Tyttären avioero ahdistaa ja masentaa

Minkä ikäinen tyttäresi on? Saiko hän kovin nuorena ensimmäisen lapsen? Tiedän naisia (ja miehiä), jotka ovat tehneet perheen nuorena ja sitten havahtuneet viettämään tätä menetettyä nuoruutta 30-40 vuoden iässä. Kyseessä ei välttämättä ole avioliiton ongelmat vaan halu kokea ja nähdä, elää sitä nuoruutta.

Itse olen miettinyt joskus samaa. Että lähtisin mieheni ja tyttäreni luota. Haluaisin muuttaa ulkomaille ja kokea muutakin kuin tätä arkea. Mutta tarkemmin asiaa mietittyäni, mietin miten paljon etenkin lastani ikävöisin ja yksinäinenhän minä siellä reissussa olisin. Olenkin tehnyt ratkaisun, että vietämme aikaa ulkomailla yhdessä perheen kanssa, jolloin voin yhdistää nämä kaksi intohimoani: perheen ja matkustelun. Ja olla hyvä äiti :)

[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 15:32"]

[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 15:06"]

Tulee mieleen oma äiti. Hän oli tavattoman pettynyt kun jätin avomieheni 4 vuoden jälkeen. Mies oli työtön, joi alkoholia, ei halunnut lapsia, ei pystynyt maksamaan laskuja, haukkui minua, työtäni, kavereitani, pukeutumistani, kaikkea mahdollista jne.

Kun erostamme oli kulunut viikko, äitini ilkkui voitontahtoisesti kuinka exäni oli kertonut hänelle suhteestamme asioita ja keronut mitä mieltä oli minusta.

-Lupasin hänelle, että en koskaan kerro näitä asioita sinulle! Minuun voi luottaa!

Juu, ihan just sitä mitä toivoin kuulevani äidiltäni kun olin vihdoin saanut rohkeutta jättää hankalan parisuhteen...

[/quote]

Miten kuvailemasi mies sopii ap:n kuvaukseen vävystään? 

[/quote]

Pointti oli varmaankin se että anoppi nimenomaan ei tiedä minkälainen mies oikeasti on. Yleensä pahimmat kusipäät osaavat esittää ulkopuolisille täydellistä ihmistä ja näyttävät paskimman puolensa vain puolisolleen. Ei kannata siis tuomita kenenkään eroa jos ei tiedä varmasti minkälainen suhde on ollut.

Niin se vaan menee että jokaisen pitää tehdä itse ne virheensä ja paras oppi on kantapään kautta! Mun siskolle tuli ikäkriisi 30 ja risat. taustalla tämä klassinen kuvio: teinistä asti miehensä kanssa kimpassa,äidin luota suoraan miehen luo. Se "menovaihe" oli jäänyt kokonaan elämättä. Mies kunnollinen,kiltti,arvostava mutta eihän sekään riitä jos muista ei ole hirveästi kokemusta niin ei ole kehen verrata. Lisäksi sisko rakentanut siihen äiskän huudeille,eli äitimme apu oli itsestään selvää samoin hänen anoppinsa. Eli siskoni ei ollut päivääkään seissyt omin jaloin maailmalla. Hänellä olisi ollut kyllä mahdollisuus lähteä opiskelemaan lukion jälkeen kauemmas mutta halusi jäädä kotikulmille ja miehen kans kimppaan. Nämä on niitä OMIA valintoja mitä ei aina muista kun se ikäkriisi pukkaa. Äidillemme oli kova isku siskon ero ja se eron jälkeinen "teinimeno". Itse ilmotin etten ala joka vloppu lapsenvahdiksi ja myöskin äitimme ilmotti että alkaa nyt elää itsekkäämmin. Sisko joutui pakosti kasvamaan. Öitimme alkoi matkustella ja harrastaa eli ei ollut joka käänteessä enää käytettävissä. Siskolla on ollut monenlaista miestä eron jälkeen mutta mikään juttu ei ole kestänyt kovin kauaa. Kyllä on elämä opettanut ja se on tehnyt toisaalta sille ihan hyvää. Älkää käsittäkö väärin,en halua siskolle mitään pahaa mutta kyllä se aikoinaan aika pumpulissa eli ja ei käsittänyt kuinka hyvin sillä oli asiat.

[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 14:49"]

Veikkaan, että ap on oikeasti miehen äiti ja siksi pitää aviomiestä niin puhtoisena.

[/quote]

Ei välttämättä. Kun riitelimme eksän kanssa, anoppi oli aina puolellani. Näki itsekin, että poika on isäänsä tullut.

Usko pois, ap, että tästä maailmasta löytyy myös äitejä, jotka seisovat lastensakin rinnalla niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Sinä et tähän porukkaan kuulu, kuten varmasti jo tiedätkin. Taidankin huomenna, kun omaa äitiäni näen, antaa hänelle oikein ekstraison halin, ja kiittää häntä jälleen siitä, että hän tuki minua eroni aikana, vaikkei erosta ilahtunutkaan. Sellaisiakin äitejä kun on joiden maailma ei pyöri heidän oman napansa ympärillä.

Ja jos keskustelupalstalle kirjoittaa niin kannattaa varautua siihen, että vastaajista löytyy ihmisiä, joilla on sydän paikallaan (toisin kuin sinulla).

[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 14:32"]

Oma äiti varmaan suhtautuisi samalla tavalla, jos nyt eroaisin miehestäni. Pitää miestä täydellisenä. Todellisuudessa tämä "täydellinen aviomies" pahoinpitelee minua. On vaan tarpeaksi fiksu eikä lyö näkyviin paikkoihin. Jäljet jää vaatteiden alle piiloon. 

[/quote]

Minulla on myös tällainen ulospäin täydellinen mies. Sekä miehen vanhemmat että omat vanhempani pitävät minua suhteen loiseläjänä, koska mies suurella palkallaan suurimmaksi osaksi elättää meidät molemmat. Jos tietäisivät, miten mies kohtelee minua, voisivat olla sitä mieltä että minä olen sittenkin suhteen hyvis, kun alistun moiseen. Minun mieheni ei tosin vielä ole lyönyt minua ja hän myös hän tietää, että tulen lähtemään ensimmäisestä lyönnistä, jos sellainen joskus tulee.

Jos se lyönti tulee ja minä lähden, äitini varmaan ajattelee juuri noin kuin sinä, ap. Toivon, että niin ei käy, ja minulla on uskoa tulevaisuuteen. Olemme menossa miehen kanssa terapiaan ja pyrimme saamaan suhteestamme oikeasti hyvän. Silti, sekin mahdollisuus on olemassa että tilanne eskaloituu eroon asti.

Lapseni erosi alkuvuodesta. Ero tuli aika yllätyksenä. Tiesin, että heillä oli ongelmia, mutta ei mitään isompaa. Sellaista perus avioliiton ongelmia. Lapseni oli kotona ja hoiti lastaan ja kodin. Miniäni sai opiskella kaikessa rauhassa.  Elelivät siis aika normaalia lapsiperhe elämää arkineen ja murheineen. Ei mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa.

Miniäni valmistui ja meni pari kk niin vaan yks päivä ilmoitti lapselleni, että haluaa eron. Oli aika yllätys niin meille, kuin myös miniän vanhemmille.

Alkujaan lapsenlapsi meni miniän mukaan eli hänestä tuli lähivanhempi.  UUsi mies tuli kuvioon ja lapsi unohtui.   Tilanne on muuttunut aika radikaalisti.

Oma lapseni kärsi avioerosta. Tietenkin, kun se tuli aivan puun takaa. Ja olen käynyt pitkiä keskusteluja lapseni kanssa. Miniänihän laittoi välit poikki meihin ja koko meidän sukuun. Erosta on kohta vuosi aikaa ja lapseni käy terapiassa. Siitä on onneksi ollut apua. Tekee hyvää, että hän saa keskustella myös ammattiauttajan kanssa. Ja saa myös sitä kautta puolueetonta keskustelua. Olen silti aina ollut valmis kuuntelemaan lastani. Tuen, ja kannustan ja sanon mielipiteeni jos sitä halutaan.  En tungettele. Meillä on onneksi hyvät välit lapseni, poikani kanssa.

On silti näin äitinä vaikeaa, kun haluaa auttaa ja silti et oikeastaan voi tehdä mitään tässä tilanteessa. Paha olla lapsen puolesta. Odottaa vain, että aikaa kuluu ja hänellä alkaa elämä ja olotila helpottumaan.

Yllättävää on ollut se, että muut ovat kovasti tuputtaneet, että ottaisi uuden naisen itselleen. Hän ei halua, hän ei ole valmis, häntä ei kiinnosta. Ja se on muiden vaikea käsittää.

Olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa kuin aloittaja. Pahimman alkujärkytyksen mentyä ohi pystyin ajattelemaan, että en ole eron osapuoli ja minun on pystyttävä suhtautumaan kumpaankin mahdollisemman neutraalisti ja haluan auttaa niin paljon kuin on tarpeen. Onneksi kummallakin oli työasiat hyvin kunnossa eli taloudelliset asiat hoituivat. Myös entiseen vävyyni on minulla ihan asialliset välit eron jälkeenkin.

Pahin ongelma on ollut vävyn äiti, joka ei eroa pystynyt hyväksymään  ja käyttäytyi kuin olisi ollut yksi osapuoli poikansa ja miniänsä liitossa. Hän aloitti aivan mahdottoman häiriköinnin, joka jossain muodossa jatkuu edelleen, ja josta minäkin sain osuuteni.

Kiitos vastauksista. Muutama ymmärsi myös minun, epäonnistuneen äidin tuskan. Oli virhe kirjoittaa tänne, ahdistus vain paheni. On pakko päästä lääkärille maanantaina. Olen valvonut öitä niin paljon, etten enää jaksa käydä töissä muuten. Olen myös laihtunut surkean näköisesksi, kun en pysty syömään. En sure itseni takia, vaan tämän perheen puolesta. Varmaan tässä suren myös tyttäreni puolesta. Hän kun kantaa päävastuun perheen särkemisestä. Onnekseni en ole sanonut hänelle pahoja sanoja, joita nyt pitäisi katua. Ja kirjoitin, etten jää pitämään vihaa. 

Tässä perheessä ei käytetty lainkaan alkoholia. Ei ollut myöskään henkistä, eikä fyysistä väkivaltaa. Mitä seksiasioihin tulee, ne ei äidille eikä anopille kuulu. Luulisi vaan tuollaisiin saavan apua nykypäivänä. Perheen lapsille tämä oli shokki, he eivät osanneet edes aavistaa mitään! Koti hajotettiin heidän silmissään hetkessä. Tästä olen keskustellut heidän nuortensa kanssa.

Olenkin ihmetellyt, miksi ihmeessä pitää näytellä ihanneliittoa, jos voidaan huonosti? Näin hyviksi näyttelijöiksi en tätä paria kuitenkaan olisi uskonut. Eikä uskonut muukaan lähipiiri. Suosittelen kaikille pariskunnille, että raottaisivat edes hieman sitä liittonsa verhoa. Se auttaisi niin monia!

Nyt käyn lepäämään ja jätän jouluvalmistelut sikseen. En halua näytellä pirteää isoäitiä, kun en sitä kerran ole. En halua näytellä yhtään mitään, vaan ainoastaan nukkua...

Ap, voimia sinulle tähän tilanteeseen! Surullista että olet saanut näin paljon lokaa niskaan! :(

Tyttäreni on 42-v. Eka lapsi 20-vuotiaana, eli suht. nuorena. Päätti kuitenkin opiskella kun pääsi helposti sisään hyvillä papereillaan. Annoin kaiken tukeni, ettei lahjat menisi hukkaan. Eivätkä menneetkään!

Sinä olet tehnyt hyvän päätöksen, pidä kiinni siitä! Kaikkea hyvää elämääsi <3 

Älä sekaannu.
Itse erosin juuri kymmenvuotisesta suhteesta ja äitini sekosi. Soitteli itkupuheluita exälleni, pitää muutenkin yhteyttä, hankki omassa 35-vuotisessa liitossaan jonkun aviokriisin isääni kohtaan. Mekin oltiin päälle päin tyytyväinen tasainen pari, jolla meni hyvin.

Asiat, joista äidille en puhunut olivat vuosia jatkunut täysi haluttomuus miestä kohtaan (molemminpuolista), selittämätön ahdistus, kärjistyneet luonteiden yhteensopimattomuudet ja se, että humalassa miehestä tuli pelottava. Joi harvoin, ei uhannut lyödä, mutta muuttui kummallisen aggressiiviseksi menneitä asioita ja minua kohtaan sanallisella tasolla.

Miksi sinä olet epäonnistunut? Tyttäresi on aikuinen nainen joka tekee oman elämänsä ratkaisut itse, et sitä ole niistä vastuussa.

Ja mitä seksiasioihin tulee, monet miehet eivät halua hankkia apua eivätkä varsinkaan mennä mihinkään terapiaan. Et usko, miten yleistä miesten haluttomuus on. Eikä näistä puhuta, mutta eroja tulee myös tällaisilla syillä.

Sinä et voi tietää 100% vävysi uskollisuutta etkä mitään muutakaan asiaa. Ihmiset ovat paljon muutakin kuin mitä ulospäin näyttävät ja esittävät, varsinkin anopille usein esitetään parempaa mitä oikeasi onkaan. Ehkä tyttäresi ajattelee, että on helpompi säästää sinut eron todellisilta syiltä, ne voivat olla raadollisempia mitä kuvitteletkaan. 

Kyllä ymmärrän hyvin, että iäkkäämmän puoleinen ihminen järkyttyy avioeroista. Teidän ikäluokassanne ne olivat varmasti harvinaisempia ja huonossakin liitossa sinniteltiin pitkään ja hiljaa kärsittiin. 

Ero on aina shokki. Perhe voi kuitenkin selvityä aivan hyvin. Molemmat voivat löytää uudet hyvät kumppanit, lapset sopeutuvat kun heitä tuetaan. Varmasti tyttäresi yhä rakastaa lastaan eikä ole tätä hylännyt. Lapselle vain yksi koti on parempi, ja he olivat sopineet, kenties lapsenkin toivomuksesta, että mies jää lapsen kanssa ja tyttäresi etsii oman uuden kodin.

Tue tytärtäsi. Tämä on sinullekin henkisen kasvun paikka. Elämä ei usein mene niin kuin suunnittelee ja toivoo, mutta hyvä äiti ei katkeroidu lapselleen turhasta vaan on tukena ja auttaa, vaikkei hänen ratkaisuaan välttämättä hyväksykään. 

2

Lisään vielä, että käy tosiaan lääkärissä ja hoida itsesi kuntoon. Älä pura pahaa oloasi ja pettymystäsi tyttäreesi. Puhu miehellesi ja ystävillesi jos se sinua auttaa, mutta älä mustamaalaa tytärtäsi muille, kun et oikeasti tiedä mitkä eron syyt olivat. 

Ap on mies. Kyllähän tämän provon haistaa kilometrin päähän.

Minulla on vielä sen verran nuoremmat lapset, että ei ole omakohtaista kokemusta lasteni eroista. Mutta siskollani on. Hänen tyttönsä meni naimisiin kunnon miehen kanssa ja elämä tuntui tosi ihanalta. Rakensivat talon ja siskoni tyttö valmistui hyvään ammattiin. Kaksi lasta tehtiin ja kaikki oli tasapainoista.

Ja pam, yhtäkkiä ero. Syyksi paljastui myöhemmin työpaikkaromanssi ihanan ja jännän miehen kanssa. Siskon tyttö jätti miehensä ja otti lapset matkaan ja muutti aika nopsaan tämän jännän ja ihanan työkaverin luo. Jännitystä alkoikin sitten riittää, kun heidät vihittiin. Tuli turvakodille lähtöjä ja muuta vaikeaa. Mies taisi olla näitä nykyajan muodikkaasti kutsuttuja narsisteja, jotka ovat ihania siihen asti, kun saavat sidottua toisen itseensä.

Shokkihan se oli kaikille ja siskoni oli aivan rikki ja suri lastenlastensa puolesta. Tyttö oli mustamaalannut miestään eron aikana, että tylsä ja tasainen mies ja rakkaus kuoli ja ei ole mitään yhteistä ja miehen vika, kun ei antanut hänelle onnea ja iloa ja jännitystä.

Surullinen tarina. Takaisin ei ollut paluuta ja eron onneksi otti narsistimiehestään siinä vaiheessa, kun nenä murtui.

No arvasinkin tuon kuran heiton, mutta otin riskin. Nyt on lisäksi perjantai-ilta, joten sekin voi vaikuttaa ;) Minulla on lämpöiset välit lasteni ja heidän lastensa kanssa. Myös miniöiden ja vävyjen kanssa pärjään hyvin. Uskon, että ahdistukseni helpottuu ja välit eheytyvät esikoiseni kanssa. Olin lapsi, kun sain tämän lapsen.

Tyttäreni kyllä tietää, että rakastan häntä. Olemme olleet pienen ikäeron takia kuin siskokset. Kaikki niin ajattelevatkin, kun näkevät meidät yhdessä! Olemme myös aika paljon matkustelleet yhdessä. Vaihtelemme vaatteita keskenämme, kun koko on sama.

Ihan näin äkisti vaan en soisi kenenkään joutuvan kokemaan erouutista! Kenellekään en ole moittinut tyttöäni, enkä moiti. Selvitämme asiat keskenämme kun olemme siihen valmiita. Nyt on vaan tämä joulu kovin surullinen. On vaikea ymmärtää miksi noin kävi. Olen paljon miettinyt ns. turhia avioeroja. Arvelen, että niitäkin löytyy. Tai ainakin erotaan liian helposti.

Tosiaan, tämä loka-palsta tuli nyt koettua. Täällä avautumisen voi kokea huumorin keralla avartavaksikin. Mutta jos jollakin ihmisellä on ihan synkkiä ajatuksia, on tämä palsta suorastaan vaarallinen. Minulla on onneksi puoliso, enkä ole itsetuhoisissa ajatuksissa.

Kiitokset vielä kerran muutamille lämpöisille ihmisille ja Hyvää Joulun odotusta! <3

[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 14:55"]

En voinut lukea loppuun, mutta ap on samanlainen kuin minun äitini ja en ole kertonut hänelle että aviomieheni on asunut jo viikon muualla. En saisi itse surra rauhassa ja joutuisin lohduttamaan äitiäni eroni takia.

[/quote]

Tiedän tunteen! Mulla myös ero päällä, mies muuttaa tänään pois, ja en todellakaan jaksa sitä, että mun äiti ei osaa yhtään auttaa mua, tai olla edes suunnilleen neutraalisti, vaan tilanne todellakin menee koko ajan siihen, että häntä pitäisi lohduttaa, koska tämä on mun lapsilleni niin kurjaa.

Ja jotenkin kyllä ärsyttää tässäkin ketjussa tämä asenne, että eroaja olisi aina eroamassa hirveän reilusti, kamalasta sisäisestä tuskasta kärsien ja pitkän harkinnan jälkeen jne. Ei se todellakaan ole niin. Ihan hyvin voi olla, että ap:n tytär on todellakin vaan löytänyt toisen, kenties ikäkriisin kourissa, ja tekee vain ja ainoastaan hyvin itsekkäitä ratkaisuja, jotka muut joutuvat maksamaan.

Näin se ainakin meillä tässä erossa on. Kaksi viikkoa ennen eroilmoitusta mies vielä osti kotiimme kalliita laitteita, teki remonttia, toi mulle kalliita tuliaisia reissusta ( kaikki täysin omasta halustaan), ja sitten PAM, ero, eikä mitään mahdollisuutta tehdä muka millekään mitään. Oli löytänyt jonkun reissuhoron, ja näin ollen päätti heittää yli 10 v suhteen roskiin sekä rikkoa neljän lapsen perheen. Kehtasi vielä sössöttää jotain, että ehkä tämä on lapsillekin parempi.

Eli mun pointti on se, että ap saa todellakin tuntea juuri noin, ja olla huolissaan ja tukea niitä tahoja, joille ei erossa ole annettu minkäänlaista päätäntävaltaa tai edes suunvuoroa, kuten nyt nuo lapset ja kenties tuo jätetty mies. Jättäjä maatkoon kuten on pedannut.

Miksi elät tyttäresi puolesta? Mitä sinulle kuuluu aikuisen lapsesi rakkauselämä. Aina, aivan samantekevää lapsia tai ei, parempi eronneena kuin huonossa ja toimimattomassa parisuhteessa.