Lapselle huudettiin niin että tuli pissat housuun
Ihan kamala olo ja itkettää. Olen kylässä siskollani ja hänen miehensä luona (molemmat noin 50v) 6 vuotiaan tyttöni kanssa. Tyttö on adhd ja tosi jännittynyt tästä reissusta ja huutanut ja kiukutellut koko päivän.
Hetki sitten meni siskoni kanssa makuuhuoneeseen ja lapseni sai raivarin väsyneenä ja potki ovea huusi. Siskon mies meni huoneeseen ja huusi lapselleni olemaan hiljaa ja häipymään huoneestaan, tosi pelottavan kuuloisesti ja aika pitkään.
Tytölle tuli pissat housuun. Ei ole koskaan pissannut housuihinsa elämässään, joten todella pelkäsi. Tärisi kuin horkassa. Myös itse tärisen edelleen, pelkään huutavia miehiä vanhojen traumojen takia ja olen itku kurkussa, lapsenkin takia.
Tulimme niin kaukaa ettemme yön selkään pääse lähtemään. En ole puhunut miehelle tai siskolle koska menivät heti nukkumaan, mutta hirveä olo. Lähdemme heti aamulla.
Mutta enhän ylireagoi? Ymmärrän että aikuisellakin voi mennä hermot, mutta lapseni olisi varmasti hiljentynyt helpommallakin, sillä itsekin säikähdin, saatika 6v lapsi.
Kommentit (118)
Minun tuttuni kun huutaa lapsilleen ja miehelleen niin koirakin kusee alleen. Semmoinen Dramaqueen from hell.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n lapsella ei ole lääkitystä.
Kaikki eivät halua syöttää lapselle amfetamiinijohdannaista. Tuskin söisit sellaista itsekään.
No sitten vaan pehmustettuun huoneeseen riehumaan loppuiäkseen. Ehkä se on parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttuni kun huutaa lapsilleen ja miehelleen niin koirakin kusee alleen. Semmoinen Dramaqueen from hell.
Voi miksi tuollaiset kiljukaula-apinat saavat lisääntyä...
Tulik veettyy vähä spadduu varrotes?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo tarina ollut täällä palstalla joskus aikaisemminkin?
Näitä "joku mies raivosi ja joku pissasi housuun" -tarinoita on täällä aina silloin tällöin. Samalta kirjoittajalta vaikuttaa...
Huomannut saman. En tiedä, purkaako traumaa vai kiihottuuko jotenkin. Nostaa karvat pystyyn ainakin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n lapsella ei ole lääkitystä.
Kaikki eivät halua syöttää lapselle amfetamiinijohdannaista. Tuskin söisit sellaista itsekään.
No sitten vaan pehmustettuun huoneeseen riehumaan loppuiäkseen. Ehkä se on parempi vaihtoehto.
Juu, mitään muuta vaihtoehtoa ei tosiaan ole kuin amfetamiinijohdannaiset tai pehmustettu huone. Varsinkaan, kun lapsi pärjää eskarissa ja tavallisessa arjessa ihan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttuni kun huutaa lapsilleen ja miehelleen niin koirakin kusee alleen. Semmoinen Dramaqueen from hell.
Voi miksi tuollaiset kiljukaula-apinat saavat lisääntyä...
Miksi sun äitis sai lisääntyä, kun synnytti noin v#ttumaisen ja sairaan narsistisen ihmisen. kuin sinä itse olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap:n lapsella ei ole lääkitystä.
Kaikki eivät halua syöttää lapselle amfetamiinijohdannaista. Tuskin söisit sellaista itsekään.
No sitten vaan pehmustettuun huoneeseen riehumaan loppuiäkseen. Ehkä se on parempi vaihtoehto.
Juu, mitään muuta vaihtoehtoa ei tosiaan ole kuin amfetamiinijohdannaiset tai pehmustettu huone. Varsinkaan, kun lapsi pärjää eskarissa ja tavallisessa arjessa ihan normaalisti.
Ja potkii kodin ulkopuolellakin ovia palasiksi?

Tämän aloituksen lasta ei ole olemassakaan. Sepitettä alusta loppuun.
Meidän Jannumarjaana kun huutaa ja raivoaa, isi ja äiti pissii alleen.
AP, miksi olet antanut lapsen riehua ja raivota koko päivän vierailulla? Jos oma lapseni menee aivan ylikierrosille, me lähdemme ulos purkamaan energiaa vähintään tunniksi. Lopuksi sitten jutellaan, kun lapsi on rauhallisempi. Ja joo, se lapsen saaminen ulos tuossa tilassa on aikamoinen taistelu, mutta ainakin meillä ainoa tapa saada riehuminen lopulta poikki. Toki kannattaa ennakoida ja lähteä ulos jo ennen kuin lapsi ihan hyppii seinille. Eikä kukaan isäntäväestä todellakaan pistä pahakseen, että lähdemme kesken vierailun ulkoilemaan, kyllähän hekin näkevät, että lapsi on liian levoton.
Adhd-lapselle pitää olla samat käyttäytymissäännöt kuin muillakin. Ero on siinä, että lapsi tarvitsee paljon enemmän tukea ja ohjausta noudattaakseen niitä sääntöjä. Teet ison karhunpalveluksen lapsellesi, jos opetat, että hän saa käyttäytyä eri tavalla kuin muut. Monen tunnin riehuminen vierailun aikana ei ole ok, vaikka olisi ADHD.
Surullinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö lapsella ole mitään lääkitystä noihin neurologisiin oireisiinsa.
Ja kait hän muutoin on normaali lapsi, ja kotona kasvatettu tiettyihin tapoihin? Vai onko?
On ymmärrettävää, etteivät vieraat ihmiset ymmärrä tuollaisia sairauksia lapsella.
He voivat luulla, kuten siskosikin mies, että lapsi aivan ilkeyttään ja pahuuttaan huutaa ja itkee ja raivoaa.
On haastavaa elää sairaan lapsen kanssa. Toisaalta voisi läheisille myös kertoa, millaisia ongelmia lapsen kanssa tulee ja voi tulla myös kylässä.
Ei tuollaiset asiat ole itsestään selvyyksiä muille ihmisille.
Muistan omasta lapsuudestani sen, kun ihmiset pelkäsivät henkilöä, joka sairasti epilepsiaa.
Hän luultiin pahasti mielenvikaiseski, koska häneltä saattoi tulla kohtauksen aikana vaahtoista sylkeä suusta.Tieto on lisännyt monien sairauksien ymmärtämistä, mutta läheskään vielä tarpeeksi.
Netistä voi lukea tietoa adhd:sta. Hänellä on myös muita poikkeamia joihin "kasvatus" ei vaikuta. Myös nyt kun on jännittänyt pitkään kyläilyä niin se stressi purkautuu kiukuttelemalla, jolle ei voi mitään. Ovat kyllä tietoisia näistä haasteista.
Ja en ole ennen kirjoittanut tälläisestä tänne palstalle. Surullista jos samanlainen tarina ollut :( Huutava mies on pelottava, saa minulla aikaan heti paniikin, taitaa olla miesten raivarit yleisiä.
Tulen surulliseksi, kun luen miten suurin osa ihmisistä täällä on kommentoinut. Olen se, joka vastasi sinulle toisena.
Kyllä varmasti hermo menee kaikilla jatkuvaan lapsen kiukutteluun, mutta ei auta ollenkaan jos lapselle huudetaan pää punaisena. Toivottavasti mies ymmärsi/ymmärtää edes nyt aamulla pahoitella käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kamala kuulla. Et ylireagoi. Oletan siskosi perheen olevan lapsettomia vai miten siskon mies noin ala-arvoisesti käyttäytyi lasta kohtaan?
Todellakin lähdette jo heti aikaisin aamulla pois sieltä. Toivottavasti tyttö ja sinäkin saatte nukuttua edes vähän. <3
Järkevä komentti ja paljon alapeukkuja? Ihmetten miten lapsen pelotteleminen on toisille ok. Ymmärrän pienen pelottelun, mutta miksi mies ei puhunut lapselle, vaan purki oman raivonsa lapseen? Varmasti vieraan aikuisen puhe olisi vaikuttanut lapseen paremmin. Tuollain lasta kohtelemalla, saadaan traumaattisia aikuisia aikaan.
Jos mies olisi vaan hiljaa inisemällä sanonut että lopeta se oven potkiminen, niin ei varmasti olisi tehonnut yhtään mitään ja riivattu pentusi olisi potkinut oven varmasti hajalle.
Ilkivallanteko on saatava loppumaan ja tehtävä selväksi, että se on väärin, vaikka sitten huutamalla jos ei kerran väkelö äitinsä saa mitään aikaan!
Perkeleen lumihiutaleet...

Toisilla aikuisilla on tapana purkaa omia aggressioitaan samalla tavalla kuin lapsilla. Huutamalla ja haukkumalla.

Ei, vaan äänen korottaminen on osoitus, että tuollaista käytöstä ei hyväksytä. Koulutettu aikuinen ymmärtää kyllä asian kerrottuna normaalilla äänellä, mutta lapset ei ole mitään koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, vaan lähempänä jotain eläintä. Kyllähän koirallekin pitää käyttää esim. käskevää äänensävyä, kun ei se sanojen sisältöä ymmärrä.
Jos lapsille inisee jollain hiljaisella äänellä anteeksipyytävästi, lapsi ajattelee, että eipä tuo niin vakava asia taida olla, jatkampa oven potkimista sitten huvikseni...
Voi olla ohi aiheen, mutta oma autistinen lapseni reagoi pettymyksiin sekä eri mieltä ollessaan samaan tapaan aggressiivisesti huutamalla, lyömällä/potkimalla seinää tai vahingoittamalla itseään. Tilanteessa neuvominen, rauhoittelu tai oma/toisten huutaminen vain kiihdyttävät tilannetta entisestään.
Ainoa toimiva keino on antaa hänen rauhoittua itse, tilanteet eivät koskaan kestä kauan, ja sen jälkeen käydä läpi että tuollainen käytös ei käy. Taustalla puheen tuoton ja ymmärryksen vaikea viive (12v lapsi). Muuten on aurinkoinen ja kohtelias lapsi. Negatiivisten tunteiden käsittely on parantunut vuosien mittaan mutta tehtävää on vielä paljon. Lähipiiri osaa suhtautua oikein ja koska kodin ulkopuolella tehtävät asiat ovat useimmiten kivoja niin tämä käytös ei hirveästi onneksi ulkopuolisille näy. Tsemppiä aloittajalle, erityislapsen kasvattaminen on vaikeaa koska tavalliset keinot eivät kerta kaikkiaan toimi. Toivottavasti teilläkin tulevaisuudessa helpottaa kun lapsi kasvaessaan kehittyy.
Toivon että tämä pitkä kirjoitus hieman avaisi terveiden lasten vanhempien silmiä siihen, että aina isomman lapsen huono/aggressiivinen käytös ei ole kasvatuksen huonoutta tai laiminlyöntiä. Taustalla voi olla fyysinen syy jonka vuoksi lapsi ei pysty ottamaan kasvatusta vastaan.
Niin se vain on että miehillä on korkeat testosteronitasot ja lisäksi tarve ylläpitää järjestystä omalla reviirillään. Mies siis saattaa huutaa tai karjua jos kiihtyy liiaksi, eikä sille voi mitään. Ei pidä olla miesten lähellä jos ei kestä kuunnella huutamista, tai sitten pitää käyttäytyä niin ettei sille olle tarvetta.
Tyttäresi on nyt korkea aika oppia että hän on tyttö eikä poika.