Olen ajautunut väsymyksen vuoksi pahaan ahdinkoon, kun lapsi ei juuri nuku. Osaisiko joku neuvoa?
Mun lapsi on aina ollut vähäuninen ja sellainen joka valvoo yöllä. Jo vauvana. On nyt neljä enkä ole koko neljän vuoden aikana saanut nukkua yhtään kokonaista yötä. Edelleen osa öistä menee niin että lapsi antaa minun nukkua vain muutaman tunnin. Olen kroonisesti aivan järkyttävän väsynyt. En osaa nukkua päivällä, en vain yksinkertaisesti nukahda päiväunille, en ole koskaan osannut nukkua päiväunia. Mitään tukiverkkoa minulla ei ole sellaista joka ottaisi lapsen esim mummolaan yöksi. Alan olla työkyvytön, tai olen kai ollut jo pidempään mutta jotenkin sinnitellyt. Lapsen hyvän hoidon olen priorisoinut eli hänellä on kaikki hyvin, ja näyttää pärjäävän vähällä unella. Itse vain en enää. Mikähän auttaisi?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Lakta lapsi nukkumaan saman aikaan kuin itsekin menet. Se auttaa ainakin hiukan, jos kerran puolille öin nukkuu, kun laitat kahdeksalta.
Hän höpöttelee, kun pelotta olla yksin hereillä.
Minusta on inhottavaa, että (aikuisten) on vaikeaa saada kunnollisia unilääkkeitä. Oike unihäiriö on kovin rasittavaa.
Lapsesi kasvaa koko ajan. Jos vähäunosjus jatkuu, hän jossain vaiheessa uskaltaa olla yksin hereillä herättämättä sinua.
Ihan ohiksena, mutta "kunnollisia unilääkkeitä" ei oikein ole olemassakaan. Nukahtamislääkkeitä on, mutta niiden teho heikkenee todella nopeasti - jo parin päivän kuluessa. Väsyttäviäkin lääkkeitä on mutta eivät takaa kunnollista unta. Todella monet vahvemmat unilääkkeet aiheuttavat samanaikaisesti riippuvuutta jolloin normiuni ei välttämättä lopulta onnistu lääkkeiden kanssa kunnolla mutta ilman vielä vähemmän.
Äkilliseen unentarpeeseen lääkkeet ovat toki hyvä apu, mutta pitkäaikaisia uniongelmia ei pysty ratkomaan lääkityksellä hyvin.
Anna sille tabu nopeavaikutteista melatoniinia joskus 22 aikoihin. Pitäis nukkua ainakin viiteen-kuuteen asti. Ja mitä parasta, melatoniini on luonnon tuote, erittyy aivoissa mutta joillakin vähemmän kuin normimäärä. Olisko jo kokeilun aika?
Ole vaan tiukkana yöllä, että lapsi menee omaan sänkyyn eikä höpötä/nouse turhia. Vessassa saa käydä, mutta äitiä ei herätetä kuin hädässä.
Jo vauvat oppivat nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn, kun niitä ei palvella/tissitellä/sylitellä jne. kaiken yötä. Vauva/lapsi siis oppii nukahtamaan turvallisesti itsekseen, eikä reagoi jokaiseen unen kevenemisvaiheeseen kuin ehkä kääntämällä kylkeä.
Jos on epäily jostain vakavista ongelmista, niin lääkäriin tutkimuksiin, ei vauvapalstalle. Tämä todenäköisesti oireilee muutenkin kuin yöllä kukkumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna lapsellesi melatoniinia. Se oli ainoa, millä meidän nepsy nukahti. Osalla on tosiaan aivoissa jotain poikkeavaa, ettei uni tule vaikka kuinka olisivat jopa väsyneitäkin. Nepsy-lapsilla tosi, tosi tavallista.
Tämä. Omalla lapsella oli myös nukahtamisvaikeuksia. Sain ohjeeksi antaa pienen murun melatoniinia helpottamaan nukahtamista. Muistaakseni annoin 1/16 tablettia lapselle ja ihan pieni määrä rauhoitti. Nykyään lapsi nukahtaa kuin unelma. Usein menee peiton alle ja 5 min., niin nukkuu.
Hieron ja sivelen lapsen selkää ja päätä myös. Tämä vaikuttaa myös niin, että lapsi rauhoittuu.
Kannattaa myös tutkia, miten jalkapohjien hierominen vaikuttaa väsyttävästi. Eri hermopisteitä painelemalla tulee väsymys.
Nämä nukutuskikat on monen uniongelman perimmäinen syy. Lapsen kanssa tehdään iltatoimet ja sen jälkeen lapsi nukahtaa itsekseen. Tämä tuo turvaa, muuten yölläkin pitää saada sitä hierontaa ja muuta palvelua, että saa taas unesta kiinni. Kaikki heräävät öisin. Kaikki eivät vain osaa nukahtaa itse, kun ei ole oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Anna sille tabu nopeavaikutteista melatoniinia joskus 22 aikoihin. Pitäis nukkua ainakin viiteen-kuuteen asti. Ja mitä parasta, melatoniini on luonnon tuote, erittyy aivoissa mutta joillakin vähemmän kuin normimäärä. Olisko jo kokeilun aika?
Ei nelivuotiaalle anneta kokonaista melatoniinia, ehkä 1/4 tai 1/8 pilleriä. Noin voi tehdä 3-4 iltaa viikossa. Ihan toimiva kikka meiän 3 vuotiaan tyttären kanssa, huom. ei sitä "vahvaa" melatoniinia vaan miedompi versio.
Ei saa lääkitä lasta ilman että lääkäri määrännyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa lääkitä lasta ilman että lääkäri määrännyt.
Melatoniinia ei luokitella lääkkeeksi.
Luontaistuotekaupoista saa ostettua sellaista ku sleepytime-teetä mikä siis sisältää ainoastaan kukkia, yrttejä ja muutamia mausteita. Kamomilla on yleensä pää aine ja toimii tutkitusti elimistöä rauhoittavalla tavalla ja on turvallinen minkä vaan ikäisille. Ei varmaankaan kokonaan ratkaise ongelmaa mutta saattaisi rauhoittaa edes puolet yöstä.
Minä suosittelen että yrität johdonmukaisesti saada lapsen oppimaan, että öisin nukutaan. Lasten yöhulinat on vanhemman näkökulmasta hirveän raskaita mutta uskoisin että lähes jokaisessa tilanteessa auttaa se ettei vanhempi lähde lapsen pelleilyyn mukaan vaan itse näyttää oikeanlaista mallia. Väsyneenä se ei aina tietenkään ole helppoa. Aiemmin mainittu selkeät säännöt öihin oli tosi hyvä vinkki.
Lapsi välillä yökylään niin saat nukkua koko yön.
Opettele ottaa päiväunet, ei mitään virikkeitä sänkyyn, lepää edes sekin auttaa..
Vierailija kirjoitti:
Lapsi välillä yökylään niin saat nukkua koko yön.
Opettele ottaa päiväunet, ei mitään virikkeitä sänkyyn, lepää edes sekin auttaa..
ei kaikilla ole lapsille mitään yökyläpaikkoja, hönö
Vierailija kirjoitti:
Lapsi välillä yökylään niin saat nukkua koko yön.
Opettele ottaa päiväunet, ei mitään virikkeitä sänkyyn, lepää edes sekin auttaa..
Etkö lue ollenkaan mitä kirjoitetaan? Aphan kirjoitti että yökyläpaikkaa ei ole.
Vie yöhoitoon Vuoropäiväkotiin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin saat nukuttua muutaman yön
Vierailija kirjoitti:
Minä suosittelen että yrität johdonmukaisesti saada lapsen oppimaan, että öisin nukutaan. Lasten yöhulinat on vanhemman näkökulmasta hirveän raskaita mutta uskoisin että lähes jokaisessa tilanteessa auttaa se ettei vanhempi lähde lapsen pelleilyyn mukaan vaan itse näyttää oikeanlaista mallia. Väsyneenä se ei aina tietenkään ole helppoa. Aiemmin mainittu selkeät säännöt öihin oli tosi hyvä vinkki.
Minä olen vähäuninen ja oikeasti en lapsena koskaan ymmärtänyt miksi pitää nukkua kun ei väsytä ja saatoin vain maata sängyssä katsoen kattoa tunteja
Lusikalla vähän siideriä niin nukahtaa 👍
Vierailija kirjoitti:
Vie yöhoitoon Vuoropäiväkotiin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin saat nukuttua muutaman yön
Ei sinne noin vain viedä, tietenkään. Siellä pitää olla paikka, jonka saa jos on vuorotöissä. Ei siellä piipahdella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakta lapsi nukkumaan saman aikaan kuin itsekin menet. Se auttaa ainakin hiukan, jos kerran puolille öin nukkuu, kun laitat kahdeksalta.
Hän höpöttelee, kun pelotta olla yksin hereillä.
Minusta on inhottavaa, että (aikuisten) on vaikeaa saada kunnollisia unilääkkeitä. Oike unihäiriö on kovin rasittavaa.
Lapsesi kasvaa koko ajan. Jos vähäunosjus jatkuu, hän jossain vaiheessa uskaltaa olla yksin hereillä herättämättä sinua.
Ihan ohiksena, mutta "kunnollisia unilääkkeitä" ei oikein ole olemassakaan. Nukahtamislääkkeitä on, mutta niiden teho heikkenee todella nopeasti - jo parin päivän kuluessa. Väsyttäviäkin lääkkeitä on mutta eivät takaa kunnollista unta. Todella monet vahvemmat unilääkkeet aiheuttavat samanaikaisesti riippuvuutta jolloin normiuni ei välttämättä lopulta onnistu lääkkeiden kanssa kunnolla mutta ilman vielä vähemmän.
Äkilliseen unentarpeeseen lääkkeet ovat toki hyvä apu, mutta pitkäaikaisia uniongelmia ei pysty ratkomaan lääkityksellä hyvin.
Neurologi suositteli melatoniinia pienellä annoksella ja 2 kk ajan tai pidempään. Meillä ainakin auttoi niin, että lapsi oppi nukahtamisrytmin. 1/16 1 mg tabletista on vähän. Käytin lääkkeen puolittajaa. Meillä uniongelmat jatkuivat kaksi vuotta. Lapsi nukkui päiväkodissa liian pitkiä päiväunia. Väliaikaisenakin apuna melatoniini on hyvä, vanhempi saa levähtää edes vähän, kun lapsi nukahtaa helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suosittelen että yrität johdonmukaisesti saada lapsen oppimaan, että öisin nukutaan. Lasten yöhulinat on vanhemman näkökulmasta hirveän raskaita mutta uskoisin että lähes jokaisessa tilanteessa auttaa se ettei vanhempi lähde lapsen pelleilyyn mukaan vaan itse näyttää oikeanlaista mallia. Väsyneenä se ei aina tietenkään ole helppoa. Aiemmin mainittu selkeät säännöt öihin oli tosi hyvä vinkki.
Minä olen vähäuninen ja oikeasti en lapsena koskaan ymmärtänyt miksi pitää nukkua kun ei väsytä ja saatoin vain maata sängyssä katsoen kattoa tunteja
No joo mutta ei silti tarvitse häiritä muita. Riittävä uni on perustarve ja -oikeus.
Ulkoilma ja liikunta lapselle on hyvä. Joka ilta puistoon leikkimään, kävelemään ja juoksemaan. Ihme, jos uni ei tule.
Ruutuaika on pahin unettomuuden aiheuttaja. Mitä vähemmän ruutuaikaa, sen parempi.