Katkaisin välit narsistiäitiini jouluna - kauanko 2,5v muistaa mummon?

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:06"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:32"]

12 lisää vielä sen että kun on kerran iljettäväksi sekasikiöksi julistettu niin sen kyllä muistaa pienikin. Asian hyvä puoli on se, että väkinäiset sukutapaamiseet loppuivat. Todellisuudessa lapsi ei edes tainnut kiinnostaa isovanhempaa.

Tämä isovanhempi kuoli muutama vuosi kohtauksen jälkeen eikä hänen peräänsä itkenyt kukaan. Laitoimme lapsen hoitoon siksi aikaan kun hoidimme isovanhemman asiat ja hautajaiset. 

Lapsi alkoi kyselemään pari vuotta sitten miksi isovanhempi vihasi häntä niin paljon. Itkee poloinen välillä vieläkin sitä kun hänellä ei ole yhtään elossa olevaa isovanhempaa. Ei ole edes yhtään isovanhempien sukupolven sukulaista joka olisi millään tavoin kiinnostunut lapsesta.

[/quote]

Miksi aikuiset ihmiset aiheuttavat tieten tahtoen traumoja lapsille?

[/quote]

Itsekkyyttään. Monet puolustelevat törkeää käytöstään sillä ettei elämä ole ollut herkkua heillekään.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:57"]

Taidat ylireagoida. Lapsen kannalta paras olisi, ettei välit täysin poikki. Tapaa pari kertaa vuodessa perheesi kanssa häntä normaalisti ja se siitä. Kyllä sekin lapseen jäljen jättää, jos isovanhempia ei ollenkaan tavata.

[/quote]Ap:han oli omien sanojensa mukaan etukäteen päättänyt, että tämäKIN joulu menee munilleen. Miksi siis kaataa lokaa mummon päälle?!

Sanot että mummo kuoli. Niin minä tein.

Ap on itse hankala narsisti, jonka kakaran tulisi olla aina ainoa keskipiste. Onneksi vanhempiesi ja sisarustesi ei tarvitse enää katsella moista määkijää. Tuskin jäävät kaipaamaan sinua ja lapasmaista miestäsi.Oikea päätös. Kakarastasi kasvaa samanlainen terapian tarpeessa ja itsesäälissä vellova häviäjä.

Typeriä nämä vastaukset jitka puolustavat julmaa narsistiäitiä. Ap, mieheni äiti on ihan yhtä kammottava ja on "koeajalla" pitkän välien poikki olevan jakson jälkeen. Nyt jouluna meidän lapsemme sai lahjaksi kirpparilta ostetut housut, toiset tärkeämmät lapsenlapset sai palapelit, askartelysetit, vaatteita.. jne. Heitä myös helliteltiin. On se tylyä toimintaa. Jos vastaava jatkuu kun lapseni kasvaa isommaksi aion tehdä selväksi ettei tuollaista suosimista voi tehdä tai menettää välit.

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 00:06"]

Äitini jätti lapseni täysin huomiotta tämän serkun saavuttua paikalle ja sen jälkeen lähinnä tiuski hämmentyneelle ja samaa huomiota (riehumatta) hakemaan tulleelle lapselleni. Eli muuttui täysin läsnä olevasta, lapseni kanssa leikkineestä ja hullutelleesta mummosta vihaisesti katsovaksi ja tiuskivaksi ihan yht'äkkiä; naamio tippui eikä jaksanut enää teeskennellä.

Lapseni serkku on äitini lempilapsen lapsi ja käytös mukailee minun lapsuudessani ollutta menoa yksi yhteen; hylkiö ja lempilapsi mutta jo toisessa polvessa. Tätä on ollut ilmassa jo aiemminkin, mutta ei mitenkään näin pahana. Tuumasimme mieheni kanssa, että paskasta ei saa konvehtia ja parasta olla olematta missään tekemisissä. Näin minäkään en ole yhteydenpidon jälkeen vihainen ja surullinen, kuten aiemmin on käynyt. Vaikka pidän äitiäni kylmänä hirviönä, on tämä minulle silti hieman vaikeaa, sillä lapsi taitaa aina olla jollain tavalla lojaali vanhemmalleen. Mutta kyllä tämä tästä.

-AP

[/quote]jaahas, eli provo oli tämäkin. Vihaisesti katsovaksi...=D

2

Ymmärrän Ap sinua todella hyvin. Myös oma äitini on narsisti!!!! Kuulostaa niin karun tutulta! Kirjoitan vähän pidemmästi, kun saan tytön päikkäreille.
Kaikkein parasta varmasti on, että katkaissut välit äitiisi. Paljon tsemppiä! Ja pysy lujana! <3

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:20"]

Typeriä nämä vastaukset jitka puolustavat julmaa narsistiäitiä. Ap, mieheni äiti on ihan yhtä kammottava ja on "koeajalla" pitkän välien poikki olevan jakson jälkeen. Nyt jouluna meidän lapsemme sai lahjaksi kirpparilta ostetut housut, toiset tärkeämmät lapsenlapset sai palapelit, askartelysetit, vaatteita.. jne. Heitä myös helliteltiin. On se tylyä toimintaa. Jos vastaava jatkuu kun lapseni kasvaa isommaksi aion tehdä selväksi ettei tuollaista suosimista voi tehdä tai menettää välit.

[/quote]

En puolustele narsistiäitiä, mutta minusta on kummallista, jos äidistä tehdään koko stoorin pahis. Ap:n tilanteessa, kaikki muut ovat vain uhreja ja mummo narsisti. Kyllä koko perheen vuorovaikutuksessa on vikaa. Millä tavalla se  "masentunut" isä esim osallistui aikanaan lastensa elämään? Vahvistiko hän lastensa itsetuntoa vai jäikö kaikki sen "narsisti"äidin kontolle?

Ja tuo ap:n tuntema sisaruskateus on minusta tässä ihan etualalla. Koet edelleen, että toinen sisarus on rakkaampi ja se on siirtynyt seuraavaan polveen. Samalla sanot, että teidän sisarusten välit on ok. Ei se nyt noin mene. Sun pitää käydä kateusongelmasi läpi sisarustasi kohtaan, eikä syyttää kaikesta äitiäsi.

Tämä sama kateusongelma on kirjoittajalla, jonka tekstiin vastasin. Kirpputorivaatteet ovat ihan hyviä lahjoja ja tänä päivänä lapsille on erittäin vaikea ostaa mitään, kun kaikilla on kaikkea.

Sisarusparvessa on aina kateutta, vaikka vanhemmat kuinka yrittäisi olla tasapuolisia. On meilläkin viivottimella limonaadilaseja mittailtu, mutta aina on tunne, että toinen sai enemmän.

Löydätkö ap mitään vikaa tai muutettavaa itsessäsi, vai kaikkiko korjattava löytyy siitä mummosta? Entäs, jos se terapeutti ehdottaisi hieman itsetutkiskelua sinulle, lopettaisitko terapian, kun uskaltaa olla eri mieltä kanssasi?

Narsistiset piirteet tuppaavat myös periytymään :(

2

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 13:20"]

Tsemppiä AP!

Meillä myös sama juttu, ainoana erotuksena, että tuo hirviömäinen vanhempi/isovanhempi on isäni. Muuten tarina on tismalleen samanlainen: minä olen lapsista ollut aina se halveksittu musta lammas, syyllinen ja kaikin tavoin huono, ruma ja osaamaton, se "josta ei ikinä tule yhtään mitään". Henkinen väkivalta ja fyysisen väkivallan pelko oli lapsuudessani jatkuvaa ja kohteena minä ja jossain määrin äitini. Ja liekö tarpeen edes todeta, että minä olen aina ollut se kehuttu "kympin tyttö", opiskellut, menestynyt, omillani toimeentullut, elämäni kokonaan itsenäisesti isoon kaupunkiin rakentanut. Isäni ylistämä veljeni taas on ollut alisuoriutunut, kotipitäjään jäänyt aikamiespoikamainen hohhailija, joka elää hyvin epäorganisoitua ja epäjohdonmukaista perhe-elämää. Mutta veljeni kulissit toki on kunnossa ulospäin, siitä isäni pitää kehumisellaan ja julkisella ylistämisellään huolen vaikka väkisin.

Pahinta että se sama halveksunta, henkinen väkivalta ja fyysinen neglegtio on siirtynyt sujuvasti sukupolvelta toiselle. Suosikkilapsen lapsia lellitään ja hellitään (erityisen korostetusti kun minun perheeni on paikalla todistamassa tätä suurta näytelmää), minun lastani isäni ei halua edes koskea, ei ottaa edes syliin tai puhutella. Halveksuu, välttelee katsekontaktia, ei ole kiinnostunut, ei tahdo edes kuulla yhtään mitään lapseeni tai minun perhe-elämääni liittyvää. Melkein kuin uhmaikäinen lapsi osoittaisi mieltään, niin teatraalista isäni käytös aina on. Pahalta on tuntunut lapseni vuoksi, joka joutuu katsomaan serkkujen suosimista. Ja pahalta tuntuu minustakin, ihan kuin kaikki traumat palaisivat elävinä pintaan.

Äiti on ollut aina tahdoton sivustaseuraaja, lytätty ja alistettu reppana, jonka selviytystapa elämässä on ollut katsoa muualle, vaieta ja yrittää unohtaa, kun "ainahan ne asiat voisivat kai olla huonomminkin". On oppinut tyytymään elämässään vähään. Kauhistelee toki minulle isäni sairasta käytöstä mutta kenellekään perheen ulkopuolella ei uskalla asiasta puhua, ettei "pesä likaannu".

Etuoikeutettu veljeni puolestaan nauttii omasta täysin ansaitsemattomasta jumal-roolistaan, maireana paistattelee isäni syytäessä käsikirjoittamiaan ylisanoja hänen ja lastensa suuntaan ja törkeitä alisanoja minun ja lapseni suuntaan. Joskus aikoinani olen yrittänyt kyseenalaistaa isäni epäoikeudenmukaista käytöstä myös veljeni aikaan, mutta veli ei halunnut kuulla ja lateli latteuksia tyyliin: "ainahan riitaan tarvitaan kaksi" jne. Mikä riita se sellainen on, jossa vanhempi on väkivaltainen pientä lastaan kohtaan tämän ensimuistoista asti? Ja jatkaa samaa lapsen aikuistuessa ja saadessa myös omia lapsia? Ilmeisesti etuoikeutetussa asemassa oleva ei tahdo vaarantaa omaa erityisasemaansa puolustamalla ns. heikompaa? 

Jo tähän asti olemme yrittäneet minimoida kanssakäymisen ihmishirviömäisen isäni kanssa, mutta nyt lapsen kasvaessa on pakko katkaista välit kokonaan. Pahimmalta tuntuu jättää rakastava ja herttainen äiti yksin uhriksi. :(

Nyt yritänkin miettiä keinoja ja tapoja pitää yhteyttä äitiin ja lapseni mummoon kaikesta huolimatta, ilman kontaktia isään. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Samalla taitaa minimoitua kanssakäyminen myös veljen kanssa, isäni kätyri kun on.

[/quote]

Meni ihan kylmät väreet, kun luin viestiäsi! Se voisi olla kuin omasta elämästäni, niin samanlainen kertomus :(. Huh, toivotan sinulle kaikkea hyvää ja lähetän ison virtuaalihalauksen!

Normaalin, välittävän vanhempi-lapsi -suhteen kokeneet eivät millään voi käsittää tai osata edes kuvitella millaista on elää narsistisen vanhemman sorron alla; olla sylkykuppina ja oman vanhempansa suoranaisen vihan kohteena. Valitettavasti se vaikuttaa elämään vielä aikuisenakin, sen trauman kanssa joutuu todella tekemään töitä. En siis ala vakuuttelemaan täällä sen enempää äitini narsistisuudesta, totean vain että olkaa kaikki normaalit vanhemmat omaavat todella onnellisia ja soittakaa vanhemmillenne tänään - ihan vain siitä kiitollisuudesta, että he ovat teitä hoitaneet ja rakastaneet. Me toisin kasvaneet yritämme usein pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.

Ei kai sitä nyt tarvotse kokonaan välejä katkaista. Ihmiset on erilaisia ja tulevat erilailla juttuun, kai sitä sivistyneesti osaa yhteyttä pitää ja lähteä paikalta, kun äitillä alkaa olemaan vähän jännää. Mieti nyt mitä sinä menetät ja miten isäsi joutuisi kärsimään. Ei se hänen vikansa ole, miten äitisi käyttäytyy.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 11:48"]Ei kai sitä nyt tarvotse kokonaan välejä katkaista. Ihmiset on erilaisia ja tulevat erilailla juttuun, kai sitä sivistyneesti osaa yhteyttä pitää ja lähteä paikalta, kun äitillä alkaa olemaan vähän jännää. Mieti nyt mitä sinä menetät ja miten isäsi joutuisi kärsimään. Ei se hänen vikansa ole, miten äitisi käyttäytyy.
[/quote] voi luoja! täällä taas arvostelee ne, jotka eivät koskaan ole narsistia nähneetkään. tiedoksi vaan teille! jos jälkipolvi haluaa katkaista välinsä narsisti vanhempaansa, siinä ikävä kyllä menettää toisenkin vanhempansa. narsisti näes kieltää, kynnysmattona olevan puolisonsa olemasta tekemisissä tämän kamalan vanhempansa hylänneet lapsen kanssa. koska vika ei ole hänessä itsessä, vaan siinä kiittämättömässä lapsessa joka heidät on hylännyt. puoliso toimii AINA niin kuin narsisti määrää. tai näin ainakin oli meillä!

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 13:19"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 13:05"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:20"]

Typeriä nämä vastaukset jitka puolustavat julmaa narsistiäitiä. Ap, mieheni äiti on ihan yhtä kammottava ja on "koeajalla" pitkän välien poikki olevan jakson jälkeen. Nyt jouluna meidän lapsemme sai lahjaksi kirpparilta ostetut housut, toiset tärkeämmät lapsenlapset sai palapelit, askartelysetit, vaatteita.. jne. Heitä myös helliteltiin. On se tylyä toimintaa. Jos vastaava jatkuu kun lapseni kasvaa isommaksi aion tehdä selväksi ettei tuollaista suosimista voi tehdä tai menettää välit.

[/quote]

En puolustele narsistiäitiä, mutta minusta on kummallista, jos äidistä tehdään koko stoorin pahis. Ap:n tilanteessa, kaikki muut ovat vain uhreja ja mummo narsisti. Kyllä koko perheen vuorovaikutuksessa on vikaa. Millä tavalla se  "masentunut" isä esim osallistui aikanaan lastensa elämään? Vahvistiko hän lastensa itsetuntoa vai jäikö kaikki sen "narsisti"äidin kontolle?

Ja tuo ap:n tuntema sisaruskateus on minusta tässä ihan etualalla. Koet edelleen, että toinen sisarus on rakkaampi ja se on siirtynyt seuraavaan polveen. Samalla sanot, että teidän sisarusten välit on ok. Ei se nyt noin mene. Sun pitää käydä kateusongelmasi läpi sisarustasi kohtaan, eikä syyttää kaikesta äitiäsi.

Tämä sama kateusongelma on kirjoittajalla, jonka tekstiin vastasin. Kirpputorivaatteet ovat ihan hyviä lahjoja ja tänä päivänä lapsille on erittäin vaikea ostaa mitään, kun kaikilla on kaikkea.

Sisarusparvessa on aina kateutta, vaikka vanhemmat kuinka yrittäisi olla tasapuolisia. On meilläkin viivottimella limonaadilaseja mittailtu, mutta aina on tunne, että toinen sai enemmän.

Löydätkö ap mitään vikaa tai muutettavaa itsessäsi, vai kaikkiko korjattava löytyy siitä mummosta? Entäs, jos se terapeutti ehdottaisi hieman itsetutkiskelua sinulle, lopettaisitko terapian, kun uskaltaa olla eri mieltä kanssasi?

Narsistiset piirteet tuppaavat myös periytymään :(

[/quote]

Hyvin kirjoitettu. Meinasin kirjoittaa samansuuntaista, mutta en viitsi toistaa samaa.

Välien katkaiseminen dramaattisesti jouluna ei ole ihan ei-narsistinen teko.

Minullekin tuli sisaruskateus mieleen ja kateuden projisointi sitten omaan ja sisaren (satanen vetoa, että siskon) lapseen.

Olisi ollut kypsempää sietää sitä tilannetta. Tapaamisia on kuitenkin niin harvoin.

Perheen (tai pitäisikö uuden sukupolven synnyttyä puhua jo koko suvusta) tilanne on tosi oudosti vinksallaan, kun äiti-matriarkka nähdään syypäänä kaikkeen ja isä on jotenkin tahdoton (arvaan, että ei myöskään ota vastuuta mistään) vapaamatkustaja ja "viaton".

[/quote]

Vastailen ajankuluksi, vaikka AP taisikin saada ongelmansa ratkaistuksi :) Minullakin on kokemusta narsisteista suvussa. Ensinnäkin tämän viestin kirjoittajalle: onko se sinusta merkki kypsyydestä jos joku hakkaa sinua pesäpallo mailalla etkä reagoi siihen mitenkään. Annat sellaisen mallin lapsille että näiden pahoinpitely on hyväksyttävää, koska vanhempikin alistuu siihen. Henkinen väkivalta nimittäin on myös väkivaltaa. Mielenkiintoista että käytät sanaa matriarkka, mikä antaa minulle kuvan ihmisestä jota ei kyseenalaisteta koskaan mitenkään. Tämä ei ole alkuunkaan terve näkemys ja sinullakin taitaa olla jäänyt jotain näkemättä siitä mitä äitiys on - lapsien tehtävä ei ole suojella vanhempiaan kivulta ja kritiikiltä. Jos perheen dynamiikassa on vikaa niin sekään ei ole lasten vika. Lapset ovat muotoutuneet vanhempiensa vaatimusten ja käytöksen mukaan ja usein vielä aikuisenakin toimivat samalla tavalla - he eivät lakkaa olemasta koskaan vanhempiensa lapsia. Äidillä on valta, josta hänen täytyy ottaa vastuu.

AP täällä. Voin henkisesti paljon paremmin tämän päätöksen tehtyäni, sillä jokainen yhteydenpito äitini kanssa on aiheuttanut monen päivän huonon fiiliksen ja flash backeja lapsuudesta. Toivon, että niitä ei enää tule, kun tuo ihminen on poistettu elämästäni.

Hyvä pointti tuo lapselle omanarvon opetus esimerkillä. Näen asian samoin. Jos antaisin äitini kohdella lastani huonosti ja katselisin sitä vain sivusta, hänhän oppisi ansaitsevansa huonon kohtelun. Minä rakastan ja suojelen lastani, oma äitini ei siihen kyennyt. Tiedän, että monesta on hyvin epämiellyttävää kohdata äidinrakkauden kaikkivoipaisuuden ja -kestävyyden haastavia kokemuksia, sillä äidinhän pitäisi olla se lapsen suoja, tuki ja turva. Aina näin ei ole ja meitä on valitettavan paljon. Oma vanhempi voi olla myös myrkyllinen ja tuhoava. Henkinen väkivalta voi jättää pahemmat jäljet, kuin fyysinen.