2 lasta on NIIN keskinkertainen ratkaisu!
Olen 37 v. nainen ja odotan nyt viidettä lastani. Lapset ja perhe on minulle koko elämä ja olen äärettömän kiitollinen siitä, että kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Myös mieheni on hyvin perhekeskeinen ja sikälikin asiat toimivat todella hyvin. Teemme asioita todella paljon perheenä, lapset ovat parhaita kavereita keskenään ja aina on hauskaa. Myös parisuhde on todellakin kunnnossa.
Pakko myöntää, että hieman, tai en ihan hiemankaan, ihmettelen tuttavapiirini naisia, jotka ovat tehneet sen tutun ja turvallisen 2 lasta (iso osa vielä reilusti yli 30 vuotiaina), mutta vaikuttaa siltä etteivät pärjää oikein heidänkään kanssaan. Tai ainakin valittavat koko ajan, miten raskasta on, miten kaikesta joutuu tinkimään, miten vähän on omaa aikaa jne.
Sanokaapa te jotka tunnistatte itsenne tästä kirjoituksesta, miksi nykyihmisille niin luonnollinen asia kuin perhe-elämä on niin vaikeaa ja siinä nähdään vain uhrauksia??? Itse tiedän aidosti olevani parempi äiti kuin kukaan kavereistani ja olen kyllä siitä ihan avoimesti myös ylpeä.
Ja miksi kaikki tekevät sen 2? No siksi kun muutkin. Jotenkin kyllä naurattaa ja säälittää.
Kommentit (80)
Et taida olla tyytyväinen omiin valintoihisi, kun niin kovasti arvostelet(kadehdit) erilaisia ratkaisuja tehneitä ihmisiä. Elä ja anna muiden elää.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:07"]On kivaa olla tavallinen. Tavallisuudessa ei ole mitään vikaa. Miksi ap pelkää olla tavallinen? Ylipäänsä yhteiskunta on useimmiten mitoitettu 2+2-perheille. Lisäksi kahden lapsen elättäminen aikuiseksi asti onnistuu paljon paremmin kuin viiden lapsen, jos ajatellaan harrastuksia, vaatteita, vapaa-ajan välineitä, mopoja, autoja, ajokortteja ja opiskeluaikoja. Kahdelle lapselle pystyy hyvin ostamaan uusia vaatteita eikä heidän tarvitse käyttää muiden vanhoja rytkyjä. Jos lapsia on viisi, aina on joku(/joitakin), jonka suruja ei ehdi kuunnella. Syliä ei riitä yhtäaikaa kaikille, jos on tarvis. Kahden kanssa ei tule tätä ongelmaa. Ap:sta ehkä tuntuu, että heillä ei ole tällaista ongelmaa, mutta totuus on se, että lapsi itse oppii aika nopeasti vetäytymään ja sulkemaan suunsa, kun ei äidillä kuitenkaan ole aikaa hänelle. Se on minusta surullista. [/quote] Höpö höpö! Ihan yhtä lailla yhden tai kahden lapsen vanhemmat voivat sulkea silnänsä lapsen tarpeilta! Se vasta on surullista kun olisi aikaa nutta oma napa on kaikessa tärkeämpi eikä lasta aidosti kuunnella.
[/quote]
Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa.
[/quote]
Olenkos muuta väittänyt? Ja jos sinä et pysty viittä hoitamaan ei tarkoita että joku muu siihen ei pystyisi.
No mutta, minäpä olen keskinkertainen ihminen. Ei mulla ainakaan ole tarvetta tuollaiselle ap:n kaltaiselle itsetehostukselle. Tulee mieleen että oisko sieltä äitiympyröistä ihan virkistävää sullekin kurkata muuhunkin maailmaan ja hankkia muutakin meriittiä kuin iso perhe.
2 lasta minullakin, kroppa kunnossa, eikä päältä näy että olisin koskaan ollut paksuna, timmi vatsa , kiinteä iho ja rinnat, ei väljähtänyttä alapäätä. jaksaminen hyvä, jää aikaa paljon muuhunkin, kun en ole koko sukukypsää aikaani kuluttanut lasten tekoon.
Joo, no kyllä huomaa että olet ollut vaan kotona lisääntymässä. Sen verran kapeaksi on ajatusmaailma jäänyt. Teitkö sä itse viisi lasta sen takia ettet olisi keskinkertainen?
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:19"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:07"]On kivaa olla tavallinen. Tavallisuudessa ei ole mitään vikaa. Miksi ap pelkää olla tavallinen? Ylipäänsä yhteiskunta on useimmiten mitoitettu 2+2-perheille. Lisäksi kahden lapsen elättäminen aikuiseksi asti onnistuu paljon paremmin kuin viiden lapsen, jos ajatellaan harrastuksia, vaatteita, vapaa-ajan välineitä, mopoja, autoja, ajokortteja ja opiskeluaikoja. Kahdelle lapselle pystyy hyvin ostamaan uusia vaatteita eikä heidän tarvitse käyttää muiden vanhoja rytkyjä. Jos lapsia on viisi, aina on joku(/joitakin), jonka suruja ei ehdi kuunnella. Syliä ei riitä yhtäaikaa kaikille, jos on tarvis. Kahden kanssa ei tule tätä ongelmaa. Ap:sta ehkä tuntuu, että heillä ei ole tällaista ongelmaa, mutta totuus on se, että lapsi itse oppii aika nopeasti vetäytymään ja sulkemaan suunsa, kun ei äidillä kuitenkaan ole aikaa hänelle. Se on minusta surullista. [/quote] Höpö höpö! Ihan yhtä lailla yhden tai kahden lapsen vanhemmat voivat sulkea silnänsä lapsen tarpeilta! Se vasta on surullista kun olisi aikaa nutta oma napa on kaikessa tärkeämpi eikä lasta aidosti kuunnella. [/quote] Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. [/quote] Olenkos muuta väittänyt? Ja jos sinä et pysty viittä hoitamaan ei tarkoita että joku muu siihen ei pystyisi.
[/quote]
Jo viisi lasta haluaa syliin ja lohdutusta yhtäaikaa, niin miten se "joku muu" sitten asian hoitaa?
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 11:51"]Olen 37 v. nainen ja odotan nyt viidettä lastani. Lapset ja perhe on minulle koko elämä ja olen äärettömän kiitollinen siitä, että kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Myös mieheni on hyvin perhekeskeinen ja sikälikin asiat toimivat todella hyvin. Teemme asioita todella paljon perheenä, lapset ovat parhaita kavereita keskenään ja aina on hauskaa. Myös parisuhde on todellakin kunnnossa.
Pakko myöntää, että hieman, tai en ihan hiemankaan, ihmettelen tuttavapiirini naisia, jotka ovat tehneet sen tutun ja turvallisen 2 lasta (iso osa vielä reilusti yli 30 vuotiaina), mutta vaikuttaa siltä etteivät pärjää oikein heidänkään kanssaan. Tai ainakin valittavat koko ajan, miten raskasta on, miten kaikesta joutuu tinkimään, miten vähän on omaa aikaa jne.
Sanokaapa te jotka tunnistatte itsenne tästä kirjoituksesta, miksi nykyihmisille niin luonnollinen asia kuin perhe-elämä on niin vaikeaa ja siinä nähdään vain uhrauksia??? Itse tiedän aidosti olevani parempi äiti kuin kukaan kavereistani ja olen kyllä siitä ihan avoimesti myös ylpeä.
Ja miksi kaikki tekevät sen 2? No siksi kun muutkin. Jotenkin kyllä naurattaa ja säälittää.
[/quote]Paskat tuli housuun kun luin tämän
Olen mieluummin keskinkertainen kuin yksinkertainen.
Onko niillä lapsilla muuten muita kavereita ollenkaan, jos keskenään ovat parhaita kavereita?
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:18"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:13"] Kärkästä on tekstisi enkä kaikkea allekirjoita, mutta kuitenkin NIIIIN mukava kerrankin lukea tälläinen kirjoitus jossa kritisoidaan pientä lapsilukua. Yleensä AINA saa lukea suurten perheiden arvostelua. Jokaisen oma valinta, eikä siitä pitäisi kellään olla sanomista. [/quote]Pitääkö kritisoida minkäänlaista lapsilukua? Tosin itse en voi olla ihmettelemättä perheitä joihin tehdään vähintään neljä lasta ja varaa ei ole harrastuksiin, välillä sähköt on poikki kun laskut maksamatta, ruoka ei kovin hyvää ravintoarvoltaan, vaatteet ovat kaikki muilta käytettyinä saatuja, äidillä pinna kireänä kun lapsilla pieni ikäero ja väsymys ja rahahuolet painavat päälle yms.. eli jos ei pysty kohtuullisen hyvää elintasoa lapsilleen tarjoamaan niin mikä se idea siinä suuressa lapsiluvussa on? [/quote] Kuten sanoin jokaisen oma valinta. Mun kohdalle ei ole sattunut noin huonosti pärjäävää isoa perhettä. Ne tuntemani perheet joissa on 4-5 lasta ovat koulutettaja, hyvin toimeentulevia ja lapsetkin vaikuttavat hyvinvoivilta.
[/quote]Minäkin tunnen hyvinvoivia ja toimeentulevia monilapsisia perheitä. Valitettavasti työni myötä myös kuvatun kaltaisia joissa ei voida ihan niin hyvin.. lapset syövät kavereillaan hyvällä halulla kun ruoka maistuu ja sitä riittää :(
Oikeasti älillä miettii mikä on se motiivi usean lapsen hankitaan jos arjenhallinta tuottaa vaikeuksia.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:19"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:07"]On kivaa olla tavallinen. Tavallisuudessa ei ole mitään vikaa. Miksi ap pelkää olla tavallinen? Ylipäänsä yhteiskunta on useimmiten mitoitettu 2+2-perheille. Lisäksi kahden lapsen elättäminen aikuiseksi asti onnistuu paljon paremmin kuin viiden lapsen, jos ajatellaan harrastuksia, vaatteita, vapaa-ajan välineitä, mopoja, autoja, ajokortteja ja opiskeluaikoja. Kahdelle lapselle pystyy hyvin ostamaan uusia vaatteita eikä heidän tarvitse käyttää muiden vanhoja rytkyjä. Jos lapsia on viisi, aina on joku(/joitakin), jonka suruja ei ehdi kuunnella. Syliä ei riitä yhtäaikaa kaikille, jos on tarvis. Kahden kanssa ei tule tätä ongelmaa. Ap:sta ehkä tuntuu, että heillä ei ole tällaista ongelmaa, mutta totuus on se, että lapsi itse oppii aika nopeasti vetäytymään ja sulkemaan suunsa, kun ei äidillä kuitenkaan ole aikaa hänelle. Se on minusta surullista. [/quote] Höpö höpö! Ihan yhtä lailla yhden tai kahden lapsen vanhemmat voivat sulkea silnänsä lapsen tarpeilta! Se vasta on surullista kun olisi aikaa nutta oma napa on kaikessa tärkeämpi eikä lasta aidosti kuunnella. [/quote] Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. [/quote] Olenkos muuta väittänyt? Ja jos sinä et pysty viittä hoitamaan ei tarkoita että joku muu siihen ei pystyisi.
[/quote]
Jo viisi lasta haluaa syliin ja lohdutusta yhtäaikaa, niin miten se "joku muu" sitten asian hoitaa?
[/quote]
Idiootti. Onko sulla edes lapsia? Kuinka usein sun lapset kaipaavat syliä sekunnilleen samaan aikaan? Mulla harvemmin nuo 16-, 13-, 10-, 5- vuotiaat harvemmin haluavat syliä yhtäaikaa ;) Aika on loistavasti riittänyt kaikille.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:02"]
Aina on hauskaa? Ette ole terve perhe jos teillä ei riidellä, lapset eivät tappele, koskaan ei ole tylsää jne
[/quote]
Ohis:
Tiedän yhden perheen, jossa perheen äiti aina kehuu kuinka auvoista elämä on kaikkien kuuden lapsensa kanssa, kuinka heillä ei kiukutella tai tapella, lapset viihtyvät yhdessä jne.
Totuus on se, että lapset ovat aivan tavallisia lapsia, jotka kiukuttelevat ja tappelevat, mutta äidillä on jokin automaattikytkin päässä, eikä hän tunnu näkevän niitä tilanteita. Jos sisarukset ovat tapelleet niin että toisella on silmä mustana, syyttää äiti jotain muuta lasta, koska hänen kultansa eivät tappele. Jostain syystä hän on todella sokea omien lapsiensa vioille ja lapset pääsevät pälkähästä melkolailla kaikissa tapauksissa. Yksikin kerta tämän perheen lapsi valehteli toisen lapsen lyöneen, jäi kiinni valheesta, mutta tuo äiti kävi silti haukkumassa sen toisen lapsen äidin.
Ja tiedostan kyllä, että usein äidit ovat sokeita lapsiensa vioille, mutta ainakin minä tunnustan ja näen kun omat lapset tappelevat keskenään (kyllä, kaikki keskinkertaiset kaksi) tai kiukuttelevat. Voi kyllä olla sitäkin, että minulla on kaksi poikaa, joten välillä tuntuu etteivät ne muuta teekään kuin tappele. =D
Mitä tulee ap:n provoiluun niin on mielestäni naurettavaa niputtaa ihmisiä noin. Jopa ne kaksi lapsiset väsyvät, masentuvat, stressaavat jne. Syy ei välttämättä ole perhe-elämässä, mutta koska perhe-elämä nyt vain sattuu olemaan aika tiivistä, niin siitä on helpoin valittaa ja se iskee pahiten päälle. Silloin kun itse olin masentunut, oli se yhden lapsenkin kasvattaminen vaikeaa ja rankkaa. On harvinaisen typerää naureskella toisen ihmisen väsymykselle. Tässä lähiaikoina on uutisissakin kerrottu, mitä seurauksia siitä väsymisestä voi tulla, suurin osa itsemurhista ei edes päädy otsikoihin.
Ehkä ensi kerralla sen naureskelun sijasta, kannattaa kuunnella ja miettiä voisiko sitä väsynyttä ihmistä auttaa jotenkin. Ap:n kaltaisten ihmisten takia ne väsyneet ja masentuneet eivät halua kertoa oloistaan.
Mitä tulee äitiyden paremmuuden mittaamiseen, niin mielestäni kaikki äidit jotka antavat lapsilleen rakkautta, turvallisen lapsuuden, hoitaa heidät ja muistavat hoitaa itseäänkin, ovat hyviä äitejä.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:29"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:19"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:07"]On kivaa olla tavallinen. Tavallisuudessa ei ole mitään vikaa. Miksi ap pelkää olla tavallinen? Ylipäänsä yhteiskunta on useimmiten mitoitettu 2+2-perheille. Lisäksi kahden lapsen elättäminen aikuiseksi asti onnistuu paljon paremmin kuin viiden lapsen, jos ajatellaan harrastuksia, vaatteita, vapaa-ajan välineitä, mopoja, autoja, ajokortteja ja opiskeluaikoja. Kahdelle lapselle pystyy hyvin ostamaan uusia vaatteita eikä heidän tarvitse käyttää muiden vanhoja rytkyjä. Jos lapsia on viisi, aina on joku(/joitakin), jonka suruja ei ehdi kuunnella. Syliä ei riitä yhtäaikaa kaikille, jos on tarvis. Kahden kanssa ei tule tätä ongelmaa. Ap:sta ehkä tuntuu, että heillä ei ole tällaista ongelmaa, mutta totuus on se, että lapsi itse oppii aika nopeasti vetäytymään ja sulkemaan suunsa, kun ei äidillä kuitenkaan ole aikaa hänelle. Se on minusta surullista. [/quote] Höpö höpö! Ihan yhtä lailla yhden tai kahden lapsen vanhemmat voivat sulkea silnänsä lapsen tarpeilta! Se vasta on surullista kun olisi aikaa nutta oma napa on kaikessa tärkeämpi eikä lasta aidosti kuunnella. [/quote] Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. [/quote] Olenkos muuta väittänyt? Ja jos sinä et pysty viittä hoitamaan ei tarkoita että joku muu siihen ei pystyisi. [/quote] Jo viisi lasta haluaa syliin ja lohdutusta yhtäaikaa, niin miten se "joku muu" sitten asian hoitaa? [/quote] Idiootti. Onko sulla edes lapsia? Kuinka usein sun lapset kaipaavat syliä sekunnilleen samaan aikaan? Mulla harvemmin nuo 16-, 13-, 10-, 5- vuotiaat harvemmin haluavat syliä yhtäaikaa ;) Aika on loistavasti riittänyt kaikille.
[/quote]
:D Menikö sulla niiden lasten lapsuusaika kokonaan ohi? Kyllä nuo sun 16-, 13-, 10-vuotiaatkin on joskus olleet pieniä, vaikket olekaan sitä itse ehkä huomannutkaan. Meillä on kaksoset ja yksi vauva, ja aika usein tulee tilanteita, että kaikki haluaisi olla sylissä yhtäaikaa. Ja vaikkei lapsi tarvitsisikaan varsinaisesti lohdutusta tai syliä, niin ihan kahdenkeskinen aika vanhemman/vanhempien kanssa on lapsille tärkeää. Lapsen kehitykselle on tärkeää, että hän tuntee olevansa myös yksilö eikä vain osa laumaa.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:47"]
Idiootti. Onko sulla edes lapsia? Kuinka usein sun lapset kaipaavat syliä sekunnilleen samaan aikaan? Mulla harvemmin nuo 16-, 13-, 10-, 5- vuotiaat harvemmin haluavat syliä yhtäaikaa ;) Aika on loistavasti riittänyt kaikille.
[/quote]
Tuliko heti puolustusreaktio kun täytyy oikein nimitellä toista? Jos tuo ei olisi teillä ongelma, niin tuskinpa noin ärhäkästi puolustautuisit ;)
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:47"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:34"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:29"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:25"][quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:19"] [quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:07"]On kivaa olla tavallinen. Tavallisuudessa ei ole mitään vikaa. Miksi ap pelkää olla tavallinen? Ylipäänsä yhteiskunta on useimmiten mitoitettu 2+2-perheille. Lisäksi kahden lapsen elättäminen aikuiseksi asti onnistuu paljon paremmin kuin viiden lapsen, jos ajatellaan harrastuksia, vaatteita, vapaa-ajan välineitä, mopoja, autoja, ajokortteja ja opiskeluaikoja. Kahdelle lapselle pystyy hyvin ostamaan uusia vaatteita eikä heidän tarvitse käyttää muiden vanhoja rytkyjä. Jos lapsia on viisi, aina on joku(/joitakin), jonka suruja ei ehdi kuunnella. Syliä ei riitä yhtäaikaa kaikille, jos on tarvis. Kahden kanssa ei tule tätä ongelmaa. Ap:sta ehkä tuntuu, että heillä ei ole tällaista ongelmaa, mutta totuus on se, että lapsi itse oppii aika nopeasti vetäytymään ja sulkemaan suunsa, kun ei äidillä kuitenkaan ole aikaa hänelle. Se on minusta surullista. [/quote] Höpö höpö! Ihan yhtä lailla yhden tai kahden lapsen vanhemmat voivat sulkea silnänsä lapsen tarpeilta! Se vasta on surullista kun olisi aikaa nutta oma napa on kaikessa tärkeämpi eikä lasta aidosti kuunnella. [/quote] Haluaminen ja pystyminen ovat kaksi eri asiaa. [/quote] Olenkos muuta väittänyt? Ja jos sinä et pysty viittä hoitamaan ei tarkoita että joku muu siihen ei pystyisi. [/quote] Jo viisi lasta haluaa syliin ja lohdutusta yhtäaikaa, niin miten se "joku muu" sitten asian hoitaa? [/quote] Idiootti. Onko sulla edes lapsia? Kuinka usein sun lapset kaipaavat syliä sekunnilleen samaan aikaan? Mulla harvemmin nuo 16-, 13-, 10-, 5- vuotiaat harvemmin haluavat syliä yhtäaikaa ;) Aika on loistavasti riittänyt kaikille.
[/quote]
No juuri tuostahan sitä aikaisemmin sanottiin! Ei ne sun lapset tietenkään yhtäaikaa halua syliin, koska lapsi oppii vetäytymään ja sulkemaan suunsa kun huomaa ettei vanhemmilla ole hänelle aikaa. Että jos siinä sun sylissä on jo joku, niin toinen sinne haluava on sitten vain hiljaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hänkin kaipaisi syliä.
Minä olen varmaan sitten vielä hunompi äiti kun minulla non vain yksi lapsi :D
Minulla ei ole yhtäkään lasta mutta hyvä ystäväni on kasvanut viisilapsisessa perheessä, kaikki nyt aikuisia. Jokaikinen on huomattu ja kohdattu myös yksilönä, ei koskaan osana laumaa. Tasapainoisia, onnellisia ihmisiä kaikki, hyvät välit vanhempiinsa ja tosiinsa, paljon edelleen tekemisissä vaikka osalla jo omia lapsia. Yhdellä jopa se viisi eli traumoja ei ole jäänyt, päinvastoin.
Kyllä montakin lasta voi olla ja silti jokainen on omana itsenään rakas ja tärkeä ja saa erityiskohtelua kuten kaikki muutkin.
Ja jos lapsia on se kymmenkunta kuten voi myös olla, ovat vanhimmat usein jo parikymppisiä nuorimman syntyessä eli eivät taatusti tunge syliin yhtäaikaa :)
No ehkä nykyihmiset suhtautuvat perheeseen vähän eri tavalla koska maailma on tosiaan vähän muuttunut! Oletko noin kauan homehtunut kotona, ettet ole huomannut? Nykyään myös naiset käyvät ihan yleisesti töissä ja osallistuvat perheen elättämiseen, opiskeluaika on pidentynyt huomattavasti, yhteiskunnan palvelurakenne on kehittynyt eikä ole enää tarpeen tehdä hirveää lapsilaumaa vanhuuden turvaksi.