Äitini kokee että auttaa paljon

Vierailija kirjoitti:

Voi kun me aikuistuttuamme antaisimme vanhemmille me sen vapauden, jonka itsekin saamme. Oltaisiin tasaveroisia aikuisia, eikä ikuisesti lapsia, jotka aina odottavat vanhemmiltaan jotain.

Tap. Tap. Tap.

Ootko kuullut manipuloinnista?

Minulla on samanlainen äiti.

Jauhaa asioistani selkäni takana ja kantaa ruokaa jota en pyydä. Häiriköi soittelemalla koko ajan.

Minkäänlaisra käytännön apua ei tästä ole.

Voisin olla äitisi. Tyttärelläni on ongelmia, mutta mikään ohje, neuvo tai apu ei riitä, kaikki tarjoamani tuki on huonoa. Silti tyttäreni soittaa lähes joka ilta, itkee ja valittaa. Saattaa myös olla parin päivän sairauslomalla eikä vie silloin lapsia hoitoon, mutta saattaa illalla soittaa ja itkeä, että ei jaksa lasten kanssa. Kun kysyn, miksi ei vienyt lapsia hoiton, saan kuulla, että olen itsekäs ihminen, joka ei soisi tyttärelleen laatuaikaa lastensa kanssa.

Kävin psykologin juttusilla ja hän neuvoi, että lopeta kaikenlainen avun antaminen, sitä ei edes haluta. Puheluille tulee antaa heti alussa määräaika, 15 minuuttia riittää ja silloinkin minä kuuntelen, en sanallakaan neuvo. Tytär on rikki, mutta psykologin mukaan äidin ei tarvitse mennä hajalle siksi, että tytär ei osaa käsitellä asioitaan.

Elämä on sitä laadukkaampaa, mitä enemmän etäisyyttä kilometreissä on omiin vanhempiinsa. Vanha viidakon laki.

Tsemppiä ap! Mä muistan, kun itse havahduin tähän samaan joskus omien vanhempien kanssa. Mun vanhemmat on todella teatraalisia ja he oli ympäri kylää levittäneet tietoa kuinka "maijalla" on nyt niin raskasta ja he auttavat minkä voivat ja ovat tehneet kaikkensa ja kasvattaneet lapsia ja antaneet rahaa jne.. oli hieman wtf-olo, kun kuulin tämän. Olin jo aiemmin ihmetellyt, kun pari naapuria oli lakanneet moikkaamasta, ilmeisesti "solidaarisuuttaan" kun minä "maija" niin kulutin vanhempani loppuun.

Tämän jälkeen lopetin kaiken tiedon kulun, avun pyytämisen ym. Lapset näkevät isovanhempiaan silloin kun isovanhemmille käy eli harvoin.

Ja se "Maijan raskas tilanne".. mun vanhemmat hyväkuntoisia ja erittäin hyvin toimeentulevia eläkeläisiä valtion viroista nuorena. Meillä neljä lasta ja "raskaan tilanteen aikana" mä olin neljä viikkoa saikulla, kun koipi katkesi. Mies otti palkatonta töistä, koska nuorin vauva ja toiseksi nuorin taapero. Miehellä oli kaksi koulutuspäivää, joiden vuoksi kysyttiin isovanhempia lastenhoitoapuun. Tämän lisäksi pyysin yhden kerran äitiäni käymään kaupassa.... että näin....

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlainen äiti.

Jauhaa asioistani selkäni takana ja kantaa ruokaa jota en pyydä. Häiriköi soittelemalla koko ajan.

Minkäänlaisra käytännön apua ei tästä ole.

Äitini toi minulle ruokaa jolle olen allerginen, koska olisi kuulemma harmittanut heittää pois. Ärsyttää kun olen päättänyt tämän päivän ruokalistan ja sitten äiti kuskaa jotain hajonneita täytekakun rippeitä kotiini. Ehkä pitäisi kostaa jotenkin ja viedä vaikka kaapinperältä vanhoja jauhoja joululahjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlainen äiti.

Jauhaa asioistani selkäni takana ja kantaa ruokaa jota en pyydä. Häiriköi soittelemalla koko ajan.

Minkäänlaisra käytännön apua ei tästä ole.

Äitini toi minulle ruokaa jolle olen allerginen, koska olisi kuulemma harmittanut heittää pois. Ärsyttää kun olen päättänyt tämän päivän ruokalistan ja sitten äiti kuskaa jotain hajonneita täytekakun rippeitä kotiini. Ehkä pitäisi kostaa jotenkin ja viedä vaikka kaapinperältä vanhoja jauhoja joululahjaksi.

Meillä kuskataan ties mitä ja sitten lapsilta kuulustellaan onko ne varmasti suöty.

Tosi kiva siinä hätätilanteessa - kun on käsi murtunut ja kipeä tai perhe kolmatta viikkoa flunssassa - sitten keskittyä syömään ruokia joita ei ole halunnut.

Hämmentävästi myös muistot sumenee näköjään. Esimerkiksi omat lapseni kokevat olleensa isovanhemmillani paljon ja kovin usein hoidossa. Tosiasiassa kävimme kyllä perheenä melko usein kylässä, mutta hoidossa he olivat kahtena kesänä yhden viikonlopun ja lisäksi yhtenä hiihtolomana kaksi päivää yökylässä. Ja tämän saman muistaa myös äitini, mutta aikuisten lasteni mielestä he olivat paljon... Samat lapset kyllä ovat ihmetelleet miten me oltiin koko ajan matkalla ja retkellä, siis perheenä. Söpöä, mutta ei me todellakaan oltu, hyvä jos päästiin johonkin pienelle lomalle kerran vuodessa. Mutta ilmeisesti meidän arki oli niin tylsää, että nämä hohdokkaat hetket jotenkin pitenivät heidän muistoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet nyt siinä iässä että huomaat miten on parempi pitää ongelmat omana tietonaan, eikä kertoa äidille. Se on meillä kaikilla edessä omien vanhempien kanssa. Eivät jaksa käytännössä auttaa, neuvoja eivät osaa antaa mutta osaavat stressata ja puhua niistä  jopa ventovieraille. Eivät jaksa aina edes kuunnella joten juttu lähtee kiertämään ihan erilaisena kuin on kerrottu.  Nyt on aika katkaista rippeet napanuorasta.

Jospa suurin syy on ette osaa kommunikoida äitien ja anoppien kanssa ?Heissä on aina vika,miksi? Miksi ette puhu asioita suoraan heille? Tuskin ovat lukemassa tällä kun itse selkän pukotatte heitä tällä sivustolla?Luulette kuvitelette, äidit anopit ovat ikinuoria ,terveitä varakaita? Eiköhän he hommansa tehneet kun teidät kasvataneet ja olette omille muuttaneet?Aikuisen lapsien lapset ei pitäisi olla :Äideille anopeille aina hoida hoida hoida! Heidän kuuluu saada nauttia lapsen lapsista ,niin kauan kuin jaksavat,vaikka se jaksaminen olisi vain 1h.Mutta ei hoitaa ja tanssia teidän pillin mukaan .

Njoo. Jotkut nyt paisuttelee muiden asiat omiksi asioikseen. Esim oma äitini otti mun eron exästäni ihan järkyttävän pahasti, masentui ja surkutteli. Kaikkimuutkin mun asiat ja murheet muuttuvat yhtäkkiä hänen asioikseen ja murheikseen. Raskauteni aikanakin ruikutyk ja itki kaikkia kauhuskenaarioitaan ympäri kyliä, kun HÄNELLÄ on nyt niin rankkaa (raskauteni oli huoleton ja helppo mutta kaikkea sitä päässään saa paisuteltua). Nykyisin puhunkin vain lyhyesti ja pinnallisesti äitini kanssa. Todella rasittavaa jos itsellä on iloja tai suruja, niin jakamalla ne muuttuukin yhtäkkiä jonkun toisen asioiksi.

Itseä ottaa päähän kun sukulaiset juoruaa keskenään kaikkien muiden asioista. Kiva kun on kertonut esim siskolle jonkun asian niin hän kertoo kaiken eteenpäin. Sama pätee hänen tyttäreen ja äitiini.

En tiennyt tätä mutta sitten kuulin yhden asian (luottamuksellinen) ja sen sitten tiesi koko suku. Harmittaa hirveästi ja vielä kun tietää että suku spekuloi ihmeellisesti kaikkea … yksinkertaiset asiat muuttuvat draamaksi.

Meillä anoppi sanoi ettei hoida meidän lapsia…ja ei ole tosiaan hoitanut.

Aluksi harmitti lähinnä kun pystyi noin kieltäytymään mutta pärjättiin. Ja hirveää draamaa olisi ollut tiedossa jos jotain apua oltaisiin saatu.

Muita apuja ei ollut. Sillä oma suku satojen kilometrien päässä ja iäkkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun me aikuistuttuamme antaisimme vanhemmille me sen vapauden, jonka itsekin saamme. Oltaisiin tasaveroisia aikuisia, eikä ikuisesti lapsia, jotka aina odottavat vanhemmiltaan jotain.

Eihän tässä nyt siitä ole kysymys. Yleensä läheiset auttavat toisiaan, oli kyseessä sitten ystävä, sisarus, vanhempi, lapsi. Jos itse olen avuntarpeessa, tavallaan odotan että saan läheisiltä apua.

Kuten autan myös itse läheisiäni jos ja kun he apua tarvitsevat.

-ap

Välillä olen hieman kateellinen niille perheille joissa isovanhemmat osallistuvat omasta halustaan lasten elämään ja hoitavatkin heitä.

Meillä ukkeja ei kiinnosta yhtään. Eivät kysele lapsista tms.

Mummot ovat etäisiä. Toinen kyselee, mutta ei tapaa tai hoida kuin ehkä 3krt vuodessa( asuu 2km päässä) ja toinen mummi välillä lupaa tulla käymään tai ottaa lapset hetkeksi, mutta useimmiten peruu kun on aina ollut jotain raskasta sillä vkolla( ei käy töissä, downshiftaa).

Vierailija kirjoitti:

Elämä on sitä laadukkaampaa, mitä enemmän etäisyyttä kilometreissä on omiin vanhempiinsa. Vanha viidakon laki.

Ota kuitenkin huomioon, että toisilla on ihan mukavat, normaalit ja täysillä käyvät vanhemmat. Esim. mulla on.

Minun äitini hoitaa lapsiani melkein päivittäin. Mummi saattaa hakea lapset hoidosta ja sitten syövät välipalaa mummilassa ja katsovat vähän aikaa piirrettyjä tai leikkivät. Olen kiitollinen äidilleni avusta ja kerron sen hänelle päivittäin. On siis olemassa mukavia isovanhempia myös. Isäni auttaa myös, mutta silmäsairauksiensa takia ei uskalla tehdä niin paljon kuin äitini. Teen yrittäjänä välillä ympäripyöreitä päiviä, samoin mieheni.  Lapset olisi jääneet varmaankin hankkimatta, jos isovanhemmat eivät olisi näin lähellä. Miehen vanhemmat asuvat kauempana, eivätkä sen takia ole lasten arjessa yhtä paljon mukana, mutta he ovat myös mukavia ja lapsirakkaita ihmisiä.  Omat siskoni auttavat myös lastenhoidossa. Tuntuu hyvältä, että lapsilla on lukuisia turvallisia aikuisia meidän vanhempien lisäksi.