Mies aloitti masennuslääkkeet ja muutos on huimaava
Mies on alkanut hymyillä ja nauraa. Vitsailee ja pelleilee. Suostuu ja haluaa seksiä. Jaksaa jutella iltaisin sohvalla jaksaa urheilla ja leikkiä ja tempuilla lasten kanssa. Aiemmin hän suuttui lähes kaikesta, vajosi synkkyyteen ja sinne löysi pullosta kaverin. Erakoitui enkä saanut kavereita kutsua kylään. Joten voisin sanoa että lääke on helpottanut tilannetta. Minä jouduin laittaa miehen tuumaustauolle ennen kun mies tajusi olevansa lääkärin tarpeessa. Itsekin tajusin kuinka väsynyt olin miehen masennukseen ja ahdistukseen. Tällä haluan sanoa että ei mustat päivät varmaankaan kokonaan ohi ole menneet mutta toivoa paremmasta jo on. Toivon ainakin niin. Toivottavasti tarinani antaa voimaa jollekin teille siellä.
Kommentit (24)
Hyvä että auttavat. Suurin osa hyötyy oikeasta lääkityksestä, vaikka masennuslääkkeillä onkin vähän huono maine.
Terapiassa mies on ollut jo pitkään mutta vasta lääkityksen aloitettua nämä muutokset. Terapia auttaa pidemmällä perspektiivillä, mutta lääke mahdollistaa että jaksaa puuhata ja elää. Terapia muuttaa ajattelutavat sitten.
kannattaa hakeutua saamaan apua ja puolisot tiedän mitä elätte, ainakin mun mies on ollut vaativa tapaus ja on edelleen.
Tässä miehen kommentti. Minun vaimoni suositteli minun ottamaan masennuslääkkeitä, ja sen seurauksena hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Minulle määrättiin siellä Mirtazapin lääkettä. Voin sanoa, että tuon seurauksena ei ollut juuri muuta, kuin se, että tila meni sellaiseksi, ettei oikeastaan mistään välittänyt mitään. Samalla ruokahalu ilmeisesti kasvoi, koska ainakin painoa tuli nopeasti yli kymmenen kiloa kroppaan.
En voi suositella oman kokemuksen perusteella lääkkeitä. Itsekin halusin uskoa lääkkeiden voimaan, mutta oma kokemus puhuu vahvasti sitä vastaan. Ehkä joku toinen lääke olisi ollut parempi.
t.mies
Miehestäsi tuli maaninen ja seuraavaksi käyttöön tulevatkin neuroleptiryhmän lääkkeet.
Ap, hienoa, että miehesi jaksaa taas hymyillä ja nauraa. Ehkä hänen masennuksensa on epätyypillinen, kuten minullakin.
@ 2: hanki lähete terapiaan terveyskeskuksen kautta MT-toimistosta. Ei maksa mitään. Vasta kun tarvitaan pitempää terapiaa, joudut hakemaan Kelan tukea ja maksamaan terapiasta osan. Minä kävin terapiassa MT-toimiston kautta yhteensä pari vuotta masennuksen takia. Kelan tukemaan terapiaankin olisin päässyt jatkamaan, mutta siihen minulla ei ollut varaa.
@ 5: äkkiä takaisin lääkäriin ja kerrot, että määrätyt lääkkeet eivät sovi. Toisinaan sopivia lääkkeitä joutuu etsimään kauankin. Toisinaan ne taas löytyvät hyvinkin helposti.
@ 6: nauravaisuus ei tee ihmistä maanista. Masennukseni on tyypiltään epätyypillinen. En siis masentuneena vaivu apaattiseksi raadoksi sängyn pohjalle vaan olen tunteva ja tunteeni näyttävä masentuneimpanakin. Olin pahimmillani hyvin itkuinen, mutta jaksoin myös nauraa toisinaan. Masennuslääkkeet poistivat itkuisuuteni ja jaksoin tuntea onnen tunteita, vaikka olin yhä masentunut. Myös tunteiden heilahtelut (äreys, kireys, kiukkuisuus) sulivat vähitellen. Myös terapia auttoi minua käsittelemään tunteitani.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:20"]
Mies on alkanut hymyillä ja nauraa. Vitsailee ja pelleilee. Suostuu ja haluaa seksiä. Jaksaa jutella iltaisin sohvalla jaksaa urheilla ja leikkiä ja tempuilla lasten kanssa. Aiemmin hän suuttui lähes kaikesta, vajosi synkkyyteen ja sinne löysi pullosta kaverin. Erakoitui enkä saanut kavereita kutsua kylään. Joten voisin sanoa että lääke on helpottanut tilannetta. Minä jouduin laittaa miehen tuumaustauolle ennen kun mies tajusi olevansa lääkärin tarpeessa. Itsekin tajusin kuinka väsynyt olin miehen masennukseen ja ahdistukseen. Tällä haluan sanoa että ei mustat päivät varmaankaan kokonaan ohi ole menneet mutta toivoa paremmasta jo on. Toivon ainakin niin. Toivottavasti tarinani antaa voimaa jollekin teille siellä.
[/quote]
Tää on kuin suoraan jonkun lääkeyhtiön mainos. Varmaan onkin.
Mulle toimii myös, kokeilin vuosien aikana paria ja olin lääkevastainenkin vähän, ne väsyttivät vaan lisää. Kun oikea lääke löytyi olo oli kuin olisin saanut näön takaisin. Huomasin ja havainnoin ympäristöäni rikkaammin ja kiinnostuin asioista. Aiemmin piti pakottaa ja tsempata tekemään oikeastaan kaikki,, mikään ei innostanut ja suoritin vaan sitä mitä piti. Itkin usein ja väsyin helposti, keskustelu toisten kanssa uuvutti siksi että piti koko ajan pakottaa itsensä rekistetöimään toisen sanat, tunteet ja vastata niihin.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:57"]
Tässä miehen kommentti. Minun vaimoni suositteli minun ottamaan masennuslääkkeitä, ja sen seurauksena hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Minulle määrättiin siellä Mirtazapin lääkettä. Voin sanoa, että tuon seurauksena ei ollut juuri muuta, kuin se, että tila meni sellaiseksi, ettei oikeastaan mistään välittänyt mitään. Samalla ruokahalu ilmeisesti kasvoi, koska ainakin painoa tuli nopeasti yli kymmenen kiloa kroppaan.
En voi suositella oman kokemuksen perusteella lääkkeitä. Itsekin halusin uskoa lääkkeiden voimaan, mutta oma kokemus puhuu vahvasti sitä vastaan. Ehkä joku toinen lääke olisi ollut parempi.
t.mies
[/quote]
Tuo onkin yksi lihottavimmista ja väsyttävimmistä lääkkeistä. Olisit vaihtanut toiseen.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:07"]
Miehestäsi tuli maaninen ja seuraavaksi käyttöön tulevatkin neuroleptiryhmän lääkkeet.
[/quote]
Sillon miehesi on ollut bipo eikä masentunut.
Riippuu ihan täysin lääkkeistä ja ihmisistä. Itse kävin läpi useamman ssri:n ja vasta Voxralla (joka ei ole ssri) sain avun ja palasin takaisin omaksi itsekseni. Kaikille ei kaikki lääkkeet käy, ja masennusta on niin erilaista ja eritasoista. Omani oli vaikea.
Mukava kuulla positiivisia kokemuksia lääkkeistä. Usein äänessä ovat ne, jotka eivät ole saaneet lääkkeistä apua, syystä tai toisesta. Onnistuneita hoitokokemuksia on kuitenkin enemmän.
Itse olen ollut juuri se masentunut puolisko parisuhteessa. Tilani oli todella huono, itsemurhayrityskin löytyy. Olin varmasti todella hankala ja ikävä puoliso, mutta onneksi mieheni kesti tämän ja pysyi rinnalla. Merkittävä muutos tapahtui, kun lääkkeen annostus tuplattiin. Söin sitten maksimiannostuksella Cymbaltaa ja muutos oli hurja! Sain elämänhalun takaisin, vajaa vuotta myöhemmin myös työkyvyn ja nyt tulevaisuus näyttää valoisalta. Terapiassa olen käynyt koko ajan, mutta ilman lääkettä en olisi tässä.
Älkää väheksykö tai pelätkö lääkkeitä. Mielialalääkkeillä pelastetaan ihmishenkiä.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:57"]Tässä miehen kommentti. Minun vaimoni suositteli minun ottamaan masennuslääkkeitä, ja sen seurauksena hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Minulle määrättiin siellä Mirtazapin lääkettä. Voin sanoa, että tuon seurauksena ei ollut juuri muuta, kuin se, että tila meni sellaiseksi, ettei oikeastaan mistään välittänyt mitään. Samalla ruokahalu ilmeisesti kasvoi, koska ainakin painoa tuli nopeasti yli kymmenen kiloa kroppaan.
En voi suositella oman kokemuksen perusteella lääkkeitä. Itsekin halusin uskoa lääkkeiden voimaan, mutta oma kokemus puhuu vahvasti sitä vastaan. Ehkä joku toinen lääke olisi ollut parempi.
t.mies
[/quote]
Antipsykoosilääkkeestä ihan satavarmasti tulee tunteeton zombie! En ymmärrä miksi sulle on neuroleptejä kirjoitettu?! Huh!
Itse tunnen yhden nuoren 19-vuotiaan tytön joka alkoi mt-lääkkeitä syömään. Lihosi varmaan 50% painostaan parissa vuodessa ja meni vielä sekavammaksi kuin oli alunperinkään. Itse ottaisin vasta viimeisenä vaihtoehtona. Ensiksi kokeilisin jopa poppamiehet ja homeopaatti lääkkeet :D
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 00:15"]
Itse tunnen yhden nuoren 19-vuotiaan tytön joka alkoi mt-lääkkeitä syömään. Lihosi varmaan 50% painostaan parissa vuodessa ja meni vielä sekavammaksi kuin oli alunperinkään. Itse ottaisin vasta viimeisenä vaihtoehtona. Ensiksi kokeilisin jopa poppamiehet ja homeopaatti lääkkeet :D
[/quote]
Et taida ymmärtää masennuksesta sairautena mitään.
Musta on ihana kuulla. Kaikkea hyvää teille. Niin usein kuulee, että lääkkeet vaan pahentaa. Ehkä minäkin uskaltaisin hakea apua. Haluan olla normaali. Läheisten ja itseni vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 00:14"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:57"]Tässä miehen kommentti. Minun vaimoni suositteli minun ottamaan masennuslääkkeitä, ja sen seurauksena hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Minulle määrättiin siellä Mirtazapin lääkettä. Voin sanoa, että tuon seurauksena ei ollut juuri muuta, kuin se, että tila meni sellaiseksi, ettei oikeastaan mistään välittänyt mitään. Samalla ruokahalu ilmeisesti kasvoi, koska ainakin painoa tuli nopeasti yli kymmenen kiloa kroppaan. En voi suositella oman kokemuksen perusteella lääkkeitä. Itsekin halusin uskoa lääkkeiden voimaan, mutta oma kokemus puhuu vahvasti sitä vastaan. Ehkä joku toinen lääke olisi ollut parempi. t.mies [/quote] Antipsykoosilääkkeestä ihan satavarmasti tulee tunteeton zombie! En ymmärrä miksi sulle on neuroleptejä kirjoitettu?! Huh!
[/quote]
Mistä olet saanut päähäsi, että kyseessä on neurolepti. Tämän mukaan on kysymys masennuslääkkeestä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far14842
samoin tämän:
ja tämän mukaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mirtatsapiini
Toki ihmettelen sitä, että miehelle on määrätty näinkin voimakkaat masennuslääkkeet. Ehkä olisi kannattanut aloittaa lääkekokeilut jollakin miedommalla lääkkeellä.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 00:52"]

Ongelma tuossa ei ole vahvuus, vaan se, että tämä lääke tutkitusti lihottaa ja väsyttää. Joten seuraukset oli täysin ennustettavissa.
Ei se terapian läpikäyminen tarkoita sitä etteikö masennus voisi uusiutua, toisin kuin luullaan.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 01:04"]
Ei se terapian läpikäyminen tarkoita sitä etteikö masennus voisi uusiutua, toisin kuin luullaan.
[/quote]
Ei tietenkään tarkoita. Minun masennukseni eivät kuitenkaan ole koskaan uusiutuneet niin vaikeina kuin alkuperäinen masennus ja pidän tätä ihan terapian ansiona. Sain terapiasta paljon toimivia työkaluja, joilla pystyn auttamaan itseäni, kuten tunnistan paremmin masennuksen uusiutumisen ja osaan hakeutua lääkärille ajoissa.
Kiitos.
Olen itse vihdoin tullut siihen päätökseen, että tarvitsen apua. En tosin haluaisi lääkkeitä, vaan terapiaa... Mutta terapia on kallista :( Joten ehkä otan vain lääkkeet. Mukavaa, että niistä on ollut teille apua. Olen vain kai ollut niin saamaton, että en ole jaksanut mennä lääkäriin... heh...