Lue keskustelun säännöt.
Äitini on sairas kontrollifriikki ja tarvitsen apua
28.12.2014 |
Tästä tulee niin pitkä romaani ja kiitän niitä, ketkä jaksavat lukea tämän ja antaa neuvoja tähän kamalaan tilanteeseen. Yritän hieman tiivistää tilannetta, sillä muuten tästä tulisi kamalan pitkä romaani. Kysykää jos tulee jotain kysyttävää tai jotain jäi epäselväksi.
Eli olen siis 19-vuotias, kuukauden päästä 20 vuotta täyttävä nuori nainen. Minulla on ollut aina huono suhde äitiini, ja olen koko ikäni joutunut kestämään silmitöntä henkistä väkivaltaa häneltä. Viime aikoina tilanne on tuntunut riistäytyvän käsistä ja jaksaminen alkaa olla jo aika lopussa.
Minun kasvuni on ollut äidilleni ilmeisesti kova paikka. Olen perheen kuopus. Kun aloin seurustelemaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa(olin 15-vuotias), hän teki selväksi, etten saa seurustella.
Äidilläni on aina ollut ongelmia sen kanssa, että olen seksuaalisesti aktiivinen. Hauskinta tässä on se, että en ole koskaan hiiskahtanutkaan hänelle seksielämästäni, eli hänen ei pitäisi tietää siitä. En ole koskaan harrastanut seksiä kotona enkä myöskään koskaan maininnut sanallakaan olevani seksuaalisesti aktiivinen. Jostain hän keksi, että olen joku koko kylän polkupyörä ja että harrastan seksiä jokaisen miehen kanssa.
Hän tykkää penkoa kaappejani ja laukkujani, ja kun hän löysi e-pillerini, hän sai hermoromahduksen ja haukkui minut täysin huoraksi, miestennielijäksi ja niin edelleen. Mainittakoon, että silloin 15-vuotiaana en harrastanut seksiä, vaikka seurustelinkin, vaan söin pillereitä kuukautisten takia. Neitsyyteni menetin paljon myöhemmin.
No, ensimmäinen parisuhteeni päättyi(olin tällöin 17) ja hän oli oikein onnellinen että lopetin sellaiset ”huorausjutut” (tällä nimellä hän kutsuu seurustelua) ja että olin sinkku. Tällöin kontrollointi ei helpottanut, vaan hän siirtyi muihin asioihin. Hän halusi tietää joka ikisen liikkeeni, raha-asiani olivat hänen asioitaan, ja 17-vuotiaaksi saakka minun kotiintuloaikani oli viikonloppuisin klo 22 ja arkena klo 20. Hän suuttui, jos ei saanut tietää 24/7 missä menen, hän vaati että saa valita mitkä kurssit käyn lukiossa (pakotti minut lukemaan mm. venäjän oppimäärän), ja niin edelleen. Näitä on niin paljon, ettei tila riitä kertomaan. Laukkujen ja kaappien penkominen vain jatkui.
Tutustuin 18-vuotiaana mukavaan ja kunnolliseen, saman ikäiseen poikaan. Aloimme seurustella, ja olemme nyt olleet yhdessä yli vuoden. Poikaystäväni on todella hyväkäytöksinen, kohtelee minua hyvin, hänellä on tavoitteita, on todella fiksu ja komea, harrastaa urheilua ja on päihteetön. Eli hän ei siis ole mikään häntäheikki joka hakkaa ja pettää minua minkä kerkeää. Salasin seurusteluni aika pitkään, taisin vasta puolen vuoden päästä paljastaa, että minulla on poikaystävä nyt. Senkin jouduin tekemään isäni kautta, sillä hän on rento ja osaa pohjustaa äidilleni tuollaiset asiat. En kertonut tästä heti, koska äitini aina varoitteli ”huoraamisesta” (eli siis seurustelusta) ja kielsi minulta sen, koska olen liian nuori semmoiseen, se ei minulle kuulu ja minun täytyy keskittää huomioni 100%:sesti yliopistoon hakemiselle.
No, helvetti tietenkin repesi, kun hän kuuli että minulla on taas poikaystävä. Hän sai taas hermoromahduksen, muistan kun hän huusi minulle että miksi minua kiinnostaa vain miesten kanssa oleminen, olen oksettava, poikaystäväni on oksettava (huom. hän ei ollut tavannut häntä), miksi keskityn vain seksin harrastamiseen, olen liian nuori siihen, seurustelu ja seksi kuuluu aikuisille, olen vielä pieni lapsi, keskittyisit yliopistoon pääsemiseen jne. Tiedän, että tämä kuulostaa sairaalta :-(
En välittänyt näistä huudoista ja kielloista, olinhan jo täysi-ikäinen. Täysi-ikäistyttyäni äitini suuttui minulle, koska otin tilini omiin nimiini, enkä kerro raha-asioistani (mm. miten paljon tienaan ja paljonko minulla on rahaa tililläni). Jos menin poikaystävän sukulaisille, jouduin valehtelemaan äidilleni, koska hän ei ikinä antaisi minun mennä.
Ennen joulua päätin mennä poikaystäväni kanssa jälleen hänen sukulaistensa luo, ja päätin kertoa äidilleni totuuden, että menen poikaystäväni sukulaisten luo, koska olin kyllästynyt valehteluun. Tästä äitini flippasi jälleen. Tuli huutoa siitä, että olen liian nuori seurustelemaan, saatika matkustamaan poikaystäväni kanssa kahdestaan (viereiselle paikkakunnalle). Huusi, että seksiä en saa harrastaa ja se on aikuisille, enkä minä saa tehdä sitä sillä olen vielä lapsi. En edes muista, mitä kaikkea hän minulle sanoi, hän huusi minulle niin kamalia asioita…
Tuntuu, että seksuaalisuuteni on pilalla. Kuulen joka päivä häneltä, kuinka seksi on väärin ja likaista (eikä hän ole edes uskovainen…) ja se on oksettavaa, ja olen liian nuori harrastamaan moista, se on kielletty minulta jne jne. Tämä vaikuttaa seksielämääni negatiivisesti, enkä oikein osaa edes nauttia seksistä, kun minulle on opetettu pienestä asti näin.
Olen myös kertonut, että muutan keväällä yhteen poikaystäväni kanssa. Tästäkin tuli hirveät huudot minulle, että tällainen pikkupissis on liian nuori moiseen.
Minusta tuntuu, etten kestä enää. Olen koko elämäni sietänyt tällaista henkistä väkivaltaa. Koskaan en ole saanut yhtäkään kannustavaa sanaa, aina vain haukkuja ja halveksuntaa. Ihan pienestä asti muistan että pelkästä maitolasin kaatumisesta sain tukkapöllyä ja huutoa. Ja uskokaa tai älkää, mutta hän myös kieltää minulta tamponien ja stringien käytön, sillä olen liian nuori. Tamponit pilaa emättimen ja stringit ovat aikuisten naisten pornohepeneitä.
Kaikki unelmani hän lyttää, sanoo ettei minusta tule mitään enkä pääse minnekään yliopistoon, koska harrastan vain päivät pitkät seksiä miesten kanssa. Hänen kanssaan on mahdotonta tulla toimeen, vaikka kuinka yrittäisi. Tästä syystä meidän suhteemme on ihan pilalla. Meillä ei ole ikinä äiti-tytär-hetkiä, vaan melkein joka päivä on huutoriitelyä. Ja jos on rauhallinen päivä, olemme vain hiljaa emmekä puhu toisillemme mitään.
Joskus puhuin isäni kanssa tästä ja hän sanoi, että äidilläni on vaikeuksia päästää minusta irti, sillä olen aina hänen pieni tyttönsä. Mutta enhän minä ole mikään lapsi enää, mielestäni 19-vuotias voi ihan hyvin seurustella ja harrastaa seksiä, tai matkustaa ilman että äiti kieltää.
En ymmärrä mistä tällainen käytös kumpuaa. Olen vastuullinen nuori, lukiosta kirjoitin kaksi Laudaturia ja kolme Eximiaa. Tienaan omat rahani käymällä töissä ja keväällä pyrin yliopistoon toista kertaa arvostetulle alalle. Koskaan en ole tullut kotiin räkäkännissä, jakanut itseäni kadulla, käyttänyt huumeita tai paskonut koulunkäyntiäni. Poikaystäväni suku rakastaa minua, ovat ottaneet minut lämpimin halauksin vastaan, olen ollut aina tervetullut. Äitini sen sijaan on tavannut poikaystäväni vain kerran, sillä hän ei suostu tapaamaan miestä, joka ”turmelee tytärtään”. Eli meille ei saa tämä poika koskaan tulla. Isäni on tavannut poikaystäväni useamman kerran, ja he tulevatkin hyvin toimeen ja vietämme useinkin aikaa yhdessä.
Eli tiivistettynä, äitini on kontrollifriikki joka ei pysty päästämään minusta irti, eikä hyväksymään sitä, etten ole enää pikkuvauva. Mitä teen?
Lisään vielä, että tosiaan toivon, että olisin trolli, mutta tämä on minulle täyttä arkipäivää. Joten tarvitsen apua, ennen kuin sekoan itse. Kiitos.
Kommentit (33)
Mun äiti on samanlainen ja olen 44v. Hän haluaa minun jättävän perheeni koska se on hänelle täysin merkityksetön. Minun pitäisi muuttaa heille (vanhemmilleni) pieneen kerrostaloasuntoon. Silloin eläisin niinkuin kuuluu....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kirjoitus oli kuin omasta elämästäni lähes 20v sitten. Ainoa ero, että äitini on uskovainen ja huoritteluiden ja muiden vastaavien haukkumisten lisäksi sain kuulla, että minulla on paholainen sydämessä, olen valinnut käärmeen tien jne uskonnisista tarinoista höystettyjä sanontoja.
Olen edelleen saman miehen kanssa, jonka kanssa aloin seurustelemaan 18-vuotiaana. Äiti haukkui miehenkin. Ja paasasi, että muut tytöt ottavat varman päälle ja miehen, jolla on koulutus valmiina. Miten 19v pojalla olisi voinut olla koulutus valmiina. Hän kävi intin, pääsi sen jälkeen kouluun ja opiskeli insinööriksi, jolla on edelleen vakityö. Eipä äitini sitä sitä silloin voinut ennustaa, haukkui vain. Jos hänestä olisi ollut kiinni, olisimme eronneet heti alkuunsa.
En kestänyt kotoa asumista. Olin haukuista huolimatta lukion viimeisen kevään lähes kaikki viikonloput pojan vanhempien luona ja siis poikakaverini luona. Kotiin tullessa poikakaveri tsemppasi minua kestamään tulevan viikon (asuimme eri paikkakunnilla, joten emme juuri arkisin nähneet). Äitini tonki tavarani, haisteli minua kotiin tullessani, luki päiväkirjani jos onnistui löytämään jne. Oli piinaa olla kotona. Heti kun pääsin lukiosta ja jatko-opiskelupaikka oli selvillä, hankin soluasunnon, vaikka olisin kotonakin voinut koulumatkan puolesta asua. Elämä helpottui kummasti. Äitini puhuu nykyisin, että minulla oli niin kova itsenäistymisen tarve. Ei ollut mikään tarve, vaan oli pakko päästä pois, jotta pysyisin järjissäni.
Ollaan edelleen lähes 20v myöhemmin yhdessä ja kahden lapsen vanhempia. Äitini on yrittänyt kontrolloida milloin mitäkin asiaa, udellut raha-asioita, miten menee miehen kanssa, haukkuu kasvatustapoja jne jne jne. Jos en olisi ainoa lapsi ja jos isäni ei olisi kuollut, olisin varmaan laittanut välit poikki. Tiedän, että äiti roikkuu ainoassa lapsessaan, mutta jokin raja sentään menee, miten saa toista kohdella. Kun nyt mainitsen hänen käytöksestään silloin meidän seurustelun alkuajoilta, hän ei muka muista ollenkaan puheitaan. Kuvittelee, että meidän välillä on kaikki hyvin. Ei tajua, että kerron hänelle elämästäni vain pienen osan ja siitä vähästäkin hän onnistuu löytämään jotain negatiivista. Kaikki eivät ole helppoja.
Minäkin olin 9-10 oppilas, ei ikinä huolta, että olisin ryypännyt tai pannut pitkin kyliä. Olin neitsyt mieheni tavatessani. Silti minua oma äiti huoritteli. Ikinä en osaa häneen normaalisti suhtautua ja varmasti sivulliset íhmettelevät, miksi olen pinna kireällä äitini läheisyydessä. Ilman taustoja kun on tilannetta vaikea nähdä oikeassa perspektiivissä.
Jaksamista ap:lle!
Jos kertomasi on pääosin totta, vaikuttaa melko ilmeiseltä että äidilläsi on personaalisuushäiriö.
Joku on ehdottanut että äitsii voisi olla narsisti.
Personaalisuushäiriöitä on 11.
Pääkategoriat ovat epäsosiaalinen, epävakaa, narsisti ja huomiohakuinen. Äidilläsi on osin narsistisia piiretetä mutta taustalla saattaa pillä epävakaa personaalisuushäisiö johon myöhemmin on kehittynyt narsistiasia piireteitä.
Ehdotan että perehdyt personaalisuushäiriöihin paremmin.
Alan raamattu on
Personality disordern in modern life, Theodore Millon.
Maksaa muutaman kumpin mutta voi olla elämäsi paras sijoitus!
(Voin vaikka ostaa sen sinulle. En tiedä mikä olisi paras tapa tehdä se anonyymisti, mutta jos keskit voin sen ostaa.)
En suosittele mitään perus suomekielistä kirjaa Narsismista. Ovat pääosin pintapuolisia ja osin epätarkkoja. (Itsellä noitakin reilu puoli tusinaa hyllyssä.)
Jos uskallat voit puhua isällesi personaalisuushäiriöistä, kun olet paneutunut aiheeseen hieman syvemmin. Vaikka olet perheen kuopus on äisi käytös sairasta. Siitä ei voi selittää sillä että olet "äidin pikku tyttö".
Jotta voisi selvittää miksi äidilläsi on personalisuushäisiö, täytyisi hänen taustoistaan tietää enemmän.
Älykkyys, ulkonäkö ja traumat vaikuutavat ainakin. Kertomasi perusteella uskaltaisin väittää että äisi on kohtalaisen älykäs (ÄO 110-130) ja hänen omaan selksuaaliseen kehityksen liittyy traumoja (esim. uskonnollisuus, riaskaus yms)
Valitettavasti en usko että ongelmasi äitisi kanssa ratkeavat nopeasti. Yritä ensin ymmärtää mistä aidosti on kyse ja päätä sen jälkeen mitä teet. Olisi hienoja jos voisit keskustellan aiheesta sisariesti ja/tai isän kanssa kun olet lukenut esim. tuon Millonin kirjan.
Voimia!
Ja nro 29:n kirjoitus on kuin omasta elämästäni. Kauheaa, että muillakin on ollut yhtä kamala äiti. En edelleenkään pysty ymmärtämään, miten äiti voi huoritella lastaan vain siksi, että tämä seurustelee.
Ap:lle antaisin sellaisen neuvon, että etsi nyt kuitenkin itsellesi asuntoa. Se on vain rahaa, mikä siihen menee. Pahimmillaan tilanne kotonasi menee sellaiseksi, että et pysty keskittymään valmennuskurssiin ollenkaan ja se menee hukkaan.
Sinulle voi käydä kuten minulle: yksi päivä kotiin tullessa minua ei päästetty enää sisälle, joten menin pariksi yöksi kaverille ja sitten sain asunnon. Muutto oli kyllä helppo, hain salaa vaatteeni kotoa ja muutin tyhjään asuntoon. Kokemus oli kyllä kasvattava, mutta en ikinä ole tehnyt mitään vastaavaa omille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut hyvin samanlaisessa tilanteessa. Ja täysin romahtamisen partaalla. Äitini kontrolloi minua jopa siihen asti milloin saan käydä vessassa ja milloin peseytyä. Sairasta, kyllä vaan. Isäni ei koskaan puolustanut meitä lapsia, oli/on niin alistettu itsekin. Muutin pois kotoa jo teini-iässä ja se auttoi paljon! Tein rahani selväksi, en kerro äidilleni asioita joten hän ei niitä pääse myöskään kontrolloimaan. Olen niin kaivannut sellaista äitiä johon tukeutua, mutta sitä en voi saada. Ja tuo omien rajojen asettaminen on saanut aikaan sellaiset haukut että oksat pois, mutta muuten ei järjissäni olisi jaksanut. Olen nyt kahden lapsen äiti ja oma äitini on jnkv rauhoittunut, pystymme jo hetken kyläilemäänkin puolin ja toisin. Uskon, että omilleen muuttaminen helpottaa sinunkin tilannetta ja tosiaan tuo yksityisten asioiden pitäminen itsellä. Sekä jonkinlainen henkinen etäisyys äitiisi. Tarkoitan sitä että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan kuulosta terveeltä tuo.
Neuvoisin muuttamaan mahdollisimman nopeasti pois ja mielellään mahdollisimman kauaksi äidistäsi.
Mitä enemmän häntä yrität mielistellä, sen enemmän hän sinulta vaatii.
Sinun on aina alkaa elämään omaa elämääsi vapaasti. Äitisi ei päätä kenen kanssa ja koska seurustelet tai muuten vietät aikaasi. Hän ei myöskään päätä, mitä puet päällesi, millaisia kuukautissuojia käytät, mihin matkustat yms.
Olet aikuinen ihminen ja sinun on aika tehdä asia selväksi myös äidillesi. Voit hyvin sanoa suoraan, että jos asenne ei ala muuttumaan, niin välit etääntyy vain enemmän.
Toisaalta äitisi kuulostaa minun korvaani jopa narsistiselta ja siihen ei taida kukaan muu mitään voida..
Eli neuvon vain ottamaan rohkeasti etäisyyttä äitiisi.
Voi kun voisinkin muuttaa tästä heti omilleni, mutta se on mahdollista vasta keväällä. Huoh, en tiedä miten jaksan tätä enää.. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se on mahdollista vasta keväällä?
Asut siis öitidi kodissa äitisi rahoila, ja ihmetelet, miksi hän vaatii saada tietää, mitä teet muilla rahoillasi, miten opislet ja kenen kanssa sänkysi jaat.
muuta omillesi niin saat vapautesi. toviottavasti ei tule yllätyksenä, et kuuluu myös vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo täysi-ikäinen. Sinun ei tarvitse hyväksyttää valintojasi tai ratkaisujasi äidilläsi. Elät omaa elämääsi. Jos kaipaat vanhemman tukea, käänny isäsi puoleen, joka kuulostaa normaalilta.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 16:51"]
Miksi se on mahdollista vasta keväällä?
[/quote]
Ei ole rahaa, ja käyn keväällä valmennuskurssin, joka pidetään kotipaikkakunnallani. Se sitoo minut tänne. Sitten olisi tarkoitus muuttaa 500km päähän, kunhan valmennuskurssi on ohi. Sillä paikkakunnalla on myös se yliopisto, jonne yritän päästä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja kuinka sisaruksesi suhtautuu asiaan?
Ovatko kuinka paljon vanhempia?
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 16:56"]
Niin ja kuinka sisaruksesi suhtautuu asiaan? Ovatko kuinka paljon vanhempia?
[/quote]
25 ja 27. Ovat molemmat samaa mieltä, että äiti on sairas. Ap
Etkö pystyisi asumaan hetken esim. Isäsi tai sisaruksiesi luona?
Tai katsele kimppakämppiä yms, mitä voisi löytyä halvemmalla.
Saattaisi myös saada asumistukea taukoa toimeentulotukea (jos ei ole säästöjä).
On sulle äiti osunut. =[
Ymmärrät onneksi itse, että tuo on henkistä väkivaltaa ja väärin sinua kohtaan.
Pystyisikö isäsi tajuamaan, että tuo on saatava loppumaan? Vaihtoehtona on muuten sinun ja äitisi välien katkeaminen. Mikä sinänsä on ihan perusteltua oman mielenterveytesi kannalta, jos muutosta ei puhumalla saada aikaan.
Eipä tämä aloitus taas vakuutteluista huolimatta muulta kuin trollilta vaikuta. Ihminen, joka tosissaan haluaa lähteä kotoaan, varmasti tekee sen heti lukion jälkeen, eikä odota paria lisävuotta. Suomessa on hyvä sosiaaliturva, jonka avulla elää omillaan. Jos poikaystäväsi suku rakastaa sinua, miksi et ole muuttanut hänen luokseen?
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 17:24"]Kuulostaa narsistilta tämä äitisi ja valitettavasti siihen ei kovin hääppöisiä hoitokeinoja ole. Itseäsi säästät, jos saat etäisyyttä äitiisi.
[/quote]