Kun lapsi muuttaa kotoa pois, niin miten siihen tottuu, että

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Sitten voi hetken päästä tulla "Valitsemanne numero ei ole käytössä". Tätä viestiä voi sitten kuunnella päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Ei missään tapauksessa päivittäistä yhteydenpitoa, jos lapsi itse ei halua sitä!

Kai sitä saa aikuisellakin, vanhemmallakin, olla toiveita ja tarpeita.

Saa, mutta ei toisen ihmisen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ollut lapseensa läheisriippuvainen ja on antanut hänelle tilaa itsenäistyä jo ennen aikuisikää, kotoa muutto on luonteva jatkumo itsenäistymiselle ja tuntuu oikeastaan mukavalta molemmista.

Vaikka suhde on ikuisesti lämmin, murrosiässä alkaa normaalisti kasvu aikuiseksi ja irtiotto lapsen riippuvuus suhteesta vanhempiin. Tässä vaiheessa nuori alkaa kaivata myös mahdollisuutta elää omalla tavallaan, mikä johtaa kaipuuseen saada oma koti. Harvoin aikuisen lapsen luonne, mieltymykser ja elämäntavat ovat samat vanhempiensa kanssa. Hän haluaa elää oman rytminsä ja tapojensa mukaisesti, oman näköisessään kodissa ja kaipaa myös yksityisyyttä. Tämä tulee esiin jo ennen aikuistumista ja on haastavaa sopeutua useamman aikuisen yhdessä elämiseen, kun kahdenkin aikuisen sovittaminen saman katon alle on kompromisseja.

Niinpä lapsen muutto kotoa jo nuorena on maailman luonnollisin asia ja hyväksi kaikille. Toki pientä ikävää voi olla, muttei terve suhde vaadi edes päivittäistä viestittelyä ja siinä pitää mennä lapsen ehdoilla. Jos hänestä ei kuulu viikkoon mitään ja alat voida huonosti, sinulla on ongelma, ei hänellä. Aikuistunut nuori saattaa alussa jopa " unohtaa" vanhempansa alkuvuosina, eikä kaipaa heitä paljon. Hänellä on oma elämä ja uusia ystäviä.

Nauttimaan siitä uudesta elämänvaiheesta. Kun on elänyt antoisaa oerhe-elämää vuosikymmeniä, on ihan normaalia, että siihen on jo kyllästynyt ja tekee hyvää hankkia uutta sisältöä elämään. Älkää siis sortuko elämään lastemme kautta, hankkikaa oma elämä, kun siihen vielä pystytte.

Tottakai olet oikeassa, mutta samalla hieman ylimielisesti olet tietävinäsi  _kaikkien_  perheiden puolesta mikä on ok. Meitä on niin erilaisia ihmisiä ja perhedynamiikkoja ja tapoja, että ei voi vetää suoraa viivaa siihen mikä on ongelmallista. 

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Me muutettiin poikaystävän kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodeista ja olisi ollut aivan äärimmäisen ahdistavaa, jos kumman tahansa vanhemmat olisivat olleet päivittäin yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ollut lapseensa läheisriippuvainen ja on antanut hänelle tilaa itsenäistyä jo ennen aikuisikää, kotoa muutto on luonteva jatkumo itsenäistymiselle ja tuntuu oikeastaan mukavalta molemmista.

Vaikka suhde on ikuisesti lämmin, murrosiässä alkaa normaalisti kasvu aikuiseksi ja irtiotto lapsen riippuvuus suhteesta vanhempiin. Tässä vaiheessa nuori alkaa kaivata myös mahdollisuutta elää omalla tavallaan, mikä johtaa kaipuuseen saada oma koti. Harvoin aikuisen lapsen luonne, mieltymykser ja elämäntavat ovat samat vanhempiensa kanssa. Hän haluaa elää oman rytminsä ja tapojensa mukaisesti, oman näköisessään kodissa ja kaipaa myös yksityisyyttä. Tämä tulee esiin jo ennen aikuistumista ja on haastavaa sopeutua useamman aikuisen yhdessä elämiseen, kun kahdenkin aikuisen sovittaminen saman katon alle on kompromisseja.

Niinpä lapsen muutto kotoa jo nuorena on maailman luonnollisin asia ja hyväksi kaikille. Toki pientä ikävää voi olla, muttei terve suhde vaadi edes päivittäistä viestittelyä ja siinä pitää mennä lapsen ehdoilla. Jos hänestä ei kuulu viikkoon mitään ja alat voida huonosti, sinulla on ongelma, ei hänellä. Aikuistunut nuori saattaa alussa jopa " unohtaa" vanhempansa alkuvuosina, eikä kaipaa heitä paljon. Hänellä on oma elämä ja uusia ystäviä.

Nauttimaan siitä uudesta elämänvaiheesta. Kun on elänyt antoisaa oerhe-elämää vuosikymmeniä, on ihan normaalia, että siihen on jo kyllästynyt ja tekee hyvää hankkia uutta sisältöä elämään. Älkää siis sortuko elämään lastemme kautta, hankkikaa oma elämä, kun siihen vielä pystytte.

Tottakai olet oikeassa, mutta samalla hieman ylimielisesti olet tietävinäsi  _kaikkien_  perheiden puolesta mikä on ok. Meitä on niin erilaisia ihmisiä ja perhedynamiikkoja ja tapoja, että ei voi vetää suoraa viivaa siihen mikä on ongelmallista. 

Kyllä ongelmakäytös pätee erilaisiin ihmisiin ja perhedynamiikkaan. Jos luet kirjoitukseni uudestaan, huomaat että siinä huomioidaan ja on tilaa kaikenlaisille, terveille ihmissuhteille perheenjäsenten välillä. Esittämäni ongelmat liittyvät läheisriippuvuuteen ja epäterveeseen muiden kautta elämiseen.

Vanhempien tulee toimia lasten ehdoilla ja aloitteesta. Älkää roikkuko aikuisissa lapsissanne. Pieni kaiho liittyy lähinnä muutokseen sopeutumiseen. Ikävä on normaalia, mutta sen nojalla riippuminen aikuisessa lapsessa ei. Kestäkää ikävä, sen mukavammalta tuntuu, kun lapsi soittaa tai tulee käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole ollut lapseensa läheisriippuvainen ja on antanut hänelle tilaa itsenäistyä jo ennen aikuisikää, kotoa muutto on luonteva jatkumo itsenäistymiselle ja tuntuu oikeastaan mukavalta molemmista.

Vaikka suhde on ikuisesti lämmin, murrosiässä alkaa normaalisti kasvu aikuiseksi ja irtiotto lapsen riippuvuus suhteesta vanhempiin. Tässä vaiheessa nuori alkaa kaivata myös mahdollisuutta elää omalla tavallaan, mikä johtaa kaipuuseen saada oma koti. Harvoin aikuisen lapsen luonne, mieltymykser ja elämäntavat ovat samat vanhempiensa kanssa. Hän haluaa elää oman rytminsä ja tapojensa mukaisesti, oman näköisessään kodissa ja kaipaa myös yksityisyyttä. Tämä tulee esiin jo ennen aikuistumista ja on haastavaa sopeutua useamman aikuisen yhdessä elämiseen, kun kahdenkin aikuisen sovittaminen saman katon alle on kompromisseja.

Niinpä lapsen muutto kotoa jo nuorena on maailman luonnollisin asia ja hyväksi kaikille. Toki pientä ikävää voi olla, muttei terve suhde vaadi edes päivittäistä viestittelyä ja siinä pitää mennä lapsen ehdoilla. Jos hänestä ei kuulu viikkoon mitään ja alat voida huonosti, sinulla on ongelma, ei hänellä. Aikuistunut nuori saattaa alussa jopa " unohtaa" vanhempansa alkuvuosina, eikä kaipaa heitä paljon. Hänellä on oma elämä ja uusia ystäviä.

Nauttimaan siitä uudesta elämänvaiheesta. Kun on elänyt antoisaa oerhe-elämää vuosikymmeniä, on ihan normaalia, että siihen on jo kyllästynyt ja tekee hyvää hankkia uutta sisältöä elämään. Älkää siis sortuko elämään lastemme kautta, hankkikaa oma elämä, kun siihen vielä pystytte.

Tottakai olet oikeassa, mutta samalla hieman ylimielisesti olet tietävinäsi  _kaikkien_  perheiden puolesta mikä on ok. Meitä on niin erilaisia ihmisiä ja perhedynamiikkoja ja tapoja, että ei voi vetää suoraa viivaa siihen mikä on ongelmallista. 

Kyllä ongelmakäytös pätee erilaisiin ihmisiin ja perhedynamiikkaan. Jos luet kirjoitukseni uudestaan, huomaat että siinä huomioidaan ja on tilaa kaikenlaisille, terveille ihmissuhteille perheenjäsenten välillä. Esittämäni ongelmat liittyvät läheisriippuvuuteen ja epäterveeseen muiden kautta elämiseen.

Kirjoitit mm. "Jos hänestä ei kuulu viikkoon mitään ja alat voida huonosti, sinulla on ongelma, ei hänellä." 

On melkoista yleistämistä sanoa noin. Perheessämme jos joku olisi ilmoittautumatta viikkoon, koko suku olisi huolesta nurin. En katso että meillä kaikilla olisi siis epätervettä läheisriippuvuutta kuten väitit. 

Meilläkin on aikuisten lasten kanssa sovittu että parissa päivässä pitää tulla viesti, sitten aletaan huolestua ellei ole tiedossa syy esim. matka tms. joka selittää radiohiljaisuuden. Ja nimenomaan lapsilähtöisesti on tämä aikamääre meillä. Joten kyllä meilläkin olisi suuri huoli jos VIIKKOON ei kuuluisi mitään. Taatusti oltaisiin etsimässä jo kissojen ja koirien kanssa.

Ap:n kysymykseen vastaan että kyllä siihen tottuu ja pitääkin tottua. 

Tässä kuten lähes kaikissa asioissa lasten kanssa on hyviä ja huonoja hetkiä. On aivan ihanaa huomata että ne pärjää ja osaa, sitten toisaalta se tunne kun et näe tai kuule lapsesta päiviin mitään on aika inhottava.

Minkä ikäisistä "lapsista" te oikein puhutte?!? Luulisi, että puhe on alle 10-vuotiaista, jotka jostain syystä muuttavat pois kotoa.

Omani muuttivat 19-vuotiaina, kuten itsekin aikanaan, ja tuossa iässä ollaan jo virallisestikin täysi-ikäisiä.

Onneksi lapsi on ollut tämän vuoden armeijassa niin tämä on jo valmentanut tulevaan eroon mutta huomaan että en minä tästä nauti. En saa tehdyksi mitään mitä olin suunnitellut ja istun passiivisena vain kotona. Saa nähdä mitä se oikea kotoa muuttaminen sitten aikanaan on. Ei nyt heti ole kyllä lähdössä minnekään vaan aikoo säästää rahaa ensin kunhan tämän armeijan saa vielä suoritettua pois alta.

Saat varmaankin mittakaavaa tilanteeseesi, kun kerron, että mulla on mennyt viisi vuotta siihen, ettei ole saanut halata lastaan, ei  kuulla hänen ääntään, ei voi edes odottaa hänen joskus soittavan tai tulevan käymään.. Hän on kuollut.

Sinun sentään elää, joten anna hänen levittää omat siipensä, tuntuu se sinusta miten kurjalta tahansa. Kyllä sä kestät sen.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Älkää tehkö näin välit viilenevät entisestään. Se lapsi on valmistautunut henkisesti jo ennen itse muuttoa, joten tällainen kontrolloiva käytös ei ole sopivaa.

Minullakin muutti lapsi juuri kotoa. Meillä on aina ollut lämpimät välit ja kotiin tullessa jo pelkkä lapsen äänen kuuleminen sai mielen hyväksi. Kova ikävä on, vaikka olen todella iloinen, että hän halusi muuttaa ja on muutenkin reipas, sosiaalinen ja eteenpäin pyrkivä nuori mies. Joka toinen päivä olen ollut yhteyksissä, joka päivä en viitsi 😄. Ajattelen niin, että läheiset välit vanhempiin antavat voimaa sekä lapselle, että vanhemmille. Suomessa ehkä liikaa korostetaan sitä että heti omilleen ja itse on pärjättävä, ja kotiin ei juuri tarvi olla yhteydessä. Meillä koko suku on hyvin seurallista, nähdään paljon toisiamme ja joka kissanristiäisissä kokoonnutaan porukalla syömään. Pidän tätä ennemmin mielenterveyttä tukevana elämänmallina kuin jonanin läheisriippuvaisuutena.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin muutti lapsi juuri kotoa. Meillä on aina ollut lämpimät välit ja kotiin tullessa jo pelkkä lapsen äänen kuuleminen sai mielen hyväksi. Kova ikävä on, vaikka olen todella iloinen, että hän halusi muuttaa ja on muutenkin reipas, sosiaalinen ja eteenpäin pyrkivä nuori mies. Joka toinen päivä olen ollut yhteyksissä, joka päivä en viitsi 😄. Ajattelen niin, että läheiset välit vanhempiin antavat voimaa sekä lapselle, että vanhemmille. Suomessa ehkä liikaa korostetaan sitä että heti omilleen ja itse on pärjättävä, ja kotiin ei juuri tarvi olla yhteydessä. Meillä koko suku on hyvin seurallista, nähdään paljon toisiamme ja joka kissanristiäisissä kokoonnutaan porukalla syömään. Pidän tätä ennemmin mielenterveyttä tukevana elämänmallina kuin jonanin läheisriippuvaisuutena.

Juuri näin, olen täsmälleen samaa mieltä. Meillä myös aikuiset lapset (22-27v.) ovat samaa mieltä ja siksi pidämmekin suhteellisen tiivistä yhteyttä ja tuo ettei viikkoon kuuluisi mitään, olisi meidän perheessämme kyllä jo syy huolestua. Eri asia on sitten jos lapset itse antavat signaalia tai pyytävät harvempaa yhteydenpitoa - sitten tietenkin tekisimme niin. 

- yksi noista aiemmista kommentoijista