Kahdeksaan vuoteen ei päivää omaa aikaa lapsesta
Olen varmaan huono äiti, mutta välillä tuntuu, että en jaksa lasta. Isä ei hoida, eikä isävanhemmat. Odotan aikaa, kun lapsi kasvaa. Sitten teen mitä tykkään.
Kommentit (41)
Nyt siis kahdeksan vuoden jälkeen olen voinut taas miettiä pukeutumista. Ei tarvii mennä puistoon istumaan. Lapsen ollessa viisi, hän nukkui vieressäni vielä. Minulla oli jatkuvia ihotulehduksia kasvoissa, kun lapsi kynsi minua.
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Okei
Jos olisin tiennyt, että koko elämä menee tähän, olisin jättänyt lapsen tekemättä.
Onhan sulla omaa aikaa kun lapsi on koulussa vai eikö käy koulua ?
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Koulu ja iltis. Tuntikausia omaa aikaa joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Asuinpaikka Porvoo
Ei ole edes :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Koulu ja iltis. Tuntikausia omaa aikaa joka päivä.
Ja arvaa, miten työelämäni on käynyt. Sitä ei ole.
Johan lapsi on ollut koulussa/eskarissa pari tai kolme vuotta. Ennen sitä mahdollisesti varhaiskasvatuksessa. Harrastuksiin on voinut laittaa yksinään jo vuosia. Mistä ei sitä omaa aikaa löydy hetkeäkään vaikka isä olisikin tuollainen paska?
Annan vielä yhden vinkin: lapsenvahti.
Vierailija kirjoitti:
Johan lapsi on ollut koulussa/eskarissa pari tai kolme vuotta. Ennen sitä mahdollisesti varhaiskasvatuksessa. Harrastuksiin on voinut laittaa yksinään jo vuosia. Mistä ei sitä omaa aikaa löydy hetkeäkään vaikka isä olisikin tuollainen paska?
Annan vielä yhden vinkin: lapsenvahti.
Onhan lapsenvahtejakin ollut ja olen saanut toteuttaa itseäni harrastuksessani. Tämä on ollut valinta, koska en olisi jaksanut äitiyttä ja työelämää. Itseni tuntien siihen olisi tullut stoppi.
Onhan tästä ollut paljon iloa ja hyviä asioita, sitä en kiellä. Mutta aikuiselämään kuuluvat asiat ovat jääneet taka-alalle. En ole onnistunut yhdistämään seurustelua ja äitiyttä. En edes tapailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Ei tarvitse sietää ja hyväksyä kaikkea. Joskus luin, että vanhemman pitäisi olla joku "tunteiden säiliö", jolle lapsi voi purkaa kaikki tunteensa, lähinnä siis kielteisiä tarkoitettiin. Nyt teinien äitinä sanon, että uskomatonta tuubaa. Totta kai vanhemman pitää kestää, jos lasta harmittaa, mutta yleensä tuo neuvo tulkitaan niin, että lapsi saa huutaa ja kiroilla ja vaikka lyödä ja äiti siinä hiki päässä sanoittaa tunteita. Ehkä olen joku tunnekylmä p*skiainen, mutta minusta lapsen pitää oppia, että kaikilla ihmisillä, myös äidillä, on omat rajat, joita ei saa loukata. Ylläri pylläri minulla on tosi hyvät välit teineihini, kunnioitan heitä ja he kunnioittavat minua, kiintymyksestä puhumattakaan. Kyllä lapselle saa asettaa rajat ja sanoa, että nyt riittää. Tarvittaessa tämän saa vaikka huutaa. Olennaista on, ettei kilahtele miten ja mistä sattuu, mutta jos lapsi tahallaan hakee rajoja, se raja pitää osoittaa, että just tässä se kulkee.
Vai että 8-vuotias lapsi kynii ja repii koko ajan? Eikä koskaan omaa aikaa, edes tuntia? Nyt on niin huono trolli että jopa mä tunnistin, todennäköisesti joku lapseton. Mä en kyl yhtään ymmärrä miksi ihmiset tehtailee tällaisia päivityksiä, mitä iloa se tuo elämään? Kannattais ehkä harrastaa vaikka virkkaamista mieluummin, siitäkin on enemmän hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Koulu ja iltis. Tuntikausia omaa aikaa joka päivä.
Ja arvaa, miten työelämäni on käynyt. Sitä ei ole.
Ei liity kyllä lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuon ikäinen ole jo koulussa? Saahan siinä edes koulupäivien ajan on omaa aikaa.
On jo koulussa onneksi. Odotan vain, että lapsi kasvaa. Haluan omaa aikaa. Haluan olla aikuinen, enkä mikään lapsen kiukun kohde ja toiveiden toteuttaja. Minun pitää vain sietää kaikki ja jaksaa. Ja hyväksyä.
Ei tarvitse sietää ja hyväksyä kaikkea. Joskus luin, että vanhemman pitäisi olla joku "tunteiden säiliö", jolle lapsi voi purkaa kaikki tunteensa, lähinnä siis kielteisiä tarkoitettiin. Nyt teinien äitinä sanon, että uskomatonta tuubaa. Totta kai vanhemman pitää kestää, jos lasta harmittaa, mutta yleensä tuo neuvo tulkitaan niin, että lapsi saa huutaa ja kiroilla ja vaikka lyödä ja äiti siinä hiki päässä sanoittaa tunteita. Ehkä olen joku tunnekylmä p*skiainen, mutta minusta lapsen pitää oppia, että kaikilla ihmisillä, myös äidillä, on omat rajat, joita ei saa loukata. Ylläri pylläri minulla on tosi hyvät välit teineihini, kunnioitan heitä ja he kunnioittavat minua, kiintymyksestä puhumattakaan. Kyllä lapselle saa asettaa rajat ja sanoa, että nyt riittää. Tarvittaessa tämän saa vaikka huutaa. Olennaista on, ettei kilahtele miten ja mistä sattuu, mutta jos lapsi tahallaan hakee rajoja, se raja pitää osoittaa, että just tässä se kulkee.
En vain jaksa. Välillä olen niin uupunut, että lapsen raivotessa menen itkemään makkariin. Onneksi lapsesta on tullut noinkin fiksu kuin on. Minusta tuntuu, että minulla ei ole saanut olla mitään tunteita tai omia haluja. Olen ollut sellainen hymyilevä ja iloinen lapsen elämän ja harrastusten toteuttaja.
Ei lemmenlomia, ei edes tuntia rauhallista aikaa museossa, jossa voisin vain olla. Lapsi repiii ja kynii minua kokoajan. Nyt olen voinut pitää korviksia, koska lapsi jättää ne rauhaan.