla kuin kotona ja silloin lapsi on mennyt niin ylikierroksille vieraasta paikasta että siellä heräili vartin välein koko yön joka yö. Eli minä en saanut silmäystäkään unta. Ap
Mitä öisin siis tapahtuu, miten lapsi ei anna sinun nukkua? Vinkkejä on vaikea antaa jos et avaa tilannetta tuon tarkemmin.
Soita perheneuvolaan. Sieltä pitäisi apua saada. Lasua ei kannata pelätä.
No mä en tiedä onko siitä apua mutta...ihmiset laittavat lapsia kauheen aikaisesti nukkumaan. Jopa 19.00 tai 21.00. Mun muksu meni nukkumaan 00.00 ja nukkui aamun asti ja sit päikkärit. Mä ajattelin jo silloin nuorena äitinä, että ei kukaan ihminen jaksa nukkua liikaa.
Anna lapsellesi melatoniinia. Se oli ainoa, millä meidän nepsy nukahti. Osalla on tosiaan aivoissa jotain poikkeavaa, ettei uni tule vaikka kuinka olisivat jopa väsyneitäkin. Nepsy-lapsilla tosi, tosi tavallista.
Missä lapsesi nukkuu? Onko oma huone vai nukkuuko vieressäsi?
Tuon ikäisen pitäisi jo nukkua yönsä hyvin. Mikä häntä herättää pitkin yötä? Onko tutkittu vatsavaivat, allergiat sun muut? Voiko olla jotakin muuta, kroonista sairautta tms mikä valvottaa?
Oletko pyytänyt apua neuvolasta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä öisin siis tapahtuu, miten lapsi ei anna sinun nukkua? Vinkkejä on vaikea antaa jos et avaa tilannetta tuon tarkemmin.
Laitan nukkuun klo 20, nukahtaa hyvin. Puolilta öin alkaa heräily ja valvominen. Ei itke yöllä mutta höpöttelee minulle kaikenlaista pitäen minua hereillä. Mikään kieltäminen ei hiljennä häntä. Saattaa valvoa yöllä tunteja. Ap

Lapsi omaan huoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
No mä en tiedä onko siitä apua mutta...ihmiset laittavat lapsia kauheen aikaisesti nukkumaan. Jopa 19.00 tai 21.00. Mun muksu meni nukkumaan 00.00 ja nukkui aamun asti ja sit päikkärit. Mä ajattelin jo silloin nuorena äitinä, että ei kukaan ihminen jaksa nukkua liikaa.
Jotkut lapset ovat luonnostaan illanvirkkuja ja toiset aamunvirkkuja. Jotkut lapset menevät ihan mielellään nukkumaan klo 19 ja se on niille sopiva rytmi. Toiset eivät saa nukuttua liian aikaisin.
Riippuu siitäkin mihin aikaan pitää aamulla lähteä. Mulle ei ainakaan olisi lapsena riittänyt 6 tunnin unet, jos pitää lähteä klo 6 kotoa.
Tämä meni kuitenkin aiheen ohi, koska AP:n lapsi ilmeisesti nukkuu vain pari tuntia yössä, mikä viittaa johonkin aivo-ongelmaan/kehitysvammaan. Useimmat ihmiset tarvitsevat 8 tuntia yössä ja jotkut lapset enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä öisin siis tapahtuu, miten lapsi ei anna sinun nukkua? Vinkkejä on vaikea antaa jos et avaa tilannetta tuon tarkemmin.
Laitan nukkuun klo 20, nukahtaa hyvin. Puolilta öin alkaa heräily ja valvominen. Ei itke yöllä mutta höpöttelee minulle kaikenlaista pitäen minua hereillä. Mikään kieltäminen ei hiljennä häntä. Saattaa valvoa yöllä tunteja. Ap
Lapsi omaan huoneeseen.
On mutta ei pysy siellä. Meillä kaksio, itse nukun ollarin alkovissa. Ap
Kuule relaa nyt vähän, kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Kuule relaa nyt vähän, kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti.
Tässäpä sulle haaste: nuku yössä vain muutama tunti ja katso, miten itse osaat relata. Tule sitten vasta kommentoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä öisin siis tapahtuu, miten lapsi ei anna sinun nukkua? Vinkkejä on vaikea antaa jos et avaa tilannetta tuon tarkemmin.
Laitan nukkuun klo 20, nukahtaa hyvin. Puolilta öin alkaa heräily ja valvominen. Ei itke yöllä mutta höpöttelee minulle kaikenlaista pitäen minua hereillä. Mikään kieltäminen ei hiljennä häntä. Saattaa valvoa yöllä tunteja. Ap
Älä laita niin aikaisin nukkumaan. Venytä siihen asti, että pystyt menemään itsekin nukkumaan samaan aikaan. Ja kun lapsi on väsyneempi, niin ehkä/toivottavasti nukkuu vaikkapa 6 tuntia putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttoi paikanvaihdos.
Teimme hotellireissuja kotimaassa. Lapsetkin nukkui paremmin kun oli päivällä uutta nähtävää.
Ei minulla ole rahaa mihinkään hotellireissuihin. Pari kertaa ollaan oltu jossain muualla kuin kotona ja silloin lapsi on mennyt niin ylikierroksille vieraasta paikasta että siellä heräili vartin välein koko yön joka yö. Eli minä en saanut silmäystäkään unta. Ap
Ei ole ketään jonka luokse mennä kylään?
Jumitatteko te siellä kotona koko ajan?
Lapsi myöhemmin nukkumaan, vaikka klo 22. Sulle tulpat korviin ja selitys lapselle, että se on kuule semmoinen homma, että yöllä nukutaan eikä herätetä äitiä piste.
Kyseessä kuitenkin jo 4v eikä mikään vauva.
Onko lapsi päiväkodissa kuitenkin päivät? Nukkuuko siellä päikkärit?
Minulla auttoi paikanvaihdos.
Teimme hotellireissuja kotimaassa. Lapsetkin nukkui paremmin kun oli päivällä uutta nähtävää.