Kun lapsi muuttaa kotoa pois, niin miten siihen tottuu, että

Pikkuhiljaa. On vaikeaa, tiedän kokemuksesta.

Käy läpi tunteita rauhassa. Hyväksy, että on ikävä, ja että uusi vaihe elämässä alkaa.

Etsi itsellesi jotakin uutta tilalle, uusi harrastus, remontti tmv.

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Minuakin kiinnostaa, kauanko kestää, ennenkuin kunnolla tottuu?

Vaatii vähän aikaa, että siihen tottuu. Ja onhan puhelimet kuitenkin, voi ottaa yhteyttä ihan milloin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaa, kauanko kestää, ennenkuin kunnolla tottuu?

Joku väitti että menisi vuosi, en tiedä pitääkö paikkansa. Oma lapsi on vasta pari kk asunut omillaan. On se alusta jo vähän ikävä helpottanut, mutta onhan tää ihan outoa.

Meillä on onneksi aktiivinen perheensisäinen WA-ryhmä, joten kun nuo kaksi esikoistani (twins) parin kuukauden päästä muuttavat omilleen, niin uskon ja toivon, että yhä raportoidaan sinne miten menee, mitä on tehty ja onko kaikki ok.

Älkää takertuko lapsiinne. Ei ihme, jos nuoria ahdistaa.

Ehkä kannattaa kannatella sitä rationaalista ajatusta, että silloin se kasvatus on onnistunut, kun lapsi pärjää omillaan eikä enää aikuisena kaipaa äidin helmoihin. Suvussani on niitäkin esimerkkejä, että on pitänyt kolmekymppistä potkia pois kotoa, tuskin sitä lapsellesi haluaisit sinäkään.

En tiedä, en tosiaan tiedä.

Vielä en ole tottunut ja ikävä on raastava, on ihan hirveätä ettei voi halata lastaan.

Esikoinen muutti kotoa 3kk sitten.

Katkaise nyt se napanuora ja anna aikuisen lapsesi elää omaa elämäänsä.

Lapset muuttivat molemmat samaan aikaan pois kotoa ja siitä aikaa kaksi vuotta. Hyvin on mennyt ja pidetään yhteyttä ja nähdään kun ehditään.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Ei missään tapauksessa päivittäistä yhteydenpitoa, jos lapsi itse ei halua sitä!

Vierailija kirjoitti:

Älkää takertuko lapsiinne. Ei ihme, jos nuoria ahdistaa.

Aivan. Niiden pitää antaa elää omaa elämää. Ja olla turvana & apuna, jos tarvitsevat. Älkää soitelko niille koko ajan. Kyllä ne soittaa ja tulee käymään, kun kaipaavat vanhempaa. T. 3 itsenäisen aikuisen lapsen äiti, joka on kehittänyt itselleen sen oman elämän

Kyllähän tuota miettii kun teini lähestyy sitäaikaa. Onhan se laskettava maailmalle vaikka varmasti alkuun on outoa ja ikävä. Yritän kasvattaa hänestä pärjäävää ja osaavaa ettei avuttomana lähde. Eihän se lapsi katoa vaikka omillaan asuu. En ainakaan takerru kuten äitini kaikkiin meihin lapsiin. Silloin kun viimeisenä lensin pesästä ja edelleen vaikka olemme perheellisiä ja omissa elämissämme.

Hyvin siihen tottuu. Sitä on vain tyytyväinen että siivet kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Ei helvetissä!

Ei ole ollut mitenkään helppoa, vaikka lapsi muutti omilleen jo 4 vuotta sitten. Edelleen ikävöin ja kannan huolta, vaikka siis ei mitään huolen aihetta sinänsä ole, tiedän että pärjää.

Minulle on ollut tosi vaikeaa tämä, mutta yritän pitää silti mietteeni ja ikäväni itselläni, etten ahdista aikuista lasta huolenpidollani ja ettei hänen tarvitse tuntea että jotenkin kontrolloisin tai yrittäisin sitoa. Yritän myös pitää itseni touhussa ja elää omaa elämääni etten ehtisi niin paljoa miettimään. Mutta kyllä tämä on minulle ollut ilmeisesti poikkeuksellisen vaikeata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Ei helvetissä!

Turhaan kiroilet. Meillä aikuinen lapsi 25v. itse tykkää että viestit kulkevat päivittäin, vaikkei mitään ihmeellistä niissä olisikaan. Kaikilla meillä on oma elämämme, mutta olemme läheisiä ja siksi päivittäinen viesti tuo kaikille turvaa ja yhteenkuuluvuutta. Ei toki päivittäin soitella vaan ehkä viikoittain, mutta jotkut tykkäävät niinkin. 

Jokainen perhe siis toimii omalla tavallaan, turha sivusta huudella. Tottakai kannattaa kuulostella mikä juuri kunkin lapsen kohdalla toimii ja olla sillä tavalla herkällä korvalla. 

Jos ei ole ollut lapseensa läheisriippuvainen ja on antanut hänelle tilaa itsenäistyä jo ennen aikuisikää, kotoa muutto on luonteva jatkumo itsenäistymiselle ja tuntuu oikeastaan mukavalta molemmista.

Vaikka suhde on ikuisesti lämmin, murrosiässä alkaa normaalisti kasvu aikuiseksi ja irtiotto lapsen riippuvuus suhteesta vanhempiin. Tässä vaiheessa nuori alkaa kaivata myös mahdollisuutta elää omalla tavallaan, mikä johtaa kaipuuseen saada oma koti. Harvoin aikuisen lapsen luonne, mieltymykser ja elämäntavat ovat samat vanhempiensa kanssa. Hän haluaa elää oman rytminsä ja tapojensa mukaisesti, oman näköisessään kodissa ja kaipaa myös yksityisyyttä. Tämä tulee esiin jo ennen aikuistumista ja on haastavaa sopeutua useamman aikuisen yhdessä elämiseen, kun kahdenkin aikuisen sovittaminen saman katon alle on kompromisseja.

Niinpä lapsen muutto kotoa jo nuorena on maailman luonnollisin asia ja hyväksi kaikille. Toki pientä ikävää voi olla, muttei terve suhde vaadi edes päivittäistä viestittelyä ja siinä pitää mennä lapsen ehdoilla. Jos hänestä ei kuulu viikkoon mitään ja alat voida huonosti, sinulla on ongelma, ei hänellä. Aikuistunut nuori saattaa alussa jopa " unohtaa" vanhempansa alkuvuosina, eikä kaipaa heitä paljon. Hänellä on oma elämä ja uusia ystäviä.

Nauttimaan siitä uudesta elämänvaiheesta. Kun on elänyt antoisaa oerhe-elämää vuosikymmeniä, on ihan normaalia, että siihen on jo kyllästynyt ja tekee hyvää hankkia uutta sisältöä elämään. Älkää siis sortuko elämään lastemme kautta, hankkikaa oma elämä, kun siihen vielä pystytte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi soittaa tai viestittää päivittäin, ei lapsi ihan yks kaks vaan itsenäisty.

Ei missään tapauksessa päivittäistä yhteydenpitoa, jos lapsi itse ei halua sitä!

Kai sitä saa aikuisellakin, vanhemmallakin, olla toiveita ja tarpeita.