Vakavasti masentunut kuukaudesta toiseen, koen syyllisyyttä...

Olen samaa mieltä, että liikunta ei yksin ole mikään parannuskeino masennukseen. Kävelystä nyt ei varsinkaan ole mitään apua. Liikunnan pitäisi olla niin rasittavaa, että joudut ylittämään itsesi ja koet hieman kipua. Juoksu, pyöräily, uinti tehokkaasti saa endorfiinit vapautumaan paremmin. Auringonvalo auttaa useilla myös. Mutta onhan se kallista. Siis lähteä aurinkoon. Yritä kuitenkin olla ulkona valoisaan aikaan.

Minä olen ollut kymmenen vuotta masentunut. Viime talvena palasin takaisin työelämään. Syksyllä sain kuulla, että vaimolla on uusi ihastus. Nyt on ero vireillä ja minusta uhkaa tulla viiden lapsen yksinhuoltaja. Kyllä on tosi vaikeaa ollut pysyä elävien kirjoissa. Olen kuitenkin nykyään henkisesti paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Tuntuu kuin aurinko jotenkin paistaa taas pilveen. Tsemppiä ja voimia sinulle.

Vaimoni sanoessa minulle, että on katsonut minua masentuneena niin pitkään. Sen takia on ollut virityksiä minun selkäni takana. Se tuntui pahalle. Eikö masennus ole sairaus siinä missä esim.syöpä? Toivottavasti minä itse en hylkää ketään minulle rakasta ihmistä sairauden takia.

Joskus ihmiset jättävät myös syöpäsairaan puolison. He eivät kestä puolison sairautta. Tämä on hyvin ikävää. Minäkin olen eronnut vuosia sitten puolisoni petturuuden vuoksi. Olin masentunut(minulla on toistuva masennus) jo tuolloin enkä varmasti ollut helppo kumppani. En syytä häntä, näin jälkikäteen katsottuna meillä olikin huono suhde. En siis vertaa omaa eroani teidän eroon, mutta kyllä siitä selviää. Päivä kerrallaan.

Itseäni kiinnostaisi tietää pitkään töistä poissaolleilta: millaisessa kunnossa olette kun olette noin pitkällä sairaslomalla? Mistä tietää että ei ole työkykyinen? Itse olen nyt ollut sairaslomalla vuoden, kuntoutustuki on seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Olin vakavassa masennuksessa kesään saakka, nyt on hieman helpottanut. Vuosi sitten oli osastolle joutuminen lähellä. Eli olotila on sellainen että juuri ja juuri kestää, nimenomaan tuon liikunnan avulla. Mutta olen alkanut pelkäämään onko minusta enää ikinä työelämään. Pitäisi opiskella uusi ammattikin. Nykyisin olotila vaihtelee, jaksan rajoitetusti seurustella ystävien kanssa sekä harrastaa tuota liikuntaa mutta sitten tarvitsee lepoa vastapainoksi. Joinakin päivinä en pääse sängystä ylös, mutta pakotan itseni illalla tanssitunnille. Musiikki ja tanssi on parasta lääkettä minulle. Liikunta parantaa uneani. Myös kirkasvalolamppu on ollut todella hyväksi. Olen nyt muutaman kuukauden jaksanut harrastaa liikuntaa, mutta oikeasti kun on pahin päällä niin ei voi liikkua. Varsinkin jos yöt valvoo niin ei kroppa kerta kaikkiaan kestä liikunnan rasitusta.

Olisi kiva jos voisi tehdä mukavia asioita, mutta ne eivät enää kiinnosta samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Lukemaan en itse pysty, enkä edes oikein tv:tä katsomaan, keskittymiskyky on niin heikko. Nettitestistä tulee tulokseksi keskivaikea masennus, mutta minusta tämä on jo normaali tila siihen vuodentakaiseen tilaan. Terapiassa olen käynyt puolitoista vuotta.

Ahdistaa että olen niin hyödytön ihminen ja tuleeko minusta enää mitään ikinä. Olenko vain lusmuilija. Mullakin yhdet opinnot kesken. Maailman pahuuskin ahdistaa ja lamaannuttaa.