Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Polta siis vanhat kirjat ja elokuvat.
Ymmärsit pahasti väärin. Kukaan ei käske niitä hävittämään. Ne ovat osa Suomalaista lautapelihistoriaa. Se että uusia painoksia ei tehdä, ei ole polttamista.
Vai käytätkö edelleen vanhoja tietosanakirjoja vuodelta 1985, jossa Neuvostoliiton presidentti on Gorbatsov? Kenellekään ei tulisi mieleenkään tehdä uutuuspainosta tuosta versiosta.
Maailma muuttuu, halusit tai et.
Vanhat kartat ovat mielenkiintoisia ja tarpeellisia. Olen ostanut uusia kirjoja, joissa on vanhoja karttoja Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Mutta eihän Afrikan tahdessä kerrota lainkaan, kuka tämä pelaaja on. Hän voi olla itse afrikkalainen, pelaaja voi olla minkä värinen tahansa. Missään ei lue, että "toimit valkoisten omistaman jalokivikaivoksen omistajana ja rosvoat Afrikan jalokiviä"
Voihan kyseessä olla paikallinen asukas ihan yhtä hyvin. Löytää timantin ja yrittää viedä sen myytäväksi, rosvoja ja villieläimiä väistellen.
Toisaalta pelissä myydään löydetyt jalokivet jo löytöpaikalla. Afrikan tähdestä kisataan toisten pääosin valkoisten eurooppalaisten kesken ja pelin rosvo on valkoihoinen cowboy Yhdysvalloista. Ainoat mustaihoiset taitavat olla muutama 50-lukulainen kuva pelilaudessa.
"pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta"
Newsflash: Afrikan tähti viedään pelissä joko Kairoon tai Tangieriin. Kummatkin ovat Afrikassa.
Siis onko osa väestöstä oikeasti näin s***tanan tyhmiä, etteivät tiedä, että kyseiset kaupungit ovat osa Afrikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Pelin säännöissä ei tarkenneta, keneltä Afrikan tähti viedään turvaan. Tuskin ainakaan Afrikan alkuperäisasukkailta, sillä jos pelin ajatellaan sijoittuvan kolonialismin aikaan, ei heillä olisi kuitenkaan mahdollisuutta pitää sitä hallussaan. Ehkä kaikilla olisi taas hyvä mieli, jos ajateltaisiin pelaajan vievän tähden Kairoon tai Tangeriin hyväntahtoisen salaseuran säilytettäväksi odottamaan parempia aikoja eli sitä, kun siirtomaat vapautuvat ja afrikkalaiset saavat aarteensa takaisin.
Ei sitä tähteä viedä turvaan keneltäkään, vaan täysin opportunistisesti etsitään aarretta ja kuka löytää niin voittaa. Se on peli herranjestas.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Ei todellakaan nousisi mitään kohua. Voi helvetti.

Eikä sitä viedä pois Afrikasta.
Nykyisin tuntuu että jos olet valkoinen et saa ajatellakaan Afrikkaa kolonialistisilla aivoillasi.
Vierailija kirjoitti:
Pelin säännöissä ei tarkenneta, keneltä Afrikan tähti viedään turvaan. Tuskin ainakaan Afrikan alkuperäisasukkailta, sillä jos pelin ajatellaan sijoittuvan kolonialismin aikaan, ei heillä olisi kuitenkaan mahdollisuutta pitää sitä hallussaan. Ehkä kaikilla olisi taas hyvä mieli, jos ajateltaisiin pelaajan vievän tähden Kairoon tai Tangeriin hyväntahtoisen salaseuran säilytettäväksi odottamaan parempia aikoja eli sitä, kun siirtomaat vapautuvat ja afrikkalaiset saavat aarteensa takaisin.
Elät jossain kuvitelmissa. Britannian alueilla 1800-luvun lopulla kaivokset olivat sellaisia jonne haalittiin mustia ihmisiä töihin. Je joutuivat asumaan parakeissa. Kaivokset olivat kaukana miesten kotiseuduilta eli he elivät kaukana perheistään. Mitään työsuojelua ei ollut, työ oli raskasta, jne...
Kaivokset olivat kolonialistien omistuksessa ja timantit ilmeisesti vietiin suurimmaksi osaksi Eurooppaan (varmaan Hollannin kautta) -- siksi pelissäkin pitää päästä siinne Kairoon, josta timantit vietiin Eurooppaan.
Timanteista saatiin valtavat voitot, mutta eiväthän ne koituneet kaivosmiesten eikä yleensä Afrikan maiden kansojen hyväksi.
Kyseessä on aarteenmetsästyspeli, jossa taistellaan toisia aarteenetsijöitä vastaan. Timanttia ei löydetä kaivoksesta vaan mistä hyvänsä, timanttia ei viedä pois Afrikasta, timanttia ei viedä afrikkalaisten nenän edestä vaan muiden pelaajien. Onko tuo vaihto-opiskelija koskaan pelannut ko. peliä?
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta pelissä myydään löydetyt jalokivet jo löytöpaikalla. Afrikan tähdestä kisataan toisten pääosin valkoisten eurooppalaisten kesken ja pelin rosvo on valkoihoinen cowboy Yhdysvalloista. Ainoat mustaihoiset taitavat olla muutama 50-lukulainen kuva pelilaudessa.
Ei kisata valkoisten eurooppalaisten kesken, se on täysin omaa mielikuvitustasi. Pelissä ei missään indikoida, mitä rotua tai kansallisuutta pelaajat ovat. On myös täysin omaa mielikuvitustasi, mitä rotua tai kansallisuutta se rosvo on.
Peilaat vain omia rasistisia ennakkoluulojasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelin säännöissä ei tarkenneta, keneltä Afrikan tähti viedään turvaan. Tuskin ainakaan Afrikan alkuperäisasukkailta, sillä jos pelin ajatellaan sijoittuvan kolonialismin aikaan, ei heillä olisi kuitenkaan mahdollisuutta pitää sitä hallussaan. Ehkä kaikilla olisi taas hyvä mieli, jos ajateltaisiin pelaajan vievän tähden Kairoon tai Tangeriin hyväntahtoisen salaseuran säilytettäväksi odottamaan parempia aikoja eli sitä, kun siirtomaat vapautuvat ja afrikkalaiset saavat aarteensa takaisin.
Elät jossain kuvitelmissa. Britannian alueilla 1800-luvun lopulla kaivokset olivat sellaisia jonne haalittiin mustia ihmisiä töihin. Je joutuivat asumaan parakeissa. Kaivokset olivat kaukana miesten kotiseuduilta eli he elivät kaukana perheistään. Mitään työsuojelua ei ollut, työ oli raskasta, jne...
Kaivokset olivat kolonialistien omistuksessa ja timantit ilmeisesti vietiin suurimmaksi osaksi Eurooppaan (varmaan Hollannin kautta) -- siksi pelissäkin pitää päästä siinne Kairoon, josta timantit vietiin Eurooppaan.
Timanteista saatiin valtavat voitot, mutta eiväthän ne koituneet kaivosmiesten eikä yleensä Afrikan maiden kansojen hyväksi.
Hitto sä elät harhoissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi peli ei voi vain olla peli? En koskaan ole kiinnittänyt huomiota pelin maiden nimiin enkä mihinkään muuhunkaan. Pelaan ja yritän voittaa pelin sääntöjen mukaan. Ihan sama vaikka pelilaudan kuva olisi Pihtiputaan citystä.
Tämä. Pelasin peliä paljon lapsuudessa. Silti minusta ei tullut rasistia. Pitääpä ostaa peli itselleni ennen kuin se tämän ”kohun” myötä vedetään pois markkinoilta. Minulle peli edustaa omaa lapsuuttani ja kaiken lisäksi se on hyvä peli.
Kauheaa, oikea Afrikan tähti on Lontoossa, osana kruununjalokiviä.
Jos tässä on ongelma, julistakaa Britannia boikottiin. Helpompaa on toki boikotoida suomalaista peliä kuin oikeita imperialisteja, jotka vielä pitää kolonialistisia timanttejaan vitriinissä turistien pällisteltävänä.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Ei tässä olisi mitään ongelmaa, jos se perustuisi historiallisiin löydöksiin. Ihmeellistä tosiasioiden piilottamista nykyaikana. Kohta nämä woket kai on kieltämässä holokaustin ja sitten ollaan jo todella oudossa tilanteessa aatteellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelin säännöissä ei tarkenneta, keneltä Afrikan tähti viedään turvaan. Tuskin ainakaan Afrikan alkuperäisasukkailta, sillä jos pelin ajatellaan sijoittuvan kolonialismin aikaan, ei heillä olisi kuitenkaan mahdollisuutta pitää sitä hallussaan. Ehkä kaikilla olisi taas hyvä mieli, jos ajateltaisiin pelaajan vievän tähden Kairoon tai Tangeriin hyväntahtoisen salaseuran säilytettäväksi odottamaan parempia aikoja eli sitä, kun siirtomaat vapautuvat ja afrikkalaiset saavat aarteensa takaisin.
Elät jossain kuvitelmissa. Britannian alueilla 1800-luvun lopulla kaivokset olivat sellaisia jonne haalittiin mustia ihmisiä töihin. Je joutuivat asumaan parakeissa. Kaivokset olivat kaukana miesten kotiseuduilta eli he elivät kaukana perheistään. Mitään työsuojelua ei ollut, työ oli raskasta, jne...
Kaivokset olivat kolonialistien omistuksessa ja timantit ilmeisesti vietiin suurimmaksi osaksi Eurooppaan (varmaan Hollannin kautta) -- siksi pelissäkin pitää päästä siinne Kairoon, josta timantit vietiin Eurooppaan.
Timanteista saatiin valtavat voitot, mutta eiväthän ne koituneet kaivosmiesten eikä yleensä Afrikan maiden kansojen hyväksi.
Britanniassa kaivosmiehet ovat kyllä aina olleet ihan paikallisia. Voi luoja miten tietämättömiä osa ihmisistä on.
Kai tiedät, että kaivostoimintaa on nykyäänkin ja erittäin laajasti ja kasvavasti erityisesti Suomessa? Myös timanttikaivoksia. Tarvitset nyt varmaan kriisiapua kun sulle paljastui, että elät tällä hetkelläkin sitten kolonialistisen ja rasistisen sorron alla olevassa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Ei tässä olisi mitään ongelmaa, jos se perustuisi historiallisiin löydöksiin. Ihmeellistä tosiasioiden piilottamista nykyaikana. Kohta nämä woket kai on kieltämässä holokaustin ja sitten ollaan jo todella oudossa tilanteessa aatteellisesti.
Woke-vasemmistohan USA:ssa jo tekee tätä, eli kieltää holokaustin. Ovat myös aiheuttaneet siellä karmean antisemitismin aallon, varsinkin mustien taholta. Johtuu siitä, että mustat woket vihaavat juutalaisia, koska mustat haluavat itselleen suurimman uhrin statuksen ja juutalaiset häiritsevät tätä tavoitetta.
Vierailija kirjoitti:
Asiaa voi miettiä niin että entäs jos Ruotsissa julkaistaisiin peli, jossa on Suomen kartta vaikkapa viikinkiajalla. Kartalla näkyisi siellä täällä villieläimiä ja muutama "pakanallinen alkuasukas" eli "suomalainen" barbaarisessa turkisasussa nuija kädessä pölhön näköisenä. Pelin idea olisi olla ns. ruotsalainen (mahdollisesti kristitty) viikinki, joka tulee villiin Itämaahan ja käy ryöstelemässä alkuasukkainen metsästämiä turkiksia ja kaappaisi alkuasukaslapsia ja -naisia orjiksi myytäväksi. Viikinkejä estämässä ei olisi tietenkään suomalaiset vaan vaikkapa venäläiset "rosvot". Pelissä pitäisi päästä ryöstösaaliin kanssa ensimmäisenä Birkaan (viikinkikaupunki nykyisen Tukholman alueella), jossa voittaja saisi mainetta ja mammoonaa, myydessään turkiset ja orjat.
Ja kun pelistä tulisi kuuluisa, sitten ruotsalaiset opiskelijat voisivat ryyppäjäisissään kekkaloida suomalaisbarbaarien asussa...
Ja nyt miettikää rehellisesti, uskotteko muka ettei asiasta nousisi Suomessa hirveä somekohu ja ettei peli loukkaisi ketään suomalaista?
Tämä sun pelisi juoni ei ole lainkaan Afrikantähden kaltainen. Ei noita voi verrata. Missä kohtaa afrikan tähdessä kaapataan orjia? Ei missään. Se sijaan pelaaja itse voi jäädä orjaksi. Missä kohtaa määritellään pelaajan etninen tausta? Ei tuossa sun jutussa ole päätä ei häntää.
Vierailija kirjoitti:
Pelin säännöissä ei tarkenneta, keneltä Afrikan tähti viedään turvaan. Tuskin ainakaan Afrikan alkuperäisasukkailta, sillä jos pelin ajatellaan sijoittuvan kolonialismin aikaan, ei heillä olisi kuitenkaan mahdollisuutta pitää sitä hallussaan. Ehkä kaikilla olisi taas hyvä mieli, jos ajateltaisiin pelaajan vievän tähden Kairoon tai Tangeriin hyväntahtoisen salaseuran säilytettäväksi odottamaan parempia aikoja eli sitä, kun siirtomaat vapautuvat ja afrikkalaiset saavat aarteensa takaisin.
Timantti viedään Englannin kuningattarelle kuten Afrikan tähden löytämistä ja historiaa valoittava pelin tarinaosi kertoo. Kyseessä on muuten sama timantti kuin Cullinan:
Rosvot on valkoisia Afrikan tähdessä.