Onko mieheni alkoholisti?
Mieheni juo joka viikonloppu. Olutta ja viskiä. Sekä perjantaina että lauantaina menee ainakin viisi olutta ja viskiä päälle ainakin muutamia lasillisia. Viikolla juo ehkä yhden tai kaksi saunaolutta. En kysyisi kysymystäni muuten, mutta näyttää, että hän oikein odottaa päästäkseen korkkaamaan oluen ja kaatelemaan viskejään. Ja jos enemmän on tarjolla esim. kyläpaikassa tai viikonloppureissuilla, niin hänelle kyllä maistuu. Hän on tuppisuu selvänä, mutta puhelias humalassa. Itseäni vaivaa eniten se, miten samassa miehessä voi olla kaksi niin eri puolta. Hän on esimerkiksi minua kohtaan ystävällisempi ja huomioivampi pienessä sievässä, mutta selvänä tyytymättömämpi kaikkeen. Onko syytä huolestua?
Kommentit (11)
Sano et eka ulkoiluttaa piskin, ja sit juo viskin.
Kaikki suurkulttajat eivät ole alkoholisteja.
Olet jo huolestunut.
Onko miehesi alkoholisti vai ei, en tiedä. Mutta riittää että hänen juomisensa on jo alkanut vaikuttaa muihin, sinuun. Etsiydy vaikka päihdelinkin kotikanavalle, siellä riittää samanlaisia ihmettelijöitä.
Alkoholismin kehittyminen saattaa kestää pitkään. Mutta jos mies on jo sillä tiellä, hän ei siltä poikkea ellei itse tajua suuntaansa. Ja Kuningas Alkoholi ei suotta ole Kuningas... ensin kännissä on kivaa, sitten kännittä ei pysty elämään. Kiva on mennyttä. Jäljellä on vain humalan tavoittelu.
ei kuulosta pahalta, mutta alkoholismi kehittyy, jos on kehittyäkseen, sillä että juo, ja mitä enemmän juo, sitä suurempi riski on alkoholisoitua. Mutta ei kaikki alkoholisoidu, vaikka joisivat kuinka paljon, mutta toisaalta sitä ei voi koskaan etukäteen tietää, kenelle niin käy ja kenelle ei. Ja kun se selviää, on jo liian myöhäistä...
Sen sijaan riippuvuus alkoholiin voi tulla kenelle vaan, ja miehesi voi hyvinkin olla - ja jossain määräin varmasti onkin - siitä riippuvainen. Mutta jos hän ei ole alkoholisti, niin hän kyllä halutessaan voi vähentää tai lopettaa vaikka kokonaan. Toisaalta kun on riippuvuus, ei usein tahdo sitä tehdä.
Ostakaa hattu, ja laittakaa siihen kukka.
Jos mainitsen, että mitä jos nyt ei olutta ostetakaan kaupasta, niin kyllä hän ärsyyntyy selkeästi. Se on pistänyt miettimään myös.
No minä tiedän yhden miehen joka veti noin puoli pulloa kossua joka arkipäivä, ja enemmän viikonloppuisin ja lomilla. Oli aina ihan ajokuntoinen seuraavana päivänä töihin, vaikka puoli pulloa oli tullut otettua. Ryyppäsi sitten lopulta itsensä hengiltä, tästä kaikesta on jo aikaa.
Minulle nuo määröät olisivat jo aivan liikaa. Heivaisin miehen.
Jos ap tarkoitti, että joka ilta arkena menee 1-2 olutta ja pe-la ainakin 5 olutta + monta lasia viskiä, niin todennäköisesti suurkulutuksen rajakin ylittyy. Todennäköisesti ap ei pysty tuolla kulutuksella laskemaan kaikkea tarkasti ja todellinen kulutus voi olla vielä isompaa.
Täällä on kysymyksiä, joilla voi selvittää sitä, onko alkoholisti: http://www.paihdelinkki.fi/fi/testit-ja-laskurit/alkoholi/alkoholin-kayton-riskit-audit
Nyrkkisääntönä sanoisin, että jos läheisen tarvitsee miettiä sitä, onko alkoholin käyttö liiallista, se on silloin liiallista.
No ei alkoholisti varmastikaan. Kertomillasi määrillä ei edes suurkuluttaja vielä, miehillähän se raja on 24 alkoholiannosta viikossa. Kyllä monet juo tuohon tyyliin koko elämänsä ilman että siitä on heille mitään ongelmia koskaan, tai ilman että juominen lisääntyisi vuosien myötä.
Mutta aina kun on parisuhteessa, toki mikä tahansa käyttö voi olla ongelma jos toista osapuolta se käyttö häiritsee.