Jouluparisuhdehelvetti

[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 18:51"]

Muista aina erottaa päässäsi riidan aihe ja syy. Aihe oli hidas siivoaminen, syy on esim. tunne, että et arvosta vaimoasi ja yrität osoittaa tämän siivoamalla tai kuuntelemalla mahdollisimman huonosti.

Aiheita voi hoitaa esim. sopimalla, että joka ilta kumpikin keskittyy vuorostaan viisi minuuttia kuuntelemaan mitä toisella on asiaa, eikä mitään tärkeämpää pyöri silloin päässä. Mutta jos syitä ei korjata, aiheen korjaaminen aiheuttaa vain pettymisen terapeutteihin ym parisuhdetyöhön, koska se on kuin hoidettaisiin märkivä haava pinnasta nätiksi.

Olette nyt niin vereslihalla, että alatte uhkailla ja julistaa kilpaa, ettette tarvitse toisianne mihinkään tai edes tahdo olla yhdessä. Sehän ei ole totta, koska jos se olisi totta, olisitte rauhallisia.

Olet myös ilmeisesti tottunut nielemään vaimon loukkaukset. Se ei ole hyvä idea, koska se vain todistaa vaimolle, ettei hänen tunteistaan välitetä, joten hän lisää kierroksia. Pitää näyttää, että ne sattuvat, ja vaatia rajoja käytökselle. Rajoittaminen ei kuitenkaan ole mahdollista nyt kun toinen on tulivuorena. Anna räjähdellä, ja osoita, että annat toisen tunteille arvoa ja kuuntele. Sitten kerrot puolestasi, miten arvottomaksi tunnet itsesi hänen mitätöidessään. Mutta ole myötätuntoinen. Hänkin tuntee itsensä arvottomaksi, ja kumpikaan teistä ei pidä siitä tunteesta yhtään toistaan enempää. 

[/quote]

Tämä hyvä! t. 35

Yhteistä puhuttavaa alkaa kummasti löytyä, kun ongelmat selvitetään.

Jotkut naiset eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Ap onko teillä edes seksielämää?

N43

Palkkaa siivooja tekemään kotityöt, niin vaimosi elämä helpottaa.

Tätä kun lukee niin sarvet kasvaa...niska perse otteella laittasin vaihtoon.Ymmärrän kyllä ettei se arki lasten kanssa aina yhtä auringonpaistetta ole,mutta jos jaksaa vielä naputtaa joka hiton asiasta vaikka ns.valmiissa pöydässä istuu..
En koskaan ole oppinut käsittään tuota kamalaa tehtäväjakoa naisten osalta,siivoukset ja pyykinpesut kyllä pitäis jakaa mutta annas olla jos esim.autonhuollot,talonhuollot/remontit pitäis jakaa niin johan ääni muuttuu kellossa.Nehän on kuulemma miesten hommia!
Ja kyllä,siivoan ja pesen pyykkejä itsekkin,mutta "miesten"töihin ei kaveria ilmesty.Kyllä jossain kohtaa täytyä katsoa peiliin ja miettiä oikeita syitä ongelmiin itse kunkin.
Topic:in aloittajan asiat osuu pääpiirteittäin myös omalle kohdalle ja tiedän tuon valtavan vitutuksen tunteen,
Mielestäni tuo mykkäkoulu on satakertaa parempi vaihtoehto kuin päästää kaikki paska suustaan ulos,jotain asioita kun on vaikea korjata jälkeenpäin.
Ja ehdottomasti lasten kuullen ei pitäisi päästää suustaan mitä sattuu.Ikävä kyllä olen omalta osaltani joutunut kuuntelemaan lapsena kaiken tuon ja muistan sen loppuikäni,siitä syystä suojelen omia lapsiani tuolta kaikelta.
Jossain kohtaa tulee se hetki kun miettii haluaako yrittää korjata välejä vai onko aika luovuttaa,onko ajan hukkaa tapella jatkuvasti,vai onko molemmille parempi jakaa lusikat ja säilyttää edes jonkunlaiset välit vaikka vain lasten vuoksi?

Mä näen taas tilanteen hyvin erilaisena, mitä moni muu vastaaja. En usko että se raskas arki itsessään on syy vaan se että teillä ei henkinen puoli parisuhteessa ole kunnossa. Koska silloin jaksaa mitä vaan, jos yhdessä tehdään.

Mä luulen että sun vaimo kokee olevansa yksin ja on tosi yksinäinen. Kokee että sen vastuulla on paljon ja ei saa mitään tukea sulta. Enkä puhu konkreettisesta vastuusta (kuka vie lapset harrastuksiin, onko läksyt tehty jne.) vaan hänestä tuntuu että sä olet ulkoistanut itsesi koko perheestä. 

Yksinäisyys on tosi tappavaa ihmiselle henkisesti ja sun vaimo voi varmasti tosi huonosti. Mä ainakin näen että tuo haukkuminen, huutaminen ja mesoaminen on vain reaktionhakua sulta, jos ei sulta muuta saa niin se tökkii kepillä niin kauan että edes joku reaktio tulee.

Mielestäni sun pitäisi aloittaa siitä että palautat sen yhteyden sun ja perheen välille ja palaat osaksi sitä. Osoitat kiinnostusta ja halua jakaa se vastuu.

Konkreettisesti voisit aloittaa siitä että teille kotiin laitetaan seinälle esiin kalenteri, johon merkitään kaikki tapahtuvat asiat, lasten harrastukset, synttärit, koulujuttuja, äidin jumppavuorot jne.  Näin sä pysyt kartalla mitä teillä tapahtuu ja voit yrittää osallistua viemällä muksuja tai järjestelemällä töitä niin että vaimo pääsee vaikka sinne jumpalle.

Toinen konkreettinen asia on kotitöihin osallistuminen. Käy kaupassa ja laita ruokaa. Odotukset sun ruuanlaitolle tuskin on korkeat, joten varmasti on tyytyväisiä syöjiä.

Osoita ensin että sä haluat olla mukana perheen elämässä, jakaa vastuuta ja olet halukas parantamaan parisuhdetta. Sitten kun tilanne rauhoittuu hieman, niin juttelette, mieluusti ammattilaisen kanssa, koska uskon että olette molemmat niin arvilla että se juttelu helposti leimahtaa liekkeihin kahdestaan.

Mä tunnistan tässä kertomuksessa itseni... vaimossasi. Tunnen kyllä katumuksen piston ja melkein päivittäin päätän muuttua, mutta se on niin kovin vaikeaa. Elämä on hektistä kahden pienen lapsen kanssa. Minua raivostuttaa ihan samat asiat miehessäni kuin vaimoasi. Tuo oma-alotteisuuden puute, ihme haahuilu eikä mistään tule valmista, tunne että olen vaimon sijaan äiti vielä kolmannellekin lapselle jne. Olen jopa joskus ilkeästi sanonut jonkun mönkään menneen tehtävän jälkeen, että Laita "Mikko" asialle ja tee itse perässä. ;/ Silti on myönnettävä, että mies TEKEE asioita kotona, kotitöitä todennäköisesti enemmän kuin moni muu mies. Mutta usein ihan käsittämättömän kädettömästi ja lisäksi levittää kamojaan joka paikkaan, niin että aina, ihan aina on sotkuista. Olen naputtanut 10 vuotta, että laittaisi tavaransa heti paikoilleen, niin meidän ei tarvitsi koko helvetin ajan siivota. Miehen mielestä se tavaroiden heti paikoilleen laittaminen on jo siivoamista. Ihan eri käsitykset siis siisteydestä,  ja kärsin ihan koko ajan, kun koti on täynnä "visuaalista hälyä" roinien ja epämääräisten kasojen muodossa.

Siivoamisesta siis riidellään paljon, vaikka mies tekeekin asioita suht paljon. Eniten ärsyttää se, että miehestä on lähes mahdotonta saada mitään reaktiota aikaan. Kuten joku kirjoittikin, niin se että vaan hiljaa nielee kaiken mitä toinen tuskissaan syytää, tuntuu siltä, että toinen ei välitä yhtään. Se ei tosiaan tunnu siltä, että ai että kuinka ihanaa, kun mies vaan ottaa paskan nöyrästi kuunnellen vastaan. Koen päinvastoin, että kukaan ei kuule, ja pitää vaan nostaa volyymia. Voin usein todella pahoin tässä suhteessa. On muitakin asioita, joista riidellään, välillä tuntuu että on pelkkää riitavyyhteä ja pahan olon palloa koko elämä ja parisuhde.

Mietin jo pelästyneenä, oletko mieheni, mutta jotkut yksityiskohdat eivät täsmää. Voihan olla että olet muuttanut niitä ja oletkin mieheni. ÄLÄ VAAN TAPA ITSEÄSI. En oikeasti tiedä, mitä tekisin, jos mieheni tappaisi itsensä. Syyttäisin siitä itseäni loppuelämäni ja vain lasten takia en menisi samaa reittiä itsekin. Pelästyin ajatustakin, että entä jos mieheni hautoo hiljaa päässään jotain samaa :((( Ja itsekin olen niin onneton.

Tiedostan, että jotain ulkopuolista apua tarvittaisiin. Raivo miestä kohtaan kiihtyy nollasta sataan jonkun näennäisen pikkuasian takia niin nopeasti. Jatkuva vihanpito on niin helvetin kuluttavaa. Ja silti sisimmässäni rakastan miestä edelleen.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 01:03"]

Mä tunnistan tässä kertomuksessa itseni... vaimossasi. Tunnen kyllä katumuksen piston ja melkein päivittäin päätän muuttua, mutta se on niin kovin vaikeaa. Elämä on hektistä kahden pienen lapsen kanssa. Minua raivostuttaa ihan samat asiat miehessäni kuin vaimoasi. Tuo oma-alotteisuuden puute, ihme haahuilu eikä mistään tule valmista, tunne että olen vaimon sijaan äiti vielä kolmannellekin lapselle jne. Olen jopa joskus ilkeästi sanonut jonkun mönkään menneen tehtävän jälkeen, että Laita "Mikko" asialle ja tee itse perässä. ;/ Silti on myönnettävä, että mies TEKEE asioita kotona, kotitöitä todennäköisesti enemmän kuin moni muu mies. Mutta usein ihan käsittämättömän kädettömästi ja lisäksi levittää kamojaan joka paikkaan, niin että aina, ihan aina on sotkuista. Olen naputtanut 10 vuotta, että laittaisi tavaransa heti paikoilleen, niin meidän ei tarvitsi koko helvetin ajan siivota. Miehen mielestä se tavaroiden heti paikoilleen laittaminen on jo siivoamista. Ihan eri käsitykset siis siisteydestä,  ja kärsin ihan koko ajan, kun koti on täynnä "visuaalista hälyä" roinien ja epämääräisten kasojen muodossa.

Siivoamisesta siis riidellään paljon, vaikka mies tekeekin asioita suht paljon. Eniten ärsyttää se, että miehestä on lähes mahdotonta saada mitään reaktiota aikaan. Kuten joku kirjoittikin, niin se että vaan hiljaa nielee kaiken mitä toinen tuskissaan syytää, tuntuu siltä, että toinen ei välitä yhtään. Se ei tosiaan tunnu siltä, että ai että kuinka ihanaa, kun mies vaan ottaa paskan nöyrästi kuunnellen vastaan. Koen päinvastoin, että kukaan ei kuule, ja pitää vaan nostaa volyymia. Voin usein todella pahoin tässä suhteessa. On muitakin asioita, joista riidellään, välillä tuntuu että on pelkkää riitavyyhteä ja pahan olon palloa koko elämä ja parisuhde.

Mietin jo pelästyneenä, oletko mieheni, mutta jotkut yksityiskohdat eivät täsmää. Voihan olla että olet muuttanut niitä ja oletkin mieheni. ÄLÄ VAAN TAPA ITSEÄSI. En oikeasti tiedä, mitä tekisin, jos mieheni tappaisi itsensä. Syyttäisin siitä itseäni loppuelämäni ja vain lasten takia en menisi samaa reittiä itsekin. Pelästyin ajatustakin, että entä jos mieheni hautoo hiljaa päässään jotain samaa :((( Ja itsekin olen niin onneton.

Tiedostan, että jotain ulkopuolista apua tarvittaisiin. Raivo miestä kohtaan kiihtyy nollasta sataan jonkun näennäisen pikkuasian takia niin nopeasti. Jatkuva vihanpito on niin helvetin kuluttavaa. Ja silti sisimmässäni rakastan miestä edelleen.

[/quote]

Täytyy vielä lisätä tähän luettuani tuon yhden vastauksen, että isoin ongelma on meillä juuri se, että koen olevani henkisesti ihan yksin. Olen todella todella yksinäinen tässä avioliitossa :( Mies on paikalla, mutta ei läsnä henkisesti. Haahuaa vaan jotain. En jaksa.

Miten tänään menee ap?

Samaa tarkoitin, kuin tässä moni muu. Että jos vaimo ei tunne, että olette yhdessä siinä hommassa, kahdestaan, perheenä, niin et ikinä pysty tekemään niin paljon kotitöitä niin hyvin ja tienaamaan niin paljon rahaa, että hän ei keksisi jotain epäkohtaa johon purkaa pahaa oloaan ja aloittaa riitaa. Vaikka palkkaisit armeijan siivoamaan ja olisit miljonääri, jos kotona olet välttelevä/ärtyisä/hermostunut/poissaoleva, vaimo tuntee olevansa osa sinun perhekulissia ja on yksinäinen. Hänen pitäisi nähdä että olet väsynyt ja teet tosi kovasti töitä ja sinunkin pitäisi levätä ja olla ihan rauhassa rakkaan perheen kanssa, mutta luultavasti hän näkee vain että sulle on se työ tärkeä ja muu perhe häiritsee vapaa-ajanviettoa, mutta pakko pitää sitä perhettä kun kulissit.

Eri ihmiset reagoi siihen yksinäisyyden ja erillisyyden tunteeseen eri tavalla, ei kaikki aloita tuollaista järkyttävää sotaa, ja eri ihmiset pystyy eri tavalla arvioimaan esim. omaa osuuttaan ongelmassa, mutta oli miten oli, et varmaankaan voi voittaa keskittymällä vain niihin kotitöihin. Koska niistä ei oikeasti ole kyse. Jos hän tuntisi että olette samassa veneessä, niin saisit olla kotona rauhassa ja vaimo tyytyväisenä hoitaisi kotihommat koska hänellä kerran on aikaa ja voimia, ja sulla ei.

Tietysti on mahdollista että vaimo on hyväksikäyttävä psykopaatti joka yrittää murtaa sut henkisesti, tosiaan laiskottelee päivät ja uskottelee että just illalla on imuroitava ja mopattava lattiat, taikka vaikka pettää ja yrittää saada kotitöistä tekosyyn erolle. Mutta jos uskot että näin ei ole, niin syy on varmaan tuossa, että olette etääntyneet, ja etäännytte koko ajan noiden riitojen ja riitojen välttelyn vuoksi. Sinä etäännyt koska vaimo riitelee, ja vaimo etääntyy koska välttelet riitoja. Pitäisi päästä puhumaan asiasta niiden riitojen ja tuntojen takana.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:07"]3 päivää töitä kahdessa viikossa? Ja sinä siivoat ja laitat ruokaakin? Ei jukolauta käy kateeks nää nykyajan nuoret/ nuorehkot naiset! Ja Siis kustannat vielä kaiken? Melkein tekisi mieli kadehtia vaimoasi mutta en viitsi, jotenkin itsekeskeiseltä kuulostaa. Ja sinä, hae apua itsellesi jos kuolema tuntuu ainoalta poispääsyltä tilanteesta, olet lastesi ainoa isä, muista se, apua saa kyllä.
[/quote]

Ap. Jos sinä käyt töissä 5 päivää viikossa ja vaimo 3 päivää 2 viikossa, niin on aivan selvää että vaimon pitää tällöin tehdä KAIKKI kotityöt. Mitä hän siellä kotona tekee päivät pitkät? Vetelehtii ja lukee sisustusblogeja?

AP tässä taas. Taas on tullut paljon ehdotuksia kiitos niistä. Sain tuota omaa avautumista ja lapsellista heittoa pyydettyä anteeksi. Muuten ei keskustelua vielä tullut avattua. Nyt taas iski arki päälle ja iltaisin vaan on niin vaikea tätä lähteä purkamaan.

Jotain vastauksia kysymyksiin vaimolla on työpaikka jossa hän tekee n 3 pvä/2 vkoa töitä ja jonkun verran nyt etätöitä päälle iltaisin. Pääasiassa hän on ollut viimeiset 5 vuotta siis kotona lasten kanssa. Hänellä on myös jotain omia harrastuksia joissa joskus käy.

Ymmärrän kyllä toisaalta nuo ehdotukset tehdä vähemmän töitä ja "tyytyä vähempään". Toisaalta vain nykyinen tilanne on sitä mitä (ulkoisesti) olemme vuosia toivoneet. Myöskin töistä on vain vaikeaa äkkiseltään vähentää painoa, pitemmällä tähtäimellä toki yritän pyrkiä olemaan vähemmän kuormitettu, roolin vain on sellainen että teen kaikista vaikeampia ja yleensä samalla kiireisiä projekteja. Toisaalta varmasti syy töiden painamisen on että tämä on ainoaa missä tunnen olevani hyvä ja saan kiitosta.

Ironisesti sanottuna "my life is complete mess and yet people still hire me for business advice" :(

Yritän nyt tässä ennen joulua edes pari hommaa saada hoidettua myös kotona kunnialla jos niiden kautta saisi uskallusta avata keskustelua.

3 päivää töitä kahdessa viikossa? Ja sinä siivoat ja laitat ruokaakin? Ei jukolauta käy kateeks nää nykyajan nuoret/ nuorehkot naiset! Ja Siis kustannat vielä kaiken? Melkein tekisi mieli kadehtia vaimoasi mutta en viitsi, jotenkin itsekeskeiseltä kuulostaa. Ja sinä, hae apua itsellesi jos kuolema tuntuu ainoalta poispääsyltä tilanteesta, olet lastesi ainoa isä, muista se, apua saa kyllä.

Ilmeisesti siis juuri sinä tienaat hyvin, olet hankkinut uudet talot ja lapsille kaikkea mahdollista ja vaimosi on pääosin kotona. Eikös hänen siinä tapauksessa kuulukin hoitaa pääosa kotihommista? Helppohan hänen on käskeä sinut pakkaamaan laukkusi, jos hän on varma siitä, ettei sinusta ole tekemään ikävää johtopäätöstä ja ottamaan sitä eroa. Mahtaako vaimollesi tulla mieleen, että eron tullen hänen elintasonsa romahtaisi? Toivottavasti teillä on avioehto! Nimittäin minä en viitsisi jäädä tuossa tilanteessa roikkumaan vaan lähtisin itse. Enkä todellakaan oman käden kautta vaan katselemaan, onko mukavampaa ja vapaampaa elämää olemassa.

Ap, saat minulta ainakin sympatiaa jos en muuten pysty auttamaan.

Meilläkin on mieheni kanssa todella rankka vaihe menossa, vaikka ei ole edes lapsia vielä. Meillä on auttanut se, että olemme tykkänään lopettaneet kaiken "turhasta" valittamisen. Siis päättäneet että ei ole kerta kaikkiaan varaa myrkyttää välejämme jollain kodin siisteystasosta nalkuttamisella tai vastaavalla. Tosin meillä se on ollut mies, joka on enemmän nalkuttanut, itselläni se siisteystaso ei ole koskaan ollut korkea prioriteetti kun elämässä on niin paljon kaikkea muuta tärkeää hoidettavaa. Joten ehkä meidän on ollut helpompaa tehdä tällainen valinta, että eletään sitten vaikka pölypallojen lomassa, kunhan meillä on keskenämme hyvät välit. Voisit kuitenkin yrittää saada vaimollesi sanotuksi, että sinulla on nyt niin synkkä mieliala että olet harkinnut jo itsemurhaa, ja että pyytäisit häntä laittamaan yhdessä sinun kanssasi nyt asioita tärkeysjärjestykseen. Jospa hän sitten ymmärtäisi että nyt kannattaa miettiä muuta kuin siivoamista.

Pidemmällä aikavälillä voisitte pyrkiä kohti sellaista mallia, että se tekee jota häiritsee. Esim. se siivoaa, jota epäsiisteys häiritsee ja se pesee pyykkiä, jolta puhtaat vaatteet uhkaavat loppua. Meillä tehdään näin ja toimii hyvin. Pyykkiä pesevä ilmoittaa toiselle mitä on menossa koneeseen, josko toinenkin haluaisi samalla laittaa sinne jotain. Siivousta haluava saattaa pyytää toista avukseen, jos urakka tuntuu yksin liian suurelta, ja silloin neuvotellaan mitkä osa-alueet ovat tärkeimpiä hoitaa ja keskitytään niihin. Kuitenkin siivoamisesta ns. "vastuussa" on se, jota tilanne häiritsee ja toinen on apurin roolissa. Ruokaa laittaa se, joka ei halua syödä eineksiä. Ja tarjoaa sitten samalla toisellekin. Jne.

Tärkein asia meidän suhteemme parantumisessa on ollut kuitenkin se puhuminen. Ja nimenomaan neutraali, aseista riisuttu puhetapa. Kerrotaan toiselle, miten oma päivä on mennyt, miltä mikäkin asia itsestä tuntuu, jne. Ei syyllistetä toista eikä kohdisteta häneen odotuksia ja vaatimuksia. Kuulostaa siltä, että vaimollasi on opittavaa tuossa syyllistämisestä luopumisessa, sinulla puolestaan siinä että ylipäänsä puhuisit hänelle etkä patoaisi asioita sisääsi. Lisäksi pidämme huolta siitä, että puhumme myös myönteisistä asioista. Sanomme toisillemme, kun toinen on tehnyt jotakin itselle mukavaa tai tärkeää. Kiitämme ja kehumme toisiamme, hehkutamme pieniäkin onnen aiheita. Halaamme paljon ja pussailemme, myös surullisina ja ahdistavina päivinä. Sekin auttaa jaksamaan.

Kyllä teillä vielä toivoa on, haluatte selvästi kumpikin jatkaa suhdettanne ja olette toinen toisillenne tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä. Muuten ette riitelisi. Hyvä että keksit tulla tänne keskustelemaan! Se saattaa auttaa sinua pääsemään lopulta siihen pisteeseen, jossa sinusta tulee riittävän voimautunut avaamaan keskustelun vaimosikin kanssa. Kovasti tsemppiä ja tulethan jatkossakin kertomaan, miten sinulla menee!

Vaikutat hyvältä tyypiltä, ja analyyttiseltä. Uskoisin että voit ottaa lisää vastuuta ja avata keskusteluja kotonakin, jos se sujuu töissäkin. 

Nro 55 heitti pointin siitä, että mitä jos pyritte kuitenkin saavuttamaan liikaa, per päivä, viikko ja tämä elämänvaihe? Lapset, harrastukset, vaativa työ, hieno koti, viihtyisä joulu. Avioero ei ainakaan helpottaisi tätä ruuhkaa, tulisi vaan lisää aikataulutusta, kuskausta, taloudellisia vaatimuksia, lasten hätää. Voitko priorisoida paljon tiukemmin mitä on oikeasti tärkeää, mihin kaikkeen perheenä pystytte venymään ilman että tilanne kiristyy riitaan ja asiat jäävät puhumatta? Työtä ei muka voi vähentää, mutta kun kuitenkin jo mainitset itsemurhan, näkisin että ainakin ennen mitään ääripään ratkaisua edes voisi kokeilla vuorotteluvapaata, lyhyempää viikkoa, vaihtaa projektia jne. Ota vapaata puoli vuotta, katso mitä tapahtuu. Katso millaista siellä kotioloissa on, koe itse se mitä vaimosi yrittää kertoa. Tutustu lapsiisi lähemmin.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 20:16"]Siivousta haluava saattaa pyytää toista avukseen, jos urakka tuntuu yksin liian suurelta, ja silloin neuvotellaan mitkä osa-alueet ovat tärkeimpiä hoitaa ja keskitytään niihin.

[/quote]

...Ja avun antamisesta on myös oikeus kieltäytyä! Kumpikin tietää oman jaksamistilanteensa, ja jos on tärkeämpää levätä kuin siivota, niin sitten on. Silloin siivoamista haluava siivoaa sen verran kuin jaksaa ja opettelee hyväksymään ettei pääse täydelliseen siisteyteen juuri sillä hetkellä.

61

Teillä on ulkoiset puitteet kunnossa ja monta asiaa niin hyvin mistä saisitte olla onnellisia.

Mutta kumpikaan ei taida tykätä itsestään, ei toisesta eikä omasta elämästäkään.

Aika keskustella ja tehdä muutoksia. Selvittäkää mitä haluatte itse, yhdessä ja perheenä.

Ja toivottavasti ne lapset eivät kuule teidän ala-arvoisia uhkailuja erosta ja itsemurhasta!

Mitä jos kirjoittaisit tunteita johonkin päiväkirjan tapaiseen. Se helpottaa, usko pois!
Sitten kirjoita tunteesi myös vaimolle. Anna tulla kaikki.

Teidän on pakko ruveta puhumaan. Aloitatte vaikka sillä että menette samaan aikaan nukkumaan ja kerrotte sängyssä päivän kuulumiset, mitä tullut tehtyä, kuultua päivän aikana. Siitä se lähtee.

Teidän täytyy lähentyä. Otatte tavaksi halata toisianne ainakin kerran päivässä ja suudella kerran päivässä. Yhtäkkiä huomaatte että sitä tulee tehtyä useammin.

Menkää parisuhdeterapiaan. Se auttaa!

Yrittäkää molemmat välttää pahoja ajatuksia puolisosta, jos tekee mieli sanoa pahasti, laskette kymmeneen ja purette huulta. Mitä enemmän negatiivisia ajatuksia ajattelee puolisosta, niitä positiivisia ei enää näy ja kaikki menee negatiiviseksi ja katkeroituu.

Miten mahtaa mennä, ap?