Miehen 9v lapsen sanominen teki surulliseksi

Voisit etsiä tytön kanssa hänelle sopivia harrastuksia. Niin ne muutkin saavat tekemistä ja kavereita.

Itse luin paljon lapsena ja en ollut ikinä yksinäinen kirjojeni kanssa.

Ihan normia nykyaikana ettei kaikilla ole kavereita lähinnä vain some maailmassa. Nykyisin vanhemmat joutuvat murehtimaan ja keksimään tekemistä kun ennen lapset olivat aamusta iltaa pihaleikeissä jne

Hyvä että pidät huolta pienestä. Lemmikistä voisi ollahyötyä yksinäiselle. Eläimet voivat olla terapeuttisia lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normia nykyaikana ettei kaikilla ole kavereita lähinnä vain some maailmassa. Nykyisin vanhemmat joutuvat murehtimaan ja keksimään tekemistä kun ennen lapset olivat aamusta iltaa pihaleikeissä jne

AINA on ollut yksinäisiä ja syrjittyjä lapsia, jotka eivät ole olleet mukana pihaleikeissä.

Täällä nainen jonka ainoa ystävä on koira.

Onhan siitä seuraa mutta joskus olisi mukavaa jos keskustelukumppani vastaisi jotenkin muutenkin kun häntää heiluttamalla. :')

Kannattaa yrittää saada tytölle kavereita esim. harrastuksien kautta.

Mitä mieltä?

Ei vois vähempää kiinnostaa.

Ettekö ap ja miehesi käy töissä, kun lapsen äidin töissäkäynti on teistä noin kamalaa?

Työssäkäynti ei siis ollut pointti, mutta tyttö einsaa esim. koskaan jäädä koulun jälkeen leikkimään tyttöjen kanssa koulun pihalle jne. Sosiaalinen kontakti jää näinkin minimiin. Isän luona on yksi harrastus, mutta sekin vain joka toinen vkloppu. Äiti tuntuu ettei halua edes kannustaa harrastuksiin ja ns. ylisuojelee. Saa siis itselleen enemmän aikaa lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Työssäkäynti ei siis ollut pointti, mutta tyttö einsaa esim. koskaan jäädä koulun jälkeen leikkimään tyttöjen kanssa koulun pihalle jne. Sosiaalinen kontakti jää näinkin minimiin. Isän luona on yksi harrastus, mutta sekin vain joka toinen vkloppu. Äiti tuntuu ettei halua edes kannustaa harrastuksiin ja ns. ylisuojelee. Saa siis itselleen enemmän aikaa lapsen kanssa.

Huonoa suomea, vaikea ymmärtää. Siis tarkoitatko että äiti kieltää tyttöä jäämästä koulun jälkeen mihinkään leikkimään, vaan pitää tulla heti kotiin? 

Ehkä äiti kokee sen niinpäin, että ei halua painostaa harrastuksiin, jos lapsi ei halua harrastaa. Eiköhän äiti tarpeeksi aikaa saa lapsen kanssa jos isä tapaa vain 4 päivää kuukaudessa. 

Onpa ihanaa että olet tytön kanssa noin läheinen että hän kertoo tuollaisia luottamuksellisia asioita sinulle. Voisitko jutella hänen kanssaan siitä, miten voi ystävystyä tai tutustua uusiin ystäviin? Aiemmin tuolla joku kirjoittikin, että voisit auttaa tyttöä aloittamaan jonkun harrastuksen, jonka parissa voisi saada uusia kavereita. Voisiko se olla teidän yhteinen juttu? Vaikka vanhemmat ovat eronneet, kuulostaa hienolta että tytöllä on äidin ja isän lisäksi sinut elämässään. Sekin on "rikasta" että on toinen läheinen (naispuolinen) aikuinen, joka ei kuitenkaan ole äiti jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa elämäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä?

Ei vois vähempää kiinnostaa.

Kiinnostihan sua. Pösilö.

Hei, minusta tuossa tilanteessa oli paljon hyvääkin. Lapsi ei piilotellut yksinäisyyttään teiltä vaan kertoi avoimesti ajatuksistaan. Te otitte sen vastaan ilmeisesti ihan neutraalisti, mutta ei liian kevyesti vaan välitätte asiasta ettekä sivuuta sitä. Lapsi luottaa teihin ja olette sen luottamuksen arvoisia. Lapsi myös tunnistaa, että kokee yksinäisyyttä ja tiedostaa senkin, että lemmikin seura voisi sitä helpottaa.  Hän vaikuttaa ihanalta, empaattiselta ja herkältä ihmiseltä.

Kaverisuhteet ovat vaikeita. Meillä on neljä lasta ja kaksi heistä on paininut paljonkin yksinäisyyden kanssa lapsuudessa ja teini-iässä. On vanhemmallekin rankkaa seurata tällaista sivusta, ja harrastuksiin vieminen tai kaverisuhteiden tukeminen ei välttämättä auta asiaa niin kuin toivoisi. Me olemme keskittyneet siihen, että lapsi hyväksyisi itse itsensä eikä etsisi itsestään syytä tai vikaa tilanteeseen. Mielestäni tämä on tärkeää, jotta esim. itsetunto-ongelmat eivät muodostuisi esteeksi ystävyyssuhteille joskus myöhemmin, jos ja kun sopivia "ystäväkandidaatteja" elämän varrella löytyy.

Meillä molemmat yksinäisyydestä kärsineet lapset ovat nyt täysi-ikäisiä. Toisella on laaja ystäväpiiri ja elämä hyvinkin sosiaalista, toisella yksi läheinen ystävä puolison lisäksi. Molemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä.

Vielä yksi ajatus: olisiko lapsella mahdollisuutta koiraan jo nyt eikä vasta aikuisena?

Meillä on jokseenkin sama tilanne miehen 10-vuotiaan pojan kanssa. Hänellä on kyllä kavereita ja saa jäädä touhuamaan heidän kanssa, mutta kaverit eivät ole kovin kivoja. Porukassa on yksi "pomo", joka päättää kuka on hyvä tyyppi ja ketä vuorostaan mollataan. Porukassa ikään kuin täytyy olla yksi syrjittävä, joka vaihtelee. Tästä syystä poika usein jättää menemättä kavereiden kanssa, etenkin silloin kun tämä pomottaja on mukana.

Miehellä on ollut aina läpi elämän iso kaveriporukka ja hänen on joskus vaikea ymmärtää poikaa, joka viihtyy itsekseen. Poika on kiinnostunut monista sellaisista asioista mitä ei tehdä porukalla. Itse muistan kuinka huonosti omassa lapsuudessa vanhemmat ymmärsivät introvertteja lapsia ja tästä syystä symppaan poikaa ihan älyttömästi.

Silti surullista seurata tilannetta, koska tuossa iässä kaverit ovat tosi tärkeitä ja varsinkin kohta edessä häämöttävässä teini-iässä.

Otin asian eilen miehen kanssa esille, mutta hänen asenteensa on vain, että ei hän ymmärrä, mistä lapsi tuollaisia juttuja repii, kun hänellä näkyy puhelimessa zoomi tms? videoita kavereiden kanssa koulun jälkeen.

En tiedä, onko tämä miehen oman mielen suojelua, kun haluaa tavallaan kieltää sen, mitä tyttö on yrittänyt kertoa. Ajattelin ottaa asian puheen seuraavaksi, kun nään tytön seuraavan kerran ja mietitään sitten yhdessä, mitä voisimme asian eteen tehdä. Mies koki, että äiti on laiska viedäkseen tyttöä mihinkään harrastukseen, minkä takia mitään harrastusta äidin luona ei ole.

Ja kiitos asiallisista kommenteista. Saivat miettimään asioita hieman laajemmin ja syvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Työssäkäynti ei siis ollut pointti, mutta tyttö einsaa esim. koskaan jäädä koulun jälkeen leikkimään tyttöjen kanssa koulun pihalle jne. Sosiaalinen kontakti jää näinkin minimiin. Isän luona on yksi harrastus, mutta sekin vain joka toinen vkloppu. Äiti tuntuu ettei halua edes kannustaa harrastuksiin ja ns. ylisuojelee. Saa siis itselleen enemmän aikaa lapsen kanssa.

Tuossa voi olla taustalla se, että äiti on huomannut että yhteisleikit ei suju tai on äidin mielestä jotenkin ”vääränlaisia”, ja ratkaisuna ei ole ollut opettaa sosiaalista kanssakäymistä vaan kieltää se kokonaan. En siis tiedä, mutta tuli vaan mieleen.

Toi lemmikkijuttu on hieno. Ottakaa teille vaikka marsu. Helppo ja kiva. Ja tyttö kokee tulleensa kuulluksi positiivisin tuloksin. Marsu kuitenkin vaatii sinulta vähemmän kuin koira.

Kannustakaa opiskelemaan matematiikkaa, jotta joskus olisi varaa hankkia koira.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on jokseenkin sama tilanne miehen 10-vuotiaan pojan kanssa. Hänellä on kyllä kavereita ja saa jäädä touhuamaan heidän kanssa, mutta kaverit eivät ole kovin kivoja. Porukassa on yksi "pomo", joka päättää kuka on hyvä tyyppi ja ketä vuorostaan mollataan. Porukassa ikään kuin täytyy olla yksi syrjittävä, joka vaihtelee. Tästä syystä poika usein jättää menemättä kavereiden kanssa, etenkin silloin kun tämä pomottaja on mukana.

Miehellä on ollut aina läpi elämän iso kaveriporukka ja hänen on joskus vaikea ymmärtää poikaa, joka viihtyy itsekseen. Poika on kiinnostunut monista sellaisista asioista mitä ei tehdä porukalla. Itse muistan kuinka huonosti omassa lapsuudessa vanhemmat ymmärsivät introvertteja lapsia ja tästä syystä symppaan poikaa ihan älyttömästi.

Silti surullista seurata tilannetta, koska tuossa iässä kaverit ovat tosi tärkeitä ja varsinkin kohta edessä häämöttävässä teini-iässä.

Järjestäkää niin että joku niistä pojista tulee kylään teille, rauhallisempi meno kuin porukalla eikä mitään kukkoilua.