Auttakaa väsynyttä. Minne mun pitää ottaa yhyettä, kun haluan apua alkoholisimiehen jättämiseen?

Alkoholisti ei parane, jos ei sitä kovasti itse halua, ja silloinkin on ennuste vähän niin ja näin. Hae itsellesi apua! Oletko töissä? Olet niin syvällä tässä, että et huomaa, kuinka kieroutunutta ajattelusi on. Mitä väliä sillä on, mitä muut ihmiset ajattelee.

Olen itse kasvanut perheessä, jossa alkoholiongelmaa peiteltiin ja siitä ei ikina saanut puhua. Omien vanhempieni mielestä heillä ei ollut alkoholiongelmaa, vaan minä ylireagoin. Muistan pelänneeni aina viikonloppuja/juhlapyhiä, kun tiesin, että silloin viinan käyttö on ihan mahdotonta (olin peloissani, että vanhemmilleni sattuu jotain). Vasta nyt aikuisena tajuan, miten vääristynyt minun ajatusmaailmani oli. Minulla on mennyt vuosikausia "parantua". Itselläni on nyt mies, jonka alkoholinkäytto on melko olematonta. Omia lapsia katsellessani mietin, että kuinka onnellisia he ovatkaan, kun he saavat olla lapsia, eikä heidän tarvitse ottaa aikuisen osaa päihdeongelmaisessa perheessä.

http://www.al-anon.fi/

Melko hintavaa tuo minnesota-hoito :O 5500¬ !!!

Sinun ei tarvitse miettiä mikä olisi miehellesi paras hoitomuoto. Hoidon tarpeen arviointi kuuluu ammattilalsille sen jälkeen, kun miehesi itse on tiedostanut avun tarpeensa. Pakolla ei voi alkoholistia auttaa. Itse uskon, että motivaation etsinnässä voi kyllä toista auttaa, mutta että silti täytyy olla se jokin asia, tapahtuma, pieni tai iso juttu, joka saa sen riippuvaisen itsensä näkemään asioiden laidan - ja sen jälkeen vielä suostumaan näkemään sen paljaana, tunnustamaan tilanteen itselleen rehellisesti. Tämä on todella pitkän prosessin takana usein, ja siihen prosessiin kuuluvat monet retkahdukset ja eri vaiheet.



Jos motivaatiota ei ole, niin kylmä totuus on että miehesi juo siksi että sinä suostut katsomaan sitä etkä tee mitään, tai sitten siksi että sinä et suostu sitä katsomaan vaan suutut, valitat, mäkätät, jätät hänet. Mikä vain kelpaa syyksi.



Itse uskon kognitiivisen käyttäytymisterapian tehoon ns. "normaalijärkisillä" ihmisillä, sitten ovat erikseen ne joilla on älyllisiä tai toiminnallisia rajoitteita (jo ennen juomista olemassa olevia tai sen tuloksena syntyneitä), ja jotka tarvitsevat muuta otetta. AA sopii joillekin, kaikille se ei sovi, ja luultavasti sieltä ei kannata aloittaa koska shokki on luultavasti melko iso ja sen jälkeen seuraa torjunta. Minnesota-hoidolla on tosiaan omat kannattajansa, itse en sitä kovin hyvin tunne. Näiden mainittujen lisäksi on lukemattomia erilaisia lähestymistapoja riippuvaisuusongelman hoitoon. Karu tosiasia on se, että "tosijuopoista" loppujen lopuksi harva pystyy lopettamaan juomista.



Häpeästä: Mistä luulet, että tuo häpeä nousee? Näetkö että se on syy vai seuraus jostakin? Tiedätkö, että usein kun se luuranko kaapista/virtahepo olohuoneesta tuodaan näkyville, käykin ilmi että kaikki ovat jo tienneet sen olemassaolosta vaikka pehre on sitä yrittänyt salailla ja käyttänyt salailuun valtavan määrän energiaa. Ongelman myöntäminen siis vapauttaa energiaa sen sijaan että sitoisi sitä. Tuo nyt tuntemasi häpeää vie sinulta energiaa niin, että et jaksa olla hyväntuulinen ja oma itsesi.

Sain tänään soitettua erääseen tahoon ja itkun seasta jopa sain sanottua, että mieheni on alkoholisti. Tosi vaikeaa se oli... alussa itkin vaan ja puhelimen toisessa päässä ollut rauhoitteli :D Nolottaa... mutta iso asia on nyt se, että asia lähtee eteenpäin ja saamme apua. Vielä en tiedä minkälaista, mutta eiköhän tuo pian selviä.



Kiitos kaikille täällä tsempistä. Vaikka välillä olikin hankala lukea "totuuksia" ja joitan juttuja en kyllä edelleenkään usko ;) Mutta mitäs tuosta, pääasia, että saitte muhun valettua sen verran uskoa, et sain otettua sen ensimmäisen askeleen kohti terveempää elämää. Tuskin tästä nyt mikään kamalan ihana elämä alkaa, mutta olempahan kerrankin hakenut apua. Toivon, että tässä käy vielä hyvin.



jatkan kyllä kirjoittekua tännekin. Mietin tässä, että sanoisinko miehelleni mitä olen tänään saanut aikaan vai odotanko kunnes minulla on jotain konkreettisempaa näytettävää. En haluaisi näitä jäljellä olevia yhteisiä päiviä viettää riidellenkään ja riitelyksi se menee jos kerron, että nyt loppu tämä salailu.



Edelleen on kaikki tsemppi, tuki ja kokemukset erittäin tervetulleita! Kiitos vielä avusta tosi paljon!

Sulla ei todellakaan ole mitään syytä häpeään. Sä et ole se, joka alkoholismilla pilaa puolison ja omien lasten elämän. Miehesi vie lapsiltanne oikeuden turvalliseen ja raittiiseen lapsuuteen, ja sulta oikeuden rakastavaan, luotettavaan puolisoon. Ole itsekäs, sulla on siihen täysi oikeus. On totta, että eroprosessi voi kestää vuosia (ihan jo henkisellä tasolla), mutta uskon vakaasti siihen että kun pääset "pesäeroon" miehestä, sun on oikeasti helpompi hengittää. Se on niin arvokas asia, että sitä ei rahalla eikä sukulaisten/tuttavien tuomitsevilla sanoilla mitätöidä. Sulla ja sun lapsilla on vain tämä elämä, sä voit valita miten se elämä eletään. Miehesi ei voi valita enää, hän on valintansa tehnyt siinä vaiheessa kun on päästänyt alkoholin tuossa mittakaavassa elämäänsä, eikä ole halukas siitä eroon pääsemään.



Uskon, että sun elämäsi tulee olemaan vielä todella onnellista. Siihen voi mennä aikaa, mutta on parempi että siihen menee hieman aikaa, kuin että kärsisit koko lopun elämäsi alkoholistin puolisona. Toivottavasti olet jo tänään ottanut yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Ja tuo mitä joku edellä kirjoitti siitä, että oman eron avoin kertominen sai myös tuttavat "avautumaan" on varmasti aivan totta! Älä ajattele että muilla on paremmin ja sun pitää hävetä. Kyllä jokaisella ihmisellä on oma taakkansa kannettavana. Sulle on osunut tämä asia, mutta sä voit itse päästä siitä irti. Saat rakastaa miestäsi, mutta rakkaudesta itseesi ja lapsiisi sinun tulee päästää miehestä irti. Hän tekee omat valintansa sen jälkeen.



terkuin nro 10 ja mikä muu nro olinkaan aiemmin päivällä...:)

enpä saanut sitten sanottua mitään. Ei ole uutta ei. Mies tuli töistä ja ehkä 20min oli juomatta, sitten taas sihahti pullo auki. Ei tuo montaa ole juonut (vielä) ja lähti lapsen kanssa pelaamaan pihalle. Multa kyseli miksi itken ja en pystynyt ollenkaan raivoa hillitsemään vaan taas haukuin sen... ei sekään ole oikein. Mun pitää oikeasti kirjottaa se kirje, en mä saa sanotuksi muuten mitään.



Ja huomenna koitan taas soittaa johonkin. Miksi se on niin vaikeaa, se ensimmäisen askeleen ottaminen? Miten mä saan puhelimessa sanottua mitään, en varmasti saakaan. Ja uskooko kukaan ees mua? Mitä jos siellä sossussakin sanotaan, että otappa kuule yhteyttä taas syksyllä, että kesän olemme kiinni?

että kuolema teidät erottaa, jos ei mikään muu.

On kysymys vaikeasta riippuvuudesta ja sinä olet liian läheinen auttaaksesi.

Riippuvuutta aiheuttavia aineita on satoja jotka tuottavat mielihyvää ja vievät pois ahdistuksesta. Jopa ruokakin on sitä. Sinun/miehesi on haettava apua asiantuntialta. Mitä eroon tulee, voi prosessi kestää 5-7 vuoteen. Kerroit että miehesi on muutoin hyvä ihminen. Mitä olet itse mieltä siitä onko hän autettavissa?