Uskonnollisista mielipiteistä suljetulle osastolle - Anita Kontkasen tapaus
Anita Kontkanen on 56-vuotias joensuulainen nainen, joka alkoi saada oireita vesijohtovedestä. Tammikuussa 2014 joensuun vesijohtoverkosta löytyi bensiiniä ja asiasta uutisoitiin myös Iltalehdessä.
20. lokakuuta Anitan tapasivat lastensuojeluviranomaiset, jotka kertoivat olevan syvästi huolissaan hänen 13 vuotiaan poikansa hyvinvoinnista ja lopulta hänet vietiin Joensuun, Paiholan sairaalan suljetulle osastolle psykiatriseen pakkohoitoon. Pakkohoidon perusteeksi kerrottiin mm. nämä epäillykset vesijohtovedessä, mutta myös Anitan henkilökohtaiset uskonnolliset näkemykset. Pakkohoito ei kuitenkaan ole laillinen, jos potilas ei ole todistettavasti vaarallinen itselleen tai muille.
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/12/uskonnollisista-mielipiteista.html
Kommentit (44)
Olen aina sanonut että kaikki jotka puhuvat jostain jumalasta pitäisi laittaa pakkopaitaan ja mielisairaalan.
Tämäkin tässä ehdottaa, että erilaisia ihmisiä tulisi rankaista pakkohoidolla siitä, että he ovat erilaisia. Hän ei ehdota, että sairaiden ihmisten pitäisi lörpötellä lääkäreille jotta he saisivat hoitoa. Hänelle pakkohoito on rangaistus siitä ettei alistu esittämään julkisesti tavallista ihmistä.
Kyseessä ei ollut moraalinen kannanotto, vaan käytännöllinen. Jos olet sairas ja haluat apua, silloin lääkärille kannattaa sanoa sellaisia asioita, jotka johtavat hoidon saamiseen. Jos taas koet olevasi terve, etkä halua apua esimerkiksi tahdonvastaisen hoidon muodossa, niin ole sanomatta lääkärille asioita, joista voi laskea yhteen pakkohoitoa vaativan tilan diagnostiset kriteerit. Ihan voi toimia, miten parhaaksi näkee. Järjestelmä on sikäli itseään korjaava, että huomattavista ongelmista kärsivät eivät yleensä pysty säätelemään puhumisiaan.
On tuo haastattelijakin sekaisin kun sanoo että tuo mielisairaalaan sulkeminen on uskovien vainoa. Uskovien vainot ovat vasta alkamassa kun tiede lyö meidän avoimessa tietoyhteiskunnassa kunnolla päin uskovien kasvoja.
Kyllä jumala sen pelastaa mielisairaalasta, kunhan muistaa tarpeeksi rukoilla ;)
Lain mukaan pakkohoitoon voidaan määrätä vain jos seuraavat kriteerit täyttyvät:
1) Henkilöllä on mielisairaus
2) Hän on vaarallinen itselleen tai muille
Valitettavasti tarina ei kerro miten lääkärit ovat todenneet mielisairauden ja millä tavalla tämä nainen on ollut vaarallinen. Mikäli lakia on rikottu, niin...varmaan auttaa tosi paljon paranoideja kun viranomaiset häslää jotain laitonta.
Harmi ettei kristinuskon jumala antanut sellaista ?armolahjaa? jolla ei joutuisi suljetulle. Olisi mielummin antanut vaikka "Vapaudut Vankilasta"-kortin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valistus
Fiksut tiedemiehes ateistit yrittivät jo 1700-luvulla selittää kansalle järjen ja tiedon merkitystä, mutta uskonnot päihittivät vielä silloin mm. puuttellisen ja lahjotun median vuoksi. Nyt internetin aikana tulee onneksi nopeasti tapahtumaan uusi valistusaika ja yhä useampi johonkin satuun uskova joutuu pakkohoitoon.
Ei taida pelkkä polttoaine juomavedessä olla syynä, että on edelleen hoidossa. Siitä bensajutustahan on jo vuosi aikaa.
Linkatussa videossa haastattelija oli ainakin melko pahoissa harhoissa. Tsemppiä Anitalle.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:20"]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valistus
Fiksut tiedemiehes ateistit yrittivät jo 1700-luvulla selittää kansalle järjen ja tiedon merkitystä, mutta uskonnot päihittivät vielä silloin mm. puuttellisen ja lahjotun median vuoksi. Nyt internetin aikana tulee onneksi nopeasti tapahtumaan uusi valistusaika ja yhä useampi johonkin satuun uskova joutuu pakkohoitoon.
[/quote]
Se mitä milloinkin satuna riippuu siitä kenellä on valta määritellä ns. totuus. Ennustat siis, että auktoriteettiuskovaisuus tulee lisääntymään. Voit hyvinkin olla oikeassa. Tosin juuri sitähän aika monet foliopipot ovat yrittäneet sanoa, että olemme menossa vuotta 1984 kohti.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:24"]

*pidetään

Tulevaisuudessa se mikä on satua määritellään kuten tänäpäivänäkin. Tieteellisesti. Tiede ei ole auktoriteettiuskoa kuten uskonnot.
Wikipedia:
Monet uskonnottomat ajattelijat ovat esittäneet, että tiede ei jätä tilaa uskonnoille muuna kuin ”historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeänä todellisuuspaon muotona”[71]. Ateististen arvostelijoiden mukaan uskonto on säilynyt yhteiskunnassa jäänteenä ajoilta, jolloin ihmisten tieto todellisuudesta oli rajoittuneempaa.[72]
Esimerkiksi filosofi Kai Nielsenin mukaan on suorastaan uskomatonta, että eräät oppineet ajattelijat saattavat kannattaa jumalauskoa. Nielsenin mielestä luonnolliseen, naturalistiseen todellisuuskäsitykseen luontevasti liittyvä ateismi on nykyajan järkevän ihmisen valinta ja osa yleissivistystä.[73] Kukaan järkevä ihminen ei yksinkertaisesti voi enää suhtautua jumalauskoon tosissaan. Nielsenin mukaan ateismia ei kuitenkaan pitäisi omaksua pelkkänä itsestäänselvyytenä, vaan sen puolesta tulisi käydä kamppailuun älyllisesti vahingollisia uskonnollisia harhoja vastaan.[74]
Filosofi Ilkka Niiniluodon mielestä uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva käsitys todellisuutta koskevan tiedon hankkimisesta ja perustelemisesta on ristiriidassa tieteen menetelmän kanssa.[53][75] Tiede pyrkii kertomaan millainen todellisuus on, etsimään totuutta, hankkimaan tietoa todellisuudesta. Tieteellinen menetelmä, jossa tietoa tavoitellaan avoimesti, arvostelevasti ja julkisesti koeteltavin havainnoin, on tieteen puolestapuhujien mielestä tehokkain ja järkiperäisin käsitysten muodostamisen menetelmä. Esimerkiksi Charles S. Peirce korosti itseäänkorjaavan tieteellisen menetelmän ylivertaisuutta ”itsepäisyyden”, ”arvovallan” ja ”apriorisen” eli kokemuksesta riippumattoman käsitysten muodostamisen menetelmään nähden.[76]
Ilkka Niiniluodon mukaan käsitys todellisuudesta on uskonnollinen, jos siihen sisältyy väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin arvovaltoihin (esimerkiksi uskonnollisiin kirjoituksiin) tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta, tieteellisten ja uskonnollisten väitteiden ristiriitatilanteessa on Niiniluodon mukaan järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset. Näin ei tule menetellä siksi, että ne välttämättä olisivat tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisen ja julkisesti valvottavissa olevan menetelmän avulla. Arvovaltoihin tai elämyksiin vetoavia perusteluja ei voi Niiniluodon mukaan pitää todistusvoimaisina, sillä ne rikkovat kriittisyyden ja puolueettomuuden menetelmällisiä vaatimuksia. Niiniluodon mukaan mikään arvovalta ei voi vaatia tieteessä itselleen ikuista asemaa. Vetoaminen uskonnollisiin arvovaltoihin sisältää lisäksi kehäpäätelmän. Yksityisten henkilöiden omat kokemukset ja elämykset eivät ole sisällöltään julkisesti koeteltavissa, joten ne eivät kelpaa todistusaineistoksi niiden kohteen olemassaolosta. Nämä elämykset voidaan kyllä asettaa psykologian tutkimuskohteeksi ja niiden syntytavalle voidaan pyrkiä antamaan tieteellinen selitys.[77]
Uskontoa vastaan on esitetty arvostelua myös moraalisin perustein: uskonnot saavat aikaan sotia, tappamista ja kärsimystä. Uskonnottomat moraalifilosofit kuten Mario Bunge ovat esittäneet, että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua. Uskonnon arvostelijoiden mielestä on vaarallista, että kärsimyksen tuottaminen tai tappaminen eivät ole ikuiseen, ei-ruumiilliseen elämään uskovalle moraalisesti kauhistuttavimpia asioita.[78] Arvostelijoiden mukaan kyseenalaistamaton usko on johtanut liian usein siihen, että ihmiset ovat tuhonneet ja tappaneet. Esitetyistä historiallisista esimerkeistä tunnetuimpia ovat ristiretket, uskonnolliset sodat, inkvisitio ja noitavainot.[79]
Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan uskonto on osa arkiajattelua, joka on ristiriidassa tieteen kanssa. Pyysiäisen mukaan ihmislaji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi uskonnottomat ovat monissa maissa vähemmistö. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä tulee eräänlainen normi: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä.
^Loistavaa parodiaa. Vastustetaan uskontoa vetoamalla auktoriteetteihin.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:34"]
^Loistavaa parodiaa. Vastustetaan uskontoa vetoamalla auktoriteetteihin.
[/quote]
Oliko tuntematon ateisti filosofi sinulle auktoriteetti? Olet päästäsi pehmeä.
^Väärin meni auktoriteettivirheen hakeminen nyt. :(
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:45"]
^Väärin meni auktoriteettivirheen hakeminen nyt. :(
[/quote]
:( Kerro toki sitten mikä oli sinulle sellainen auktoriteetti joka vastusti uskontoa? Saamme sitten yhdessä nauraa jutuillesi.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:34"]
^Loistavaa parodiaa. Vastustetaan uskontoa vetoamalla auktoriteetteihin.
[/quote]
Oliko tuntematon ateisti filosofi sinulle auktoriteetti? Olet päästäsi pehmeä.
[/quote]
En ymmärrä mitä yrität sanoa mutta tuossa linketyssä tekstissä ei ollut mitään tieteellistä. Vaikutti hieman siltä, että yrität kritisoida uskontoja tekemällä sitä ihan samaa mitä uskonnoissa harrastetaan eli perustaa oma maailmankuvansa jonkun toisen sanaan.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 23:34"]
^Loistavaa parodiaa. Vastustetaan uskontoa vetoamalla auktoriteetteihin.
[/quote]
Oliko tuntematon ateisti filosofi sinulle auktoriteetti? Olet päästäsi pehmeä.
[/quote]
En ymmärrä mitä yrität sanoa mutta tuossa linketyssä tekstissä ei ollut mitään tieteellistä. Vaikutti hieman siltä, että yrität kritisoida uskontoja tekemällä sitä ihan samaa mitä uskonnoissa harrastetaan eli perustaa oma maailmankuvansa jonkun toisen sanaan.
[/quote]
Tipuin kyydistä jo ensimmäisessä lauseessasi. Totta. Tieteellinen maailmankuva on miljoonien muidenkin lajimme älykkäimpien maailmankuva. Mutta ei sitä tuossa tekstissä toisten sanaan/mielipiteisiin perusteta vaan tieteelliseen tutkimukseen.
HAHAHHAAHAHHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAAHa