Sanoisin että raskain elämänvaihe on

Onpa ollut vilkasta keskustelua :)

Minulle tämä sairaiden vanhusten hoitaminen ei ole uutta, koska ennen lapsia hoidin vanhaa mummoani. Olin hänen asioidenhoitajansa noin 10 vuotta. Ja se huoli on kamala kun joka päivä saa pelätä puhelinsoittoa sairaalasta tai muilta.

Nyt se sama toistuu, tosin näitä murehdittavia on 5 (anopin vanha äiti on vielä elossa, sairastaa syöpää ja muistisairauksia mutta ei ole päässyt mihinkään hoitokotiin). Jotenkin kamalaa kun saa pelätä ja huolehtia ihan joka päivä, ja jokainen tuntematon numero on pelottava.

Lisäksi kaikista sairain, eli äitini, jaksaa joka päivä muistuttaa siitä että hän voi kuolla minä päivänä tahansa. Ja näinhän se onkin, ja todella pelkään, äitini on minulle erittäin rakas ja läheinen.

Mummon hoitaminen ei ollut näin raskasta, koska ei ollut vielä omia terveitä eikä sairaita lapsia. Mutta nyt tilanne on melko kuormittava.

ap

raskain elämänvaihe on se, jos oma lapsi kuolee

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:45"]

se kun itsellä on vielä pienet lapset ja samaan aikaan ikääntyvät vanhemmat. Siis kaikkihan ikääntyvät mutta tarkoitan jo vanhoja, sairastavia eläkeläisiä.

Juuri olen selvinnyt vauva-aikojen valvomisista, töissä melkoista turbulenssia ja YT-neuvotteluja toisensa perään. Nyt sitten omat ja miehen vanhemmat huonokuntoisia vakavine sairauksineen. Sydän syrjällään saa pelätä milloin kukakin on sairaalassa, elvytetty, miten toipuu sytostaateista jne.

Huoli on ihan hirveä. Me olemme ainoat lapset ja tukea vanhusten hoitamiseen ei tule muualta. Mietin tässä taloa rakentaessa (sekin nyt) että pitää olla huoneita riittävästi jos joku isovanhemmista pitää ottaa meille asumaan joskus jne.

Pikkulapsiarki nuorten ja terveiden isovanhempien kanssa sujuu jos välit ovat hyvät, mutta tuplahuoli ja tuplahuolehtiminen nuoremmasta ja vanhemmasta sukupolvesta on aika raskasta.

[/quote]

Pieni tarkennus: ei tuo ole mikään elämänvaihe vaan elämäntapa. Elämänvaiheita ovat nuoruus, nuori aikuisuus, keskiaikuisuus ja niin edelleen. Ei se, että on vaikkapa 35-vuotias, millään tavalla edellyttä ruuhkavuosihelvetissä kärvistelyä. Se ei ole luonnollinen seuraus aikuistumisesta vaan seurausta omista valinnoista.

Toivottavasti kukaan ei luule, että ruuhkavuodet ovat jotenkin pakollinen juttu. Niiden jättäminen välistä voi olla erinomainen päätös.

Minä olen tehnyt vanhemmilleni jo aikaa sitten selväksi, etten ryhdy omaishoitajaksi tai ota vanhempiani meille asumaan. Eivät he sellaista onneksi haluaisikaan. Hoivaaminen ei ole minun juttuni.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:45"]

se kun itsellä on vielä pienet lapset ja samaan aikaan ikääntyvät vanhemmat. Siis kaikkihan ikääntyvät mutta tarkoitan jo vanhoja, sairastavia eläkeläisiä.

Juuri olen selvinnyt vauva-aikojen valvomisista, töissä melkoista turbulenssia ja YT-neuvotteluja toisensa perään. Nyt sitten omat ja miehen vanhemmat huonokuntoisia vakavine sairauksineen. Sydän syrjällään saa pelätä milloin kukakin on sairaalassa, elvytetty, miten toipuu sytostaateista jne.

Huoli on ihan hirveä. Me olemme ainoat lapset ja tukea vanhusten hoitamiseen ei tule muualta. Mietin tässä taloa rakentaessa (sekin nyt) että pitää olla huoneita riittävästi jos joku isovanhemmista pitää ottaa meille asumaan joskus jne.

Pikkulapsiarki nuorten ja terveiden isovanhempien kanssa sujuu jos välit ovat hyvät, mutta tuplahuoli ja tuplahuolehtiminen nuoremmasta ja vanhemmasta sukupolvesta on aika raskasta.

[/quote]

Itsellä lastenhankinta on todennäköisesti parin vuoden päästä ja mullakin alkaa vanhemmat pikkuhiljaa olla sen ikäsiä, että saa nähdä miten pitkään pysyvät hyväkuntoisina ja terveenä. Miehellä vähän nuoremmat vanhemmat. Pelkään kyllä vähän, että tuontyyppistä voi olla tulossa, mutta hyvässä tilanteessa vanhemmat voivat olla ihan hyväkuntoisiakin vielä tuolloin. Mulla sun tilanteeseen se erotus, että miehellä onneksi kaksi sisarusta ja minullakin yksi.

En mä tässä silti lähde mun vanhempia arvostelemaan, että miksi hankkivat iltatähden. Ihan kiitollinen olen elämästäni :) Toivottavasti teidän tilanne alkaa jossain vaiheessa helpottaa, vaikka vielä olisi paljon huolta ja murhetta sitä ennen edessä :)

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:52"]

Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja osastoilla nuorempana, ja muistan sieltä monia sellaisia yksinäisiä vanhuksia jotka katuivat elämässään eniten sitä etteivät tehneet lapsia. Yhtään ainoaa lastentekoa katunutta vanhusta en kuitenkaan ole lähes 30-vuotisen urani aikana tavannut.

[/quote]

Varmaan se harmittaa, jos olisi halunnut lapsia eikä niitä koskaan saanut. Mutta miksi ihmeessä kukaan, joka ei missään tapauksessa halua käyttää parhaita vuosiaan lapsiperhe-elämään, alkaisi yhtäkkiä vanhuksena katua lapsettomuuttaan? Aika tyhjää itkemistä sellainen olisikin.

Jaksamisia! <3

Raskas elämänvaihe on myös se, että ei ole miestä eikä lapsia eikä edes niitä vanhempia, joista huolehtia. Jokaisella omat raskautensa. 

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:48"]

Raskas elämänvaihe on myös se, että ei ole miestä eikä lapsia eikä edes niitä vanhempia, joista huolehtia. Jokaisella omat raskautensa. 

[/quote]

Totta tuokin ja ymmärrän sen. Voimia. Mutta sinun sydämesi kantaa huolta vain itsestäsi.

Minun sydän halkeaa huolesta noiden kaikkien puolesta. En enää uskalla iloita mistään kun koko ajan pelkään jonkun kuolemaa. Tuohon alkuperäiseen kirjoitukseeni lisäisin vielä että oma pieni lapseni on myös pitkäaikaissairas ja vaatii jatkuvaa erityishoitoa. Ja jos siihen lisään vielä vanhusten omaishoidon en tiedä miten pärjää. Nykyään on hyvin vaikeaa saada vanhuksille laitospaikkaa tai edes kotihoitoa, oli kunto mikä hyvänsä. Yksityisesti tietysti saa, mutta hinta arviolta 5 000 € / hlö / kk, kenellä on varaa sellaiseen?

ap

Juu. Minulla 12-ja 10-vuotiaat koululaiset, yrittäjämies, dementikko äiti ja 90-vuotias appi. Ei paljon naurata.

Ja taas yksi hyvä syy tehdä lapset nuorena. Kun omatkin vanhemmat on vielä nuorehkoja ja jaksavat auttaa meitä lapsiperhearjessa (tarvittaessa), eikä minun suinkaan tarvitse vielä auttaa heitä arjessaan. Ja siis tämä ei nyt ole mitään hähähää huutelua vaan ihan oikeasti pelkkä toteamus, että lasten tekoa nuorempana kannattaa harkita ihan tästäkin näkökulmasta.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:56"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:48"]

Raskas elämänvaihe on myös se, että ei ole miestä eikä lapsia eikä edes niitä vanhempia, joista huolehtia. Jokaisella omat raskautensa. 

[/quote]

Totta tuokin ja ymmärrän sen. Voimia. Mutta sinun sydämesi kantaa huolta vain itsestäsi.

Minun sydän halkeaa huolesta noiden kaikkien puolesta. En enää uskalla iloita mistään kun koko ajan pelkään jonkun kuolemaa. Tuohon alkuperäiseen kirjoitukseeni lisäisin vielä että oma pieni lapseni on myös pitkäaikaissairas ja vaatii jatkuvaa erityishoitoa. Ja jos siihen lisään vielä vanhusten omaishoidon en tiedä miten pärjää. Nykyään on hyvin vaikeaa saada vanhuksille laitospaikkaa tai edes kotihoitoa, oli kunto mikä hyvänsä. Yksityisesti tietysti saa, mutta hinta arviolta 5 000 € / hlö / kk, kenellä on varaa sellaiseen?

ap

[/quote]

Ymmärrän hyvin. Vielä on aika tuoreessa muistissa se viimeisen omaisen hoitaminen ja hoitopaikan saamisen vaikeus. Ja lapsen sairastaminen on jotain, mikä varmasti riipaisee isosti. Ja se kuoleman läheisyys on sellainen, että kun läheltä on kuollut ihminen/ ihmisiä 'liian nuorena', ei jaksa luottaa omaan tai muidenkaan selviämiseen hengissä vanhuusikään asti. Eikä yksinoleva myöskään saa väsyä, koska sitten vajoaa sinne suohon yksin räpiköimään.

Voimia sinulle tsempata läpi tuon hoitovaiheen. Siitä saa kuitenkin voimaa kun rakas on vielä hengissä, vaikka tekeekin pahaa kun voimat hiipuu. Sitten se huoli on naps poissa. Mutta sitä seuraa mahdollisesti vielä raskaampi vaihe, kun pitää surra se rakkaan menetys. 

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 11:58"]

Juu. Minulla 12-ja 10-vuotiaat koululaiset, yrittäjämies, dementikko äiti ja 90-vuotias appi. Ei paljon naurata.

[/quote]

No ei tuo nyt paha ole. Jos äitisi dementia on sitä luokkaa että kotona ei voi turvallisesti asua niin laitoksen vaan. 90-vuotias appi saa varmaan kotisairaanhoitoa tarvittaessa ja muuten miehesi voi sisaruksineen käydä häntä katsomassa = ei sinun vastuullasi. Hoidat vaan omat lapsesi ja sanot sille miehelle että jos joskus niin nyt on aika hidataa työtahtia.

Musta tuntuu, että raskain elämänvaihe tulee olemaan vanhuus. Vuodet ehkä jo 65- eteenpäin.

Pelottaa jo nyt millainen vanhuus voi tulla. Ja raskasta tämäkin vaihe on eräällä tavalla kun on jatkuva huoli aikuistuvista lapsistaan. Että miten ne alkaa pärjäämään elämässä yms.

Hei! Kyllä kotihoitoa vanhuksille saa ja lapsillekkin tietysti! Kotihoidon hinta määräytyy asiakkaan tulojen mukaan. Itse olen kotihoidossa töissä. Eräskin asiakas kenen luona käydään päivittäin ½ tunnin ajan maksaa hänelle kuukaudessa vain 100 euroa. Ota yhteyttä Oivaan (Vanhus- ja vammaispalvelujen neuvonta ja palveluohjaus uusien asiakkaiden osalta on keskitetty OIVA-keskukseen)

No meillä oli se tilanne, ettei yksinasuva terminaalikipuinen syöpäpotilas pärjännyt milllään 1-2 krt/ pv kotihoitokäynneillä, mutta sairaalaan ei meinattu silti ottaa. 

Ei meillä kummatkaan vanhemmat ole ikinä auttaneet. Saajapuolella olleet aina!

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:02"]

Ja taas yksi hyvä syy tehdä lapset nuorena. Kun omatkin vanhemmat on vielä nuorehkoja ja jaksavat auttaa meitä lapsiperhearjessa (tarvittaessa), eikä minun suinkaan tarvitse vielä auttaa heitä arjessaan. Ja siis tämä ei nyt ole mitään hähähää huutelua vaan ihan oikeasti pelkkä toteamus, että lasten tekoa nuorempana kannattaa harkita ihan tästäkin näkökulmasta.

[/quote]

Ei ole riittävä syy sen rinnalla, että en olisi voinut nuorena elättää itse omasta pussistani niitä lapsia, olisi mennyt yhteiskunnan varoista ne. Lisäksi en olisi ollut riittävän kypsä yhtään kenenkään vanhemmaksi, silläkään uhalla, että nyt en saa isovanhemmilta apua. Syynä tähän ei ole heidän terveydellinen tilanne edes, vaan se että asuvat koko sakki 400 km:n päässä täältä.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:02"]

Ja taas yksi hyvä syy tehdä lapset nuorena.

[/quote]

Tai jättää lapset kokonaan tekemättä. 

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:02"]Ja taas yksi hyvä syy tehdä lapset nuorena. Kun omatkin vanhemmat on vielä nuorehkoja ja jaksavat auttaa meitä lapsiperhearjessa (tarvittaessa), eikä minun suinkaan tarvitse vielä auttaa heitä arjessaan. Ja siis tämä ei nyt ole mitään hähähää huutelua vaan ihan oikeasti pelkkä toteamus, että lasten tekoa nuorempana kannattaa harkita ihan tästäkin näkökulmasta.
[/quote]
Meillä lapset on saatu nuorena. Huolehdimme nyt omista isovanhemmistamme. Olemme ainoat kotiseudulle jääneet joten meudänhoidettavaksi jäävät. Asiat ei ole aina niin mustavalkoisia. Minä ja mieheni olemme siis n. 30-vuotiaita, vanhempanne ovat n. 60-vuotiaita ja isovanhempamme ovat 80-90-vuotiaita. Kun vanhuksista haluaa huolehtia kunnolla se vie todella paljon aikaa ja voimia.