Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua lapsuudenystävän lapsuustraumapuheisiin?
14.12.2014 |
Lapsuuden ystävälläni omien lasten syntymä on laukaissut kriisin hänen oman lapsuutensa suhteen. Nyt on jo pari vuotta mennyt niin ettei hän muusta puhukaan. Asia kuin asia kääntyy siihen miten raskasta hänellä on kun joutuu koko ajan työstämään asiaa.
Olimme lapsena naapureita ja molemilla sellainen tyypillinen lama-ajan lapsuus. Oli työttömyyttä ja isät lääkitsivät sitä välillä turhan runsaalla alkoholilla. Perustarpeet oli kuitenkin kunnossa, ei paria tukkapöllyä pahempaa väkivaltaa ja mukaviakin muistoja paljon.
Ymmärrän, että ihmiset kokevat asiat eri tavalla ja hän on ilmeisesti mua herkempi, mutta vähitellen alkaa jo ärsyttää tämä menneiden voivottelu. Miten tähän nyt tulisi rakentavasti suhtauta?
Kommentit (22)
Onhan se oikeasti aika raskasta, jos kaveri tosiaan on jo useamman vuoden ajan jatkuvasti jauhanut lapsuudestaan. En minäkään jaksaisi tuollaista loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nimenomaan auttamisen mahdottomuus turhauttaa! Ja se, että kaverin mielestä ainoa mikä auttaisi olisi, että hänen vanhempansa myöntäisivät virheensä, mutta en osaa kuvitella, että sellaista oikeasti koskaan tapahtuisi. Toisaalta mä en osaa ystävälleni asian mahdottomuutta selittää sellaisella tavalla, ettei hänen tulisi vain entistä pahempi mieli.
Ymmärrän kyllä 20 kommentinkin, mutta haluaisin kuitenkin pysyä rakentavammalla linjalla. Siksi tätä täällä kyselenkin!
T. ap