Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadehdin ydinperheitä, terv. yksinhuoltaja
29.12.2014 |
Olisi ihanaa saada olla osa onnellista ydinperhettä. Eksän kanssa on yritetty lämmitellä välejä, mutta vaikka ottaisin hänet takaisin niin tuskinpa me onnellisia olisimme. Olen sinänsä ihan tyytyväinen yksin, koska tosiaan eksän kanssa asiat eivät sujuisi ja uusperhekuvio kuulostaa rasittavalta. Silti toivoisin, että olisi se sama ihminen kenen kanssa elää koko lapsen lapsuus ja jakaa kokemukset. Luoda omia perinteitä ja asioita. Kun olisi joku, kenen kanssa puhua jostain, mitä tapahtui pari vuotta sitten. Jne.
Kommentit (17)
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 21:31"]
Ymmärrän. Oletteko miettineet missä on vika, ettette exän kanssa pärjää? Eikö asioita voi muuttaa? Minä en vaihtaisi lasteni isää mihinkään. Antaisin pakit maailman komeimmalle ja rikkaalle miehellekin.
[/quote]
Ex on alkoholisti. Raitistumaan päin tosin, mutta silti. Lisäksi hänellä on turhan erilainen moraalikäsitys kuin minulla, en varmaan ikinä pysty luottamaan häneen täysin. Enkä pysty antamaan lasta hänelle kahden kesken. Ehkä hänen kanssaan jotenkin kitkuttelisi lapsen takia ja voisihan se olla hetkittäin mukavaakin, mutta aitoa onnea tuskin olisi... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ikävää :(, jospa kun lapsi kasvaa pystyt jättämään lasta kahdenkin kesken hänelle? Voithan saada ihan mukavan uusperheenkin vielä, jos ex on poissuljettu vaihtoehto. Itse olen ajoittain tuntenut pientä kateutta erästä yh kohtaan joka hehkuttaa vapaa-aikaansa (lapset hoitavat n. 50/50 joten paljon omaa aikaa hänellä mennä ja harrastaa). Kuitenkin ydinperhettä ja kumppaniani arvostan enemmän, itsekin vähän "juurettomana" yh-perheessä kasvaneena.
Kaksi aikuista ei välttämättä tee ONNELLISTA ydinperhettä. Toimiva parisuhde on lapsen turvallisen kodin perusta. Huono parisuhde on pelkkä taakka kaikille ja etenkin lapsille.
ymmärrän..en tiedä pääsenkö tästä katkeruudesta ikinä!
Älä katkeroidu, hyvin te lapsen kanssa pärjäätte kahdestaankin. (Miljoona kertaa paremmin kuin jonkun alkoholiin retkahtaneen selityksiä kuunnellen.) Teillä on mukavaa kun olette läheiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kateellinen onnellisille ydinperheille. Valitsin aikoinaan väärän miehen ja elämä on aika paskaa. Jos minulla olisi nuorena ollut parempi itsetunto, en olisi ottanut ensimmäistä vastaan tulevaa miestä, jolle kelpasin. Olisin varmasti saanut fiksummankin tai ollut suosiolla ilman. Tyhmyyteni hävettää niin paljon etten kehtaa edes erota.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 21:28"]
Ihan luonnollista, onhan ydinperhe se miten elämä on tarkoitettu elettävän.
[/quote]
No ei kyllä ole :D. Ihan ihmiskunnan kehityshistoriaa tarkastellen niin nykyisen kaltainen vanhempien ja lasten muodostama yksikkö on kyllä varsin uusi juttu. t: ydinperheellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 21:28"]Ihan luonnollista, onhan ydinperhe se miten elämä on tarkoitettu elettävän.
[/quote]
Totta :)
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 22:11"]
Kaksi aikuista ei välttämättä tee ONNELLISTA ydinperhettä. Toimiva parisuhde on lapsen turvallisen kodin perusta. Huono parisuhde on pelkkä taakka kaikille ja etenkin lapsille.
[/quote]
Ei tietenkään, mutta sanoinkin haluavani onnellisen ydinperheen. Onneton ydinperhe on jo koettu ja paskaahan se oli.
On vaan niin yksinäistä etenkin näin juhlapyhinä. Joulun vietimme vanhempieni luona, ihan kiva sinänsä, mutta jotenkin onnetonta ettei ole sitä omaa perhettä jonka kanssa järjestellä juhlia. Toki lapsi on perheeni, mutta kuitenkin... Sama nyt uutena vuotena.
Hyvin me pärjätään ja ollaan kohta pärjätty jo vuosi. Ahdistaa vain lapsenkin kannalta. Itse olen ydinperheestä enkä osaa kuvitella, miltä lapsesta tuntuu olla eroperheestä. Koen epäonnistuneeni, kun valitsin surkean miehen. Uusperhe toki on mahdollinen, mutta tuntuu kovin kaukaiselta. Mitä jos sekin mies sitten häipyy. Ääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 22:41"]
Mä olen kateellinen onnellisille ydinperheille. Valitsin aikoinaan väärän miehen ja elämä on aika paskaa. Jos minulla olisi nuorena ollut parempi itsetunto, en olisi ottanut ensimmäistä vastaan tulevaa miestä, jolle kelpasin. Olisin varmasti saanut fiksummankin tai ollut suosiolla ilman. Tyhmyyteni hävettää niin paljon etten kehtaa edes erota.
[/quote]
Moi kohtalotoveri :) Kuin minun kynästä!
Ihan luonnollista, onhan ydinperhe se miten elämä on tarkoitettu elettävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Oletteko miettineet missä on vika, ettette exän kanssa pärjää? Eikö asioita voi muuttaa? Minä en vaihtaisi lasteni isää mihinkään. Antaisin pakit maailman komeimmalle ja rikkaalle miehellekin.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 21:31"]
Ymmärrän. Oletteko miettineet missä on vika, ettette exän kanssa pärjää? Eikö asioita voi muuttaa? Minä en vaihtaisi lasteni isää mihinkään. Antaisin pakit maailman komeimmalle ja rikkaalle miehellekin.
[/quote]
Ex on alkoholisti. Raitistumaan päin tosin, mutta silti. Lisäksi hänellä on turhan erilainen moraalikäsitys kuin minulla, en varmaan ikinä pysty luottamaan häneen täysin. Enkä pysty antamaan lasta hänelle kahden kesken. Ehkä hänen kanssaan jotenkin kitkuttelisi lapsen takia ja voisihan se olla hetkittäin mukavaakin, mutta aitoa onnea tuskin olisi... ap
[/quote]
Miksi teette lapsia alkoholistin kanssa, jolla erilainen moraalikäsitys yms?? Täällä on aina joku ruikuttamassa surkeaa miestään, miksi ette perusta niitä perheitänne paremman miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä parisuhde toimii noin.
Mutta edut eivät ole huonon suhteen arvoisia. Silloin Yh:na oleminen on parempaa.
Katkeruutta kohtaan kannattaa tietoisesti pyristellä. Katkeruus houkuttaa mukaansa, koska se mukamas lupaa, että jos olet katkera, et enää haavoitu etkä pety uudelleen. Se vaan valitettavasti on väärässä.
Katkeruuden vastamyrkky on aito kiitollisuus. Aitous ei kuitenkaan tarkoita, että kiitollisuus syntyy noin vain ja pyyhkii kaiken pahan pois. Kiitollisuus on taito, joka aloitetaan alusta kuin viulunsoitto. Aluksi se ei toimi ja tuntuu naurettavalta. Mutta se alkaa ruokkia itseään. Mitä kiitollisempi olet elämästäsi, sitä kiitollisemmaksi tulet ja katkeruus ei enää saa jalansijaa.
Toinen vastamyrkky on hyvän tekeminen. Auttaessaan toisia ihminen voimaantuu itsekin. Hyvä synnyttää hyvää, joka synnyttää hyvää jne.
Voimia 'myrkynkeittämiseen' :) jos pieni kevennys sallitaan
Oli sinänsä jotenkin kaunista luettavaa, ja toivoisin että monet jotka hirveällä vauhdilla haluavat naimisiin ja perustaa perheen lukisivat kirjoituksesi ajatuksella. Monesti alkuhuumassa toinen näyttää juuri siltä, että hänen kanssaan voi luoda nuo perinteet ja muistella yhdessä kaiholla menneitä vuosia. Sitten kun muutama vuosi kuluu, niin havahdutaankin ettei näin ole. Ei tunneta kuuluvan yhteen, puolison päihde- tai tunne-elämän ongelmat ovatkin pysyviä jne. No tämä nyt meni ohi aiheen, ja toki pettymyksiä sattuu niillekin jotka ensin seurustelevat useamman vuoden rauhassa. Mietin vain, kun siskoni perusti perheen pari vuotta seurusteltuaan miehen kanssa jolla oli paljon mielenterveydellisiä ongelmia (eikä hakenut hoitoa niihin), mutta jotenkin sisko ei kai ymmärtänyt niiden ongelmien vakavuutta. Nyt ero meneillään, ja sisko suree noita samoja asioita, sen päälle että jää totaali yksinhuoltajaksi.
Meillä on perinteinen ydinperhe ollut jo 6 vuotta (esikoinen tämän ikäinen) miehen kanssa ollaan pidetty yhtä 11 vuotta, ja allekirjoitan kyllä nuo kaikki mainitsemasi asiat. Toki saatan jäädä leskeksi joskus, ja erokin voi vielä keretä tulla, mutta arvostan samoja asioita kuin sinä. Mutta se tuli mieleeni, että ei se ydinperhe mikään onnen ehto ole. Itse asiassa puoliso ja lapsetkaan eivät tuo onnea kenellekkään. Onni tulee kliseisesti ihan siitä, minkä merkityksen omalle elämälleen antaa. On paljon onnellisia yksihuoltajia, lapsettomia, leskiä, uusperheitä jne. Kaikilla on omat haasteensa, ihan kaikilla.
Voisiko tuota muistojen luontia ajatella niinkin, että voit lastesi kanssa jakaa yhdessä tehdyt perinteet ja muistot? Esim 15 vuoden päästä, voitte yhdessä kaiholla muistella kun joulupukki kävi aina aterian jälkeen (mikä tahansa teillä onkaan se perinne). Kyllähän perinteillä ja muistoilla on arvoa. Tämän lisäksi voitte luoda edelleen perheenä muistoja, jos välit exään ovat hyvät. Tavallaan olette edelleen perhe, vaikka ette jaa parisuhdetta ja kotia.
Alue: Aihe vapaa
Tsemppiä yksinhuoltajalle! Olen usein suonut ajatuksen jos toisenkin niille vanhemmille, jotka joutuvat hoitamaan yksin lapsiaan. Ihan tavallinen arki on rankkaa ydinperheessäkin, niin kyllä se sisua vaatii yhäriltä jaksaa, jos ei ole ketään jakamassa kaikkia juoksuja.
Mutta toki ymmärrän senkin, että jos suhde ei vain kulje niin on viisaampaa lähteä erilleen kuin esim. katsella alkoholistia, sietää sivusuhteita, kestää väkivaltaa tai vain riidellä illat kaiket. Lapset etusijalle. Niin ja tietysti on vielä leskiäkin, joskus kuolema erottaa.
Jaksamista jokaiselle!