YRITYS PÄÄLLÄ 2015
Niin siinä kävi, etten itse ainakaan kauan toivottua plussaa tämän vuoden puolella saa eli yritys jatkuu vuonna 2015! :D
Itse aion vielä ainakin seurailla ketjun Yritys päällä 2014 keskustelua, mutta sitä mukaan, kun yritys vuodelle 2015 siirtyy, niin tervetuloa seuraksi tänne jatkamaa keskustelua ja viimeistään sitten vuoden vaiteessa!
Kommentit (2463)
Nuppunella? Joko olet testaillut? Millä fiiliksillä olet? Pidän peukkuja että nyt olisi tärppi käynyt! :)
Orchid, niinhän se olikin sulla että se luteaalivaihe on ollut lyhyt aiemmissa kierroissa. Hmm. Silti, toivon että se plussaksi vielä muuttuu ja saat kertoa miehellesi onnellisia uutisia <3 pakko myöntää, että olen antanut itseni elätellä unelmaa että nyt olisi tärpännyt. Olen miettinyt milloin ja miten kertoisin vanhemmille raskaudesta. Ja olen unelmoinut niistä fiiliksistä joita tuntisin kun tiedän, että pieni vauva on masussa. Olisipa se ihanaa. Voi sentään <3
Legolatar(27v) kp27/31 dbo11 yk8, ensimmäinen toiveissa
Mihinköhän toikin perustuu että on herkin testi mutta silti ei näytä yhtään sen herkemmin. Tosi outoa.
Mä vaan omanapailen. Ahdistaa. Vituttaa. Varma olo et menkat alkaa. Vituttaa et joku haamu tuli nostattaa toiveita. Toisaalta näitten negojen jälkeen se pettymys ehkä ei oo niin kova. On se silti. Missä viipyy mun aina niin tasan tarkkaan ajallaan tulevat menkat. Enkä mä jaksa oottaa aamuun. Enkä mä haluis sitä negaa aamulla. Ennemmi menkat ni tietäis et pääsee nopeemmin seuraavaan kiertoon.
So sorry tästä
Minulle voi seuraava päivittäjä päivittää kierron pituudeksi 29-32 :) Se on oviksen perusteella tämän kierron pituus.
Annma kp 21/29-32 dpo3 yk2
[quote author="Orchid87" time="26.01.2015 klo 19:04"]
Mulla melko lyhyt luteaalivaihe tosiaan ollut, joten sitä ajatellen jo vähän niinkuin heitin toiveen romukoppaan kun ei testissä mitään näkynyt. Menkkojen pitäisi alkaa ylihuomenna, mutta eihän sitä tosiaan välttämättä vielä voi tietää. Mies on ihan varma että tästä kierrosta raskauduin, hirveetä sanoa sille jos toisin kävikin..
joo mulla vasta eka yrityskerta, mutta mies ihan varma myös että kyllä napaa, ja jos ei ni lääkäriin,,,,,,miehet :/,,,,,,,
Menkkakipuinen Orchid87, kp21/23 yk10.
[/quote]
Piki piki79: Tämä on meille eka kieto kun mies on avoimesti jutellut, että nyt on sellainen olo että tärppäsi. On ollut jotenkin tosi innoissaan ja kysellyt kaikkea koska menkat alkaa ja koska sen sitte tietää ja koska teen testiä jne jne.. En haluaisi tuottaa pettymystä vaikka eihän sille mitään sitten voi :/
Legolatar: Aika jännä toi testijuttu, mistä olet tuollaisen lukenut/kuullut? Tuo tieto antaa vähän toivoa tähän testausintoilijaan ;) Minäkin olen myös haaveillut tavasta, jolla kerrotaan mun vanhemmilleni. Haaveillut tekeväni jotain ihanaa ylläriä, haaveillut siitä miltä tuntuu kun vauva masussa kasvaa, haaveillut IHAN kaikesta ja halu on kova päästä vihdoinkin tuo kaikki kokemaan, hyvineen ja huonoineen puolineen. Haluan sen kaiken, NIIN kovasti haluan <3
Hyvää huomenta!
Taas kerran tikkuun pissattu ja nyt se viiva piirtys siihen heti ku kostus :) :) tosin edelleen ei niin vahva ku kontrolli viiva mutta viiva kuitenkin :)
Pakko se on kai uskoa et siellä joku matkustaa, toivottavasti tää ei oo kerta ku tiputaan korkeelta.
Jään tänne seurailemaan, ainakin oliko Marlener nuo pistot joku juttu tässä kierrossa :)
Orchid, melkein kaikilla keskustelupalstoilla on joitakin naisia, joilla 10-vahvuiset david-raskaustestiliuskat ovat tosiaan näyttänyt muita testejä myöhemmin plussan tai viiva on ollut hyvin haalea, vaikka muun merkkinen testi on näyttänyt vahvan plussan. Ja aika monet oli tosiaan saaneet viivanpaikkoja, itse en niihin ole törmännyt. Uskoisin niiden olevan ihan käyttökelpoisia, mutta tosiaan tarkkuus ei ehkä ole luvattua tasoa. Pitänee varmistaa mahdollinen plussa sitten toisen merkkisellä testillä :) Hihii! Jännitys tiivistyy! Tämän viikon jälkeen olemme tämän kierron suhteen taas viisaampia tai noh, todella iloisia tai pettyneitä :) Milloin te muuten aloititte yrityksen? Muistelen, että me olemme samoihin aikoihin aloittaneet. Kiertojemme pituuksissa on vain niin suuri ero, että olet kerennyt käydä läpi jo useamman kierron. Meillä ya 5/14.
Legolatar kp28/31 dbo12 yk8, ensimmäinen toiveissa
ONNEA Sunshine14!!!! :) ihana kun tulee taas pitkästä aikaa plussauutisia! Laitahan plussatestikuvaa tulemaan! Niitä on niin kiva katsella :)
Apua en mä osaa :) osaisko joku neuvoa?
Osasinko??
Sunshine: Onnea. Aivan selvä viiva. Ei epäilystäkään tuloksesta. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun saakka.
Nyt toivotaan, että plussia tulisi monille muillekin.
Kiitos hönttentönttiäinen <3
Mä niiiiin pidän peukkuja teille kaikille vaikka täällä en kauaa kerennyt kirjottelemaan. Toki olisin halunnut mut parempi vaihtoehto tämä :)
Onnea Sunshine14!!! :) Ja oikein ihanaa odotusaikaa!
Oma aamun testi oli ihan puhdas nega, joten nyt vaan sitten odotellaan menkkoja nopeasti kehiin. Tehtiin testi miehen kanssa yhdessä ja hän siitä sitten kiiruhti töihin kun tulos nähtiin. Ihana mieheni kysyi kuitenkin vielä puolen tunnin päästä, että "Eihän se tulos vaan muuttunut?". Tuntuu niin hyvältä, että tämä on yhteinen juttu!
MelodyPop (33v.), kp 31/27-31, yk1
Onnea sunshine14!!! :) toivotaan plussia muillekin!
Itse tein negatiivisen tänä aamuna, ensimmäinen yk joten ei pettymyksen tuntemuksia.
Dindinden kp28/28-?
OI!! ONNEA HURJASTI SUNSHINE14!! Ihanaa odotusaikaa!! (:
Dindinden, älä heitä vielä kirvestä kaivoon. Mulla eilen iltanen päivitys tänne oli vielä niin negatiivinen. Nyt on jo kiertopäivä 31/26-28 ja sain vasta uskottavan viivan.
Kiitos Melita ja iso halaus sulle ja tsemppiä tulevaan!
Onnea Sunshine :)) ! Toivottavasti kaikki menee hyvin! :)
Mulla ei vieläkään havaintoja menkoista.. Sunnuntaina tosiaan testasin negan. Menkat ei oo olleet myöhässä kuukausiin, mutta tietenkin se on mahdollista. Ja varmasti tää oma kyttääminen niiden perään voi myös viivästyttää niitä.. Kai.
JQ kp30/26-28 yk6. (testattu nega 25.1)
Hopehope: olen pahoillani. Voimia suruun. Kaiken keskellä on hienoa, että sait lh-huipun pongattua ja pääsette sen hyödyntämään! Odotan mielenkiinnolla kuinka tilanteesi sitten etenee :) Kaavailin itselleni r-testipäiväksi 30.1., jolloin olisi dbo15 ja testin pitäisi näyttää totuus tästä kierrosta. Tosin harmittaa, kun tuossa aiemmin hankin taas kasan David-liuskaraskaustestejä, jos ne ei olekaan hyviä. Ilmeisesti niistä ne herkätkään 10- testit eivät näytä raskautta varhain vaan jopa viikon myöhemmin kuin muut herkät testit. Semmoista olen netistä nyt lueskellut. Onhan ne kyllä niin halpojakin, että kait se kertoo laadustakin. Toisaalta eipä ne ole vääriä plussiakaan näyttänyt. Noh, en tilaa niitä enää uudelleen. Joko sulla on testi odottamassa ja millainen?
Legolatar kp27/31 dbo11 yk8